Forum 2002-2013

erakko 4.3.2005 8:19 Kysymys Anssille Milloin seuraava levysi ilmestyy?
Anssi Kela 4.3.2005 9:50 On työn alla, en tiedä koska valmistuu. Tavoitteena olisi julkaista levy ensi syksynä. En kuitenkaan voi vielä tässä vaiheessa luvata, että se oikeasti onnistuu.
JMN 17.3.2005 16:13 Onkohan uuden levyn teosta luvassa mitään raporttia, päiväkirjaa tms? Tai edes vähän vihjaisua siitä mihinkä suuntaan (jos mihinkään) musiikki on mennyt etcetera?
Anssi Kela 18.3.2005 10:49 Kuvailen levynteosta videopäiväkirjaa joka julkaistaneen joskus jossain muodossa... Voin yrittää kirjoittaa raporttiakin jahka hommat edistyvät siihen pisteeseen, että on välitilinpäätösten aika. Tällä hetkellä ollaan vielä niin alussa, ettei ole paljoakaan tilitettävää.

Musiikin suunnasta sen verran, että tällä kertaa lähtökohtana on tehdä niin kaupallinen levy kuin mahdollista! (Nuo edellisethän olivat siis tosi epäkaupallisia...) On myös mahdollista, että levystä tulee ns. teemalevy. Mikään ei ole kuitenkaan minkään suhteen vielä varmaa!
jassu 18.3.2005 16:40 Mua jänskättää, että tuleeko esim. Hakaniemen harmaa mies, Piilopaikka, Insomnia tai Lähellä sua biiseistä yksikään uudelle levylle.
Ne on kaikki aivan ihania kappaleita, toivottavasti ne tulisi kaikki joskus jollekkin levylle tai sinkulle. *Odottelee toiveikkaana* :roll:
marire 18.3.2005 18:16 Siinähän olisi hyvä teema: kaikki edellisiltä levyiltä jäänneet biisit! Tosin ei siihenkään kyllä kannattais kaikkia arkistojämiä laittaa
Laukkis 18.3.2005 19:44 Mä toivon todella kovasti, että levy ilmestyis ens syksynä, kun Anssin levyt vaan nyt on sellasii, et niitä odottaa kun kuuta nousevaa... :D
Hilu 18.3.2005 22:59
Anssi Kela Musiikin suunnasta sen verran, että tällä kertaa lähtökohtana on tehdä niin kaupallinen levy kuin mahdollista!

Eipä kuulosta kivalta, jos levyä tehdään vain euronkuvat silmissä! Suuria kuvioita -levyn teosta Anssi kertoi, ettei ajattele biisien tekovaiheessa ovatko ne tulevia hittejä vai ei. Nyt on meininki toinen. Tiedä sitten mitä kaiken varman päälle laskelmointi saa aikaan, tuskin hyvää.

Kuulostaa myös aika nopealta aikataululta siihen nähden, että levy olisi valmis syksyllä kun edellisiin meni huomattavasti kauemmin. Ikävää, jos ei ole aikaa eikä intoa tehdä semmoista levyä, missä Anssi itse soittaa suurimman osan musiikista itse. Se on kumminkin muodostanut suuren osan edellisten levyjen aitoudesta ja charmista.
Nappisimmu 19.3.2005 4:54
Hilu
Eipä kuulosta kivalta, jos levyä tehdään vain euronkuvat silmissä!


Tais kuule olla ihan vaan läppää...
Susa 19.3.2005 7:57 Uudella levylla olisi mukava kuulla se Sellosalissa vuosi sitten kuultu uusi biisi joka oli todella hyvä sekä Hakaniemen harmaa mies. Kappale nimeltä Basisti ja Kaunotar on myös toivelistalla. Keikalla voisi sitten laulella toista jos alkuperäisen sanat unohtuu. Äsh, taitaa olla liian monimutkaista.

En tiedä, mutta olettaisin, että aika moni bändi tai artisti tekee levyjä joiden toivoo tuovan paljon pätäkkää. Kaikki ei sitä vaan ääneen sano. Joka tapauksessa hyvä, että levyn teko on käynnissä.
Mari 19.3.2005 9:56 Kappale nimeltä Basisti ja Kaunotar on myös toivelistalla.

Häh? Onko tätä muka esitetty joskus jossain? Ois kyllä varsin kiintoisa kappale kuulla, mut päätyy levylle yhtä varmasti kuin Puistossa-jatkotarina. Omalla toivelistalla on kyllä yksi biisi, jonka puuttuessa levyltä harkitsen syömälakon aloittamista.

Ikävää, jos ei ole aikaa eikä intoa tehdä semmoista levyä, missä Anssi itse soittaa suurimman osan musiikista itse.

Kyllä minäkin mielummin kuuntelisin 100% Anssin vääntämää levyä, enkä mitään eltaantuneiden studiomuusikoiden räpellyksiä, puhumattakaan mistään turhista kaupallisuutta lisäävistä vierailevista tähdistä tai sormi ojossa seisovista tuottajista. Mielummin vaikka Anssi laulamassa ilman säestystä kuorossa itsensä kanssa!

Eipä kuulosta kivalta, jos levyä tehdään vain euronkuvat silmissä!

Minä näen kaupallisuuden lähinnä siinä, että levyä yritetään saada markkinoille niinkin nopeasti kuin ensi syksynä. Pitäähän artistinkin jostain elantonsa saada. Kyllä hutaisemalla tehty levy myy jonkin verran (enkä väitä että tässä ois sellainen tulossa) mutta jos haluaa myydä seuraavaakin jonkin verran, niin on järkevää pitää jotain tasoa yllä.

On myös mahdollista, että levystä tulee ns. teemalevy.

Kuulostaa huolestuttavalta... edellisten kahden levyn perusteella mieleen tulee noin kolme teemaa, ja jokainen niistä vaikuttaa yhtä huonolta... Toisaalta Zen Cafe on kai juuri tehnyt hyvinkin onnistuneen teemalevyn.

Kuvailen levynteosta videopäiväkirjaa joka julkaistaneen joskus jossain muodossa...

:lol: Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin se joutuu sensuurin uhriksi tai jää kokonaan julkistamatta. Eihän 1972-videotakaan ikinä saatu sinkun bonukseksi vaikka tarkoitus oli, ja se sentään oli huolella tehtyä laatutavaraa. Kuvitelkaa nyt levylaulaja istumaan Big Brother -tyyliin jossain sohvalla selittämässä "tänään oli huono päivä, levy ei ole edistynyt yhtään" sit soittelee kitaraa *pjong pjong* ja toteaa "tämäkään ei ole vireessä". Ahhaha!
Norsku 19.3.2005 10:38
Mari Omalla toivelistalla on kyllä yksi biisi, jonka puuttuessa levyltä harkitsen syömälakon aloittamista.


Rva Ruusunen Pt. 2? :mrgreen:

Anssi Kela On myös mahdollista, että levystä tulee ns. teemalevy.

Mari Kuulostaa huolestuttavalta...


Sanos muuta. Tosin luotan levylaulajan makuun... *köhköh*

Mari Toisaalta Zen Cafe on kai juuri tehnyt hyvinkin onnistuneen teemalevyn.


Zen Cafe ja "hyvin onnistunut (teema)levy" eivät todellakaan sovi samaan lauseeseen. =Q

Mari Kuvitelkaa nyt levylaulaja istumaan Big Brother -tyyliin jossain sohvalla selittämässä "tänään oli huono päivä, levy ei ole edistynyt yhtään" sit soittelee kitaraa *pjong pjong* ja toteaa "tämäkään ei ole vireessä". Ahhaha!


Joo. =PP
Hilu 19.3.2005 19:52
Mari Omalla toivelistalla on kyllä yksi biisi, jonka puuttuessa levyltä harkitsen syömälakon aloittamista.

Varmaankin Pystylähtö... :lol:

Mari On myös mahdollista, että levystä tulee ns. teemalevy.
Kuulostaa huolestuttavalta... edellisten kahden levyn perusteella mieleen tulee noin kolme teemaa, ja jokainen niistä vaikuttaa yhtä huonolta...

Minulle ei tullut mieleen kuin yksi ihmissuhdeteema uusien biisien perusteella.

Mari Kuvailen levynteosta videopäiväkirjaa joka julkaistaneen joskus jossain muodossa...

:lol: Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin se joutuu sensuurin uhriksi tai jää kokonaan julkistamatta. Eihän 1972-videotakaan ikinä saatu sinkun bonukseksi vaikka tarkoitus oli, ja se sentään oli huolella tehtyä laatutavaraa....

Niinpä. Varmempi tapa saada levytyspäiväkirja nähtäväksi lienee sen julkaisu näillä sivuilla kirjallisessa muodossa. Tosin kiva olisi sellainen video nähdä. Kiire Anssille tulee, jos aikoo kaiken ehtiä...
Anssi Kela 21.3.2005 9:50 Mainittakoon huolestuneille, että tähän mennessä olen soittanut seuraavallekin levylle kaiken itse. Tulossa on myös biisejä, jotka vaativat ehdottomasti ympärilleen bändisoittoa, mutta veikkaisin valtaosan tulevasta albumista syntyvän vanhaan tyyliin omin käsin. Ulkopuolisia tuottajia tai tähtivierailijoita ei myöskään ole luvassa.

Aikatauluakaan en näe (vielä) ongelmana: syksyynhän on runsaasti aikaa. Edellisten levyjen pitkiksi venyneet tekoprosessit johtuivat lähinnä siitä, että levytin biisejä aina sitä mukaa kun niitä syntyi. Tällä kertaa tilanne on ollut hieman toisenlainen: aloitin studiotyöt vasta siinä vaiheessa kun minulla oli kasassa jo kymmenkunta levyttämiskelpoista kappaletta. Osa näistä ei varmaankaan tule päätymään lopulliselle albumille, joten muutama uusi biisi pitäisi vielä saada rykäistyä. Tämä onkin ainoa asia, johon aikatauluni saattaa kaatua: jos en jostain syystä saakaan kevään ja kesän aikana tehtyä uusia biisejä. En kyllä tähän usko, sillä yritys on kova!

Vanhoista biiseistä harkinnassa ovat tällä hetkellä Hakaniemen harmaa mies, Lähellä sua ja Murhaballadi. (Ehkä myös Insomnia - tosin hyvin suurin varauksin.) Voi kuitenkin myös yhtä hyvin olla, ettei lopullisella levyllä kuulla mitään näistä. Katsotaan nyt millainen kokonaisuus tästä lopulta syntyy - mitkä biisit sopivat joukkoon ja mitkä eivät.
JMN 21.3.2005 11:52 Jahans, seuraava julkaisu ei sitten vissiin olekaan se mies ja kitara-levy? Vaan mukava jos "Murhis"-saadaan lopultakin julki, about niinku time!
Norsku 21.3.2005 12:08 Kuulostaa ihan hyvältä. :)
jassu 21.3.2005 13:14 Jess! Hakaniemeä ym on tulossa seuraavalle levylle, okei okei ei nyt hehkuteta vielä liikaa, jos ne/se nyt ei sitten tulekkaan levylle.

Hmm tuo Murhis kuulostaa mielenkiintoiselta, en tosiaan osannut odottaa, että se voisi tulla seuraavalle levylle (joo tiedetään mitään varmaa tämän biisin päätymisestä seuraavalle levylle ei vielä tiedetä, mutta kuitenkin...)
Biisissä ei tosiaan ole mitään vikaa, tykkään kappaleesta, mutta en sitten tiedä toisten reaktioista. Kun joskushan joku/jotkut ovat tuleet keikan jälkeen kauhistelemaan, että miten Anssi voi laulaa tuollaista.
Olisi tosiaan hieno saada myös Murhis joskus levylle, jos ei seuraavalle niin sitä seuraavalle tai sitä seuraavalle tai sitten edes sinkulle.
Mari 21.3.2005 17:20 Ulkopuolisia tuottajia tai tähtivierailijoita ei myöskään ole luvassa.

Ah, loistavaa. Ei sorruttu tuottajiin. Joskus jostain haastatteluista sai sellasen kuvan, että noita vierailijoita ois tulossa ja olin jo henkisesti varautunut sellaseen "superyllätykseen", että siellä ois joku iskelmä-Sipen kanssa esitetty duetto. Biisien soittaminen itse on erittäin kannustettavaa. Tietty jos Apocalyptica tarjoutuu mukaan, niin sitten kannattaa miettiä uudestaan...

Osa näistä ei varmaankaan tule päätymään lopulliselle albumille, joten muutama uusi biisi pitäisi vielä saada rykäistyä.

Uskon ja toivon että biiseistä tulee olemaan ylitarjontaa.

Vaan mukava jos "Murhis"-saadaan lopultakin julki, about niinku time!

Mikä tahansa teemalevy, jonka viimeinen seesteinen kappale on Murhaballadi, tulee olemaan aivan mahtava! Murhis on kyllä hankala tapaus, se melkein vaatisi sen mies ja kitara -levyn ympärilleen. Ja sitä levyä odotan kuin kuuta nousevaa. Etenkin sen jälkeistä akustista kiertuetta. Nam.

Minkähänlainen teema pitäisi olla, että saatais mukaan sekä Murhis että Pystylähtö? :roll:
Trientale 21.3.2005 17:43 Jaaha, kiinnostava levy lienee tulossa... Positiivista on, että artisti itse ilmeisesti tekee taas suurimman osan, niillä eväillä ei levy voi ainakaan epäonnistua! Montakohan kertaa sekin on todettu, että Anssi on itse paras taustabändinsä ja kuoronsa noilla levyillä... Ihan kiva silti kuulla bändinkin kanssa tehtyjä biisejä. Niitä tietysti päätyy levylle taas 1 tai 2 ja sitten taas joku nerokas kriitikko kehuu, kuinka Anssin bändi on hitsaantunut niin hyvin yhteen... Ja kuinka se niin selvästi kuuluu kaikissa kappaleissa.

Mitenkäs sitten nämä uudet mutta ainakin kerran esitetyt biisit, Huoneessa, Karhusaari, Kaveria ei jätetä, Älä mene pois..?

Mari
Minkähänlainen teema pitäisi olla, että saatais mukaan sekä Murhis että Pystylähtö? :roll:

Ehheh! Ei kai se ihan mahdotonta ole, soitettiinhan ne Tavastiallakin peräkkäin! :wink: Silloinkaan niiden välille ei kyllä löytynyt minkäänlaista aasinsiltaa...
Täytyy tosin sanoa, että jos levylle tulisivat niin Murhis, Hakaniemi kuin Lähellä suakin, niin noiden ympärille on jo aika vaikea keksiä mitään yhtenäistä teemaa! Tai sitten olen vaan huono keksimään. Tosin kai se on aika turha vielä tässä vaiheessa spekuloida yhtään mitään, katsotaan sitten kun levyn biisilista alkaa joskus aikanaan vähän hahmottua...
Hilu 21.3.2005 21:48 Kuulostaa oikein hyvältä! Kun kerran äänitystyöt on jo aloitettu, niin onko biisejä yhtään valmiina? Kyllä Insomnia pitäisi saada levylle, se on niiiiin ihana biisi! Uusi levy tulossa tänä vuonna, jes! :D

Trientale Mitenkäs sitten nämä uudet mutta ainakin kerran esitetyt biisit, Huoneessa, Karhusaari, Kaveria ei jätetä, Älä mene pois..?

Kaipa ne sisältyy siihen kymmeneen uuteen ehdokkaaseen.
Hilu 22.3.2005 10:29
jassu Hmm tuo Murhis kuulostaa mielenkiintoiselta, en tosiaan osannut odottaa, että se voisi tulla seuraavalle levylle. Biisissä ei tosiaan ole mitään vikaa, tykkään kappaleesta, mutta en sitten tiedä toisten reaktioista. Kun joskushan joku/jotkut ovat tuleet keikan jälkeen kauhistelemaan, että miten Anssi voi laulaa tuollaista.

Sittenhän herättäisi huomiota kenties! Tosin ei siitä kauan ole kun luin lehdestä tapauksesta, jossa puoliso ajoi autolla toisen päälle mustasukkaisuuksissaan. En tosin muista kumpi ajoi, mies vai nainen.
marire 24.3.2005 12:29 [quote:2g51x34a]Mitenkäs sitten nämä uudet mutta ainakin kerran esitetyt biisit, Huoneessa, Karhusaari, Kaveria ei jätetä, Älä mene pois..?
[/quote:2g51x34a] Mä ainakin toivon että Kaveria ei jätetä tulee
Joz 24.3.2005 14:33 Noista Anssin mainitsemista biiseistä Hakaniemen harmaa mies kuulostaa aivan kolmannen levyn avainraidalta. :wink:

Murhaballadi kuulostaa pelottavalta ajatukselta. Loistava biisi, mutta jotenkin tuntuu, ettei sitä voi laittaa mille tahansa levylle. Mies, kitala ja huulihalppu levyä odotellessa...

Lähellä sua on mainio biisi. Sekin olisi kiva levyllä. Kuten myös "Huoneessa" ja Pystlähtö ja... kunhan ei Piilopaikkaa niin kaikki on ihan hyvin.
Sami 1.4.2005 19:37 Hyvältä tosiaan kuulostaa se, että Anssi itse pääosin soittaa levyllä ja tuottaa sen.

Jos kyseessä on teemalevy, niin paras "teema" mille tahansa levylle on se, että sille valitaan mahdollisimman hyviä kappaleita. Huoneessa-biisi on mielestäni Anssin parhaita kappaleita (Sellosalin esityksen perusteella arvioituna) ja sen soisin pääsevän tuollaiselle "lostavien biisien teemalevylle" Murhiksen, Lähellä suan ja muiden biisien seuraksi.
Gimma 2.4.2005 13:23 Toivottavasti levylle tulee paljon oikeasti uusia biisejä. Onneksi olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla ei ole minkään maailman äänityksiä muista Anssin biiseistä, kuin jo levytetyistä. Niin onpahan mitä odottaa. Murhaballadia, jonka olen kerran kuullut, en kuitenkaan levylle toivoisi. Ja tästä kaupallisuudesta. Totta ihmeessä jokainen artisti haluaa tehdä mahdollisimman kaupallisen levyn, siitähän se on leipäkin kiinni.
jassu 8.4.2005 7:01 Iltalehti Perjantai 8.4.

Anssi kela Ahkeroi Studiossa:

Vuonna 2001 jättipottilevynsä Nummelan julkaissut Anssi Kela on virittelemässä ensi syksylle kaavailtua uutta albumiaan. Miekkonen on tällä hetkellä studiossa ja biisejä on nipussa jo kohtuullisesti. Keikka- ja levytystauolla Anssi puuhasi ideoiden virittelyn ja autourheilun ohella mm. yhtenä artistina Maksamme velkaa 2005- hyväntekeväisyyssinglellä sekä Aasian katastrofin hyväksi järjestetyssä Tavastian konsertissa.
- Syksyllä levyn pitäisi olla julkaisukunnossa. Tosin en tiedä, onko, Anssi Kela hymyilee ja toteaa asioiden etenevän omalla painollaan.
Sekä Nummelalla että pari vuotta sen jälkeen julkaistulla Suuria kuvioita- albumilla Kela on vastannut liki kaikesta, eri soittimista tuotantoon saakka. Samaa reseptiä toteutetaan myös tulevalla pitkäsoitolla.
- Tähän mennessä olen soittanut seuraavallakkin levylle kaiken itse. Ulkopuolisia tuottajia tai tähtivierailijoita ei ole myöskään luvassa.
Kun hommat ovat vielä kovin aluillaan, esim. studiopäiväkirjan pitäminen netissä ei ole ollut vielä ajankohtaista. Levystä on tulossa kuitenkin näillä näkumin myös videopäiväkirja. Anssilla oli jo kymmenkunta kipaletta ennen studiotyön alkua.
- Ainoa asia, mihin levyn aikataulut saattavat kaatua on se, että en saakkaan jostain syystä kevään ja kesän aikana tehtyä uusia biisejä. En kyllä tähän usko, sillä yritys on kova!
Mari 8.4.2005 12:29 Äkkinäinenhän vois luulla että kyseessä on haastattelu. Pyh. Sopulit haistakoot homeen. :twisted:
Anssi Kela 11.4.2005 12:10 Tulevan viikonvaihteen Iltalehdessä pitäisi olla Bilmon albumin tiimoilta tehty minun ja Villen yhteishaastattelu.
Petri 11.4.2005 13:39 Nyt kun Bilmon levy floppas eikä päässy listalle, niin heti pyydetään Anssi Kela promotoimaan sitä levyä. Anssi on taas valjastettu hyötykäyttöön! :wink:
Trientale 16.4.2005 16:42 Tilanne taitaa nyt vääjäämättä olla se, että voidaan unohtaa Murhikset ja muut vanhat suosikit... Toivebiisini uudelle levylle on ilman muuta Älä syö ampulleja! Olen vakuuttunut, että jos se saadaan mukaan, niin levystä tulee huippumenestys ja se myy vähintään samanlaisia määriä kuin Nummela! :wink:
Mari 17.4.2005 19:15 Jos sen haastattelun oli tarkoitus olla Bilmo-aiheinen, niin aika lahjakkaasti on menty metsään ja eksytty sinne! Hyvä. Juttu on kuitenkin ihan hauska ja julkaisun tyyliin kuuluvia virheitäkin sai bongailla muutamia.

Kuvista muutama sana. Taas tuli todistettua että Anssia ei siitä kuvasta ihan kuka tahansa heti tunnista. Itselleni tulee siitä mieleen lähinnä Mike Monroe. Pikkukuvan pellavapäät on kerrassaan hurmaavia, suoraan Suomi-filmistä.

Jos jollain se lehti nyt sattuu olemaan niin katsokaapa myös asiantunteva ja äärimmäisen informatiivinen juttu varsinaisen lehden sivulta 43. Siellä on kuva vuoden tyylikkäimmästä pukeutujasta ja jostain on onnistuttu kaivamaan mukaan myös liettualaisrumpali Aningas Kulkoholi...