Tammerkosken Sillalla – fiilikset

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Varmasti muutkin, jotka olivat toukokuussa Kelan keikalla Klubilla Tampereella, sekä eilen Tammerkosken Sillalla, voivat yhtyä mielipiteeseeni. Vau. Yksinkertaisesti, vau, tulee päällimmäisenä mieleen eilisestä illasta. Aivan uskomaton tunnelma – alusta loppuun. Mielettömän hyvä yleisö, biisilista ja tunnelma.

Klubin keikkaahan ei tosin (käsittääkseni) oltu mainostettu liiemmin, itse ainakin sain tietää siitä vasta keikkaa edeltävällä viikolla. Mainonta ei tainnut osua kohdilleen ja kyseinen viikonpäiväkin varmasti verotti katsojia. Klubilla oli myös mahtava meininki, Anssi ja poppoo osaa vangita yleisön sopivaan keikkafiilikseen. Silti nostan eilisen yhteen parhaimmista keikkakokemuksistani. Kitarabattle, yhteislaulusessiot, tunnelmannostatukset.. Yleisö huusi, taputti, tanssi ja lauloi. Tällaisilla hyvillä keikoilla ollaan kuin yhtä suurta perhettä, ketään ei katsota vinoon vaan jammaillaan yhdessä ! Yleisön innostus näkyi myös lavalla olleiden fiiliksistä. Yleisö nostattaa artistien fiiliksiä, artistit yleisön, ja kierre on valmis, loistavaa !

Encoret oli tunnelmaan sopivia, Superkuu sai yleisön ulvomaan ja Palava Silta livenä, huh… Hieno päätös hienolle keikalle !

Keikan jälkeenkin Anssi jaksoi hymyssä suin jaella nimikirjoituksia ja kuvia. Ihanaa nähdä miten joku rakastaa duuniaan ! Tosin keikkojen jälkeen olisi mukavaa jos muutkin bändin jäsenet tulisivat näkyville jututettaviksi. En tiedä kävikö eilen näin, lähdin t-paidan oston jälkeen kotiin valmistautumaan aamuvuoroon. Näillä keikan jälkeisillä huippufiiliksillä jaksaa pitkään,  Anssin sanoin ”Paras Tampere ikinä.” Seuraavaa keikkaa ja fiiliksiä odotellessa:)

Kommentit

  1. Mukava lukea samansuuntaisia havaintoja loistavasta illasta. Itelläni kyseessä oli siis ensimmäinen Anssi Kela keikka. kommenteistasi päätellen tulin oikealle keikkalle 🙂

  2. Ehdottomasti olit oikeella keikalla ! Eihän mullakaan oo kun kaks keikkaa takana, mutta tää meni kaikkien keikkojen parhaimmistoon heittämällä. 🙂 Euraan sitten todennäköisesti seuraavaksi, jeejee

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.