Forum 2002-2013
22.6.2003 9:44
Bruce Springsteenin levyt
No niin asiantuntijat, kertokaa mikä on mielestänne Brucen paras levy? Mä en oo kaikkia kuullut, mutta Born In The USA on paras niistä, jotka oon kuullu. Born in the USAlla on niin loistavia biisejä. Darlington county on sellanen biisi, josta mä en niin kauheesti tykkää, mutta muuten se levy on ihan täyttä tavaraa. Mun suosikkeja on Downbound Train ja No Surrender. Darkness on the edge of town on myös loistava levy. Adam raised a cain ja Racing in the street ovat hienoja biisejä. Mulla on nyt 5 Brucen levyä. Vielä pitäis varmaan ostaa Born To Run, koska se Jungleland kuulosti niin hyvältä siellä keikalla.
22.6.2003 10:56
Mun Bruce-kokoelma on kans vielä melko minimalistinen, mutta viikolla täytyy pistää tilaukseen lisää levyjä. Tällä hetkellä kallioperää järisyttävä sana on The River ja erityisesti avauskappale The Ties that Bind, joka jäi konserttispektaakkelista ehkäpä pahiten päähän soimaan. Point Blank, The River, Two Hearts, Hungry Heart, Cadillac Ranch... Tästä pitkäsoitosta ei huonoa kappaletta löydy hakemallakaan, jollei sitä viimeistä edellistä tilitystä nimeltä Drive All Night oteta huomioon - "sietämätöntä kuultavaa", lainatakseni Anssia. :roll: :shock:
Oi gurut, olisiko Live 1975-1985 satayksiprosenttista vastinetta rahoille näin konsertin jälkitunnelmissa? Ainakin biisilista saa kissojenkin kuolan valumaan.
Oi gurut, olisiko Live 1975-1985 satayksiprosenttista vastinetta rahoille näin konsertin jälkitunnelmissa? Ainakin biisilista saa kissojenkin kuolan valumaan.
22.6.2003 12:37
Kai munkin sit pitää (yrittää) listata omat Bruce-suosikkini....
1. BTR
2. Darkness....
3. hmmmm.... juuri tänään valitsen keikkojen ansiosta melkoisen renessanssin kohdallani kokeneen The Riverin. The wild.., BITUSA ja Rising ovat myös mainitsemisen arvoisia.. ja tietty Tracks ja sit vielä..... :wink:
1. BTR
2. Darkness....
3. hmmmm.... juuri tänään valitsen keikkojen ansiosta melkoisen renessanssin kohdallani kokeneen The Riverin. The wild.., BITUSA ja Rising ovat myös mainitsemisen arvoisia.. ja tietty Tracks ja sit vielä..... :wink:
23.6.2003 9:25
Guru en ole, mutta kyllä, ehdottomasti. Enää ei ole edes sitä vaaraa, että ostaisi vahingossa kasettiversion, kun LP piti olla....=D
Rosso
Oi gurut, olisiko Live 1975-1985 satayksiprosenttista vastinetta rahoille näin konsertin jälkitunnelmissa? Ainakin biisilista saa kissojenkin kuolan valumaan.
Guru en ole, mutta kyllä, ehdottomasti. Enää ei ole edes sitä vaaraa, että ostaisi vahingossa kasettiversion, kun LP piti olla....=D
24.6.2003 13:10
no, tää o helppo rasti, ku laittaa ajatukset menneille vuosikymmenille.
1. River, ehdoton huippu varsinkin nimibiisi, joka tiistain keikalla oli aivan mahdottoman upeasti sovitettu, pitkästä aikaa kuulemma repertuaarissa.
2. darknes..., kaikessa tummuudessaan sibeliuksenkin ohittava teos!! :shock:
3. Born to Run, jokapoikaha sitä o syntynyt lähtemään, upeita biisejä ja soundaa vielä nykypäivänäkin!
Keikasta sen verran, että bassot särisi siinä lavan edustalla aikalailla ja saundit välillä puuroutuivat, niin ettei välillä tiennyt mikä biisi se mahtaa alkaakkaan :(
1. River, ehdoton huippu varsinkin nimibiisi, joka tiistain keikalla oli aivan mahdottoman upeasti sovitettu, pitkästä aikaa kuulemma repertuaarissa.
2. darknes..., kaikessa tummuudessaan sibeliuksenkin ohittava teos!! :shock:
3. Born to Run, jokapoikaha sitä o syntynyt lähtemään, upeita biisejä ja soundaa vielä nykypäivänäkin!
Keikasta sen verran, että bassot särisi siinä lavan edustalla aikalailla ja saundit välillä puuroutuivat, niin ettei välillä tiennyt mikä biisi se mahtaa alkaakkaan :(
26.2.2005 16:32
Bruce Springsteen julkaisee uuden albuminsa Devils & dust 26. huhtikuuta, kertoo E! Online. Springsteenin edellinen levy The rising ilmestyi vuonna 2002.
Uuden levyn sävellykset ovat suurelta osin peräisin kymmenen vuoden takaa, jolloin Springsteen oli akustisella soolokiertueella.
- Olin siellä kiertueella niin innoissani, että painelin aina suoraan esiintymislavalta tekemään uusia sävellyksiä, Springsteen kertoo.
- Sitten laitoin sävellykseni joksikin aikaa hyllylle, kunnes taas palasin niihin, Bruce jatkaa.
Joillekkin Springsteen-faneille pari uuden levyn kappaleista saattaa olla ennestään tuttuja. The hitter ja Long time comin ovat olleet mukana Springsteenin keikkaseteissä.
Springsteen, 55, sanoo uuden levyn muistuttavan hänen Nebraska-ja The ghost of tom joad- albumejaan. Springsteen kuvailee levyä kantrivaikutteiseksi ja määrittelee tarinoiden kertovan ihmisistä setvimässä hämmennystilojaan.
Tällä kertaa Springsteenin mukana ei ole hänen E Street Bandinsa kokonaisuudessaan. Pomon taustalla musisoivat suurimmaksi osaksi studiomuusikot, vaikka omankin bandin jäseniä studiossa toki piipahteli.
- Kun muinoin tein levytyssopimuksen, tein sen akustista musiikkia esittävänä taiteilijana, ja olen aina rakastanut akustista soittoa. Urani alkutaipaleella, vaikka minulla oli jo bändikin, tein aika kappaleita, joita ei edes ollut tarkoitettu bändin soitettavaksi, Spingsteen muistelee.
Devils & dustin edeltäjää The risingia myytiin pelkästään Amerikassa kaksi miljoonaa kappaletta. The Rising ansioilla Springsteen pokkasi myös kolme musiikkimailmassa niin kovin himottua Grammy- pystiä.
Ja kun Springsteen viimeksi kiersi kotimaassaan 121 konsertin verran, pääsylipputuloja kertyi noin 170 miljoonaa euroa.
Bruce Springsteenin levyyhtiö kertoo, että tulevan kiertueen aikatauluista ja muista yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin. Suomessa Bruce vieraili viimeksi kesäkuussa 2003.
(Keskisuomalainen ma 21.2.2005)
Uuden levyn sävellykset ovat suurelta osin peräisin kymmenen vuoden takaa, jolloin Springsteen oli akustisella soolokiertueella.
- Olin siellä kiertueella niin innoissani, että painelin aina suoraan esiintymislavalta tekemään uusia sävellyksiä, Springsteen kertoo.
- Sitten laitoin sävellykseni joksikin aikaa hyllylle, kunnes taas palasin niihin, Bruce jatkaa.
Joillekkin Springsteen-faneille pari uuden levyn kappaleista saattaa olla ennestään tuttuja. The hitter ja Long time comin ovat olleet mukana Springsteenin keikkaseteissä.
Springsteen, 55, sanoo uuden levyn muistuttavan hänen Nebraska-ja The ghost of tom joad- albumejaan. Springsteen kuvailee levyä kantrivaikutteiseksi ja määrittelee tarinoiden kertovan ihmisistä setvimässä hämmennystilojaan.
Tällä kertaa Springsteenin mukana ei ole hänen E Street Bandinsa kokonaisuudessaan. Pomon taustalla musisoivat suurimmaksi osaksi studiomuusikot, vaikka omankin bandin jäseniä studiossa toki piipahteli.
- Kun muinoin tein levytyssopimuksen, tein sen akustista musiikkia esittävänä taiteilijana, ja olen aina rakastanut akustista soittoa. Urani alkutaipaleella, vaikka minulla oli jo bändikin, tein aika kappaleita, joita ei edes ollut tarkoitettu bändin soitettavaksi, Spingsteen muistelee.
Devils & dustin edeltäjää The risingia myytiin pelkästään Amerikassa kaksi miljoonaa kappaletta. The Rising ansioilla Springsteen pokkasi myös kolme musiikkimailmassa niin kovin himottua Grammy- pystiä.
Ja kun Springsteen viimeksi kiersi kotimaassaan 121 konsertin verran, pääsylipputuloja kertyi noin 170 miljoonaa euroa.
Bruce Springsteenin levyyhtiö kertoo, että tulevan kiertueen aikatauluista ja muista yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin. Suomessa Bruce vieraili viimeksi kesäkuussa 2003.
(Keskisuomalainen ma 21.2.2005)
27.2.2005 15:56
Fani mä olen ollut vasta 2 vuotta (Suomen konsertista lähtien) ja omistan ainoastaan The Essentialin ja Risingin, mut kappaleista parhaita on Born in the Usa, Thunder Road, 41 shots ja Rising (muutamia mainitakseni)
29.3.2005 8:05
Yritin vastustaa kiusausta kuunnella Devils & Dustia mut en pystyny... Kuulostaa tosi lupaavalta! Nyt on äkkiä saatava levy käsiin ja päästävä keikalle!!
Tässä linkki biisiin.
Tässä linkki biisiin.
8.5.2005 14:02
Keskisuomalainen lauantai 7.5.2005.
Bruce Springsteenin uusi levy on jälleen klassikkoalbumi jo syntyessään.
Bruce Springsteen on stadioneilla ja halleissa villinnyt ikäisiään ja nuorempiaan karkaamaan ulos, jättämään vakiintumisen vaarat ja kiitämään kohti vapautta.
Born To Run (1975)- teoksen ympärille kiertyy Springsteenin rock´n`roll -filosofiansa sellaisena kun se esiintyy hänen levyillään aina kansioihin Darkness On The Edge Of Town (1978) ja The River (1980). Näillä albumeilla Brucen katsanto murtuu tai kasvaa myöntämään, ettei romanttista pakomatkaa ole olemassa ilman ettemme jossakin vaiheessa joutuisi palaamaan, kotiseudulle, lähtökohtiin tai molempiin, ja katsomaan maailman realismia lähellä ja kaukana suoraan silmiin.
Se mitä olemme kokeneet, on meissä aina. Springsteenin uusi levy Devils & Dust jatkaa siitä, mihin karhean akustinen Nebraska (1982) meidät jätti. Välissä on huikea luku rock- musiikin magneettisempia konsertteja ja valloittavan erilaisia levyjä Born In The USA:sta (1984) The Risingiin (2002), teoksia amerikkalaisesta unelmasta, pyörremyrskynomaisesta elämisen ilosta, arjesta ihmissuhdevaikeuksineen ja olemassaolosta, jossa toivon tunne on jopa vain yhden hetken kuluessa suuressa vaarassa vaihtua painajaiseksi.
Devils & Dust on rockmusiikin riipaisevin ja koskettavin työ sitten Bob Dylanin Time Out Of Mindin (1997)
Pelkoa ja lempeyttä
The Risingin kuvaamat keski-ikäiset ihmissuhteet ovat Springsteenin uusissa tarinoissa lopullisesti hajoamassa tai särkyneet. Akustisen kitaran pelkistetty sointi ja kuin öisen junan huokaavassa tahdissa säkeitään viskova laulu etenee säkeistö säkeistöltä kohti pimeämpää, kohti äärimmäistä uhkaahehkuvaa kodittomuutta ja näköalattomuutta.
Springsteen on taiteilijana niin hyvä, että hänen tulkintojensa rankka sanoma huokuu jopa eräänlaisena paradoksin tunnelmassa. Jo nimikappaleen esitys sylkee pelon ja kuoleman katkua. Ja kuitenkin se on esityksenä lempeä ja soinnikas. Se on upea, mutta alakuloinen, synkkä ja toteava siinä samalla.
Kappaleiden muodossa on yhä ukkosmaisesti nousevaa vääjäämättömyyttä. Jouset, puhaltimet, koskettimet, vokaalitausta tulevat mukaan kuin laulun pakottamana. Brucen tulkinta keinuu tumman orkesterin, eräiden spesiaali-instrumenttien ja hakkaavan rytmin laineilla kuin särkynyt lautta, jota yö vetää nieluunsa.
Pöly laskeutuu
Devils & Dust täyttyy tarinoista, jotka kuvastelevat kertojan huomiota maassa, jonka keskeinen anti on ahdistaa ihminen yksilölliseen ja usein liian traagiseen eloonjäämistaisteluun, sisäisen helvetin viskeltäväksi.
Brucen yksinäinen tapa tulkita on sisäänpäin kääntynyt, läheinen, alistuneesti lempeä, raastavan kaunis ja sellaisena voimakas. Voimasävyjen volyymi nousee, kun isompi orkesteri tulee mukaan. Esitykset heittäytyvät ulos. Intensiteetti on kuvaamattoman tiukka, persoonallinen, kuulijaa suoraan puhutteleva ja täysin vastustamaton.
Devils & Dustin laulaja tuntee, että hänen uskostaan on jäljellä lähes vain luuta ja nahkaa, kuolemanodotusta. Thunder Roadin ja muiden ajattomien suosikkikappaleiden kuvaamat autot nostattivat pölyä ja tuulta tehdäkseen romanttis-kapinallisen irtioton ja löytääkseen uutta ja saavuttaakseen vapautta. Nyt pöly on laskeutunut. Ihmiset ovat palanneet kodittomina takaisin tai jatkavat matkaansa tietämättä mihin. Jo nimilaulun maisema on erämaa. Springsteenin armottomuus piiskaa kuinNebraskalla ja The Ghost of Tom Joad -albumilla (1995), mutta hänen inhimillinen vakuuttavuutensa on aivan vastaavaa. Yhtä lailla tämä koskee edellistä levyä The Risingia.
Huuliharppu itkee Devils & Dustilla kuin The Riverin otsikkokappaleessa, mutta aika on kääntynyt. Silloisen unelman rippeet ovat vain muisto, häivähdys tai eivät edes sitä.
Vai ovatko?
All The Way Home myöntää Bruce Springsteenin laulujen työläissankarin olevan eksytetyn ja erehtyneen, mutta osoittavat hänen yhä myös tutkivan kotiinpaluun mahdollisuutta. Laulu on sähköisemmälle Springsteenille ominainen ja soul-henkinen. Sellaisena se on sekä sanomaltaan että tyyliltäänkin vaikkapa klassista rock-tanssia.
Dancing In The Darkia (1984) muistuttava, vaikka synkempi.
Tavoilleen uskollisena Springsteen vaihtaa kappaleen muotoa levyn mittaan sopivasti, laulusta toiseen.
Reno mm. tulkitaan ikäänkuin karun näytelmäkohtauksen dramaturgia: raa'asti ja hiljaa, puolittain tapahtumasta ulos suunnantuna blueshenkisesti huokailevana balladina köyhän miehen ja hänen naisensa seksuaalisesta kohtaamisesta.
Tästä puuttuu vielä yksi kappale, kirjoitan sen kunhan kerkeän...
Ja juttu jatkuu eli:
Kohtalo ja välähdykset
Long Time Comin´ kuuluu levyn rock-osastoon ja tulee sekin olemaan Bruce Springsteen & The E Street Bandin seuraavan kiertueen vakio. Kertosäkeiden kutsu on vastustamaton, ja viulu värittää soundia edelliseltä albumilta tuttuun tyyliin. Laulu kuuluu myös uuden levyn valoisampiin, The Risingin-kansion Waitin` on A Synny Dayn tai Countin´ On A Miraclen tyyliin.
Long Time Comin' sisältää menneisyyden tilityksen ja tässä ja nyt -hetkessä elämisen vaatimuksen. Jokainen sukupolvi kantaa syntinsä! Laulun kertoja kohdistaa sanat lapsilleen. Ajatus omakohtaisen vastuunoton kenties voimistavasta ja vapauttavasta, kenties kohtalokkaasta merkityksestä maalataan kuin iltayön maisemaan loihdittuna elokuvana.
Springsteenille tuttu laavamaisesti pauhaava ja kehittyvä orkesterointi ja runon säkenöivä kuvallisuus tuottavat monesti mielteen uhkaavasti nousevasta pimeydestä, mutta myös seesteisestä tähtikuviosta aavan maan yömaisemassa. Muukalaisten, siirtolaisten ja kodittomien autioituneessa elämässä välähtää yhä vielä karheaa romantiikan kajoa. on kohtalon viikatteita, särmää, mutta on myös kuunvalossa häivähtävää toivetta.
Siinä valossa tarinahenkilöt lähestyvät lähinnä omiaan, läheisiään, perhettään, joka on Devils & Dustin yksi keskiö, vaikka henkilöistä useat kykenevät vain yksinäiseen irtolaisuuteen.
Satunnaisesti tai pysyvämmin lähelle tulevat ihmiset luovat aavistuksia optimismista. Se selittänee, miksi Maria`s Bed soljuu repaleisen riemun meiningissä, iloisessa pelimannirytmissä yhdeksi Bruce Springsteenin & The E Street Bandin tulevaisuuden kiertueen dynaamisista soul-tansseista.
Näin tekee myös All I'm Thinkin` About, jossa Brucen ääni on kuiskaavan, falsettimaisen ohut ja pidättelemättömän inspiroiva. Se on kuin vanhan tarinaniskijän lapsekasta intoa ja uhoa, taipumusta luoda vaistomuksia todeksi ja maalaismaista rockabillyä kaupunkien taiteeksi.
Sillä tämäkin laulaun E street Band tulee myöhemmin sähköistämään, eikä Devils & Dust suinkaan sekään ole vain akustinen albumi, vain muodoltaan rock´n` roll- Springsteeniä hillitympi.
Folkballadeissa amerikkalaiset teemat, lännen traditio, usein lounaisen Amerikan ja Meksikon suuntaan johtavat elämänkohtalot ja konkreettinen nykyisyys yhdentyvät. Folkin suuret nimet-eivätkä vain Woody Guthriesta Bob Dylaniin-ovat tällä henkenä läsnä.
Dylanin vaikutus tuntuu erityisesti hänen albuminsa John Wesley Harding (1968) kautta. Jesus Was An Only Son on hyvä osoitus. Sen poljennossa on Western-hymnin tunnelma. Aiheena on Kristus ja Maria.
Bruce Springsteenin uusi levy on jälleen klassikkoalbumi jo syntyessään.
Bruce Springsteen on stadioneilla ja halleissa villinnyt ikäisiään ja nuorempiaan karkaamaan ulos, jättämään vakiintumisen vaarat ja kiitämään kohti vapautta.
Born To Run (1975)- teoksen ympärille kiertyy Springsteenin rock´n`roll -filosofiansa sellaisena kun se esiintyy hänen levyillään aina kansioihin Darkness On The Edge Of Town (1978) ja The River (1980). Näillä albumeilla Brucen katsanto murtuu tai kasvaa myöntämään, ettei romanttista pakomatkaa ole olemassa ilman ettemme jossakin vaiheessa joutuisi palaamaan, kotiseudulle, lähtökohtiin tai molempiin, ja katsomaan maailman realismia lähellä ja kaukana suoraan silmiin.
Se mitä olemme kokeneet, on meissä aina. Springsteenin uusi levy Devils & Dust jatkaa siitä, mihin karhean akustinen Nebraska (1982) meidät jätti. Välissä on huikea luku rock- musiikin magneettisempia konsertteja ja valloittavan erilaisia levyjä Born In The USA:sta (1984) The Risingiin (2002), teoksia amerikkalaisesta unelmasta, pyörremyrskynomaisesta elämisen ilosta, arjesta ihmissuhdevaikeuksineen ja olemassaolosta, jossa toivon tunne on jopa vain yhden hetken kuluessa suuressa vaarassa vaihtua painajaiseksi.
Devils & Dust on rockmusiikin riipaisevin ja koskettavin työ sitten Bob Dylanin Time Out Of Mindin (1997)
Pelkoa ja lempeyttä
The Risingin kuvaamat keski-ikäiset ihmissuhteet ovat Springsteenin uusissa tarinoissa lopullisesti hajoamassa tai särkyneet. Akustisen kitaran pelkistetty sointi ja kuin öisen junan huokaavassa tahdissa säkeitään viskova laulu etenee säkeistö säkeistöltä kohti pimeämpää, kohti äärimmäistä uhkaahehkuvaa kodittomuutta ja näköalattomuutta.
Springsteen on taiteilijana niin hyvä, että hänen tulkintojensa rankka sanoma huokuu jopa eräänlaisena paradoksin tunnelmassa. Jo nimikappaleen esitys sylkee pelon ja kuoleman katkua. Ja kuitenkin se on esityksenä lempeä ja soinnikas. Se on upea, mutta alakuloinen, synkkä ja toteava siinä samalla.
Kappaleiden muodossa on yhä ukkosmaisesti nousevaa vääjäämättömyyttä. Jouset, puhaltimet, koskettimet, vokaalitausta tulevat mukaan kuin laulun pakottamana. Brucen tulkinta keinuu tumman orkesterin, eräiden spesiaali-instrumenttien ja hakkaavan rytmin laineilla kuin särkynyt lautta, jota yö vetää nieluunsa.
Pöly laskeutuu
Devils & Dust täyttyy tarinoista, jotka kuvastelevat kertojan huomiota maassa, jonka keskeinen anti on ahdistaa ihminen yksilölliseen ja usein liian traagiseen eloonjäämistaisteluun, sisäisen helvetin viskeltäväksi.
Brucen yksinäinen tapa tulkita on sisäänpäin kääntynyt, läheinen, alistuneesti lempeä, raastavan kaunis ja sellaisena voimakas. Voimasävyjen volyymi nousee, kun isompi orkesteri tulee mukaan. Esitykset heittäytyvät ulos. Intensiteetti on kuvaamattoman tiukka, persoonallinen, kuulijaa suoraan puhutteleva ja täysin vastustamaton.
Devils & Dustin laulaja tuntee, että hänen uskostaan on jäljellä lähes vain luuta ja nahkaa, kuolemanodotusta. Thunder Roadin ja muiden ajattomien suosikkikappaleiden kuvaamat autot nostattivat pölyä ja tuulta tehdäkseen romanttis-kapinallisen irtioton ja löytääkseen uutta ja saavuttaakseen vapautta. Nyt pöly on laskeutunut. Ihmiset ovat palanneet kodittomina takaisin tai jatkavat matkaansa tietämättä mihin. Jo nimilaulun maisema on erämaa. Springsteenin armottomuus piiskaa kuinNebraskalla ja The Ghost of Tom Joad -albumilla (1995), mutta hänen inhimillinen vakuuttavuutensa on aivan vastaavaa. Yhtä lailla tämä koskee edellistä levyä The Risingia.
Huuliharppu itkee Devils & Dustilla kuin The Riverin otsikkokappaleessa, mutta aika on kääntynyt. Silloisen unelman rippeet ovat vain muisto, häivähdys tai eivät edes sitä.
Vai ovatko?
All The Way Home myöntää Bruce Springsteenin laulujen työläissankarin olevan eksytetyn ja erehtyneen, mutta osoittavat hänen yhä myös tutkivan kotiinpaluun mahdollisuutta. Laulu on sähköisemmälle Springsteenille ominainen ja soul-henkinen. Sellaisena se on sekä sanomaltaan että tyyliltäänkin vaikkapa klassista rock-tanssia.
Dancing In The Darkia (1984) muistuttava, vaikka synkempi.
Tavoilleen uskollisena Springsteen vaihtaa kappaleen muotoa levyn mittaan sopivasti, laulusta toiseen.
Reno mm. tulkitaan ikäänkuin karun näytelmäkohtauksen dramaturgia: raa'asti ja hiljaa, puolittain tapahtumasta ulos suunnantuna blueshenkisesti huokailevana balladina köyhän miehen ja hänen naisensa seksuaalisesta kohtaamisesta.
Tästä puuttuu vielä yksi kappale, kirjoitan sen kunhan kerkeän...
Ja juttu jatkuu eli:
Kohtalo ja välähdykset
Long Time Comin´ kuuluu levyn rock-osastoon ja tulee sekin olemaan Bruce Springsteen & The E Street Bandin seuraavan kiertueen vakio. Kertosäkeiden kutsu on vastustamaton, ja viulu värittää soundia edelliseltä albumilta tuttuun tyyliin. Laulu kuuluu myös uuden levyn valoisampiin, The Risingin-kansion Waitin` on A Synny Dayn tai Countin´ On A Miraclen tyyliin.
Long Time Comin' sisältää menneisyyden tilityksen ja tässä ja nyt -hetkessä elämisen vaatimuksen. Jokainen sukupolvi kantaa syntinsä! Laulun kertoja kohdistaa sanat lapsilleen. Ajatus omakohtaisen vastuunoton kenties voimistavasta ja vapauttavasta, kenties kohtalokkaasta merkityksestä maalataan kuin iltayön maisemaan loihdittuna elokuvana.
Springsteenille tuttu laavamaisesti pauhaava ja kehittyvä orkesterointi ja runon säkenöivä kuvallisuus tuottavat monesti mielteen uhkaavasti nousevasta pimeydestä, mutta myös seesteisestä tähtikuviosta aavan maan yömaisemassa. Muukalaisten, siirtolaisten ja kodittomien autioituneessa elämässä välähtää yhä vielä karheaa romantiikan kajoa. on kohtalon viikatteita, särmää, mutta on myös kuunvalossa häivähtävää toivetta.
Siinä valossa tarinahenkilöt lähestyvät lähinnä omiaan, läheisiään, perhettään, joka on Devils & Dustin yksi keskiö, vaikka henkilöistä useat kykenevät vain yksinäiseen irtolaisuuteen.
Satunnaisesti tai pysyvämmin lähelle tulevat ihmiset luovat aavistuksia optimismista. Se selittänee, miksi Maria`s Bed soljuu repaleisen riemun meiningissä, iloisessa pelimannirytmissä yhdeksi Bruce Springsteenin & The E Street Bandin tulevaisuuden kiertueen dynaamisista soul-tansseista.
Näin tekee myös All I'm Thinkin` About, jossa Brucen ääni on kuiskaavan, falsettimaisen ohut ja pidättelemättömän inspiroiva. Se on kuin vanhan tarinaniskijän lapsekasta intoa ja uhoa, taipumusta luoda vaistomuksia todeksi ja maalaismaista rockabillyä kaupunkien taiteeksi.
Sillä tämäkin laulaun E street Band tulee myöhemmin sähköistämään, eikä Devils & Dust suinkaan sekään ole vain akustinen albumi, vain muodoltaan rock´n` roll- Springsteeniä hillitympi.
Folkballadeissa amerikkalaiset teemat, lännen traditio, usein lounaisen Amerikan ja Meksikon suuntaan johtavat elämänkohtalot ja konkreettinen nykyisyys yhdentyvät. Folkin suuret nimet-eivätkä vain Woody Guthriesta Bob Dylaniin-ovat tällä henkenä läsnä.
Dylanin vaikutus tuntuu erityisesti hänen albuminsa John Wesley Harding (1968) kautta. Jesus Was An Only Son on hyvä osoitus. Sen poljennossa on Western-hymnin tunnelma. Aiheena on Kristus ja Maria.
30.9.2005 20:27
Omat suosikkini on Lucky Town ja Born in the USA...ja sit The Rising.
Edit:Jotenkin unohdin mainita The Riverin :D
Edit:Jotenkin unohdin mainita The Riverin :D
30.9.2005 22:14
The Wild, The Innocent And The E Street Shuffle.
23.10.2005 9:38
Mä olen ollu Bruce-fani melkein puolitoista vuotta. Levyjä puuttuu vielä jonkin verran. Studioalbumeista ainoastaan The River ja The Ghost of Tom Joad. Sitten uupuu vielä tracksit ja livelevyt. Itse en tykkää kovin paljon Greetings from Asbury Parkin biiseistä, vaikka sieltäkin löytyy muutama todella ainutlaatuinen helmi. The Wild, The Innocent and The E-Street Shuffle onkin paljon parempi. Lempilevyjäni kuitenkin ovat ykkösenä The Rising, sitten Born to Run, ja kolmantena Darkness on the edge of town. Oikeastaan kaikki levyt ovat hyviä paitsi Lucky Town ja Human Touch ovat jotain ihan omaa luokkaansa.
7.3.2006 14:28
Springsteeniltä albumi huhtikuun lopulla
Jenkkirockin pomo Bruce Springsteen julkaisee uuden albuminsa 26. huhtikuuta. Levyn nimeksi tulee We Shall Overcome The Seeger Sessions.
Levyllä kuullaan sen nimen mukaisesti Brucen tulkintoja folklaulaja Pete Seegerin kappaleista. Levy on The Bossin 21. studioalbumi.
- Tämän albumin tekeminen oli erittäin luovaa ja vapauttavaa, onhan minulla vahvat folkperinteet. Hienointa folkmusiikissa on se, että sen voima tulee yleensä vain muutamasta sävelestä ja sanasta, Springsteen tuumaa.
Pitkäsoitolta löytyvät muiden muassa kappaleet Old Dan Tucker, Jessie James, Mrs. McGrath, Shenandoah ja We Shall Overcome.
Albumin teossa oli Brucen apuna huipputason bluegrass-muusikoita, jotka soittavat myös tulevilla keikoilla. Springsteen esittää uuden levyn säveliä konserteissa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Kiertueen päivämäärät ja kaupungit vahvistuvat myöhemmin.
We Shall Overcome The Seeger Sessions julkaistaan DualDisc-formaatissa. Levyn toinen puoli sisältää 30 minuuttisen behind the scenes -DVD-koosteen, kaksi bonusbiisiä sekä bookletin.
(Ilta-sanomat 7.3.2006)
Jenkkirockin pomo Bruce Springsteen julkaisee uuden albuminsa 26. huhtikuuta. Levyn nimeksi tulee We Shall Overcome The Seeger Sessions.
Levyllä kuullaan sen nimen mukaisesti Brucen tulkintoja folklaulaja Pete Seegerin kappaleista. Levy on The Bossin 21. studioalbumi.
- Tämän albumin tekeminen oli erittäin luovaa ja vapauttavaa, onhan minulla vahvat folkperinteet. Hienointa folkmusiikissa on se, että sen voima tulee yleensä vain muutamasta sävelestä ja sanasta, Springsteen tuumaa.
Pitkäsoitolta löytyvät muiden muassa kappaleet Old Dan Tucker, Jessie James, Mrs. McGrath, Shenandoah ja We Shall Overcome.
Albumin teossa oli Brucen apuna huipputason bluegrass-muusikoita, jotka soittavat myös tulevilla keikoilla. Springsteen esittää uuden levyn säveliä konserteissa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Kiertueen päivämäärät ja kaupungit vahvistuvat myöhemmin.
We Shall Overcome The Seeger Sessions julkaistaan DualDisc-formaatissa. Levyn toinen puoli sisältää 30 minuuttisen behind the scenes -DVD-koosteen, kaksi bonusbiisiä sekä bookletin.
(Ilta-sanomat 7.3.2006)
17.3.2006 23:42
Brucen levyistä paras? Onpas vaikea kysymys...enpä tiedä..80-luvun alkupuolella sain Born To Runin - sen jälkeen Bruce on ollut ykkönen. Kyllä se kai Darknessiin kallistuu, ja BTR:iin. Mutta Bruce on tehnyt niin monta (erilaista) mielettömän hyvää levyä, että niitä on oikeastaan vaikea laittaa mihinkään järjestykseen. Ne biisit ja levyt ovat ikäänkuin yhteydessä siihen elämäntilanteeseen jossa niitä on eniten kuunnellut. Eri levyillä on siis eri tunnearvo. Kun Darknessissa on semmoinen nuoren ihmisen raivo ja uho päällä, niin tunnistan sen, vaikken New Jerseyssä ole asunutkaan. Ja toisaalta, kun Bruce laulaa eroavan miehen pettyneellä äänella Tunnel of Lovessa, niin löydän itsessäni nekin tunteeet. Jotenkin hän on onnistunut luomaan sellaisen tunnelman monissa biiseissä, että se on tunnistettavissa - ajasta ja paikasta huolimatta. Se on oikein hyvän musiikin merkki!
18.3.2006 7:37
Onkos pia mies?
Miten voi tunnistaa laulusta eroavan miehen tunteet ellei itse ole mies. Minusta ainakin näin maalaisjärjen mukaan miehen ja naisen tunneskaala on aivan eri erovaiheessa ja sen jälkeen ja varsinkin jos naiselle jää lapset.
Nuoren ihmisen uhon tietää kun itse on elänyt kyseisen vaiheen ja sekin eroaa ihmisten välillä.
Pitää kuule pia raasu olla erinomainen kameleontti kun älyää laulun perusteella tunteita erosta varsinkin naisena miehen tasolta.
Hankkiudu psykiatrian pariin töihin kun tunnut olevan erinomainen transferenssituntija.
Minusta Brucen paras kappale on se jossa on mainio videokin takana eli nainen tuo komean punaisen auton korjaamolle ja Bruce on korjaaja. Ja mielii naisen perään ja mikäs toi kappale on .. I`m fire tai jotain. vide on lopussa päättää tipauttaa autonavaimet vaan postiluukusta sisään. Erinomainen kappale.
Miten voi tunnistaa laulusta eroavan miehen tunteet ellei itse ole mies. Minusta ainakin näin maalaisjärjen mukaan miehen ja naisen tunneskaala on aivan eri erovaiheessa ja sen jälkeen ja varsinkin jos naiselle jää lapset.
Nuoren ihmisen uhon tietää kun itse on elänyt kyseisen vaiheen ja sekin eroaa ihmisten välillä.
Pitää kuule pia raasu olla erinomainen kameleontti kun älyää laulun perusteella tunteita erosta varsinkin naisena miehen tasolta.
Hankkiudu psykiatrian pariin töihin kun tunnut olevan erinomainen transferenssituntija.
Minusta Brucen paras kappale on se jossa on mainio videokin takana eli nainen tuo komean punaisen auton korjaamolle ja Bruce on korjaaja. Ja mielii naisen perään ja mikäs toi kappale on .. I`m fire tai jotain. vide on lopussa päättää tipauttaa autonavaimet vaan postiluukusta sisään. Erinomainen kappale.
18.3.2006 9:34
I'm on Fire, löytyy Born in the USA -levyltä.
18.3.2006 9:41
Se auto on valkoinen, mutta mehän emme tartu pikkuseikkoihin.
balisa nainen tuo komean punaisen auton korjaamolle ja Bruce on korjaaja.
Se auto on valkoinen, mutta mehän emme tartu pikkuseikkoihin.
18.3.2006 10:56
Balisalle terveisiä - en ole mies, mutta eronnut aikoinani kyllä - ja kuvittelisin että eronneiden tunteet ovat aika samankaltaiset, ainakin alkuvaiheessa. Ei se välttämättä sukupuoleen katso, ainakaan mun tuttavapiirissä. Tottakai jos lapsia on mukana kuvioissa, niin tilanne on eri.
8.5.2006 18:24
New York City Serenade on aika loistava kappale, suosittelen :)
17.6.2006 16:10
Keskisuomalainen 17.6.2006
Bruce Springsteen
We Shall Overcome
The Seeger Sessions
(Sony BMG)
*****
Bruce Springsteenin uusi albumi kiertää maata ja keinuu kuin suuret linnut taivaalla. Se kaivaa amerikkalaisia juuria. Se vaeltaa vuosisatojen traditionaalisten sävelmien aikakausia. Se on harvinaisen lennokas albumi luodessaan folkiin vastaavaa karua lämpöä kuin on Brucen - muutoin tietysti erilaisissa - rock-esitysten klassikoissa, joita on satoja.
Pete Seegerille, folkin monien viime vuosikymmenien pioneerille omistetut sessiot ovat syntyneet maalla, kuinka muuten, pienessä studiohuoneistossa ja ulkoilmatuulen puhalluksessa. Laulut ovat folkin, countryn, gospelin ja hootenannymaisen pelimannisoinnin aarrearkkua tyhjentäviä kappaleita. Tulkinnoiltaan niiden vaikutus samanaikaisessa massiivisuudessaan ja keveydessään hätkähdyttävää. Ne ovat isoilla orkestereilla - puhallinryhmän ja viulujen keskeisin osuuksin - tulkittuja ralleja, balladeja, hymnejä, rehellistä folkia.
Albumi on myös uskollista Brucea kertoessaan työläisistä, raadannan ja kaipuun realismista ja siihen liittyvistä protestista ja rakkaudesta; pienistä suurista ihmisistä villissä lännessä ja köyhien miehien arkisilla kulkureiteillä. Sellaisena jokapäiväisyys kääntää väistämättä esiin myös romanttiset ja legendoja korostavat ilmeensä.
Vaikka teksteissä on rankkaa jos hauskaakin kokemusta, on tyyli ja tunnelma kaikkiaan niin hyväntuulisen karhea, että rakkaus musiikin juuriin on fyysisesti käsin kosketeltava ja sydän tätä kuunnellessa vähintään auringosta kuuma ja sateesta karrella. Kuten Bruce sanoo, perinteiset folk-laulut eivät ole sinänsä esitettäväksi viimeisteltyjä numeroita, vaan ne tulevat omaa elämäänsä eläen rennosti, liikkuvasti ja liikuttavasti tykö. Ne ovat eräänlaisia henkilöttömiä, jotka kuljeksivat vastaan tai jotka sen kuin sieppaa ilmasta. Tuuli ja vaeltajan tiet kertovat historiaa, tarinoita, ja myös vain tavallisuutensa takia omalaatuisia ilmiöitä, joiden pääosassa on vilpitön ihminen, ihmissuhde ja köyhän miehen kannalta vaikea vallanpito yhteiskunnassa.
Folk siis on kulkevaa musiikkia, kiertolaisten soittoa enemmän kuin musiikkilavoille vasiten treenattua esitysohjelmaa. Eri soittoryhmät toimivat vallattomasti ja silti toki tarkalla poljennolla. Springsteenin laulun syvän karu, suorastaan hengästyttävän huikea energia tyyntyy nimilaulun herkkyydessään valtaisan vahvaan vetoomukseen, joka hiljaisessa kauneudessa on kuin myrskyn viehättävä enne tai rajuilman raikas jälkikaste. Yhteensä levy on yhtenäinen. Yhteensä laulut kuulostavat tosilta.
Ryhmällä on niitä tehdessä ollut vilpittömän mukava ja vapautunut meininki, jossa on myös omanlaatuistaan hartautta, kuten albumin kääntöpuolen dvd-osuus hyvin kuvastaa.
Bruce Springsteenistä ei sitten vuoden 1973 debyyttialbumin ole voinut kirjoittaa kuin komeita laatusanoja, vaikka muutamat kansiot - ehkä Tunnel Of Love (1987) tai Lucky Town (1992) - ensin vähän epäilyttivät. Eivät enää! Eivät silloinkaan aikanaan kuin korkeitaan päivän, tai muutaman tunnin. Jokainen teos on klassikko. Ja kun taas tulevaisuudessa näen Springsteenin ja hänen rock-ryhmänsä The E Street Bandin lavalla, on yksi pyhinvaellus jälleen tosiasia. Uuden levyn folk-joukkue on sekin kiertänyt mm. Ruotsissa.
TEPPO KULMALA
Bruce Springsteen
We Shall Overcome
The Seeger Sessions
(Sony BMG)
*****
Bruce Springsteenin uusi albumi kiertää maata ja keinuu kuin suuret linnut taivaalla. Se kaivaa amerikkalaisia juuria. Se vaeltaa vuosisatojen traditionaalisten sävelmien aikakausia. Se on harvinaisen lennokas albumi luodessaan folkiin vastaavaa karua lämpöä kuin on Brucen - muutoin tietysti erilaisissa - rock-esitysten klassikoissa, joita on satoja.
Pete Seegerille, folkin monien viime vuosikymmenien pioneerille omistetut sessiot ovat syntyneet maalla, kuinka muuten, pienessä studiohuoneistossa ja ulkoilmatuulen puhalluksessa. Laulut ovat folkin, countryn, gospelin ja hootenannymaisen pelimannisoinnin aarrearkkua tyhjentäviä kappaleita. Tulkinnoiltaan niiden vaikutus samanaikaisessa massiivisuudessaan ja keveydessään hätkähdyttävää. Ne ovat isoilla orkestereilla - puhallinryhmän ja viulujen keskeisin osuuksin - tulkittuja ralleja, balladeja, hymnejä, rehellistä folkia.
Albumi on myös uskollista Brucea kertoessaan työläisistä, raadannan ja kaipuun realismista ja siihen liittyvistä protestista ja rakkaudesta; pienistä suurista ihmisistä villissä lännessä ja köyhien miehien arkisilla kulkureiteillä. Sellaisena jokapäiväisyys kääntää väistämättä esiin myös romanttiset ja legendoja korostavat ilmeensä.
Vaikka teksteissä on rankkaa jos hauskaakin kokemusta, on tyyli ja tunnelma kaikkiaan niin hyväntuulisen karhea, että rakkaus musiikin juuriin on fyysisesti käsin kosketeltava ja sydän tätä kuunnellessa vähintään auringosta kuuma ja sateesta karrella. Kuten Bruce sanoo, perinteiset folk-laulut eivät ole sinänsä esitettäväksi viimeisteltyjä numeroita, vaan ne tulevat omaa elämäänsä eläen rennosti, liikkuvasti ja liikuttavasti tykö. Ne ovat eräänlaisia henkilöttömiä, jotka kuljeksivat vastaan tai jotka sen kuin sieppaa ilmasta. Tuuli ja vaeltajan tiet kertovat historiaa, tarinoita, ja myös vain tavallisuutensa takia omalaatuisia ilmiöitä, joiden pääosassa on vilpitön ihminen, ihmissuhde ja köyhän miehen kannalta vaikea vallanpito yhteiskunnassa.
Folk siis on kulkevaa musiikkia, kiertolaisten soittoa enemmän kuin musiikkilavoille vasiten treenattua esitysohjelmaa. Eri soittoryhmät toimivat vallattomasti ja silti toki tarkalla poljennolla. Springsteenin laulun syvän karu, suorastaan hengästyttävän huikea energia tyyntyy nimilaulun herkkyydessään valtaisan vahvaan vetoomukseen, joka hiljaisessa kauneudessa on kuin myrskyn viehättävä enne tai rajuilman raikas jälkikaste. Yhteensä levy on yhtenäinen. Yhteensä laulut kuulostavat tosilta.
Ryhmällä on niitä tehdessä ollut vilpittömän mukava ja vapautunut meininki, jossa on myös omanlaatuistaan hartautta, kuten albumin kääntöpuolen dvd-osuus hyvin kuvastaa.
Bruce Springsteenistä ei sitten vuoden 1973 debyyttialbumin ole voinut kirjoittaa kuin komeita laatusanoja, vaikka muutamat kansiot - ehkä Tunnel Of Love (1987) tai Lucky Town (1992) - ensin vähän epäilyttivät. Eivät enää! Eivät silloinkaan aikanaan kuin korkeitaan päivän, tai muutaman tunnin. Jokainen teos on klassikko. Ja kun taas tulevaisuudessa näen Springsteenin ja hänen rock-ryhmänsä The E Street Bandin lavalla, on yksi pyhinvaellus jälleen tosiasia. Uuden levyn folk-joukkue on sekin kiertänyt mm. Ruotsissa.
TEPPO KULMALA
17.6.2006 18:18
En ole koko lyhyen elämäni aikana kuunnellut kunnollisesti Bruce Bringsteenin tuotantoa. Minulla ei ole mitään sen albumia.
Täytyy kai hankkia se uusin.
Täytyy kai hankkia se uusin.
20.6.2006 6:44
Ihan vaan sivuhuomautuksena todettaoon, että Rumba oli viskannut Seeger sessionsille mukavasti pari tähteä. Se lehti osaa kyllä joka kerta yllättää.
Viimeksi kommentoitu