Forum 2002-2013

marire 22.10.2007 4:25 ONNEA KIMI! Ihanaa, nyt se mestaruus viimeinkin tuli! Ja ehdottomasti parhaalla mahdollisella tavalla, loppuun asti ajamalla ja jännittämällä, eikä missään oikeussalissa niin kuin aluksi pelkäsin. Oli aivan ihanaa katsoa Kimin mestaruusjuhlia, kun edelliset 5 vuotta piti katsoa McLarenin rämpimistä, vaikka Kimin taidoissa ei ollut mitään vikaa.
Eipä tämäkään kausi ole helppo ollut, ja myönnän kyllä etten itse enää uskonut Kiinankaan jälkeen mestaruuteen. Mutta kyllä pikkuhiljaa kun ensin harjoituksissa Kimi ajoi hienosti niin se alkoi tuntua taas mahdolliselta, ja kun kisassa Hamilton sitten törmäsi vaikeuksiin, niin aloin uskoa että päästään vielä juhlimaan. Viimeisellä 10 kierroksella kyse oli sitten enää siitä kumpi tapahtuu ensin, Kimi vie mestaruuden vai minä saan sydänkohtauksen. :D Onneksi ensimmäinen. Kävin kisan jälkeenkin vielä sen verran kierroksilla, etten pystynyt ensiimäiseen puoleen tuntiin edes istumaan. En voi kuvitellakaan miten hienolta Kimistä on tuntunut ja tuntuu vieläkin.
balisa 22.10.2007 9:09 hehkuttaa mitenkään Kimin suoritusta. Siinä nyt ei urheilulla ole mitään tekemistä. Raha ja auto ja ne korjaajat ja renkaatvaihtajat voisivat napata kunnian.
Mitä yhteistä on Anssin kappaleella Mikan faijan BMV ja Kimi Räikkösellä?
Yhtä paljon kuin Formuloilla ja Urheilulla. Urheiluilla on yhtä ohut säie Formuloihin kun Mikan faijan BMV:llä Kimi Räikköseen!
Anssi Kela 22.10.2007 9:21 Balisan kanssa on muistaakseni tästä aiheesta taitettu peistä ennenkin, joten tiedän, ettei minun välttämättä kannattaisi lähteä kerjäämään verta nenästäni esittämällä toisenlaisia argumentteja. Sen verran haluaisin kuitenkin tiedustella, että mikä on urheilua ja mikä ei? Autourheilussa on välineellä luonnollisesti erittäin suuri merkitys. Mutta niin on monessa muussakin lajissa. Onko esim. alppihiihto urheilua? Tai kilpasoutu? Pitäisikö Pertti Karppisen olympiakulta ripustaa veneenrakentajan kaulaan? Hiihdossakin voitelulla on täysin ratkaiseva merkitys. Arvokisamitalit suksien rasvaajille?
Norsku 22.10.2007 10:01 Mun mielestä maratoonarien lenkkarit ansaitsee kunnian voitosta. Ja myös ne energiageelit + juotava mitä siinä 42 kilometrin ja 192 metrin matkalla pistetään suusta sisään samalla kun juostaan.
Gaucho 22.10.2007 13:54
Anssi Kela Arvokisamitalit suksien rasvaajille?


Suksen, koska ainahan "suksi toimi loistavasti", eivät sukset.

Onnittelut Kimi "Raminveli" Räikköselle, vaikkei tämä nyt mitään älyttömiä tunteenpurkauksia synnyttänytkään. Joku iltapäivälehden haastattelema, ilmeisesti anniskeluravintolassa kisaa seurannut, nosti tämän saavutuksen vuoden -95 lätkämestaruuden yläpuolelle. Ehkä se oli sitä hänelle, mutta jostain syystä Kimi onnistuu herättämään allekirjoittaneessa samantasoisia kansallisylpeyden tunteita kuin Eduard Hämäläinen. Häkkistä on ollut ikävä, mutta toivottavasti kaima-Kovalainen jatkaa nousujohteisella tiellään ja saa jälleen seuraamaan kisoja aktiivisesti. En tiedä mitään parempaa päiväunilääkettä kuin kello kolmen formulakisa maittavan sunnuntaiaterian päälle.

Näitä aikoja on ikävä vaikken tainnut tuolloin ihan vielä kisoja seuratakaan.
balisa 22.10.2007 15:36 vastaamatta väitteisiin formuloista urheilulajina. Kas tässä: Ukko istuu auton ratissa ja ajaa täyttää häkää radan kiemuroita. Ja selostaja suu vaahdossa selostaa samaa kierrosta, kierroksesta toiseen ja ainoa valonpilkku on, jos joku sattuu ajamaan kolarin ja palaa autoonsa tai se menee rikki tai lentää huushiivattiin. Niinkuin nyt kävi, jonkun auto petti ja Räikkönen voitti (sen verran luen iltalehtiä). Todistaakseni jotain.
Alppihiidossa peruskunto pitää olla hyvä, jalkojen lihakset hyvässä kunnossa, suksi ei käänny plösöllä jne. Näkyvästi voidaan syyttää välineitä ainoastaan formuloissa . Miltä kuullostaisi, Kimi Räikköinen ajoi radan sivuun, syy reisilihaksen revähdys, pää jos ei kestä asia silleen mutta Paula Tarvainenkin heitti miten sattuu pääkilpailussa, huono pää! Missä muussa #urheilussa" välineet näyttää niin suurta osaa kuin formuloissa?
Ja kuka tietää mitä yhteistä on Mikan faijan BMV:llä ja Räikkösellä? Päivän palikkatesti?
marire 22.10.2007 15:38 Kamalaa kun täällä on masentavia ihmisiä. :D :lol:
No, tietystihän tässäkin on kyse mielipideasiasta.

Toivottavasti tuomaristo ei nyt enää vie Kimin mestaruutta toisten tallien hölmöilyjen takia. Vaikka tuskin sitä tarvii pelätä, edes FIA ei ole niin tyhmä että ehdoin tahdoin pilaisi ihmisten juhlat ja suututtaisi tifoosot.
Hilkka 23.10.2007 6:25 Anssista on tämän päivän (23.10.07) Keski-Uusimaassa juttu, jossa hän kommentoi Kimin voittoa. Jutussa hän poseeraa kuvassa kilpailuvarusteissa Rami Räikkösen kanssa . Samassa jutussa hän (ehkä pienellä varauksella??) kertoo jatkavansa F3:ssa myös ensi kesänä. :)
balisa 23.10.2007 8:24 tuosta roskasta vain Suomalainen kappale ja joskus muinoin harrastettu jätteiden kierrätys!
PS. kävin keskarin sivuilla. Muuta ei ollut kuin vihreähameisten tyttösten rivi hekumoissa menestyksestään. Oliko kyseinen Rami et Anssi siinä ryhmässä? Nyt lopetan, thanks God!
Gimma 25.10.2007 9:00 Mun mielestä moottoriurheilu on ok, vaikka en rallia telkkarista katso, formula ykkösiä kylläkin. Sinänsä kuitenkin arvostan enemmän perinteisiä fyysisiä urhelulajeja, joissa ihminen oman kehonsa voimalla, ilman ulkopuolista moottoria tekee suorituksen ja jotka vaativat kovaa kuntoa. Nyt tietysti formuloiden puolustajat sanovat, että kovaa työtä sekin on. Niin varmaan onkin, mutta uskon, että formulakuski ja hiihtäjä tai jääkiekkoilija painivat ihan eri kuntoluokissa. Formuloissa lisäksi paras kuski ei automaattisesti voita vaan kalustolla eli autolla on suuri merkitys.
Anssi Kela 26.10.2007 6:17 On aivan totta, että autourheilussa korostuu kaluston merkitys ja paras kuljettaja ei aina välttämättä voita. Tuosta kuntopuolesta pari sanaa:

Eri lajien fyysisessä harjoittelussa keskitytään luonnollisesti etupäässä lajin vaatimiin ominaisuuksiin, joten siksi on mielestäni esim. F1-kuskin kunnon vertaaminen vaikkapa jääkiekkoilijan vastaavaan ei varsinaisesti johda mihinkään. Sama kuin sanoisi, että sadan metrin juoksijalla on huono kunto, koska hän ei jaksa juosta maratonia.

F1-kuljettajalta vaaditaan poikkeuksellista fyysistä kuntoa ajajaan kohdistuvien g-voimien vuoksi. Väitän, että yhdenkään muun lajin huippu-urheilija ei pystyisi ajamaan F1-autolla edes viittä kierrosta (olettaen, että vauhti olisi oikeasti kilpailukykyinen, körötteleminen kyllä varmasti onnistuu). Ja sama tietysti toisin päin: yksikään F1-kuski ei varmasti pystyisi esimerkiksi pelaamaan täysillä kokonaista lätkämatsia. Kuntoharjoittelu on keskittynyt aivan eri asioihin.

Heikki Kovalaisen seuraava kilpailu on muuten New Yorkin maraton, joten tuskin hän ainakaan missään rapakunnossa on.
a9800362 26.10.2007 20:58 Olen itsekin sitä mieltä, että toki F1:ssä kalustolla on suuri merkitys. Mutta silti kuskien henkilökohtaisia ominaisuuksia ja eroja ei ole kiistäminen. Esim. Schumacherin taitavuus korostui mm. sadekelillä, jolloin hän oli muihin kuskeihin verrattuna täysin suvereeni.

Sitä paitsi, on lajeja, jotka ovat mielestäni paljon vähemmän urheilua kuin F1, esimerkkeinä mainittakoon talvilajeista kelkkailu (jossa ei tarvitse muuta kuin hypätä jäistä ränniä huimaa vauhtia laskevaan kelkkaan ja joka kaikesta huolimatta on jopa olympialaji!) tai kesälajeista golf (mitä tekemistä sillä on urheilun kanssa?).

Tietysti on hyvin pitkälle mielipide- ja tulkintakysymys, mikä on urheilua ja mikä ei. Osa urheilulajeista vaatii enemmän fyysistä kuntoa ja osa enemmän teknistä osaamista/kalustoa. Sitä en kyllä hetkeäkään epäile, etteikö F1-kuljettajilla täytyisi olla rautainen kunto. Ainakin niskalihasten on kuuleman mukaan oltava aika timmissä kunnossa, että pärjää kaulan ja niskan alueille kohdistuvien g-voimien kanssa.
Mari 27.10.2007 9:38 Olen yrittänyt olla koskematta tähän minulle niin vastenmieliseen autoilupuoleen ja vielä vastenmielisempään Räkä-ketjuun pitkällä tikullakaan, mutta nyt en voi enää hillitä itseäni. Pahoittelut.

a9800362 Sitä en kyllä hetkeäkään epäile, etteikö F1-kuljettajilla täytyisi olla rautainen kunto. Ainakin niskalihasten on kuuleman mukaan oltava aika timmissä kunnossa, että pärjää kaulan ja niskan alueille kohdistuvien g-voimien kanssa.

Kuten F3:ssa? Aamen.

a9800362 Sitä paitsi, on lajeja, jotka ovat mielestäni paljon vähemmän urheilua kuin F1, esimerkkeinä mainittakoon ... kesälajeista golf (mitä tekemistä sillä on urheilun kanssa?).

Olet varmaan käynyt kokeilemassa miten kaukana urheilusta se on? Vähän sama kuin annettaisiin käteen yksi tikka, laitettaisiin seisomaan neljän metrin päähän tikkataulusta ja sanottaisiin, että heitäpäs nyt kymppi. Tätä jatkuisi neljä tuntia. Voin kertoa, ettei ole niin helppoa kuin miltä ammattilaiset saavat sen näyttämään. (Luojan kiitos, en ole harrastanut kyseistä lajia enää yli 10 vuoteen, kun se on niin fiiniä ja muodikasta. Ja vielä naurettavaa, jos siihen yhdistetään moottorikärry, jolla voi kaahata pallon perässä.)

Ja varsinainen asia: ei pitäisi puhua urheilusta vaan kilpailusta. Joillakin ihmisillä, varsinkin miespuolisilla sellaisilla, on valtava kilpailuvietti. On hirveä vimma olla paras, mikä juontaa juurensa varmaankin alkukantaisista vieteistä. Urheilu-sanahan tulee selvästi sanasta urhea. Pitää olla niin pirun kovaa jätkää. Kilpailuintoiset ihmiset ovat kehitelleet aina vaan typerämpiä tapoja osoittaa paremmuuttaan, kuten ajaa moottorin voimalla rataa ympäri tai hutkia pusikoissa pikkuista valkeaa palloa. Se on ihan toissijaista, onko se ns. fyysistä urheilua, se on joka tapauksessa kilpailua. Ja siinä voi kehittyä paremmaksi, jos oppii oikean tekniikan. Toiset haluavat voittaa kaikki muut, toiset haluavat voittaa itsensä. Pitäähän sitä ihmisellä tavoitteita olla.
a9800362 27.10.2007 10:09
Mari Olet varmaan käynyt kokeilemassa miten kaukana urheilusta se on?


Tunnustettakoon nyt julkisesti, että en ole kokeillut lajia itse (ja tuskin muuten aionkaan kokeilla), mutta näkeehän sen pelkästään tv:stä katsomalla, ettei kyseinen urheilulaji kovinkaan suuria fyysisiä ponnistuksia vaadi. Menee enemmän teknisen suorittamisen ja osaamisen (ja hyvän onnen?) puolelle.

Mutta mitä sitten, vaikka kaikessa urheilussa ei olekaan kyse fyysisestä suorittamisesta? On hyvä asia, että lajien kirjo on niin valtaisa, että jokaiselle löytyy jotakin. Ja vaikka laji ei olisikaan kovin fyysinen, se ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla äärimmäisen suosittua tai peräti viihdyttävää (ainakin joidenkin mielestä) - niin, ja taloudellisesti sangen tuottoisaa urheilijalle itselleen. Kilpailuviettiähän voi purkaa muullakin kuin fyysisellä tavalla.
balisa 29.10.2007 11:29 vastaa kysymykseen; mitä yhteistä on Mikan faijan BMV:llä ja Kimi Räikkösellä, vastaan itse.
Mikan faijan BMV:n videoissa kaverit liikkuu Gorillan naamio kasvoilla ja Kimi on liikkunut juhlatuulella kokonaan Gorillan asuissa.
jerzi 1.11.2007 13:54
balisa vastaa kysymykseen; mitä yhteistä on Mikan faijan BMV:llä ja Kimi Räikkösellä, vastaan itse.
Mikan faijan BMV:n videoissa kaverit liikkuu Gorillan naamio kasvoilla ja Kimi on liikkunut juhlatuulella kokonaan Gorillan asuissa.


Kuka muistaa -95 kuin oli sörkässä ne hirmu saastuttavat DTM autot, tämä kaveri oli takuuvarmasti siellä, siis niiden mielenosoittajien kanssa lippuja heiluttamassa että ei noilla saastuvilla autoilla ajeta täällä.
Jerzi

PS Varmaankin shakki on ihan liian saastuttava laji sinulle.
Kohta vermokin suljetaan kuin kaikista hevosista tehdään metukkaa.
Ihan miten vaan mutta mene muualle avamaan päätäs, Kimi suoritus oli mitä mainion sen vaan sanon.
ekan kisan näin telkkarista jo vuonna -78 kuin Ronnie kuoli ja monta sataa kisaa on nauhalla joten minä ainakin pidän tuosta lajista.
keva 1.11.2007 18:19 a.
balisa 10.11.2007 13:35 pitäs kattoo missäs sitä päätä oikein aukoo ja mikä yksinoikeus sulla on täällä julistaa mielipiteitäs. Meneppäs niille sivuille jossa sinunlaisesi hölmöt tukevat toisiaan. #Ronnie kuoli#
jerzi 11.11.2007 18:43 Voinko kysyä että oletkos edes hiukan isänmaallinen joka edes hiukan iloitsee siitä että me saatiin MM kulta mitalli FORMULA-1 luokasta ja onko sinulla edes hiukan tietoa kuinka iso saavutus tuo Kimi on saavuttanut Suomenmaalle.
Tarkoittaakos tuo sitä että et tiedä kuka oli tuo Ronnie Petterson vai, lähdet varmasti sitäkin morkkaamaan.
Mene suolle ja työnnä se pää sinne ja muista ottaa snorkkeli mukaan.
Jerzi
balisa 20.11.2007 16:14 tässä taannoin erään luistelun maailmanmestarin harjoituksia. Veteli pitkin suota jaloillaan minkä ehti ja sorakuopalla harjoitteli käännöksiä. Entäs missä nämä Formulasankarit on kunnostautuneet. Kimi Räikkösen perässä luuhaavat kaiken maailman naikkoset. Ei media kirjoita.." Kimi Räikkönen harjoitteli suolla" SIRKUSTA, ei urheilua Formula lienee.
Tonemi 26.3.2008 10:02 Kimillä jo tukala niskalenkki Massasta. No mutta pian onkin jo huhtikuu 8)