Forum 2002-2013

pyörähdys 21.8.2008 12:13 Taiteesta,aspergerista ja lehtijutusta En yleensä ole kovinkaan keskittynyt julkisuuden henkilöihin liittyviin asioihin, mutta tuo eriskummallinen lehtikirjoitus liittyen aspergeriin herätti minunkin kiinnostukseni niin, että ihan piti tulla nettisivustolle tutkailemaan kuka on Anssi Kela.
Tuo sinänsä negatiivinen lehtiotsikko voi siis herättää myönteistäkin kiinnostusta.
Valitettavasti en ole lukenut kirjaa, jota lehtijuttu koski, mutta kirjauduin tänne kommentoidakseni seuraavaa:
Mielestäni Anssi Kela on imagollaan tuonut tai pyrkinyt tuomaan myönteisesti esiin asperger-asiaa, mikä on asialle hyvä vilpitön teko. Eli luonut realistista kuvaa, että aspergerit eivät välttämättä ole negatiivisesti "aivohäiriöisiä", vaan myös mahdollisesti lahjakkaita (joskin kenties persoonallisia) ja ulkonäöltäänkin ok ihmisiä joidenkin puutteiden kera.
Tätä seikkaa on nähdäkseni yritetty lehtiotsikolla lyödä lyttyyn Anssi Kelan imagoa myöden, eli kuvaa niin aspergerista kuin Anssi Kelastakin on keinotekoisesti rumennettu, kun taas Anssi Kela on jalosti ilman diagnoosia ottanut hieman aspergerin leimaa itselleen, vaikka se ei olisi edes välttämätöntä.

Tämän lisäksi suoranaisesti Antti Kelaan liittymättömättömänä lisäkommenttina, että käsitykseni mukaan aspergerit joutuvat keskivertoa useammin kiusatuiksi. Oman näkemykseni mukaan erityisesti keskiverrosta poikkeavan puutteen ja lahjan yhdistelmä voi olla syynä ilmiöön.

Ja toisena asiana tämä yhteiskunnassa laajemminkin näkyvä ilmiö, että yritetään saavuttaa jotakin vetoamalla ihmisten luonteenheikkouteen haluta merkityksellistää toinen ihminen jotenkin negatiivisesti etenkin, jos ollaan kateellisia. (Ja aina varmasti löytyy niitä kenen mielestä se on vakavakin "aivohäiriö", jos joku tekee jotakin keskivertoa taitavammin.)

Minun mielestäni tämä jutun otsikointi ikäänkuin viestittää, että pitäisi varoa puolustamasta jotenkin heikommilla olevia ihmisiä, tai muuten uhkaa leimaaminen samaan kastiin.