Forum 2002-2013
19.5.2006 5:55
Euroviisut
Jeee, nyt ollaan finaalissa! En eilen katsonut kilpailusta kunnolla oikeastaan muita kun Lordin esityksen, mutta kyllä se esitys oli todella hieno minusta. Jaksan uskoa että päästään huomenna 10 parhaan joukkoon.
Ainoa mikä sapetti oli ne Yleisradion surullisenkuuluisat tekstitykset, joita sen on aina laitettava. Selityshän siihen on ilmeisesti se, että vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä englantia, mutta minulle menee koko kappaleesta ilo, kun alhaalla kiertää tökeröt käännökset. Varsinkin kun olen itse sitä mieltä, ettei hyvää kappaletta tee pelkät sanat, vaan se kokonaisuus.

19.5.2006 6:08
Ne tökeröt käännökset ovat ainakin minusta nimenomaan (yksi) kilpailun suola. Muuten oli ihan jees semifinaali, mutta harmi, ettei Islanti päässyt finaaliin. Muut suosikit (Suomi ja Liettua) siellä ovatkin.
Finaalin aikaan olen matkalla Ruotsiin. Toivottavasti laivalla näytetään finaali ja toivottavasti kerrankin voitettaisiin Ruotsi. Olisi hienoa mennä juhlimaan ruotsalaisten eläkeläisten keskelle.

19.5.2006 6:58
Toivottavasti voitetaan Ruotsi sekä euroviisuissa että jääkiekossa! :D Uskon vakaasti, että mahdollisuudet ovat erinomaiset kummassakin lajissa.
19.5.2006 14:31
Mä diggaan myös niistä tekstityksistä, varsinaisia käännöskukkasia. "Rock 'n' roll enkelit tuovat hard rock halleluujan."
Ilkka hei oot menossa Ruotsiin la-su välisenä yönä, ei sielloo eläkeläisii. :P Ai mut hitto, oonpa tyhmä. Kaikki Brucen fanithan on eläkkeellä!

19.5.2006 18:04
Hommahan etenee täysin suunnitelmien mukaan. Kaikki neljä suosikkiani jatkoon (tosin Armenia hiukan yllättäen) ja lopuista finalisteista veikkasin neljä oikein. Eurooppalaisilla on todistetusti hyvä tai arvattava maku. 8)
Ne on kyllä hämmästyttäviä, pitäis pistää show nauhalle ihan niiden takia! Nimim. "yön puristuksessa vain rakkaus voi rutistaa" (Irlanti)
Sullahan on harvinaisen laaja maku. ;) Islanti veti täydellisen euroviisushown, mutta meni ärsyttävyydessään hyvän maun tuolle puolen. Liettuan herrat olivat hyvin pukeutuneita ja osasivat laulaa, jalkapallofaneilta ryövätty hupibiisi erottui hyvin massasta. Suomi oli näistä ainut, jolla oli oikeasti hyvä ja muutoshakuinen kappale. Ja tulta ja siipiä!
Ruotsin lehdissä on tänään kuulemma hehkutettu Lordia enemmänkin kuin Carolaa. Aftonbladetin kyselyyn osallistui n. 20 000 ihmistä ja Suomi voitti Ruotsin prosentein 32,2 - 31,0. Expressenin vastaava kysely päättyi vielä isompiin lukuihin: Suomi 45% ja Ruotsi 22%. Eräs Aftonbladetin kyselyyn osallistunut "Matte" oli kommentoinut asiaa näin: "Toivon, että häviämme Suomelle! Tavallisesti aina toivon että Ruotsi nöyryyttää suomalaiset kaikessa urheilussa. Nyt toivon että he nöyryyttäisivat meidät!! Hårdrock!!!!!" Vaikuttaa vahvasti siltä, että vaihdetaan Ruotsin kanssa 12 pointsia (tai ainakin 10p länteen päin).
Britti-tv BBC:n viisujuontaja oli semifinaalilähetyksen aikana pyytänyt katsojia moneen kertaan äänestämään Suomea, koska hänen mielestään olisi ollut kohtuutonta, ettei Lordia nähtäisi finaalissa. Lisäksi Lordin esityksen jälkeisellä pienellä tauolla haastateltiin Lordia ja näytettiin pätkiä heidän esikatseluvideostaan.
Lisäksi esim. Metal Hammer -lehti käskee nettisivuillaan äänestämään Lordia. Katsokaa vaikka.
Virallisella viisusivustolla esctoday.comissa on uutisoitu semifinaalia edeltävänä päivänä seuraavaa:
17.5.2006 13:19 "A lot has been said about the Lordi monsters, but after seeing the outrageous reactions from the press and the audience in the hall, it seems inevitable this song qualifies for the final. While Mr. Lordi unfolds his wings and the pyrotechnics start to light up, the audience simply goes crazy."
17.5.2006 22:55 "The biggest cheers by far from the arena, which was filled to around 50% capacity, were for Finland and Bosnia and Herzegovina."
Tämä ois liian hyvää ollakseen totta, jos se ei olisi totta. Voi sitten kiikkustuolissa muistella, että silloin vuonna 2006 Lordi lähetettiin Suomesta viisuihin ja kerrankin...
Norsku Mä diggaan myös niistä tekstityksistä, varsinaisia käännöskukkasia.
Ne on kyllä hämmästyttäviä, pitäis pistää show nauhalle ihan niiden takia! Nimim. "yön puristuksessa vain rakkaus voi rutistaa" (Irlanti)
Joz harmi, ettei Islanti päässyt finaaliin. Muut suosikit (Suomi ja Liettua) siellä ovatkin.
Sullahan on harvinaisen laaja maku. ;) Islanti veti täydellisen euroviisushown, mutta meni ärsyttävyydessään hyvän maun tuolle puolen. Liettuan herrat olivat hyvin pukeutuneita ja osasivat laulaa, jalkapallofaneilta ryövätty hupibiisi erottui hyvin massasta. Suomi oli näistä ainut, jolla oli oikeasti hyvä ja muutoshakuinen kappale. Ja tulta ja siipiä!
Ruotsin lehdissä on tänään kuulemma hehkutettu Lordia enemmänkin kuin Carolaa. Aftonbladetin kyselyyn osallistui n. 20 000 ihmistä ja Suomi voitti Ruotsin prosentein 32,2 - 31,0. Expressenin vastaava kysely päättyi vielä isompiin lukuihin: Suomi 45% ja Ruotsi 22%. Eräs Aftonbladetin kyselyyn osallistunut "Matte" oli kommentoinut asiaa näin: "Toivon, että häviämme Suomelle! Tavallisesti aina toivon että Ruotsi nöyryyttää suomalaiset kaikessa urheilussa. Nyt toivon että he nöyryyttäisivat meidät!! Hårdrock!!!!!" Vaikuttaa vahvasti siltä, että vaihdetaan Ruotsin kanssa 12 pointsia (tai ainakin 10p länteen päin).
Britti-tv BBC:n viisujuontaja oli semifinaalilähetyksen aikana pyytänyt katsojia moneen kertaan äänestämään Suomea, koska hänen mielestään olisi ollut kohtuutonta, ettei Lordia nähtäisi finaalissa. Lisäksi Lordin esityksen jälkeisellä pienellä tauolla haastateltiin Lordia ja näytettiin pätkiä heidän esikatseluvideostaan.
Lisäksi esim. Metal Hammer -lehti käskee nettisivuillaan äänestämään Lordia. Katsokaa vaikka.
Virallisella viisusivustolla esctoday.comissa on uutisoitu semifinaalia edeltävänä päivänä seuraavaa:
17.5.2006 13:19 "A lot has been said about the Lordi monsters, but after seeing the outrageous reactions from the press and the audience in the hall, it seems inevitable this song qualifies for the final. While Mr. Lordi unfolds his wings and the pyrotechnics start to light up, the audience simply goes crazy."
17.5.2006 22:55 "The biggest cheers by far from the arena, which was filled to around 50% capacity, were for Finland and Bosnia and Herzegovina."
Tämä ois liian hyvää ollakseen totta, jos se ei olisi totta. Voi sitten kiikkustuolissa muistella, että silloin vuonna 2006 Lordi lähetettiin Suomesta viisuihin ja kerrankin...
20.5.2006 5:40
Meinaakohan Anssi katsoa finaalin tänään?
Mä teen suosiolla samoin kuin torstaina, eli katson Lordin esityksen ja painun sitten nukumaan. Ehtii sitä sitten aamullakin bilettää, jos ja kun voitto tulee.

20.5.2006 22:31
[size=200:3sdbj454]AAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHH!!!!!!!!!!!![/size:3sdbj454]
Ei juuri nukuta... :D tämä ei voi olla totta... täysin mahdotonta... siis SUOMI VOITTI EUROVIISUT?!?!!???! Varokaa lentäviä lehmiä! :lol:

21.5.2006 5:30
Kuulin uutisen aamulla, viisi ensimmäistä kilpailijaa tuli katsottua illalla, sitten meni telkkari kiinni, mutta ilmeisesti olisi todellakin kannattanut katsoa ihan loppuun saakka!
En todellakaan uskonut Lordin pääsevän edes finaaliin, saatika sitten voittoon, mutta eihän tässä voi kuin olla tyytyväinen... :)

21.5.2006 6:20
[size=150:2m9oxcie]JEEEEEEEEEEE!!![/size:2m9oxcie]
Parasta tässä ei ole se että me voitettiin, vaan se että me voitettiin tyylillä!! Tää ei tuntuis puolikskaan näin mahtavalta, jos se olis ollut joku iskelmälaulaja.
Torilla tavataan?

21.5.2006 8:19
Tulee uusintana TV2:lta 11.40-14.35
jassu olisi todellakin kannattanut katsoa ihan loppuun saakka!
Tulee uusintana TV2:lta 11.40-14.35
21.5.2006 8:37
Tässä on todella epätodellinen olotila edelleen, vaikka voitosta on kulunut melkein 12h. Nukuin todella huonosti, koska huulilla oli todella hunajainen hymy koko yön. Ei ole mahdollista: kaikkien aikojen piste-ennätys (vaikka äänestäjiä maita olikin enemmän) ja sen lisäksi pieni Suomi antoi turpaan eurohumpalle ja ties mille ne 40 vuoden paskat mitä on satanut niskaan!
Toisinaan tuntuu, että nyt olisi kansalaisvelvollisuus jopa ostaa Lordin levy.

21.5.2006 8:40
Joo huomasin aamulla lehdestä, että se tulee uusintana.
Siirrynkin tästä olohuoneen puolelle...
Nappisimmu Tulee uusintana TV2:lta 11.40-14.35
Joo huomasin aamulla lehdestä, että se tulee uusintana.
Siirrynkin tästä olohuoneen puolelle...
21.5.2006 12:44
http://www.bmgfinland.com/lordiforum/vi ... sc&start=0
Tuolla voi käydä onnittelemassa. Sinne tosin pitää rekisteröityä jos haluaa lähettää viestiä

21.5.2006 13:25
Minä heräsin aamulla siihen kun äitini tuli sanomaan,attä hei Lordi voitti.En kyllä uskonut sitä.Ja taisin sanoa Suomen karsinnan jälkeen,että helvetti jäätyy ennen kuin Suomi voittaa.
Hyvä Lordi!!
Hyvä Lordi!!
22.5.2006 12:31
Tänään aamulla sattui aika hauska tapaus, kun olin eräässä päiväkodissa (eskari-ryhmä) käymässä. Sellaiset, olisikohan ne ollut eskari ikäisiä poikia oli menossa kuuntelemaan musiikkia. Siinä sitten kuuntelin niitä niiden touhuja ja puheita tai oikeastaan aluksi en kuullut kuin silmitöntä karjuntaa. No pojat alkoivat kuunnella musiikkia, en tunnistanut alkuun melodiasta kappaletta, mutta kohdassa ..."hard rock hallelujah..." tajusin nopeasti mistä bändistä on kyse :lol: . Pojat jopa lauluivat kappaleen mukana, tosin parhaiten taisi kuitenkin onnistua tuo edellä mainittu pätkä kappaleesta...
Pisti kyllä kieltämättä hymyilyttämään se niiden musiikin kuuntelu ja siinä musiikin kuuntelun ohessa pojathan halusivät askarrella pahvista itselleen kitarat! :D Varsinaisia hirviöitä koko sakki! :lol:

22.5.2006 13:28
LORDI oli kyllä aivan loistava. Tommonen 80-luku tyylinen hevirokki uppoo meikäläiseen kyllä kuin kirves päähän :) Norjan biisi/ esitys oli myös kaunis ja Liettuan We are the Winners aivan mahtava. Teitty oli taas mukana ihan neutraalia tusinatavaraa ja kauheeta kuraakin, mutta timantteja joukossa :)
22.5.2006 17:59
Faktatietoa. Harmi vaan, että tuo jonkun neronleimaus on nyttemmin poistettu. Linkki näyttäis silti toimivan. Kun lueskelin yöllä kommentteja, hauskin oli sellanen viesti, jossa julistettiin Lordi pelastajaksi juuri tästä jäädytysansiostaan johtuen. Ihanan kieroutunutta siihen nähden mitä tästä lieskojen keskellä möyryävästä hirviöstä on sanottu. Ja mitähän eräät esim. kreikkalaiset kirkonmiehet tähänkin sanoisivat? :lol:
Tämä on kyllä edelleen niin mahtava juttu, että ei oikein vieläkään tajua. Ensinnäkin se, että ruma rokkibändi meni ja voitti tuollasen ulkokultaisen ja väljähtyneen poppikisan. Monessa kommentissa on sanottu, että nyt viisut on kuolleet, mutta minusta se on ihan päin vastoin. Monet ihmiset ympäri Euroopan ovat pitkästä aikaa todella innoissaan viisuista ja monet sellasetkin, jotka eivät ole vuosiin kisaa seuranneet, katsovat niitä varmasti ensi vuonnakin. Lisäksi voittobiisi oli hyvä ja voittaja puhuu sen puolesta, että sinne saataisiin lisää väriä myös ensi vuonna - eikä tämän vuoden voittajan kopioita! (Aika mahdotonta kopioida.) Lisäksi tämä yhtye sattuu olemaan sellainen, joka on ihan oman itsensä tuotosta, eikä se ole mikään viisuja varten koottu tusinatuote. Tekee vielä itse omat biisinsä, on hyväkäytöksinen ja huumorintajuinen. Keksinyt vielä noin nerokkaan idean erottaa bändihahmo ja siviilinaama toisistaan.
Kaiken kukkuraksi tämä bändi sattuu olemaan kotoisin Suomesta! Sekin vielä. Ja että oli riittävästi porukkaa, jotka äänestivät Lordin ääliöhumppa-Suomen edustajaksi. Että ihmiset ympäri Euroopan heräsivät tajuamaan, että tällaista bändiä olisi nyt mahdollista äänestää ääliöhumppaviisujen voittoon. Että Suomi voitti viisut kaiken nollarämpimisen jälkeen ja täällä - ehkä jopa Helsingissä - järjestetään ensi vuoden kisat! Aivan kertakaikkisen käsittämätöntä!!! Joku on kommentoinut olevansa viisuvoiton takia ylpeä siitä, että on pohjoismaalainen. Entäs sitten suomalaiset itse? Ruotsin pinkeänaamainen abba-Carola jäi monta kymmentä pistettä Lordista jälkeen ja kaikki vaatteitaan riisuvat poppipimut joutavat tämän jälkeen suoraan roskakoriin! HALLELUJAH!
Saarnani loppuosan suuntaan SUOMALAISILLE BÄNDEILLE JA ARTISTEILLE. Miettikääpäs, kiinnostaisiko teitä sellainen ilmainen paketti, johon kuuluu kaksi suoraa tv-esiintymistä Suomen tv:ssä parhaaseen katseluaikaan, loputtomasti palstatilaa kotimaan lehdissä sekä valtavasti palstatilaa noin 40 euroopan maan lehdissä sekä jossain New York Timesin kaltaisissa lehdissä ja maailman musiikkilehdissä, lukuisia juttuja BBC:llä, höysteenä vähän CNN:ää sekä runsaasti kansallisia tv-asemia, nettisivuja ja keskustelupalstoja, kansanliikkeitä puolesta ja vastaan ympäri Euroopan sekä kaiken huippuna kaksi suoraa tv-lähetystä 100 miljoonalle ihmiselle. Siis tämä kaikki ilman, että tarvitsee voittaa yhtään mitään. Jos ei kiinnosta, niin eipä sitten, eipä teitä ole ennenkään kiinnostanut - ÄÄLIÖT!!!!! :twisted: *julmaa naurua*
Sony BMG:llä on talousuutisten mukaan alettu nyt heräillä. On yhtäkkiä Lordin kysyntä noussut räjähdysmäisesti niin että suositellaan jo muillekin yhtiön artisteille samaa kaavaa. Hahhah. Siinä vaiheessa viimein innostutaan, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Tässä ois vielä paljon sanottavaa. Mm. se että finaalipäivänä eräällä brittifoorumilla suorastaan hinguttiin äänestämään Lordia ja ostamaan levyjä ja pääsemään keikoille - sen lisäksi että toivottiin Lordin voittavan ja Iron Maidenin tulevan edustamaan brittejä ensi vuonna! :D
Ja yhden vielä haluaisin tehdä, nimittäin löytää jonkun sellaisen, joka Suomen karsintojen jälkeen valitti, että teinit äänestivät vanhempiensa maksamilla kännyköillä voittoon tuollaisen meteliä esittävän kammotuksen, kun tarjolla olisi ollut Tomi Metsäkedon kaltainen edustavan näköinen ja komean kappaleen italiaksi laulava (onhan Il Divo suosittu maailmalla!) kultakimpale! Tahtoo yhden tällaisen henkilön...
Niin... kun voitettuaan sekä Suomen karsinnat että kaikkien aikojen Suomi-viisun tittelin Mr. Lordi ilmoitti, että he voittavat kaiken mihin osallistuvat, en ollut täysin vakuuttunut. Mutta nyt olen siitä onnellinen, että Lordi ei osallistunut siihen tanssikilpailuun, vaan jätti jotain sille pelottavalle Metsäkedollekin.
1992 Ja taisin sanoa Suomen karsinnan jälkeen,että helvetti jäätyy ennen kuin Suomi voittaa.

23.5.2006 5:41
[quote:3n8os61l] Ja mitähän eräät esim. kreikkalaiset kirkonmiehet tähänkin sanoisivat? Laughing[/quote:3n8os61l]
Etelä-Saimaa 22.5
Kreikan arkkipiispa paheksui Lordia
Kreikan ortodoksinen kirkko kauhisteli sunnuntaina Lordin euroviisuvoittoa. Arkkipiispa Kristodolus kummasteli sunnuntaina, onko moinen meno taidetta.
-Kuka olisi uskonnut, että ensimmäisen palkinnon saisi ryhmä,joka näyttää hirviöiltä, Saatanalta. Tämäkö on taidetta, arkkipiispa kysyi.
Kristodolus sanoi tuloksen osoittavan ''että ihmiset etsivät jotain,johon tukentua, jotain jolla täyttää tyhjät sielunsa''.

23.5.2006 5:51
Mahtavaa, euroviisuvoiton myötä Lordi saa oman aukionsa Rovaniemelle! :D Siitä tulee varmasti Rovaniemen seuraava matkailuvaltti.
Jälkikäteen täytyy todeta, että en olisi hurjimmissa unissanikaan uskonut Lordin euroviisuvoittoon... Nyt Suomi saa pähkäillä, kuinka saa ensi vuonna järjestetyksi tämän laulukilpailun... Ei kukaan varmasti osannut etukäteen varautua tähän "ongelmaan", että Suomen joskus yleensä tarvisi viisukisaa järjestää. :lol:
Ehkäpä Anssin täytyy ensi vuonna osallistua Suomen viisukarsintaan. Ei muuta kuin samanlainen meikki kuin siinä pirukuvassa, joka oli Hesarin Nyt-liitteen kannessa viime vuoden lopulla ja biisi vedetään samanlaisella hevi-meiningillä kuin Älä mene pois -biisin juonto Tavastialla viime joulukuussa, nii se on siinä! :lol: :lol:

23.5.2006 8:32
Musta tuntuu, että Suomi ei tule järjestämään koskaan niitä kisoja. Kisapaikan valitseminen tulee olemaan mahdottomuus. Rovaniemi vetää herneet Helsingille ja toisinpäin...
23.5.2006 9:28
Kisat tullaan aika varmaan järjestämään Helsingissä, koska pitää ensinnäkin olla sellaiset tilat mihin kaikki katsojat mahtuu ja riittävästi majoitus mahdollisuuksia. Mutta tappeluhan tästäkin asiasta saadaan, se on ihan varma ja taistellaan katkeraan loppuun saakka!
Luin aamulla lehdestä, että täällä Jyväskylässä on kuulemma loppunut Lordin levyt, Anttilassa ei ollut enää yhtään levyä ja muissa levykaupoissa ihan muutamia levyjä, että näin...
Ilona86 Musta tuntuu, että Suomi ei tule järjestämään koskaan niitä kisoja. Kisapaikan valitseminen tulee olemaan mahdottomuus. Rovaniemi vetää herneet Helsingille ja toisinpäin...
Kisat tullaan aika varmaan järjestämään Helsingissä, koska pitää ensinnäkin olla sellaiset tilat mihin kaikki katsojat mahtuu ja riittävästi majoitus mahdollisuuksia. Mutta tappeluhan tästäkin asiasta saadaan, se on ihan varma ja taistellaan katkeraan loppuun saakka!
Luin aamulla lehdestä, että täällä Jyväskylässä on kuulemma loppunut Lordin levyt, Anttilassa ei ollut enää yhtään levyä ja muissa levykaupoissa ihan muutamia levyjä, että näin...
23.5.2006 9:30
sitä paskaa.. Rovaniemi EI järjestä viisuiluija hyvä jos edes Suomi, köyhä YLE kaivaa taskujaan ja kiroaa, että meniki tuo Lordi voittamaan euroviisut ja pitää köyhän maan nälkälkurjet järjestää viisuilu. Pelastusarmeija töihin ja rahaa keräämään ja Rovaniemen hörhöjohtajat saa pitää turpansa kiinni, ensimmäisenä olivat palkkaansa nostamassa, yhdistyneen Rovaniemen kunniaksi ja hädin tuskin kansa kurjuudessa elää ja kerjää ruokansa kadulla, almuja matkailijoita anoen ja kurjuutta kiroten, prkeleen santa-luola ja Lappia-areena. Minä nyt en ollenkaan välitä siitä vaikka lordi kisan voittikin. Mitä tuota ja Lordi tuskin paskan haistattaa koko hommalle, hyvä jos pääsisi omille markkinoille hevimusiikin pariin eikä laulaisi ukkonooaa kuorossa Ateenalla.
KITTILÄÄN ne kisat pitäs järjestää, onhan hulluporo areena ja järjestetäähän meillä myös alppikisoja? MITÄ? Hulluja kaikki tyynni?
HÄH?
Mikä sen mukavampaa köyhä maa ja eriskummalliset oliot, jotka voittivat kisat? Jatketaan linjaa eriskummallisiin oloihin järjestetty viisukilpailu, tulee Lapin lakillekin selvitys. Hard Rock HalleluJah!!!!!!

23.5.2006 10:56
Radiossa oli juttua tänä aamuna tuosta kisapaikasta. Kaipa se pitäis aika pian ratkaista, missä euroviisut ensi vuonna järjestetään. Rovaniemeä puoltaisi ilman muuta se seikka, että se on Lordin päähahmon Putaansuun kotipaikka, mutta toisaalta, jos sinne jonnekin Lappi Areenalle mahtuu 5000 henkeä katsomoon, niin taitaa kaatua omaan mahdottomuuteensa....
Samaa meikäläinenkin ihmettelee kuin tuossa edellä, eli millä h-vetin rahalla Suomi tuollaisia viisukisoja järjestelee!? Tullee tv-lupaan roima korotus tms., jotta saadaan kisat järjestettyä. :shock: No, olihan Suomessa viime vuonna yleisurheilun MM-kisatkin ja Suomea on aina kehuttu siitä, miten hyvin se järjestää tuollaiset kansainväliset kisat/tapahtumat. Niin, ja jäihän kaikista kauhuskenaarioista huolimatta MM-kisojen talouskin plussan puolelle, joten miksi ei sitten Euroviisuissa!? Nythän on Suomessa ainakin valtaisa kiinnostus Euroviisuihin ja firmatkin ihan innoissaan sponssaamassa, kun tuli voitto. Hyvä siitä vielä tulee! :D

23.5.2006 11:34
Pitäisi jo lopettaa päivittely sitä, onko Suomella varaa järjestää Euroviisut. Varaa on aivan varmasti. Suomi on vauras maa. Paljon köyhemmät Ukraina ja Virokin pystyivät järjestämään kelpo kisat.
Paikkana tulee varmaankin olemaan Hartwall -areena. Kyllä ne Helsingissä pitää järjestää eikä missään jänkhällä.
Mielenkiintoista nähdä, ketkä valitsevat juontajiksi.

23.5.2006 12:39
Gimmalle sanoisin, että Venäjällä ja Virossa on uusrikkaita enemmän kuin Suomen talous 10 vuodessa kerääpi rahaa, ja nehän järjestää viisuiluin vaikka mafian toimesta jos ei muuten.
Älä kuule vertailekaan Suomea ja itäblokin maita. Suomella ei ole rahaa kertakaikkiaan eikä resursseja ja Eurooppa laitto mielestäni Suomen naurunalaiseksi Loordin kustannuksella, antamalla voiton. Katsoopahan miten köyhälistö pärjää! Hallelujah, en kuulu suomeen kuulun lapin lakkiin.

24.5.2006 16:37
Nyt kaikki allekirjoittamaan adressi, on niin asiallinen aihe! Hop hop!
http://www.adressit.com/ansku69/ (tällä hetkellä nimiä reilut 16 000)
Myös täällä on täyttä asiaa.
Perjantaina on sitten ne kemut torilla... Lue: loputon tungos, ellei sada kaatamalla. Voihan tuska, mutta pakkohan sinne on mennä. :roll:

24.5.2006 17:53
Kävin allekirjoittamassa tuon adressin. Toivon, että Seiska haukkas nyt niin sanotusti paskaa ja kunnolla.
On se helvetin omituista, että jos joku pyytää, että ettehän tee näin niin tottakai jonkun Seiskan pitää tehdä se, ja vielä samalla viikolla. Missä on oikeasti oikeus??? Oon kiehunut koko päivän niin täysillä, että... Toivon että suomalaiset viimeistään nyt viisastuisi ja lopettaisi sen paskalehden tilaamisen ja ostamisen.
Arght. Seiska takaisin sinne mistä se on tullutkin. Meinaan helvettiin.

25.5.2006 7:29
Pitäskö nostaa syyte Lapin Kansaa? vastaan vai missä se oli kun se julkaisi koulukuvan ala-asteelta. Siitä ku kattoopi ja fundeeraa ja laittaa ikävuosia lisää niin saa varmasti mielikuvan minkänäköinen Tomi on tällä hetkellä, piirtää vaikka kuvan???
Mitä sitää enää boikotoi kun se on jo julkaissut kuvan. Tuskin tilaajat peruu mitään tilauksiaan ja Lordin naama loistaa joka kaupan ja kioskin lehtihyllyssä? Minua alkaa jo kyllästyttämään koko vouhotus. Kebappiakin myydään mielettömään hintaan Lordi kebappina Rovaniemellä ja ollaan järjestämässä aukiota lordin kunniaksi ja lyödään juhlarahaa ja ties mitä. Jos tuo Lordi saisi liikkumaan sen etananhitaan myyjän siinä kebappipaikassa niin olisin tyytyväinen. Siihen ei muuten kannatte tunkea silloin kun se on siinä myymässä ja sen huomaa mielettömän pitkästä jonosta. (ei Lordi ku se myyjä siis)

25.5.2006 7:51
Kyllä minusta tuosta adressista on hyötyä, vaikka se kuva onkin julkaistu. Jos ei muuta, niin ainakin se on viesti muille medioille ja Lordille itselleen että ihmiset haluavat tukea Mr. Lordin päätöstä. Vaikka kyllä on totta että aina löytyy ihmisiä jotka haluavat lukea asioista, jotka asianomainen haluaisi pitää salassa. (Tulipas vaikea lause.)
Kyllä tuo minuakin aika paljon sapetti, kun kuulin tuosta. Kyllähän esim. Anssi voi kertoa että juorulehdet ei kunnioita yksityisyyttä, mutta Lordia lainaten, ne naamiothan Suomelle euroviisuvoiton toi, ei se ihminen naamion takana.

25.5.2006 8:02
Minusta tuo adressi on myös siinä mielessä hyvä asia, että Seiska vihdoin tajuaisi, ettei tässä mitään maailman meininkiä tarvita. Nuo paskalehdet ovat saaneet aivan liian ison otteen suomalaisesta mediasta ja ne varmaan luokitellaan jo osaksi kulttuuria. Nyt on hyvä antaa Seiskalle takaisin sillä mitalla että...
En oikeastaan ees tajua, kuka tässä asiassa on Seiskan puolella? Tuo oli Seiskalta rahastuskeino ja tapa jolla Lordi saattaa menettää puolet Euroviisu voitostaan.
Mahtavaa. Jo yli 76 000 nimiä. Mä alan viimeistään tässä vaiheessa todella pitää suomalaisista, tämähän luo kansallisfiilistä :D
marire Kyllä minusta tuosta adressista on hyötyä, vaikka se kuva onkin julkaistu. Jos ei muuta, niin ainakin se on viesti muille medioille ja Lordille itselleen että ihmiset haluavat tukea Mr. Lordin päätöstä.
Minusta tuo adressi on myös siinä mielessä hyvä asia, että Seiska vihdoin tajuaisi, ettei tässä mitään maailman meininkiä tarvita. Nuo paskalehdet ovat saaneet aivan liian ison otteen suomalaisesta mediasta ja ne varmaan luokitellaan jo osaksi kulttuuria. Nyt on hyvä antaa Seiskalle takaisin sillä mitalla että...
En oikeastaan ees tajua, kuka tässä asiassa on Seiskan puolella? Tuo oli Seiskalta rahastuskeino ja tapa jolla Lordi saattaa menettää puolet Euroviisu voitostaan.
Mahtavaa. Jo yli 76 000 nimiä. Mä alan viimeistään tässä vaiheessa todella pitää suomalaisista, tämähän luo kansallisfiilistä :D
25.5.2006 10:12
Ihanaa, Lordi, ihanaa! :D Joka minuutti yli sata uutta ihmistä, jotka vihaavat sitä vessapaperia! Ennen kahta menee varmasti 100000 rikki. (Nyt reilut 94000 nimeä.) Kyllä Lordi vaan on kaikin puolin mahtava ja Suomessa paljon ihania ihmisiä!
Esctoday.comin mukaan euroviisujen katsojamäärät kasvoivat tänä vuonna. Semifinaalia seurasi 35% enemmän ja finaalia 28% enemmän väkeä kuin viime vuonna. Molempina iltoina annettiin äänestysaikana (2x10min) noin 6,4 miljoonaa ääntä, missä oli 23% kasvua edellisvuoteen verrattuna. Yli viidesosa siis... Miksihän? 8)

25.5.2006 11:10
Kävin äsken allekirjoittamassa adressin. Nimiä oli melkein 103000 kpl! Hurjaa kuvitella, kuinka paljon niitä vielä tulee...
En ole koskaan voinut sietää 7 Päivää -lehteä, mutta tuo juttu oli aika lailla kaiken huippu. Niillä toimittajilla ei ole mitään kunnioitusta ihmisiä kohtaan. Ihmettelen todella, miksi jotkut ostavat tuollaista roskalehteä. Toivottavasti adressi auttaa ihmisiä ajattelemaan tekojaan. Lordikin ikävä kyllä joutuu ties minkälaiseen pyöritykseen tuon euroviisuvoiton myötä, ja sitä pyöritystä hän tuskin pystyy itse etukäteen kuvittelemaankaan ja mitä kaikkea siitä seuraa. Anssi varmasti tietää, mistä puhun, on sen verran omakohtaista kokemusta aiheesta...
Tsemppiä Lordille!

25.5.2006 19:03
Tänään tuli Maikkarin seiskan uutisissakin tuosta Lordi-adressista ja että siihen on kerätty nimiä huimasti. Aikamoinen juttu, ei olis varmaan kukaan Seiska päivää -lehdessä osannut kuvitella etukäteen, mikä haloo nousee, kun julkaistaan kuva Mr. Lordista ilman naamaria. Saanee samanlaiset surkuhupaisat mittasuhteet kuin se Tanskan lehdessä julkaistu pilapiirros Profeetta Muhamedista!? Toivottavasti Seiska päivää -lehdessä herätään tämän johdosta ajattelemaan moraalia ja etiikkaa (taitaa olla mahdoton tehtävä) ja ihmisen yksityisyyden kunnioittamista. Niin ja mikä yllättävintä, Seiskan päätoimittaja ei halua mitenkään kommentoida julkaistua kuvaa, kas kas, onpa yllättävää! :evil: Silloin vetäydytään piiloon, kun pitäisi ottaa vastuu teostaan ja sen seurauksista.
26.5.2006 5:37
Tähän aiheeseen viitaten... Kuuntelin eilen jotain Ylen haastattelua radiosta, jossa oli Hämeen Sanomien jutusta (siis kun ekana julkaisi kuvat) ja siinä sitten haastateltiin päätoimittajaa. Kyllä alkoi oikeasti kismittää se, että he vain halusivat kertoa ihmisille totuuden. Sekö on oikeus julkaista asioita, joita toinen on kieltänyt.
Oon kyllä oikeasti sitä mieltä, että tässä nyt viaton ihminen sai taas kärsiä. Ja jos noita vessapaperilehtiä ei saada kuriin, niin Suomi on kohta hukassa. Parasta muuten oli Seiskan keskustelupalstalla kysymys: Milloin Mervi Tapola näytetään ilman maskia :D
a9800362 Toivottavasti Seiska päivää -lehdessä herätään tämän johdosta ajattelemaan moraalia ja etiikkaa (taitaa olla mahdoton tehtävä) ja ihmisen yksityisyyden kunnioittamista. Niin ja mikä yllättävintä, Seiskan päätoimittaja ei halua mitenkään kommentoida julkaistua kuvaa, kas kas, onpa yllättävää! :evil: Silloin vetäydytään piiloon, kun pitäisi ottaa vastuu teostaan ja sen seurauksista.
Tähän aiheeseen viitaten... Kuuntelin eilen jotain Ylen haastattelua radiosta, jossa oli Hämeen Sanomien jutusta (siis kun ekana julkaisi kuvat) ja siinä sitten haastateltiin päätoimittajaa. Kyllä alkoi oikeasti kismittää se, että he vain halusivat kertoa ihmisille totuuden. Sekö on oikeus julkaista asioita, joita toinen on kieltänyt.
Oon kyllä oikeasti sitä mieltä, että tässä nyt viaton ihminen sai taas kärsiä. Ja jos noita vessapaperilehtiä ei saada kuriin, niin Suomi on kohta hukassa. Parasta muuten oli Seiskan keskustelupalstalla kysymys: Milloin Mervi Tapola näytetään ilman maskia :D
26.5.2006 6:19
Kaikki rahastavat, niin rahastettiin Anssillakin niinkauan ku sillä jotakin kuulusuutta oli kansan parissa.
Muuten se kebabin myyjä tulee Helsinkiin myymään Lordi kebappia, boikotoikaa, ilmiselvää rahastusta 10,60 yli 60 mummon markkaa.
Ja mitä saat, läjän lihaa ja riisia tai muusia tai jotain, tavallisesti sama annos maksaa jotain 6-8 euron hujakoilla.
Seiskaa ostetaan vastedes lisää ja ulkomaillahan on jo julkaistu Mr. Putaansuu ilman maskia. Saa ilmaista mainosta seiska tässä.
Ilonalle kysymys, miten se vaikuttaa Suomen euroviisuiluun, maskittomuus? Jos se voitto on maskista kiinni eikä musiikista niin ollaan näädän jäljillä.
Tuskin Lordi enää edustaa Suomea, joku kirjoitti paikallisessa lehdessä
että lähetetään seuraavan kerran apinaorkesteri.
Saamelaisetkin on nyt niin suvaitsevaisia sitä Lapin lakkia kohtaan vaikka Lordi sen päähän tuikkasi, muuten räyhätään enemmän ja vähemmän saamelaisten asujen käytöstä muitten keskuudessa kuin saamelaisten itse.
Johtuu vissiin siitä, että saamelaiskäräjien päällikön poika on MR. Putaansuun kanssa soitellut aikoinaan kakarana.
Lahjoittavat jopa aidon lakin Tomille kun niin kunniakkaasti edustaa Pohjois-Suomea ja korostaa syntymäseutujaan. Kuulemma turistikrääsää se lakki.
En minä tiedä kunniakas voitto Suomelle mutta saa hirviömäiset mittasuhteet.
En minä ainakaan boikotoi muuta kuin tuota kebabbia.
(Kas, kas yhtye rauhoittelee fanejaan.)

26.5.2006 8:02
Suomi ei olisi luultavasti koskaan voittanut kisoja pelkällä Hard Rock Hallelujah veisulla vaan kyllä maskit ja asusteet olivat hyvin tärkeä osa koko olennaisuutta. Ja on todella paskamaista, että Lordin monen vuoden työ valuu viemäristä alas roskalehtien takia.
Vaikka Euroviisuissa on kysymys enemmänkin laulusta, niin en kuitenkaan jaksa uskoa, että nykyisellään siinä pärjää pelkällä laululla. Kyllähän siellä kaikenlaisia trapetsitaiteilijoita on. Laulaa ei juurikaan tarvii osata, kunhan on vaan vetävä show. Sitä oli Lordilla niin pyrotekniikan kuin maskien kanssa.
balisa Ilonalle kysymys, miten se vaikuttaa Suomen euroviisuiluun, maskittomuus? Jos se voitto on maskista kiinni eikä musiikista niin ollaan näädän jäljillä.
Suomi ei olisi luultavasti koskaan voittanut kisoja pelkällä Hard Rock Hallelujah veisulla vaan kyllä maskit ja asusteet olivat hyvin tärkeä osa koko olennaisuutta. Ja on todella paskamaista, että Lordin monen vuoden työ valuu viemäristä alas roskalehtien takia.
Vaikka Euroviisuissa on kysymys enemmänkin laulusta, niin en kuitenkaan jaksa uskoa, että nykyisellään siinä pärjää pelkällä laululla. Kyllähän siellä kaikenlaisia trapetsitaiteilijoita on. Laulaa ei juurikaan tarvii osata, kunhan on vaan vetävä show. Sitä oli Lordilla niin pyrotekniikan kuin maskien kanssa.
26.5.2006 9:31
Miepä luulen, että se on HEVI (hedelmät ja vihannekset ja hah) Kukas muistaa onko HEVIÄ ollut ikinä euroviisun laulukilpailussa- VIISU siis viisuja siellä on viisuja ei HEVIÄ, kirkossa veisataan virsiä, virsi se ja viisu se ja se. Siinä on se pointti. Erilaisuus, musiikki. Ihmiset on kyllästyneet viisuiluun. 45 vuotta viisuja, tipi tii, tom, tom.....sata salamaa.
Maskit ja iljettävä ulkonäkö tuskin oli ne seikat, jotka ratkaisi voiton. Musiikki, MUSIIKKI. Toivottavasti. Sama sille jos Tomin 10 vuotta vanha naamataulu risteilee maailmalla ja Suomessa. Tuskin sillä on kuitenkaan enempää painoarvoa kuin sääskellä.
Toivon sydämestäni, että Lordi-yhtye pääsee omille festareilleen ja omiensa joukkoon. VIISUvoitolla. Ei valu hukkaan työ.
Onnea vaan Mister-Lordille, epäilin kyllä alussa viisujen mainosarvoa mutta myönnettävä on, että olin väärässä. Myönnettävä sekin on, että irvailin kustannuksellanne alennustilasta HEVI VIISUILUSSA. Hallelujah, Ihminen on erehtyväinen!

26.5.2006 9:43
Täsmälleen samaa mieltä. Kyllä Lordin esitys Euroviisuissa niin musiikin kuin lavashownsä puolesta oli niin erottuva ja erilainen, ainutlaatuinen, että siinä syy voittoon. En tiedä (kun en viisuja ole koskaan seurannut), onko siellä koskaan millään muulla maalla ollut mitään heviä lähelläkään olevaa esitystä!? Ehkä vielä 5 vuotta sitten ei olisi viisuihin tuollaisella kappaleella edes päässyt, että silloin aiemmin ei aika olisi ollut kypsä hevikappaleen viisuvoitolle. Täytyy vielä olla jälkiviisas ja todeta, että kyllä Suomen kansa oli VIISAS, kun äänesti Lordin euroviisuihin eikä mitään Tomi Metsäketoa (ois jäänyt finaalipaikkakin saamatta).
Laitapa Mari raporttia tulemaan illan kansanjuhlasta, jos olet menossa sinne! Yleltä tulee lähetyskin sieltä sekä YLE24:lta että muistaakseni TV2:lta. Tiedossa varmaan mahtavaa meininkiä!!
balisa Miepä luulen, että se on HEVI (hedelmät ja vihannekset ja hah) Kukas muistaa onko HEVIÄ ollut ikinä euroviisun laulukilpailussa- VIISU siis viisuja siellä on viisuja ei HEVIÄ, kirkossa lauletaan virsiä, virsi se ja viisu se ja se. Siinä on se pointti. Erilaisuus, musiikki.
Täsmälleen samaa mieltä. Kyllä Lordin esitys Euroviisuissa niin musiikin kuin lavashownsä puolesta oli niin erottuva ja erilainen, ainutlaatuinen, että siinä syy voittoon. En tiedä (kun en viisuja ole koskaan seurannut), onko siellä koskaan millään muulla maalla ollut mitään heviä lähelläkään olevaa esitystä!? Ehkä vielä 5 vuotta sitten ei olisi viisuihin tuollaisella kappaleella edes päässyt, että silloin aiemmin ei aika olisi ollut kypsä hevikappaleen viisuvoitolle. Täytyy vielä olla jälkiviisas ja todeta, että kyllä Suomen kansa oli VIISAS, kun äänesti Lordin euroviisuihin eikä mitään Tomi Metsäketoa (ois jäänyt finaalipaikkakin saamatta).
Laitapa Mari raporttia tulemaan illan kansanjuhlasta, jos olet menossa sinne! Yleltä tulee lähetyskin sieltä sekä YLE24:lta että muistaakseni TV2:lta. Tiedossa varmaan mahtavaa meininkiä!!
26.5.2006 11:11
:roll:
26.5.2006 11:55
Seiskalta anteeksipyyntö Lordin kuvan julkaisusta (Ilta-sanomat 26.5.2006)
7 päivää -lehti pyysi perjantaina anteeksi Lordilta ja hänen faneiltaan aiheuttamaansa mielipahaa. Anteeksipyyntö julkaistiin Seiskan internet-sivuilla.
Seiska joutui protestin kohteeksi, kun se oli julkaissut kannessaan kuvan Lordista ilman maskia. Lordi-yhtye oli toivonut, että heidän valitsemaansa linjaa olisi kunnioitettu ja bändistä olisi julkaistu kuvia vain esiintymismaskeissa.
Seiska lupasi perjantaina, että se ei jatkossa julkaise minkäänlaisia yksityiskuvia yhdestäkään Lordi-yhtyeen jäsenestä vastoin heidän tahtoaan.
Internet-adressi Seiskan boikotoimiseksi oli allekirjoitettu varhain perjantaina yli sadastatuhannesta nettiosoitteesta. Tarkempaa tietoa siitä, miten Seiskan tilaajat ja ilmoittajat ovat reagoineet, ei ollut saatavilla vielä perjantaina puolenpäivän jälkeen.
Matkatoimisto Travellink ilmoitti, että se poistaa kaiken mainosmateriaalinsa Seiskan nettisivuilta toistaiseksi.
Sanomalehtipuolella Hämeen Sanomat herätti euroviisujen voittajan kannattajien keskuudessa närkästystä, kun lehti julkaisi kuvan Lordista ilman maskeja. Lehden toimituspäällikkö Markku Peltonen kertoi perjantaina STT:lle, että Hämeen Sanomien tilaaja- ja ilmoitustilanne oli normaali.
- Joitakin peruutuksia on tullut, mutta vastaavasti on tullut uusia tilauksia. Kun ottaa huomioon, että lehden levikki on yli 30 000, muutokset ovat erittäin pieniä.
- En halua vähätellä Lordin fanien tunteita. Lehden tehtävä on kuitenkin välittää tietoa, Peltonen linjasi.

20.2.2007 11:00
Kansa on äänestänyt, ja tämän vuoden edustajaksi on valittu Hanna Pakarinen.Tästäkin on taas noussut kohu, joten olisi kiva kuulla foorumilaisten mielipide siitä onko valinta oikea tai äänestittekö ylipäätänsä?
Mä olen Hanna kova fani ja itsekin Etelä-Karjalasta, joten tuli häntä äänestettyä. Olen kyllä sitä mieltä ettei tuo kappale Leave me alone ole Hannan parhaimpia, olisin toivonut hiemaan rokimpaa meininkiä, mutta kyllä kokonaisuutena Hannan ''paketti'' oli paras. Enkä usko että toista kertaa Euroviisuja Rockyhtyeellä voitetaan.
Eniten tässä kohussa mua ärsyttää ihmisten takinkääntö. Kansalle annetiin kuitenkin kolme mahdollisuutta äänestää omaan suosikkiaan, ja superfinaalissakin aikaa oli hitaammillekin numeroiden näppäilijälle runsaasti. Kuvittelisin että jos kansa olisi halunnut toisen esintyjän, hän/he olisi voittanut tuon kisan. Kuitenkin Hannalla oli eroa 10% edelliseen. Osaako joku viisaampi selittää tämän eron? Minusta haiskahtaa pahasti siltä, että iltapäivälehdet ovat pakolla halunneet jonkun kohun finaalista, ja ihmiset ovat tyhmyyttään menneet tähän mukaan.
Tulipa nyt kirjoitettua pidempi viesti kun olin aikonut, mut toivottavasti joku jaksaa lukea ja vielä kommentoidakin. :D

20.2.2007 13:05
hahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahhahahahahahahhahahahahahahhahahahahahhahahahahhahah...
hanna pakarinen? hwhwhwhwhhwhwhwhwhwhhwhwhw. Finland noll points......Nytpä Hanna hyppäsi liian suuriin saappaisiin.... Suomen olisi kannattanut jättää nämä viisut väliin ja keskittyä toteuttamaan oikein kunnolla asiaa miten läpäsee viisujen järjestämisen kunnolla!Rääsy kasa!Katrakin oli parempi.Hyi helv...ti!

20.2.2007 15:42
a.
20.2.2007 17:02
Niinpä. En kylläkään ole lukenut noita lehtiä, joten ei tietoa, mistä siellä nyt kohistaan. Mutta väliäkö sillä. Keskustelufoorumeilla on ainakin vaahdottu lauantai-illasta lähtien siitä, miten viestit ei muka menneet perille (päätellen vahvistusviestin tuloajasta) ja miten kammottavan tylsä Hanna päihitti teinityttöjen äänillä iki-ihanan Lovexin, joka oli sentään paras. Sellaistakin sanottiin, että superfinaalin äänestyksen aikana lavalle roudattiin jo Hannan roippeita (jotain niitä pommivehkeitä), vaikka voittajaa ei siinä vaiheessa olisi voinut vielä ennustaa. Ja että ennakkoäänestys oli liian salamyhkäinen ja superfinaalia edeltävä äänestysaika loppui heti kaikkien esitysten ja kertauksen jälkeen, kun äänestyksen olisi pitänyt vasta alkaa, koska kaikki eivät olleet nähneet alkukarsintoja ja valinneet vielä suosikkiaan, saati sitten äänestäneet.
Noh, joka tapauksessa itse olen sitä mieltä, että Hanna oli ihan hyvä voittaja. Onhan se biisi vähän tasapaksu, mutta verrattuna niihin kikkareisiin, mitä olen muiden maiden valinnoista kuullut, Hanna on aivan ylivertainen. (Norjasta olisi ollut ehdolla niinkin loistava esitys kuin bändin Dusty Cowshit kappale Chicken Rodeo.) Olen erittäin tyytyväinen siitä, ettei Lovex-teinix voittanut, olivat sen verran surkeita. Paras superfinalisteista oli selkeästi Thunderstone, vaikka semifinaaleissa olinkin sitä mieltä että heiltä meni huonompi biisi jatkoon. Thunderstone ois toisaalta voitu tulkita Lordin matkimiseksi, mikä on typerintä mitä voi tehdä. Sen lisäksi, että kuvitellaan nyt Hannan tuovan toisen voiton... joopajoo. Mutta onhan Hanna kuitenkin Lordin jälkeen paras edustaja aikoihin, joten ei mikään ihme jos pisteitä napsahtelee hiukan normaalia enemmän. Menestystä en Hannalle toivo enkä ennusta ennen kuin olen kuullut muiden maiden ehdokkaat. Parhaan kuuluisi voittaa, ei suomalaisen.
Ketkähän kalkkiaivot äänestivät Lauraa Suomen edustajaksi? Maki Kolehmaisen kappale ja kaameista kaamein show. Hui kamala. :shock:
marire Minusta haiskahtaa pahasti siltä, että iltapäivälehdet ovat pakolla halunneet jonkun kohun finaalista, ja ihmiset ovat tyhmyyttään menneet tähän mukaan.

8.3.2007 14:28
Masentava valinta se Hannan biisi. Ei mitään varsinaista Neiti Pakarista vastaan, mutta se sävellys on ihan totaalisen mitätön. Pari kertaa olen biisin kuullut, muttei se jää millään päähän soimaan. Kai se vaatii 10+ kuuntelukertoja avautuakseen, mikä voi toisaalta olla aikaa kestävän klassikon merkki, mutta eiköhän Euroviisuissa haeta enimmäkseen niitä instant-hittejä?
Mutta joo. Ei siellä paljon Hannaa parempiakaan vaihtoehtoja ollut tarjolla. Jann Wilde & Rose Avenuella oli sen verran härski meininki että heidän olisi toisaalta voinut kuvitellakin pärjäävän. En usko Hannan voittavan, mutta olen valmis syömään sanani jos voitto lohkeaakin. Eipä toisaalta olisi ensimmäinen kerta Euroviisujen historiassa kun täysin mitätön ralli voittaa koko kisan.

11.3.2007 19:24
Oooh... kristallipallossani häilyy jotain... Kyllä! Viisufinaali-iltana suomalaiset äänestäjät antavat 12 pistettä rakkaalle naapurillemme Ruotsille! Ja näkyykö tuossa ensi vuoden kisapaikka... mitäh, onko se Globen... eiii, kuva katoaa... Kirottu rakkine!
Kyllä teki hyvää tämän vuoden viisuille, kun The Ark valittiin edustamaan Ruotsia. Tekivät sitten sen mihin meikäläiset ei pystyneet: pistivät viisuareenalle kitaroilla, glitterillä, kajalilla ja höyhenillä varustetun yhtyeen, vielä uskottavan sellaisen. Harmi vaan, ettei sitä muualla Euroopassa taideta tuntea. Ja harmi sekin, että kappale kuulostaa jotenkin sen ruotsalaisen tusinamusiikkimankelin läpi vedetyltä. Esityksessäkin on jotain mystisen carolamaista. Mutta ehkä se siitä. Kannatan toistaiseksi Ruotsia, kunnes joku muu todistaa olevansa parempi. Jätän vielä takaportin auki ainakin briteille, joilla on ehdolla ex-Darkness solisti Justin Hawkinsin kynäilemä ja puoliksi esittämä biisi. Brittien ehdokas valitaan vasta viikon päästä.
Tässä katsottavaksi Ruotsin viisu.
Ei kyllä ole viisujen tasossa hurraamista, Hannakin saattaa parhaassa tapauksessa sinnitellä 10 sakissa. Kun on noita kikkareita kuunnellut, niin välillä alkaa vahvasti tuntua siltä, että sais lakkauttaa koko kisan ihmisiä piinaamasta. Tässä muutama valikoitu ote Helsingin areenan toukokuisesta annista.
Ensimmäinen kysymys tietysti on, että onkohan Lordia kukaan uskaltanut kopioida? Eipä hirveästi. Lähin vertailukohta on tässä: Itävallan viisuedustaja vm. 2007 esittää jossain paikallisessa idolssissa oman versionsa viisuvoittajasta vm. 2006. Viron viisu oli muuten stailattu aika lordimaiseksi, mutta se oli niin tylsä, että en vaivaudu linkittämään.
Jotain vaikutteita voi ehkä havaita Sveitsin DJ Bobon tahtiin tanssivissa vampyyreissa. Ihan kiva, mutta ei todellakaan omaperäisyydellä pilattu.
Tsekin örinäkappale nostattaa kulmakarvoja, mutta erottuu massasta mun mielestä edukseen. Kunpa tuo oiskin se virallinen video.
Entä oisko Moldovassa voittajapotentiaalia?
Bosnia-Herzegovinalle on pakko nostaa hattua, he tekevät joka vuosi viisubiisinsä samalla kaavalla ja aina se on kärjen tuntumassa. (Heillä ei olekaan kansanäänestystä.) Siihen ei muut maat pysty. Jos onnistuu livenä, niin voi vaikka voittaa.
Ensi kertaa osallistuvan Georgian turistivideo Madonnan Ray of Lightia muistuttavien sävelten siivittäminä.
Romaniasta on koottu koko kylän väki laulamaan. On ne ainakin sympaattisia.
Paljon porukkaa lavalla on myös Israelin Teapacksillä, joka saattaa vielä joutua diskatuksi kolmella kielellä laulettujen sotaisien lyriikkojensa takia. Showta ei voi sanoa kovin sotaisaksi.
Jos edellisistä yksikään ei mennyt komiikan puolelle, niin nyt viimeistään menee:
Latvialle aloin nauraa hysteerisesti, syytä en osaa sanoa. Kalpene Il Divo!
Voi kammotus... Albania 0 points. Onnea vaan jos joku jaksaa seurata loppuun asti.
Tämä on ehkä vieläkin huonompi... Kehotan ottamaan tuolissa tukevan asennon tai mielummin istumaan valmiiksi lattialle. Ihan oikeasti! Ukraina. Apuva. :lol:

12.3.2007 16:59
Devil music!
12.3.2007 17:06
Ukraina on aivan tykki! Siinä on Euroviisuvoittaja vm. 2007!
18.3.2007 19:28
Katsopas Norsku oisko tästä brittien valinnasta vastusta Ukrainalle. :D Nää teokset esiintyvät finaalissa peräkkäin. Täällä hiukan Suomi-aiheisempi aivan käsittämättömän huono video samasta biisistä. Britit kaivavat itselleen samaa kuoppaa kuin moni muukin maa: jahtavat mahdollisimman täydellistä euroviisua, lähettävät kisaan keinotekoista p*skaa, jättävät hyvät biisit rannalle ruikuttamaan ja valittavat kun ei menestystä tule. Hawkins&Brownin kiljuntakaan ei riittänyt heille, ei edes hopeisten housujen ja kitaran kanssa.
Nyt kun kaikki viisubiisit on vihdoin selvillä, olen valmis sanomaan viimeisen kantani suosikistani. Ja kulkaa ihmeitä pitää tapahtua, että se enää muuttuisi! Tällä biisillä ei varmaan ole mitään voittomahdollisuuksia, mutta hitto vie se on ehdottomasti ja kirkkaasti paras kaikista! Minä ainakin fanittelen jo ihan totaalisesti. Se on se Tsekin biisi, jonka nimesin örinärokiksi tuossa edellisessä viestissä. Nyt siihen on olemassa myös video, josta selviää minkälaiset ihanat adonikset siellä örisee.
Kabat – Mala dama
Näkeekö tai kuuleeko joku tuossa jotain keinotekoista? Näkeekö tekohymyä tai tekopirteyttä? Minä en ainakaan. Samaa ei voi sanoa muista viisubiiseistä. Tuo on kaikkea muuta kuin keskiverto viisubiisi, se saa The Arkinkin näyttämään aivan Carolalta, hyi yäk. Alkuun biisi kuulostaa hämmentävältä, mutta mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä enemmän siitä alkaa pitää. Suurin osa netissä kommentoineista inhoaa kappaletta, todennäköisesti siksi etteivät ole kuunnelleet sitä riittävästi tai siksi että ovat juuttuneet typerään viisumuottiinsa. Ja säälittävimpiä on sellaset kommentit, että tuo ois Lordin kopiointia.
Tsekit eivät ole aiemmin osallistuneet viisuihin, eikä viisufinaaleita ole koskaan näytetty heidän tv:ssään, joten keskivertoäänestäjällä ei ole mitään käsitystä, mihin sontakasaan he ovat astumassa. Siksi he äänestivät sitä mistä pitivät, eivät brittien tavoin sitä minkä kuvittelevat sopivan kisaan. Hurraa tsekkien rockkansa! Valitsivat tämän ah niin epämuodikkaalla tsekin kielellä laulavan maansa suosituimman hard rock -yhtyeen, joka on porskuttanut nykyisellä kokoonpanolla lähes 20 vuotta ja julkaissut 2002 Tsekin eniten myyneen albumin. Haukkukoon ken haluaa. Netissä nuuskiessa törmäsin heidän Myspace-sivullaan Bara-nimiseen biisiin, joka kuulostaa kovasti tämän viisukappaleen esi-isältä. Varokaa vaan ettette vertaillessanne jää siihenkin koukkuun, kuten mulle kävi...
Oppitunti numero kaksi, lyriikat. Jos tollanen äijä laulaa kertsissä enkuksi käännettynä:
I would die with her in a single day
And if that is not enough for you
If there were a hundred women,
I’d ask her to dance even though I don’t dance
Niin pakkohan sitä on äänestää! (sydämiä tähän perään :P ) Kyllä mä mieluummin tollaseen tanssiinkutsuun vastaisin kuin yhteenkään seuraavista kikkareista:
Seduce me baby
I give you my passion
Give me the days to come
And dance to my rhythm (Espanja)
Shake it up, shake it up
There you go - oh ohh
Yassou Maria
Ai, ai, ai, there she goes (Kreikka)
come let it go baby, let it show baby,
let me know what makes your mind blow, uh
and makes you loose it at night (Puola)
Let’s dance the night away
Just move your feet
To the beat
And dance with me (Norja)
Shake it up shekerim,
tell me what you're thinkin'
Shake it up shekerim,
you're my only sweet thing (Turkki)
Come on, step up, you will be my lover,
in my life there’ll never be another. (Montenegro)
Could be wasting precious time
Free the mind are you willing
Don´t be afraid
Do your dance and start living (Itävalta)
Dance with me
And I will dream in your arms
Dance with me
And I’ll give you the moon, the sun, and the sea (Portugali)
Work your magic
You set my beating heart in motion
When you cast your loving potion (Valko-Venäjä)
Yök yök. Kaikki esikatseluvideot on nähtävillä Ylen viisusivuilla jos joku haluaa suorittaa omaa vertailua. Itse en kyennyt katsomaan läheskään kaikkia videoita loppuun asti.

18.3.2007 21:40
Tuosta örinäbiisistä en ainakaan toistaiseksi jaksanut innostua.
Aika tylsä tuo brittien veto. Ukrainan edustaja Verka Serduchka (Andriij Danilko) on suosittu koomikko Ukrainassa sekä varsinkin Venäjällä ja varmasti suuren suosionsa takia valittiinkin edustajaksi, ei niinkään biisin. Vaikka fanitan kyllä biisiäkin kympillä. :D Kerrankin joku ottaa vähän vähemmän tosissaan nämä kilpailut ja laittavat jotain hupaisaa mukaan. (OP stfu.)
Myös lyriikoista propsit Ukrainan Danzingille. Biisissä lauletaan mm. "Russia goodbye", mikä oli mielestäni melko hyvä veto. Eipä olekaan Venäjän kanavilla paljon Verka-hahmoa näkynyt tämän biisin julkaisun jälkeen. :D Haastattelussa Verka kielsi biisissä mitään sellaista olevan, kuulemma kohta menee, että "lasha gubai" tms., joka tarkoittaa mongoliaksi maitoa. Go Verka! <3<3
Mari Katsopas Norsku oisko tästä brittien valinnasta vastusta Ukrainalle. :D
Aika tylsä tuo brittien veto. Ukrainan edustaja Verka Serduchka (Andriij Danilko) on suosittu koomikko Ukrainassa sekä varsinkin Venäjällä ja varmasti suuren suosionsa takia valittiinkin edustajaksi, ei niinkään biisin. Vaikka fanitan kyllä biisiäkin kympillä. :D Kerrankin joku ottaa vähän vähemmän tosissaan nämä kilpailut ja laittavat jotain hupaisaa mukaan. (OP stfu.)
Mari Oppitunti numero kaksi, lyriikat.
Myös lyriikoista propsit Ukrainan Danzingille. Biisissä lauletaan mm. "Russia goodbye", mikä oli mielestäni melko hyvä veto. Eipä olekaan Venäjän kanavilla paljon Verka-hahmoa näkynyt tämän biisin julkaisun jälkeen. :D Haastattelussa Verka kielsi biisissä mitään sellaista olevan, kuulemma kohta menee, että "lasha gubai" tms., joka tarkoittaa mongoliaksi maitoa. Go Verka! <3<3
19.3.2007 17:36
Ukrainan esitys saa kyllä multakin pointsit siitä, että se on tarkoitettu huumoriksi ja se myös naurattaa. Toisin kuin suurin osa näistä muista kikkareista, jotka on joko tarkoitettu hauskoiksi - turhaan - tai ovat tahtomattaan koomisia. Mä kyllä veikkaisin, että aika harva nykyään ottaa viisuja kovin tosissaan. Viimeistään siinä vaiheessa totisuus karisee, kun oma maa valitsee (jälleen) surkean edustusbiisin. Ainoat jotka on tosissaan on ruotsalaisia tai muita, joilla on mielestään ehdottomasti paras kappale. Nytkin varmaan tuhansia naapurimaan kansalaisia on jalkautunut hehkuttamaan Arkkia ympäri nettiä. (Ruotsalaisten finaalin puhelinäänestyksessä annettiin yli 2 miljoonaa ääntä...) Turkkilaisiinkin törmää kumman usein ylistämässä omaa kappalettaan. Liekö tämä sit se pohja, mistä media luo vankkumattoman käsityksensä ennakkosuosikeista.
Mut siis se piti sanoa Ukrainasta, että en ihmettelis yhtään vaikka se voittais koko roskan. Kun Verka saapuu paikalle tai astuu lavalle, niin nämä kymmenet toisiaan muistuttavat europiipertäjät mukaanlukien Tanskan Drag Queen jäävät varjoon. Tehoaa vähän kuin Lordi. Jossain joku britti totesi, ettei heidän biisinsä voi menestyä, kun kirotut itäeurooppalaiset äänestää taas toisiaan eikä heidän Scootchiaan. Eihän tohon nyt kovin kummoista kristallipalloa edes tartte...
Norsku Kerrankin joku ottaa vähän vähemmän tosissaan nämä kilpailut ja laittavat jotain hupaisaa mukaan.

19.3.2007 19:11
Vaikea vaieta kun on asiaa :/
Missä kohdassa tuota Ukrainan kappaletta pitäisi nauraa? Musiikki musiikkina ja vitsit vitseinä (etenkin huonot sellaiset) kiitos. En ymmärrä väkinäistä huonon huumorin ymppäämistä musiikkiteoksiin.
Euroviisusuosikkini on ehdottomasti aidosti poliittisesti kantaaottava Push the button.
op777
Norsku Aika tylsä tuo brittien veto. Ukrainan edustaja Verka Serduchka (Andriij Danilko) on suosittu koomikko Ukrainassa sekä varsinkin Venäjällä ja varmasti suuren suosionsa takia valittiinkin edustajaksi, ei niinkään biisin. Vaikka fanitan kyllä biisiäkin kympillä. :D Kerrankin joku ottaa vähän vähemmän tosissaan nämä kilpailut ja laittavat jotain hupaisaa mukaan. (OP stfu.)
Vaikea vaieta kun on asiaa :/
Missä kohdassa tuota Ukrainan kappaletta pitäisi nauraa? Musiikki musiikkina ja vitsit vitseinä (etenkin huonot sellaiset) kiitos. En ymmärrä väkinäistä huonon huumorin ymppäämistä musiikkiteoksiin.
Euroviisusuosikkini on ehdottomasti aidosti poliittisesti kantaaottava Push the button.
op777
20.3.2007 9:18
Suomen euroviisut.... Mitä tuohivirsukulttuuria lumiukkoineen, voi tseesusf fy vittan stans finnjävel!!!! Miksei voi kuvata suomea hiihdon mestarimaana, mäkihyppy, Levin laskettelukeskus, koiravaljakot, Suomen kesäinen järvimaisema, tietokoneet. Nokia,kolmen rajan rajapyykki ja jos ruotsalaiset vetää mukaan irtoaa lisäpisteitä?????Norja kans
20.3.2007 13:50
Itse taas en jaksa kiinnostua alatyylisistä musikaaleista. "En ymmärrä väkinäistä huonon huumorin ymppäämistä musiikkiteoksiin." Indeed.
op777 Musiikki musiikkina ja vitsit vitseinä (etenkin huonot sellaiset) kiitos. En ymmärrä väkinäistä huonon huumorin ymppäämistä musiikkiteoksiin.
Itse taas en jaksa kiinnostua alatyylisistä musikaaleista. "En ymmärrä väkinäistä huonon huumorin ymppäämistä musiikkiteoksiin." Indeed.
20.3.2007 20:09
Aivan. Onneksi Suomessa ymmärretään laadun päälle, ja täälläkin saamme nauttia kolme Tonya (musikaalimaailman Oscaria) voittaneesta Avenue Q -musikaalista, joka ottaa terävästi kantaa ajankohtaisiin ja ajattomiin asioihin yhteiskunnassamme.
"The internet is really really great..."
op777
Norsku

10.5.2007 8:00
No, Mari! Missäs viipyvät tiukat semifinal-pyöritykset sun osalta! Joudun tänään seurailemaan Euroviisuja kotona täällä Turkkusessa, mutta lauantaina onneksi tieni käypi poikaystävän luo Teh Eurovisionkaupunkiin. Tykkään Turkin biisistä, sen on päästävä finaaliin tänään. Ukrainan puolia kuitenkin pidetään, Verka vie Euroviisut Kiovaan! ;) Ukraina tse klyovo!!
10.5.2007 17:26
Allekirjoittanut on niin korviaan myöten viisuissa, että ei ole tännekään ehtinyt tätä ennen listaamaan mitään. Onneksi viisurumba kestää vaan viikon, alkaa jo energiat loppua tässä fanittelussa. Sit tulee kyllä auttamaton viisukrapula kun kaikki on ohi.
Hauska oli lukaista läpi nuo mitä kirjoitin kaksi kuukautta sitten. Varsinkin tuo Tsekin Kabatin hehkutus, koska toissapäivänä koin elämäni (ei mitään sen vähempää tietenkään) yhden suurista kohokohdista päästyäni Kabatin laulajan Josefin kanssa kasvotusten. Englantia hän ei hirveästi ymmärtänyt, mutta muuten kyllä ymmärsi tismalleen. Enempää en halua järkyttää teitä. Ihana äijä! :D Tsekin lippu tietysti löytyy signeerattuna.
Ja täytyy sanoa, että melko varmasti ne jotka tiistaina olivat täyteen ahdetussa Henry's Pubissa Kabatin keikalla (Soittiko ne muita biisejä kuin viisukappaleensa? Seitsemän biisiä ja kaksi encorea!), harkitsevat kaksi kertaa ennen kuin äänestävät jotain muuta kappaletta! Aivan täysverinen rockbändi. Olivat kuulemma peruneet viisukylän keikkansa, koska ilmoittivat, että hehän eivät playbackinä soita. Pistivät videonsa pyörimään ja lähtivät kaljalle. Lavaisäntä selitti asian niin, että Kabatille oli valitettavasti tullut tuplabuukkaus... Ja bändissä on niin rumia ja karvaisia äijiä, että tästä ei millään pakkelilla (vrt. Valko-Venäjän edustaja) nättiä saada. Mutta sliipatun pinnan tartteekin ne, jotka ei muuten pärjää. Toisilla on pommeja, glitteriä ja hulatyttöjä, mutta nää äijät vaan esiintyy. Toiset paistattelee tv-kameroiden loisteessa (Kreikan ja Kyproksen bileissä oli niin paljon kameroita, ettei laulajia meinannut nähdä) ja vetää showta lehdistötilaisuuksissa (kukahan?), nämä eivät osaa edes englantia. Mutta eipä ole meikäläinen ikinä aiemmin ottanut bändistä kuvaa ja samalla laulanut kappaletta ääneen kielellä, jota ei osaa yhtään. Ja jäyhä suomalaisyleisö lauloi mukana encoren viimeistä kertsiä, jonka sanoja eivät ymmärtäneet. Kappaletta ei tietenkään kukaan ollut koskaan kuullutkaan, paitsi ne baariin ängenneet muutamat tsekit. Loistava keikka!
Eilen olin areenalla katsomassa toisia semifinaaliharjoituksia. Olihan pistetty paikka komeaksi! Tosi hienot screenit ja valosysteemit, jotka ei varmasti telkkarissa ihan kokonaan näy. Ja sellanen hauska katosta roikkuva kamera, joka vielä jossain vaiheessa kolauttaa jonkun permannolla kävelevän tajuttomaksi. Ja mahtava äänentoisto tietysti. Suomalaishenkiset shownumerot oli hiukan outoja, mutta se ei varmaan ole kellekään yllätys. Jaanan englannissa oli vielä hiukan toivomisen varaa, mutta Mikko improvisoi hauskan juonnon takahuoneesta, joka oli muka täynnä artisteja. Ne kävi koko ohjelman läpi, joten finalistikuoretkin avattiin. Viimeisestä kuoresta löytyi Albania, jee.
Semifinaalibiisit olen kuunnellut jo liian monta kertaa läpi ja nyt livenä nähtynä pakka hiukan sekoittui. Turkki oli noussut jo vaivihkaa omaan top5:eeni, mutta eilen se lähes räjäytti areenan - selkeästi illan paras esitys. Voittajasuosikkini on ollut eiliseen saakka Serbia, mutta heidän liveshownsa oli todella mitäänsanomaton, jopa olematon, eikä solisti osannut edes laulaa hyvin! Jotenkin mä vielä jaksan uskoa, että ne vaan piilottelee jotain korttia varsinaista semifinaalia varten. Israelin ja Puolan taso romahti melkoisesti livenä. Ei mikään ihme, että Israel syytti kameramiehiä huonosta laadusta... ei nekään ihmeitä voi tehdä. Sveitsinkin taso laski, saa nähdä riittääkö finaaliin. Andorra taas puhkui nuoruuden intoa, joten heidän olisi entistäkin enemmän syytä päästä finaaliin.
Tässä veikkaukseni tämän illan todennäköisistä jatkoonmenijöistä perustuen tinkimättömään kuunteluun, omiin mielipiteisiin ja muilta tahoilta tulleisiin vaikutteisiin:
1. Turkki 100% (paras paketti)
2. Serbia 90% (tuleva klassikko)
3. Kypros 80% (se vaan on niin tarttuva)
4. Georgia 60% (kaunis ääni, kökkö show)
5. Bulgaria 60% (loistava aloitusbiisi)
6. Sveitsi 60% (lievä pettymys livenä, mutta joku kirkuikin)
7. Andorra 50% (energiaa riitti)
8. Unkari 50% (yllättävän hyvä livenä)
9. Moldova 50% (aika persoonaton)
10. Tsekki 50% (muuten tulee parku)
---
11. Valko-Venäjä 50% (kaikki veikkaa tälle menestystä, ei kiitos)
12. Tanska 50% (kivat höyhenet, ennalta arvattava)
13. Malta 40% (liian tasapaksu, liikaa tavaraa)
14. Israel 40% (live-esitys heikko, joku sanoi että niille buuattiinkin?)
15. Islanti 40% (muuten hyvä, mutta ne sanat, ne sanat, aaargh!)
16. EJT Makedonia 40% (itse en erityisemmin pidä, sekava show)
17. Kroatia 30% (huonollakin rokkarilla voi olla vientiä naapurimaissa)
18. Latvia 30% (esiintyvät viimeisenä ja kuulostaahan se hetkittäin komealta)
19. Norja 30% (perushumppa)
Loput ovat aika huttua. Esim. Albania sai ihmiset nauramaan ainakin meidän katsomossa. Ehkä parasta hupia koko kisassa, mutta sääliksi käy, kun se niin tosissaan yrittää.
Keskimäärin tuohon listaan tulee kaksi isompaa yllätystä, koska ihmisillä on omituisia syitä äänestää.
Pitääkin muistaa etsiä valmiiksi se Tsekin äänestysnumero...

10.5.2007 21:45
Ehm... ;)
Hei, Turkki jatkoon! Shake it up shekerim!
Mari Englantia hän ei hirveästi ymmärtänyt, mutta muuten kyllä ymmärsi tismalleen.
Ehm... ;)
Hei, Turkki jatkoon! Shake it up shekerim!
11.5.2007 10:13
Voi heteron kosto, pitipä sattua kehnosti kun eivät niitä Andorran punk rock-kapinallisia laskeneet jatkoon, etenkin kun ottaa huomioon mitä sinne jatkoon meni. Sitä niiden biisiä ennen oli tullut sellainen hapanimelä suora että pahaa teki, poikain miedosti kantaaottava blink 182-poppi oli kuin raikas tuulahdus Andorran vuoristoilmaa.
Toinen mistä diggasin oli se Islannin Pate Mustajärvi. Come see the show, rock 'n' roll will save!

12.5.2007 18:45
Pikainen veikkaus tuloksesta. Näistä joku voittaa:
1. Serbia
2. Turkki
3. Ukraina
Seuraavina tulevat Bosnia-Hertsegovina, Ruotsi (enintään 5.), Georgia, Ranska, Venäjä, Kreikka, Bulgaria, Unkari ja Suomi (jossain 10 tienoolla tai alapuolella). Häntäpäätä pitävät Liettua ja Armenia.
Kabat-parat ei osanneet olla riittävän muovisia tuohon kisaan, vaikka oli pakkeliakin naamassa, mutta ihan hyvä niin. Eivätkä ilmeisesti ne andorralaisetkaan.

13.5.2007 11:41
No siinä sitten kävi niin kuin kävi. Hyvinhän se Hanna veti, olisi kyllä minun puolestani voiton ansainnut. Täytyy muuten myöntää että The Arkin jääminen Hannaakin huonommalle sijalle sai minut myhäilemään pahansuopaa tyytyväisyyttä!
13.5.2007 14:35
Kylläpä oli jännä ääntenlasku! Mutta aika selvähän se sitten oli ettei mikään lasha tumbai rukousta päihitä. :roll:
13.5.2007 17:48
Kirottua! Lähettäisittekö euroviisuihin tällaisen bändin? No en minäkään, mutta tsekit lähettivät. Per...#¤%&!!! Aivan liian hyvä! Nyt joutuu kärvistelemään ilman levyjä ja keikkoja suunnilleen lopun elämäänsä ymmärtämättä lauletusta kielestä yhtään mitään. No, kaipa sitä hyvällä tuurilla unohtaa tuon poppoon, paitsi ei ainakaan tietokoneen ääressä, kun YouTubesta löytyy muitakin hyviä biisejä joiden ääressä voi jumittaa tunteja. (Tuo livebiisi oli muuten Henry's Pubin encoren vika biisi, jota jäyhät suomalaisetkin lauloivat mukana.)
Jos joku on menossa Prahaan lomalle, ottakoon yhteyttä minuun. Ruhtinaallinen palkkio luvassa.
Viisut oli muuten(kin) mukava kokemus, varsinkin kun Serbia voitti. Mun näkemyksen mukaan voitto ratkesi siinä, kun Ukraina joutui esiintymään heti Serbian täydellisen laulun perään. Näyttivät aika urpoilta. Muuten olisi tullut voitto, luulen ma. Mutta äärimmäisen hyvät viisut, musiikkityylejä oli niin paljon, että ihan huimasi. Mm. bluesia, hard rockia, glamrockia, jazzia, punkkia, latinoa, oopperaa, rappia, teknoa, Il Divoa, huumoripläjäyksiä, balladeja ja kaikkea niiden väliltä. Mahtavaa! Ja mikä parasta, lopputulos oli hyvän musiikin voitto. Ei tartte ihmeellistä showta vaan ennen kaikkea hyvän biisin. Ja ennakkohypetykseen ei pidä missään vaiheessa uskoa. Omat korvat on ainut mihin voi luottaa!
Ainiin, eräässä laadukkaassa iltapäivälehdessä veikattiin, että semifinaalissa ovat vahvoilla Valko-Venäjä, Latvia, Andorra, Sveitsi, Alankomaat ja Tanska. Niistä kaksi pääsi finaaliin ja sijoitukset olivat 6. ja 16. Ei hassumpaa. Olikohan arvalla vedetty...

13.5.2007 18:50
a.
14.5.2007 5:04
Kansojen välisen ystävyyden ja yhteisymmärryksen edistämiseksi. Näkyy toimivan ainakin itäisen Euroopan maiden ystävyyden edistämiseen, sano. Ja come on hey olihan siellä pari hyvää raillia. Meijän Hanna ja länsinaapurin keikarit. Lopuista biiseistä sai sentäs hyvät naurut jos ei muuta! Tai no se Britannian esitys ei kyllä edes naurattanut...
keva En ymmärrä, miksi Euroviisut tarvii järjestää, vuorostaan surkeampaa musaa eikä yhtään edes vähän hyvää biisiä.
Kansojen välisen ystävyyden ja yhteisymmärryksen edistämiseksi. Näkyy toimivan ainakin itäisen Euroopan maiden ystävyyden edistämiseen, sano. Ja come on hey olihan siellä pari hyvää raillia. Meijän Hanna ja länsinaapurin keikarit. Lopuista biiseistä sai sentäs hyvät naurut jos ei muuta! Tai no se Britannian esitys ei kyllä edes naurattanut...
14.5.2007 16:54
Kuulostaa Idolsilta...
keva tuntuu lähinnä lapselliselta itsensä nolaamiselta, mutta toki mieltymyksensä kullakin =P
Kuulostaa Idolsilta...
15.5.2007 5:28
Euroviisubiisit olivat yleisesti ottaen aika karmeita, vaikka show kokonaisuudessaan toimi. En tykännyt voittajabiisistä ja toisiaan lääppivistä lesboista lainkaan. Ihmettelen, että suomalaiset antoivat biisille parhaat pisteet. Hanna oli hyvä ja sitten se matkalaukun kanssa esiintynyt tyttö, en muista mistä maasta.
Viimeksi kommentoitu