Keikkarapsa: Vain veikkaamalla voit voittaa

Anssi Kela + bändi pe 23.3.2018 Casino Helsinki

Kuulimme joskus helmikuussa mystisen huhun: Veikkaus, kasino ja Anssi Kela. Voiko olla kyseessä keikka kesken pitkän keikkatauon? Kasinoitahan nyt löytyy vaikka Kulosaaresta ja Hangosta, mutta Veikkauksen omistamassa Casino Helsingissä on ollut jo vuosien ajan erilaisia keikkoja, joille voi päästä vain arvontojen ja erilaisten kilpailuiden kautta, sillä niiden liput eivät ole normaalimyynnissä. Todennäköisesti tämä kasino siis. Yksi radiokanava järjestää siellä ”Eturivi-keikka” -tapahtumia (Anssi oli sellaisella 2013) ja Veikkaus itse järjestää Mun bileet -keikkoja. Onko ehkä näistä jommastakummasta kyse? Ei riskeerata mitään, eli seurataan tiukasti eri radio- ja somekanavia ja selvitellään mahdollisuuksia. Jos se on Veikkauksen tapahtuma, kyseisen puljun kulta-asiakkaana voi ehkä saada etua arvonnoissa. Koska tuolle himoitulle tasolle pääsee vain pelaamalla, nyt on oiva hetki hankkia itselleen kunnon rahapeliongelma.

Lopulta selviää, että kyseessä on tosiaankin Mun bileet -tapahtuma, se on perjantaina 23.3. ja sinne on 300 lippua jaossa useissa eri arvonnoissa eikä mitään muuta kautta. Apua, tuo päivämäärähän menee päällekkäin parin muun kovan keikan kanssa, ja kun lippuja on vain noin vähän jaossa, entä jos sinne ei pääsekään? Apua, nyt iskee normaalia pahempi lippupaniikki! Mutta tähdet olivat oikeassa asennossa ja arpaonni suosi jo ensimmäisellä kierroksella, ja kun useampi Veikkauksen kanta-asiakas ilmeisestikin jätti voittonsa lunastamatta, lisäarvonnoissa lippuja putoili faniryhmäläisille ja heidän tuttavilleen vielä lisää. Lopulta avec-paikkoja on kivasti jaossa niin tutuille kuin vähän tuntemattomammillekin faneille, ja perjantaisten bileiden odotuksen intoa kasvattaa iso ilo siitä, että kaveritkin pääsevät paikalle.

Perjantaina eli keikkapäivänä porukat matkustavat kohti Helsinkiä. Osa menee ensin Apulannan keikalle Finlandia-talolle ja ainakin yksi menee Hartsulle Sunrise Avenuen keikalle. Anssihan aloittaa vasta vähän myöhemmällä eli noin 22:30, joten ainakin Apikselta ehtii paikalle hyvin. Me, jotka emme ole tänään menossa muille keikoille, kokoonnumme Casinon Sports-baariin yksille jo hyvissä ajoin. Paikalla on porukkaa enemmän kuin isoon pöytään mahtuu, ja nauramme toistemme keikkajutuille ja muille seikkailuille siihen asti, että on aika lähteä jonottelemaan juhlasalin ovelle.

Lasioven takana näkyy muutamia Star Wars -leffojen hahmoja ja yksi mustapukuinen Anssi Kela, ja me vilkuttelemme iloisesti ja teemme hölmöjä ilmeitä. Anssia näköjään haastatellaan siellä Veikkauksen livelähetykseen, jota osa meistä seuraa kännyköistään, osa vain toljottamalla lasin läpi. Vielä pieni odotus, ja Anssin häivyttyä meidät lasketaan viimeisen tarkastuspisteen kautta itse Fennia-salin puolelle. Paikan baarista saa näköjään Levoton tyttö- ja 1972-drinksuja, ja pienen neuvottelun jälkeen listalle ilmestyy myös Rva Ruusunen -drinkki. Se on hempeän punertava, melkoisen makea ja potkii kivasti. Näitä nestemäisiä Ruususia imeskellään hartaasti useammassakin paikassa lavan edustalla seuraavien puolentoista tunnin aikana.

Olemme toki koko ajan tienneet, millaiselle keikalle olemme tulossa mutta kun Antti ilmestyy tuttuun tapaan lämmittämään bassoaan, koko homma muuttuu jotenkin vielä todemmaksi. Ovathan ne kitarat ja muut soittimet täällä, Anssi on nähty lasioven läpi, pieni Kekkospatsaskin on lavalla ja tuttu teknikko Pave käy tarkistamassa pedaalilaudat, mutta että Antti on tosiaan tuossa bassoineen! Kyllä, noin puolen tunnin päästä on todella alkamassa Anssin ja bändin täysimittainen keikka!

Tunnelma alkaa tiivistyä. Tyhjiä laseja nostellaan pois lavan reunalta, muualla salissa seurustelleet katsojan palaavat omille paikoilleen ja rintamasuunta käännetään tiukasti kohti lavaa. Yleisö kohahtaa Villen ilmestyessä näkyviin verhon takaa ja noustessa rumpujensa taakse. Saman tien lavalle marssivat myös Saara, Tuomas ja Antti, jotka siirtyvät asemiinsa omien soittimiensa luokse. Pave kannattelee isoa Gretschiä lavan takanurkassa. Kohta tämän punaisen kitaran ottaa haltuunsa mustan nahkatakin ylleen pukenut Anssi, ja saman tien tutut kitarakuviot vievät meidät Millan epätoivoisten miesseikkailuiden pyörteisiin.

Ai että kuinka tätä olikaan kaivannut! Nyt lauletaan mukana ja kädet nousevat heti ylös taputtamaan! Nyt ei katsota keikkaa, nyt eletään ja hengitetään tätä keikkaa ja juuri tätä hetkeä. Nyt upotaan uudelleen taas samaan fiilikseen, kun sisarukset palaavat elämään seuraavassa tarinassa ja saamme lentää heidän kanssaan taivaisiin tämän bändin tahdittamina.

Anssi vaihtaa kitaraa ja miettii, mikä biisi seuraavaksi mahtaa tulla. Nyt on selvästi tarkoitus edetä viimevuotisen perusbändikeikan settilistan mukaisesti, mutta koska syyskuun jälkeen bändikeikkoja on ollut vain pari laivakeikkaa joulukuun alussa eikä porukka ole ilmeisestikään nyt treenannut lainkaan, Anssi ei muista, miten keikka jatkuu. Bändistä kerrotaan, että seuraavaksi tulee Miten sydämet toimii?, joten sillä mennään. Toimii, varsinkin kun hyväntuulinen Anssi antaa yleisön taas taputtaa ne tärkeät sydämenlyönnit.

Puistossa ilta viilenee ja maailma matkaa radallaan käsien heiluessa kuten kuuluukin. Yleisöstä ja bändistä huomattavan iso prosentti on tänäkin iltana levottomia tyttöjä, ja sen jälkeen bändin kitaristit käyvät perinteiseen kaksintaisteluunsa. Kaikki biisin likit eivät kuulosta ihan samalta kuin aiemmin, ei kai Anssi vain ole unohtanut osaa niistä? Kuten Kahden sisaren introa, useamman biisin sanoja ja keikan biisijärjestystä? Mutta eihän se mitään, etenkin battlen kuuluukin olla mieluiten vähän erilainen joka kerralla.

Karhun elämässä Tuomas ja Antti vaeltelevat vuorotellen Anssin selän takana vierailemaan toistensa tonteilla, eikä nyt malta katsoa ollenkaan Anssia, sillä kohta nuo kaksi muuta ovat taas petoja! Ai että tuota kohtaa biisistä osaa odottaa keikoilla ja sitä on oppinut rakastamaan. Nyt Tuomas ja Antti ottavat paikkansa Anssin takana ja pomppivat kohti lavan etureunaa astuakseen aivan siihen poseeraamaan. Ai jai, Antti melkein käden ulottuvilla – oho, mikä se siihen ilmestyi? Anssi astuu pedaalilautansa yli lavan kapealle reunalle, johon hän juuri ja juuri saa aseteltua jalkansa, kun minä hieman väistän taaksepäin. Kääk, ihania miehiä ihan liian lähellä! Ja bassoja ja kitaroita! Vähänkö mulla on taas tuuria! En koske, en koske – no ihan vähän kitaraan, mutta se oli vahinko! No melkein ainakin oli, uskottehan?

Anssi järjestää hoikat koipensa takaisin pedaalilaudan turvallisemmalle puolelle ja vaihtaa kitaransa Paven avustuksella pelkkään mikrofonin varteen. Varastettua kamaa kuulemma tiedossa, joten on helppoa arvata, että Sannin 2080-luvulle matkataan seuraavaksi. Lisää käsijumppaa ja yhteislaulua, ja Anssi kiertää läiskimässä ylävitosia katsojien käsiin! Seuraavaksi Anssi pohtii taas hetken aikaa, miten keikka mahtaa tämän jälkeen jatkua, ja yleisö ehdottelee iloisesti useampia eri vaihtoehtoja Paranoidista Kuolleen miehen kitaraan, mutta Petri Ruusunenhan sieltä tietenkin tulee. Anssille järjestyy ruusu käteen biisin loppupuolella, ja hän laskee sen kauniisti lattialle Lauran ”haudalle”. Hei, me tehtiin se! Ruusu lavalla, ja ketään ei edes sattunut!

Nostalgian alussa Antti joutuu muistuttelemaan bändin nokkamiestä siitä, että tässä on ollut tapana laulattaa yleisöä. Anssi katselee virnuilevaa basistia aidon hämmästyneenä, mutta lähtee huudattamaan yleisöä kuten aiemmillakin keikoilla tämän biisin yhteydessä on tehty. Bändi pomppii biisin aikana lavalla taas siihen malliin, että heikompaa hirvittää! Pojilla on selvästi energiaa jäljellä, joten 1972 lähtee raisusti liikkeelle yleisön laulaessa ja tanssiessa. Biisin loppupuolella Anssi harppaa kitaroineen alas matalalta lavalta ja seikkailee pitkään jossain yleisön seassa ennen kuin palaa lavalle lopun hurjiin piruetteihin. Lavan edessäkin pyöritään isommalla porukalla.

Keikka on uhkaavasti jo loppurutistuksia vailla, joten kiireesti, nyt on toivekyltin vuoro! Heitän Anssi jalkoihin toiveen eli tiskirätin, jossa on punainen tahra. Ai niin, mitä olemme oppineet siitä, saako lavalle heitellä kesken keikan tavaroita? Emme tietenkään yhtään mitään. Anssi ei onneksi kompastu, mutta meinaa nyt tukehtua juomaansa. Oho hups. Pienen yskimistauon jälkeen Nummela onneksi irtoaa ihan kunnialla, ja bändi poistuu lavalta verhon taakse.

Hei, ette mene vielä minnekään! Takaisin sieltä ja vähän äkkiä! No totta kai he tulevat takaisin, eikä kukaan oikeasti tällaisen keikan jälkeen uskonutkaan, että ei saataisi encorea koska sellainen kuuluu Anssin keikkarutiiniin. Anssi kertoo, että on saanut keikkaa edeltäneessä meet & greet -tilaisuudessa (sinnekin oli jotain kautta arvottu ihmisiä) saanut biisitoiveen, jonka oli luvannut esittää tällä keikalla: Aamu. Kivaa, pitkästä aikaa tämä ihana biisi koko bändin kanssa!

Nyt Anssi kaivaa lattialta sen keltaisen, tahraisen tiskirätin ja pitelee sitä varovasti yhdestä nurkasta. Hän kertoo, että se taitaa vihjata tietyn biisin suuntaan, ja kyselee Antilta, mitä tuo tahra tuo hänen mieleensä. Anssin omasta mielestä se näyttää leppäkertulta ja Tuomaksesta marsipaanipossulta. (ja EI, se tahra ei todellakaan ole sitä miltä se näyttää. Se on tehty punajuurimehulla. No oikeasti on, höh!) Anssi hankkiutuu pelottavasta rätistä kiireesti eroon, mutta ihana Rakkaus upottaa saa silti soida seuraavaksi.

Meidän on aika vielä astua BMW:n haikeaan kyytiin, mutta vaikka se on usein keikkojen päätösbiisi, näin ei olekaan tänä iltana. Anssi ei ole vielä ihan valmis lopettamaan, ja Villekin suostuu tällä kertaa palaamaan rumpujen taakse yhdestä pyynnöstä. Sillä ovathan nämä keikat aivan parasta aikaa! Keikkatauon kestää paljon paremmin, kun välillä pääsee purkamaan paineitaan kunnon rokkikeikalle, ja tällä kertaa paineita taisi olla eturivin katsojien lisäksi myös esiintyjillä. Anssi ei osoita mitään väsymisen merkkejä vieläkään, vaan biisi saa jatkua sen kun hän ja Tuomas vain jaksavat vinguttaa kitaroitaan, ja Antti riehaantuu loikkimaan pitkin lavaa ja ottamaan järjettömän upeita rokkisankarin poseerauksia useammassa kohdassa. Tytöt kirkuu! Tuomas on saanut jossain välissä yhdeltä eturiviläiseltä upean ison, punaisen ruusun, jota hän on sovitellut hiuksiinsa ja kitaraansa, kunnes se jotenkin kai räjähti ja nyt Tuomas sirottelee ruusun terälehtiä voittajana yleisön eteen palanneen Anssin hiuksiin.

Jo oli parasta aikaa! Riemukas ilta, jonka aikana sattui ja tapahtui! Miten onnellista oli saada tavata vanhoja kavereita ja useita sellaisia, joita on tähän asti tuntenut vain netin välityksellä. Yleistä sekoilua, loputtomasti naurua, lavan edustapaikoille jonottamista, keikan jännittynyttä odottelua ja sitten itse keikan riemua. Keikka saatiin elää yhdessä isolla kaveriporukalla, johon saumatta kuuluivat myös lavalla olijat. Anssi otti keikan aikana kontaktia yleisöön mukavasti, Tuomas esitti kaikki parhaat showmiehen rutiininsa ja Antti ilahdutti eturivin tyttöjä. Saara virnuili iloisena omassa nurkassaan ja Villekin näytti hymyilevän keikan aikana. Ja keikan jälkeen Anssilla oli aikaa jutella katsojien kanssa kiireettömästi ja rennon oloisesti. Ihan parasta aikaa.

Settilista

Milla
Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Kitarabattle
Karhun elämää
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela
—
Aamu
Rakkaus upottaa
Mikan faijan BMW
Parasta aikaa