Forum 2002-2013

Vääpeli Puiras 11.8.2003 7:53 Suuria Kuvioita Ostin sinkun eilen Nummelan Prismasta. Taisi muuten olla eka sinkku jonka olen eläessäni ostanut. Radiosta biisin olen kuullut muutamia kertoja.
Ehkä oppimiskykyni heikkenee kolmenkympin rajapyykin ohitettuani mutta tajusin yhden jutun vasta lopussa:
Se kaveri jonka ranteeseen tupakka tumpattiin olikin tyttö.

"Silloin jotakin tapahtuu
silmänräpäyksessä kaikki entinen muuttuu
Ja niin olemme sylikkäin
rintsikoitas riisun ja sä työnnät kieltä mun suuhun"

En tiedä onko Anssilta tarkoituksellista pitää salassa loppuun asti seikkailijoiden sukupuoli mutta itse ainakin riemuitsin biisin lopussa olleesta ylläristä. Muutenkin Suuria Kuvioita on kuin paraskin roadmovie. Ehkäpä valinta ekaksi sinkkubiisiksi on ollut hyvä valinta. Tarinaa kuunnellessa en malta odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Se on kuin paraskin kirja tai elokuva joka pitää otteessaan (monestiko olet lukenut kirjaa keskellä yötä kun et ole malttanut laskea sitä käsistäsi?).
Biisin musiikillinen kaari on myös hieno. Vikassa säkeistössä on aineksia Ennio Morriconelta sekä myös U2- yhtyeeltä. Monet ovat puhuneet Crazy Horse- tyylistä. Toki hengenheimolaisuus on ílmeinen. Itse kuulin säkeistöjen laulumelodioissa Tom Pettyä.

En ole pitkään aikaan innostunut mistään biisistä tällä lailla. Enkä usko että tässä on kyse mistään "kaverin musan diggailusta" ilman kritiikkiä. Ihailen Anssia biisintekijänä ja muusikkona, tietysti, mutta on se kumma kun autolla ajaessa on pakko laittaa cd- soitin repeatille. Kyllä tässä biisissä on jotakin jota en osaa selittää.

Taaksee...POISTU!
Gaucho 11.8.2003 9:33 Sasse. Veit sanat/jalat/munat suustani, bro.
jassu 11.8.2003 15:30 niin se vaan on Anssi tekee niin hienoja biisejä ei niitä osaa ees sanoin kuvailla kuinka mahtavia ne on :D