Forum 2002-2013
27.11.2007 10:29
Kotikaupungin tähdet
Ylen sivuilla oli tämmöistä:
Kotikaupungin tähdet
Tuikkivat Kakkosella lauantaisin 5.1. 2008 alkaen
Kotikaupungin tähdet on lauantai-iltojen riemukas kohokohta, joka kokoaa perheet television ääreen viihtymään ja iloitsemaan yhdessä. Suomen kärkiartistit palaavat ohjelmassa juurilleen ja esittelevät katsojille rakasta kotiseutuaan. Lämminhenkisessä estradiviihdeohjelmassa on luvassa myös loistavaa musiikkia tuoreista hiteistä aina suosittuihin ikivihreisiin.
Kotikaupungin tähtinä tuikkivat sulassa sovussa aina ajankohtaiset viihdemaailman konkarit ja nuoremman polven starat. Ohjelmassa esiintyvät mm. Jorma Kääriäinen, Marita Taavitsainen, Virve Rosti, Veeti Kallio, Anssi Kela, Jore Marjaranta, Katri Ylander ja Johanna Kurkela.
Kukin artisti tapaa kotiseudullaan jonkin paikallisen harrastajaryhmän. Mukana on eri alojen harrastajia – tanssijoita, kuoroja, voimistelijoita, sirkus- ja teatteriryhmiä, jopa cheerleadereita. Artistin ja hänen ryhmänsä haasteena on valmistaa yhdessä musiikkiesitys, jossa artisti hoitaa solistin pestin ja harrastajaryhmä rakentaa kappaleeseen sopivan show´n.
Jokaisessa jaksossa on siis vastakkain kaksi artistia, kaksi harrastajaryhmää, kaksi esitystä ja kaksi paikkakuntaa. Voittajan valitsee studioyleisö. Tosin tässä ”kisassa” ei tärkeintä ole voitto vaan yhdessä tekeminen ja omien rajojen littäminen.
Kotikaupungin tähdet on 7-osainen estradiviihdeohjelma, jonka kuudessa ensimmäisessä osassa kisaavat artistit harrastajaryhmineen ja viimeinen jakso on kaikkien ohjelmassa esiintyneiden yhteinen päätösgaala. Musiikkiesityksiä tahdittaa Varre Vartiaisen luotsaama suomalaisista huippumuusikoista koottu housebändi.
Tuotanto: FremantleMedia Finland Oy.
Tule yleisöksi Kotikaupungin tähdet -ohjelmaan
Studiokuvaukset järjestetään 12.-16.12. Helsingissä ja yleisön tulee olla paikalla klo 17-21 välisen ajan. Mukaan voi ilmoittautua tällä lomakkeella ja mielellämme vastaanotamme nimenomaan erilaisia ryhmiä.
12.12. (Esiintyjät: Veeti Kallio, Sani)
13.12. (Esiintyjät: Katri Ylander, Jore Marjaranta, Marita Taavitsainen, Klamydian solisti Vesku Jokinen)
14.12. (Esiintyjät: Jorma Kääriäinen, Kaija Koo, Zarkus Poussa, Johanna Kurkela)
15.12. (Esiintyjät: Virve Rosti, Anssi Kela)
16.12. (Kaikkien ohjelmassa esiintyneiden artistien ja harrastajaryhmien yhteinen päätösgaala – yllätysohjelmaa)

27.11.2007 16:06
Dudii, ei sit muuta kuin kootaan ryhmä! :D
Kaikki yleisöön lauantaina 15.12. klo 17-21 haluavat heittäkää viesti tähän ketjuun tai yksityisviesti mulle, niin ilmoitan koko poppoon kerralla ja päästään varmemmin paikan päälle. Kunhan saan infoa minne ja milloin pitää kokoontua, laitan sit viestin tänne. Ilmoittautuminen ois parasta pistää menemään mahdollisimman pian, vaikkapa 5.12.
Meidän pitää varmaan ilmoittaa lomakkeessa, että olemme ryhmä "anssikela.com" ja kannatamme Anssia. Tuskin ne sitä sen takia kysyy, että yleisö ratkaisee kunkin ohjelman voittajan ja sinne ei haluta puolueellisia ihmisiä, vaan siksi että menee riittävän innokkaat kannattajat oikeiden iltojen kohdalle.
Ja sitten vaan valmistaudutaan hurraamaan Nummela, Helsinki, Vihti, Kauniainen, Kerava tai vaikka kaikki voittoon...

27.11.2007 19:33
Täällä yks vapaaehtoinen & innokas lähtemään messiin. :D
Missä päin Hesaa kuvaukset pidetään?
Missä päin Hesaa kuvaukset pidetään?
27.11.2007 19:36
Täältä kanssa meikäläinen ilmoittautuu mukaan!!!
3.12.2007 15:34
Huominen on vielä aikaa ilmoittautua foorumilaisten omaan kannustusjoukkoon! Laitan lomakkeen menemään keskiviikkoaamuna 5.12., sitten odotellaan vastausta ja pidetään peukkuja. Tällä hetkellä meitä on seitsemän, oikein pätevä sakki.
5.12.2007 16:46
Tervetuloa kuvauksiin, ilmoittautunut seitsikko! 8) Kutsu pätkähti ilahduttavan nopsaan sähköpostiin. Tässä vähän faktoja, huomioikaa erityisesti aiemmin mainitusta poikkeava kellonaika. Toivottavasti sopii kaikille!
Kuvauspäivänne on 15.12.
Kuvauspaikalla tulee olla klo 15.00 mennessä.
Kuvaukset kestävät noin 3,5 tuntia.
Kuvaustauolla kahvia ja muita virvokkeita voi ostaa studion ulkopuolella olevasta kioskista. Varatkaa maksuvälineeksi käteistä, sillä kioskissa ei voida vastaanottaa pankki- tai luottokortteja. Paikalla on myös maksuton narikka päällysvaatteille.
Kuvauspaikka on Herttoniemessä, 5 minuutin kävelymatkan päässä Siilitien metroasemasta. Laitan tarkan osoitteen yksityisviesteinä. Pitäiskö meidän sopia joku tapaamispaikka? Vai nähdäänkö esim. varttia ennen kolme kuvauspaikalla?

12.12.2007 19:41
Informaatiomonologi jatkuu...
Jos joku on tulossa metrolla, niin foorumilaisiin voi törmätä 14.30:n jälkeen Siilitien metroaseman laiturin keskitienoilla. Jos joku on tulossa sinne, niin ilmoitelkaa, ettei turhaan odotella. Aiotaan olla perillä varttia vaille, joten siellä viimeistään nähdään.

14.12.2007 12:42
ketä koskee jos jakun?
Tulisko Vesku Loiri ja Kai Hyttinen ja Vänä #Väänänen# Laskuteline uým.

14.12.2007 15:25
Tää vois tulla sinne metroasemalle myös, kun metrolla kuitenkin paikalle tulen. Eli näkymisiin metroasemalla siinä puolen aikaan.
16.12.2007 8:40
Nyt on kotikaupunki hurrattu. Foorumilta paikalla oli kuuden hengen edustusjoukko, kun yhdelle tuli ankara flunssa. Siellä oli oikein sotilaallinen kuri: heti ovesta sisään astuttuamme meidän piti allekirjoittaa sopimukset, joiden mukaan tuotannon salaisuuksia paljastamalla saatamme saada mojovat 5-numeroiset sakot. Joten jos kommentteja ei näy, niin siinä syy! :D
Mutta mikä netistä ja varsinkin Fremantlen sivuilta löytyy, on vapaata riistaa.
Mielipiteet ei varmaan ole tuotannon omaisuutta, sori vaan. Kun Anssin ja ryhmän valmisteleman musiikkiesityksen intro alkoi ja tunnistin pian kappaleen, mulla tirahti kyyneleet silmiin. Oh ja ah, loistokas kappalevalinta! Kiitokset Anssille tai ryhmälle tai kuka sen sitten valitsikaan. Vieläkin on hiukan pökertynyt olo.
Päättelimme, etteivät Anssin hiuksetkaan kuulu tuotannon piiriin - ja niistähän on aina hyvä puhua. Levylaulajalla oli taas sellanen puudelikampaus. Tuotantoon saattaa kuulua se, missä kohtaa jakaus oli, jos oli. Taaemmassa foorumilaisten rivissä oltiin kovinkin innokkaita ohjeistamaan hiusten pöyhimisessä, mutta meitä tuskin kuunneltiin. :P
Jotkut olivat hylänneet siihen kuvauspaikan lähistölle toooodella hämäriä mielenosoituskylttejä. Mun mielestä omituisin oli se, jossa luki "Rakkaus johtaa Kajaania". Öööh?

16.12.2007 11:17
Kiitos Marille Anssin kannustusryhmän kokoamisesta! Kaikille kiitos seurasta ja hyvää joulua!
16.12.2007 15:57
Meinasin eilen tänne foorumille kirjoitella kommentteja. Kunnes tuli mieleeni, että mitähän kirjoittaisin? Kun ei oikein tarkkaan tiedä, mitä on lupa sanoa ja mitä ei, ei oikein uskalla sanoa mitään. (Ne 5-numeroiset sakot ei nimittäin ois oikein kiva joululahja.)
Anssin kuuleminen livenä (ja etenkin ne keikkatilanteesta poikkeukselliset tapahtumat, joita ei tässä nyt sakon uhalla oikein uskalla suoraan sanoa) oli erityisen virkistävää taas pitkän tauon jälkeen. Kun on joulu- ja työstressi pahimmillaan, oli ihanaa hetkeksi voida unohtaa koko Anssi Kelan ulkopuolinen elämä.:) Kiitos siitä kuuluu levylaulajalle taas jälleen kerran!
Takasintulomatkalla mietin, että vaikka foorumilaisia ei ollut paikalla paljon, oli kuitenkin tosi mukavaa nähdä taas tuttuja kasvoja. Mietin sitä tilannetta, kun reilu pari vuotta sitten olin ekaa kertaa Anssia kuulemassa PopKlubi-ohjelman kuvauksissa ja olin siellä ypöyksin enkä tuntenut ketään. Eli kiitos seurasta kaikille paikalla olleille foorumilaisille ja toivottavasti pikaisiin jälleennäkemisiin! :D

16.12.2007 16:35
:wink: :arrow: mielenkiintosta oli :wink: :arrow: sivusta seurata foorumilaisia ja juttuja :lol:
muuten juttu oli tosi ok. :)
muuten juttu oli tosi ok. :)
18.12.2007 11:22
Minultakin kiitokset seurasta koko porukalle, mukava oli nähdä foorumilaisia pitkästä aikaa! Koomisinta oli se, että poppoo oli jättänyt suunnistamisen täysin "ryhmänjohtajan" harteille, joka tuli myöhässä johtuen huonosta organisointikyvystä ja giganttisesta kiireestä aiheutuneista kriiseistään... :roll:
Lukikos muuten kukaan sitä paperia ihan huolella ja loppuun asti? :D Mulla ei ainakaan siinä vaiheessa enää keskittymiskyky riittänyt niin pitkään tekstiin... Sen muistan, että lopussa luvattiin kopio allekirjoittaneellekin, mutta eipä oo näkynyt!
Jos jollekin jäi epäselväksi sana puudelikampaus, niin ei mikään ihme, koska keksin sen omasta päästäni tuota edellistä viestiä kirjoittaessa. Kuvauspaikalta poispäin kävellessä eräs kohtuullisen vahvajalkainen ryhmämme edustaja sanoi, että Anssin hiukset tuovat mieleen kiharakarvaisen koiran. Selkokielellä se näytti vähän tältä, paitsi että siihen oli ehkä laitettu jotain ylimääräistä tököttiä, koska se näytti pörheämmältä, jos oikein muistan... Odotamme hidastuskuvaa telkkarista!
a9800362 Kun ei oikein tarkkaan tiedä, mitä on lupa sanoa ja mitä ei, ei oikein uskalla sanoa mitään.
Lukikos muuten kukaan sitä paperia ihan huolella ja loppuun asti? :D Mulla ei ainakaan siinä vaiheessa enää keskittymiskyky riittänyt niin pitkään tekstiin... Sen muistan, että lopussa luvattiin kopio allekirjoittaneellekin, mutta eipä oo näkynyt!
Jos jollekin jäi epäselväksi sana puudelikampaus, niin ei mikään ihme, koska keksin sen omasta päästäni tuota edellistä viestiä kirjoittaessa. Kuvauspaikalta poispäin kävellessä eräs kohtuullisen vahvajalkainen ryhmämme edustaja sanoi, että Anssin hiukset tuovat mieleen kiharakarvaisen koiran. Selkokielellä se näytti vähän tältä, paitsi että siihen oli ehkä laitettu jotain ylimääräistä tököttiä, koska se näytti pörheämmältä, jos oikein muistan... Odotamme hidastuskuvaa telkkarista!
18.12.2007 17:20
a.
18.12.2007 20:48
Kevan edellä linkittämästä kuvasta: touché...
18.12.2007 21:11
Mutta tuo Anssin hiustyyli on ihan hyvännäköinen.
19.12.2007 9:14
Mulle tuli mieleen lähinnä tämän värinen koira. Päälaelta ihan liian vaalea, mutta jotain samaa siinä on.
Eikä tuo puudelivertauskaan ihan metsään mennyt. Kts. villakoira. :lol:

19.12.2007 10:35
a.
31.12.2007 17:16
Satuin eilen näkemään telkkarista Kotikaupungin tähtien mainoksen ja siinä selvisi niiden omituisten kylttien mysteeri. Ne olivat Jorma Kääriäisen Kajaanin porukan rekvisiittaa! Niitä oli lavalla huomattavasti enemmän kuin siellä tien poskessa. Kauhulla odotamme tuotakin spektaakkelia. Anssista näkyi mainoksen lopussa pieni vilahdus juontajan selän takaa.
Ohjelmatietojen mukaan 19.1. ois tulossa se Veeti Kallio & Sani -jakso, jonka aivan alussa voidaan jostain täysin käsittämättömästä syystä bongata Harhaa-paitoja yleisöstä... ;)

12.1.2008 13:08
Miks kauhulla odotat Kääriäistä :roll: :arrow: jos se ei sulle nappaa niin on paljon porukkaa joihin osuu ja uppoo :P :arrow: ei tuo AK kannustusrykmentti ollu mitenkää marittelevaa siis täällä olleet. t, mukana ollut :wink:
Mari Satuin eilen näkemään telkkarista Kotikaupungin tähtien mainoksen ja siinä selvisi niiden omituisten kylttien mysteeri. Ne olivat Jorma Kääriäisen Kajaanin porukan rekvisiittaa! Niitä oli lavalla huomattavasti enemmän kuin siellä tien poskessa. Kauhulla odotamme tuotakin spektaakkelia. Anssista näkyi mainoksen lopussa pieni vilahdus juontajan selän takaa.
Ohjelmatietojen mukaan 19.1. ois tulossa se Veeti Kallio & Sani -jakso, jonka aivan alussa voidaan jostain täysin käsittämättömästä syystä bongata Harhaa-paitoja yleisöstä... ;)
Miks kauhulla odotat Kääriäistä :roll: :arrow: jos se ei sulle nappaa niin on paljon porukkaa joihin osuu ja uppoo :P :arrow: ei tuo AK kannustusrykmentti ollu mitenkää marittelevaa siis täällä olleet. t, mukana ollut :wink:
9.2.2008 20:18
a.
9.2.2008 21:02
Ehkä ne on katsomassa sitä esitystä uudestaan digibokseiltaan? :) Itse katsoin sen kolmeen kertaan ja nyt seuraan suorana jännää Norjan euroviisufinaalia, jossa on kaunista pianoballadia ja rumia rokkipeikkoja, ei tässä hirveesti ehdi kommentoida!
Sanattomaksi meinaa vetää tuo tv:stäkin nähtynä, vaikka tunnelma oli paikalla tuhannesti tiiviimpi. Kuoro kuului paljon paremmin telkkarista. Tuollanen teollisuushallin akustiikka ei varmaan ole niitä parhaimpia. Ja tiimi oli parantanut kuvaustaan loppua kohti, mitä olen noita aiempia jaksoja katsonut. Itse en ainakaan paikan päällä huomannut, että siinä ennen Anssin biisiä kuulutettiin kappaleen nimi... ehkä mulla oli liian kiire avata ääntä... Mut hyvä niin, ei mennyt jännitys hukkaan yhtään liian aikaisin.
Ja nyt varmaan voi sanoa myös sen, että tuo tv:ssä kuultu Unforgiven oli toinen otto. Eka meni kauniisti sanottuna aika läpilauluksi levylaulajan toimesta. Ohjaaja julisti, että se oli siinä, mihin hiljaa vinguimme peräpenkistämme vastalauseita. Perfektionisti-Anssimme sitten onneksi totesi, että hän lauloi kertsissä mitä sattuu ja ohjaajan käskystä pistettiin homma uusiksi. Johan saatiin tulkintaa! Vaikka kuoron edustaja väitti, ettei lunttilappujen kanssa muka voi tulkita.
Anssi vaan on niin paras, että Virvellä ei ollut mitään mahiksia. Samalla tais mennä Rautiaisen kuoro-ohjelmasarja lyttyyn, oli siellä Vihdin köörissä sen verran paappoja mukana hoilaamassa heviä. Voisko Herr Hiuspehko tehdä vaikka puna-armeijan kuoron kanssa parit Metallica-keikat?

9.2.2008 21:10
Ei ollut Virve Rostilla mitään mahdollisuuksia noilla biiseillä. Anssin esitykset olivat loistavia. Lunttilappuihin vilkaisujakaan ei ollut häiritsevän paljon The Unforgivenin aikana! Kuvittelikohan laulun valinneet ohjelman tekijät, että hevi olisi jotenkin erikoista Anssin esitettäväksi kun olivat ilmeisesti yrittäneet valita joitain yllättäviä kappaleita? Erkki Toivanen ei ollut kovin hyvä valinta juontajaksi, näytti olevan vähän pihalla monien esiintyjien vaiheista. Ei sinänsä ihmekään kun hän asuu enimmäkseen ulkomailla.
Hauskasti Kusti-setä haukahti heti kun kuuli nimensä mainittavan. :D
Ohjelma tulee uusintana maanantaina kakkosella klo 13.00 ja päättäjäisohjelma ensi lauantaina klo 19.10.

10.2.2008 8:46
Joo hehkuttakaapa vielä vähän enemmän! :x
En ollut lauantaina kotona ja annoin iskälle tehtäväksi ohjelman nauhoittamisen. Nauhalle oli tallentunut Nummela esittely, mutta juuri kun alkaa Nummela biisi, niin nauha loppui, että näin tällä kertaa...
Tuo uusinta tulee ihan älyttömään aikaan!
Täytyy laittaa sitten äiti nauhoittamaan se (huom. äiti ei ole koskaan edes koskenut koko video/dvd laitteeseen, saatika nauhoittanut sillä mitään).
Minulla on tämä päivä aikaa opettaa äitiä nauhoittamaan, mitähän siitäkin tulee... Ihmettelen suuresti jos äiti saa sen ohjelman nauhalle...

10.2.2008 11:19
Eipä ollut mikään kummoinen ohjelma, koko ohjelman pointti ei auennut minulle sitten mitenkään. Jos tässä oli tarkoitus saada artistit pois omalta mukavuusalueeltaan, niin ei ainakaan tässä jaksossa onnistunut. Mutta juontajan osalta kyllä. Herran jestas sentään, kun myötähävetti. Muutoin kerrassaan hurmaava ja sivistynyt herra, mutta tässä ihan pihalla. Anssi on plagioinut Sipen hiustyylin minivoguelookillaan.
10.2.2008 12:15
Hyvät esitykset Anssilta. Nummelassa kuvattu osuus oli sympaattinen.
Ohjelman voi katsoa myös netistä Yle Areenalta 16.2. asti:
http://areena.yle.fi/toista?id=1075923

10.2.2008 17:15
Kiitos Sami!
Tuo Nummela biisi ei säväyttänyt, mutta Unforgiven oli sitäkin parempi, kerraassaan mahtava! :D

12.2.2008 8:44
Katsoin Kotikaupungin tähdet tallennukselta eilen. Oma arvioni nauhoituksessa läsnä olleena on, että live-esitys oli nautittavampi. Tämä siitä syystä, että Anssia kuultiin paljon, Nummela kuultiin jopa kolmeen kertaan, samoin Anssin toinen kappale kahteen kertaan. Anssin Nummela-muistelut olivat mukavia. Tämä TV-versio oli mielestäni hieman pitkästyttävä johtuen avustajajoukkojen valmistautumisjaksojen liian pitkistä kuvauksista. Virve Rosti meni siinä sivussa.
18.2.2008 17:12
Mä katsoin tänään KT:n myöskin uudestaan nauhalta. Itse en ollut livenä paikalla,joten en voi niin verrata,mutta mahtavalta kuulosti musta telkkarissakin ! :)
19.2.2008 8:02
Oikaisen vähän edellistä arviotani. Katsoin tallennuksen nyt uudelleen ihan kokonaan alusta loppuun, eikä niiden avustajajoukkojen osuuden esittely ja haastattelut tuntuneetkaan pitkästyttäviltä, päin vastoin. Hyvä kokonaisuus. Silti live oli mielestäni nautittavampi (vaikka kestikin kolmisen tuntia!!).
Hilkka Katsoin Kotikaupungin tähdet tallennukselta eilen...Tämä TV-versio oli mielestäni hieman pitkästyttävä johtuen avustajajoukkojen valmistautumisjaksojen liian pitkistä kuvauksista.
Oikaisen vähän edellistä arviotani. Katsoin tallennuksen nyt uudelleen ihan kokonaan alusta loppuun, eikä niiden avustajajoukkojen osuuden esittely ja haastattelut tuntuneetkaan pitkästyttäviltä, päin vastoin. Hyvä kokonaisuus. Silti live oli mielestäni nautittavampi (vaikka kestikin kolmisen tuntia!!).
23.2.2008 18:49
Katsoin ohjelman vasta nauhalta.
Ihan ok-esitys oli Nummelan versio Metallicasta.

Viimeksi kommentoitu