Bonon doppelgängeri

| Aiheet: Arviot, Kirjat, Musiikki | Kirjoittaja:
Kuva: Kustannusosakeyhtiö Sammakko
Kuva: Kustannusosakeyhtiö Sammakko

Mitä tulee poppareiden elämäkertoihin, niin tässä olisi virkistävä poikkeus normaaliin kaavaan: Neil McCormick kirjoittaa urastaan – josta ei itse asiassa koskaan edes tullut uraa. Kun tällaisissa kirjoissa tavallisesti edetään vaikeuksien kautta voittoon, vääjäämättä kohti nurkan takana odottavaa menestystä, niin tässä tarinassa sankarimme vain tarpoo samaa korttelia ympäri löytämättä koskaan nurkan takaa yhtään mitään. Onnistuminen on jatkuvasti aivan huulilla – ja kerta kerran jälkeen kaikki palaa tuhkaksi.

Kirjan varsinainen juju on tietysti se, että kirjoittaja on Bonon vanha koulukaveri ja kuuluu edelleen hänen ystäväpiiriinsä. Samalla kun McCormickin omat yritykset valuvat hiekkaan, hän joutuu seuraamaan vierestä, kuinka hänen kaverinsa kosketuksesta kaikki muuttuu kullaksi – mikä luonnollisesti vain kylvää suolaa haavoihin.

Kirja ei tästä huolimatta ole mitenkään ankeaa luettavaa, päinvastoin: McCormick kirjaa koettelemuksensa hauskalla tavalla. Teos toimii myös U2:n varjoelämäkertana, se tarjoaa mielenkiintoisen kuvauksen soittotaidottoman dublinilaisen koulubändin kehittymisestä maailman suurimmaksi yhtyeeksi. Kirja on lisäksi oiva kurkistus musiikkibisneksen raadollisuuteen.

Bonon doppelgängerin suomenkielisen laitoksen on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Sammakko.

Kommentit

  1. Jälkikirjoituksena mainittakoon, että juuri meneillään olevissa kirja-aleissa tätä opusta on nähty kaupattavan n. viiden euron hintaan. Hyvä sijoituskohde!

  2. Tämä teos on kummitellut blogin alusta lähtien, mutta vasta vähän aikaa sitten onnistuin saamaan sen käsiini siedettävään hintaan. Ja huh, yksi parhaimmista kirjoista mitä olen lukenut. Niin viihdyttävä ja surullinen samaan aikaan.

    Harmi, että Neilin vanhoja biisejä ei enää löytynyt netistä, olisi ollut kiva päästä kuuntelemaan hieman Shook Up!:n aikaista tuotantoa, mutta hänen kappaleensa ”The Ghost Who Walks” nimen alla kyllä sytyttävät, kaippa sitä pitää levy mennä tilaamaan.

  3. […] Kun joskus hamassa menneisyydessä aloin kirjoittaa tätä blogia, niin aikomuksenani oli muun raapustelun ohella laatia myös pikaisia arvioita kirjoista, elokuvista ja levyistä. Tätä optiota on sittemmin tullut hyödynnettyä sangen vähän: blogin holveihin on tähän mennessä talletettu tasan yksi kirja-arvio. […]

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.