Keikkarapsa: Smoke on the Black Pool

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi la 10.9.2016 Blackpool, Järvenpää

Ilta pimenee jo kun ajelen kohti Järvenpäätä. Jos olisi valoisampaa, näkisi kuinka puut alkavat vaihtaa väriään eli pakko on myöntää että kesä ja sen myötä ulkofestarikausi on nyt auttamatta ohitse ja sisäkeikkojen sesonki on alkamassa. Tiedossa on siis tiiviimpää ja intiimimpää menoa vaihtelevissa, mutta katetuissa ja enimmäkseen lämpimissä mestoissa halleista ja konserttisaleista pieniin kapakoihin. Yleisökin on erilaista, keskimäärin enemmän vain tätä yhtä esiintyjää varten paikalle tullutta ja varmaan enemmän selvin päin. Tai no ei tietenkään tänään koska tämä on Blackpool. Perinteistä kapakkamenoa varmaankin siis tiedossa!

Bändi yritti edelleen selvitä sound checkin tavallista mutkikkaammista kuvioista kun tultiin sisälle itse pelipaikalle, ja he pääsivät lähtemään syömään ja keskittymään keikkaan vasta joskus ennen kymmentä. Meillä oli hyvin aikaa lojua sivupöydässä juttelemassa, sillä soittoaika on vasta puoli kahdeltatoista, ja tämä paikkahan tunnetaan, lavan eteen ei taatusti ole tungosta ennen kuin juuri ennen soiton alkua – eikun täh? Tuonnehan on ilmestynyt jo kasapäin jengiä vaikka keikan alkuun on vielä toista tuntia, äkkiä sinne sekaan että saisi edes jonkinlaisen paikan! Ja kun eturivi oli vallattu, lavaan eteen alkoi äkkiä kerääntyä tosissaan lisää jengiä ennen kuin bändi oli edes ehtinyt takaisin ruokareissultaan.

Eturivien jengit ovat tosiaan kaikki tänne nimenomaan Anssin takia tulleita, osa jopa hyvin pitkän matkan takaa Pohjois-Suomesta asti. Ennen vanhaanhan tällaisella kapakkakeikalla on ollut lähinnä paikallista porukkaa, joista iso osa ei ole ihan varmoja kuka siellä lavalla on aukomassa suutaan, eikä se oikeastaan edes kiinnosta, mutta nyt on kyllä kaikki toisin. Tunnelman nostatukseksi eturivin keskiporukat kirkuvat hartaasti kun Antti ilmestyy ennen keikan alkua lavalle tarkistamaan, että basso on ojennuksessa. Tämä todellakin tietää kuumaa keikkaa! Savukonekin puhkuu jo nyt siihen malliin että sekä Mad Professor että Villen rummut näyttävät olevan tulessa.

Tarkalleen puoli kahdeltatoista Ville käy painamassa taustanauhan päälle ja The Kelastinen Freddie Mercury -takkeineen nousee portaita estradille kertomaan musiikillista kasvutarinaansa muutaman vuosikymmenen takaa. Kertosäkeessä heti läiskitään yläfemmoja kaikkien kättään ojentelevien kanssa. Seuraa kohinaa ja kirkumista, mutta katsomo pysyy yllättävän hyvässä järjestyksessä hetken kiihkeydestä huolimatta. Mutta siis jee, kylläpä alkaa komeasti!

Hienosti yhteislauletun Millan jälkeen setissä oli Kaksi sisarta. Soolokeikkojen vakiobiisi, mutta koska olen viimeksi kuullut tuon bändikeikalla? Kivaa vaihtelua, ja todellakin toimii! Ai niin settilista, ainahan se paperilappunen on tuossa lavalla mutta ei tällä kertaa. Setti oll silti selvästi ennalta päätetty eikä lennosta vain vedelty kuten soolokeikoilla, mutta silti suunnitelmaa ei tällä kertaa oltu pantu paperille. Hmm, ehkä bäkkärillä ei ollut paperia tai toimivia tussikyniä? Tai Antti Tuisku nyysi settilistan jo ennen keikkaa? (Tuisku oli paikalla, nähtiin kun hän tuli sisälle vaikka paikan poke yritti parhaansa mukaan estellä.)

Puistossa ilta viilenee, mutta täällä Blackpoolissa alkaa kyllä tulla jo hiki! Levoton tyttö ei auta tässä asiassa, eikä myöskään se, että yleisö kirkuu taas antaumuksella kun Anssi heittää tukkaa, Tuomas ottaa huikeita haara-asentoja melkein spagaattiin asti (notkea nuori mies, huh huh) ja Antti poseeraa kameroille vuoroin lavan oikeassa, vuoroin vasemmassa reunassa. Tähän väliin sopi mainiosti kitarataistelu, jossa Blackpoolin pieni lava kävi ahtaaksi kun Anssi ajoi Tuomaksen välillä portaisiin asti ja Tuomas yritti potkaista vyön alle normaalin rehdin nyrkkitappelun sijasta. Taidettiin mennä vähän kapakkasäännöillä tällä kertaa eikä ihan nyrkkeilyliiton ohjeilla.

Hikeä saatiin kuivatella hetki Karhunelämän tahdissa huojuessa samalla kun äänijänteet pantiin koetukselle. Ja juuri kun alettiin rauhoittua leppoisaan tunnelmaan, eikös Anssi syöksy lavalta ihmisten käsien varaan laulamaan 2080-lukua ja surfaamaan jonnekin biljardipöytien tuntumaan asti. Huh huh, se siitä leppoisasta olotilasta, nyt mennään taas tosissaan! Yleisö oli tosiaan niin tiivisti pakkautunutta ja niin runsaslukuista, että tuollainen urheilusuoritus oli mahdollinen. Lavallepaluusta ei ehkä täysiä tyylipisteitä voinut antaa, mutta tuossa mikkiständien, pedaalilautojen ja kiihkeän yleisön keskellä telemark-alastulo ei nyt oikein ollut mahdollinen ja ketään ei kuitenkaan sattunut.

Petri Ruususen tarinan jälkeen piirreltiin iholle karttaa eli taas saatiin mukava muutos kesän festarikeikkojen vakiosettilistaan. Ai että, tätä biisiä kuuntelee niin mielellään vaikka kapakassakin, vaikka se ansaitsisi vähän hartaamman yleisön. Nostalgiaa tukanheittoineen ja hyppyineen, 1972 vauhdikkaasti yhteislaulettuna ja Nummela kännykkävalojen tuikkeessa. Joo, kyllä ne tuikut täälläkin heijastuivat kauniisti White Falconista mutta en edes yritä ottaa tästä kuvaa, tämä pitää vain painaa oman muistin sopukoihin tutkiskeltavaksi (ja sitä paitsi kännykkä on jo muutenkin buuttaillut omia aikojaan kesken keikan, se ei selvästi ole nyt kuvaustuulella).

Encoretauolla lavalta poistuu vain Tuomas (ja Saara ja Antti menevät piiloon omiin nurkkiinsa), ja Anssi jatkaa suoraan spiikkausta ja lupailee että ei ilta ihan vielä tähän sentään päättynyt, vaikka kello on jo paljon, sillä yleisö ansaitsee vielä jotain. Ja tokihan me Maitohapoilla ansaitsimme bassosooloineen (entistä kovempaa kirkumista). Aivan lopuksi saimme vielä rauhoittua vanhan bemarin takapenkille istumaan. Tai no ei tässä oikein rauhoittuminen nyt onnistu, koko keikka oli sen verran vauhdikas että nyt tuntuisi sopivalta vähän revitellä tällä bemarilla illan päätteeksi. Komea yhteiskumarrus ja sitten porukat jo kiiruhtivatkin nimmarijonoon, jota Anssi siirtyi palvelemaan kapakan etunurkkaan vielä pitkäksi rupeamaksi.

Tosiaan, kapakkakeikka siitä paremmasta päästä! Nyt ollaan kaukana kahden tai jopa kolmen Millan keikoista, nyt lavalla on itsevarma artisti joka hallitsee edessään vellovaa massaa eikä massa pane hanttiin vaan on valmis noudattamaan lavalta jaettuja vihjeitä. Tässä paritanssissa Anssi todellakin vie! Yleisössä kädet liikkuvat, suut aukeavat ja kaikkien katseet ovat lavan tapahtumissa. Kaverin kanssa jorisevat kaljankittaajat on häädetty jonnekin takavasemmalle ja täällä lavan suunnalla voi rauhassa keskittyä itse keikkaan samanmielisten kanssa. Noh, olihan iso osa näistä samanmielisistäkin aika lärvit, mutta fiilis oli kyllä erinomaisen lämmin.

Vielä sori Tuomakselle että tönin niitä vehkeitä, ainakin tuuletinta ja mikkiständiä, siinä keikan aikana mutta kun oli välillä aika ahdasta, emmää pahalla…

Settilista

Kasarin lapsi
Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhunelämää
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Piirrä minuun tie
Nostalgiaa
1972
Nummela

Maitohapoilla
Mikan faijan BMW

Kommentit

  1. Mistä ihmeestä Anssi löytää aina vielä yhden pykälän lisää vaihteisiin? Keikat sen kuin kovenevat. Tämä oli suurenmoinen, kuten hän itsekin taisi lopuksi todeta. Uintiretki oli kiva kokea livenä. Kumma, että niin pitkän surffailun aikana laulu vain jatkuu ja jatkuu ikään kuin mitään erikoista ei tapahtuisikaan. On se rohkeaa ja taitavaa. Bassosoolo menee aina suoraan sydämeen. Rakastan sitä. Lopuksi oli hauskaa lainata vähän tuulikoneita; sai itseään vähän kuivemmaksi niin hikisen keikan jälkeen.

  2. Tässä illan setti yhtenä tallenteiden nauhana, olkaa hyvä.
    https://www.youtube.com/playlist?list=PLqo0DqUQv3kv5pRs8rx8MPo88TZ3jf-eJ
    Erittäin hieno keikka, vieläkin parempi kuin edellinen Blackpoolin keikka, vaikka sekin oli erittäin kova.
    Ajattelin, että sitä on vaikea ylittää, mutta niin vaan yleisö oli vieläkin enemmän mukana, Millasta lähtien kaikki lauloi, hyppi, osa riisui. Kaiken kukkuraksi Anssin yleisön käsivarsilla ”liitely”.
    Ensi kertaa itsekin näin Anssin surffaavan, huh mitä menoa!
    Kiitos Anssi, bändi ja koko tausta crew!

  3. Kiitos raportista, huh mitä menoa – voi kun olisi voinut olla mukana. Opiskelijabudjetti ei vaan aina salli juoksemista eteläisessä Suomessa kirkoissa tai baareissa, nyyh… Eli kiitos Supersysterille keikkatallenteesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.