Keikkarapsa: Kansallislaulu kansallismaisemissa

Anssi Kela soolo pe 17.7.2020 Ned Kelly’s Nummela

Jos Anssi Kelalla on keikka Nummelassa, siellä on tietenkin pakko olla paikalla, koska Anssi on eräänlainen Nummelan ruumiillistuma, ja lisäksi Nummelassa ja muualla Vihdissä on aina parhaat yleisöt. Tai no on hyviä yleisöjä toki muuallakin, mutta tällä suunnalla keikoissa on kyllä ihan oma paikallislisänsä.

Baari Ned Kelly’s Nummelan keskustassa on tarjonnut tilat Anssin keikalle jo useita kertoja aiemminkin, mutta aina ennen ollaan oltu sisällä heidän peilipalloilla koristellussa taemmassa huoneessaan. Tässä kertaa keikka tullaan järjestämään tavalla tai toisella ulkona, ja sinne myydään eriarvoisia lippuja, joiden ostoprosessissa pääsee käämit palamaan useammaltakin lippujen hankkijalta, mutta loppupeleissä kaikki kuitenkin on ihan ok ja porukat pääsevät istumaan valitsemilleen paikoille suunnilleen saapumisjärjestyksessä.

Ensimmäinen autokunnistamme hakee parkkipaikkaa alueelta jo tuntikausia ennen keikan alkua, koska se sattuu sopimaan aikatauluihimme ja koska täällä voi istua kivalla terassilla kauniissa ilmassa ja syödä samalla. Hmm, onkohan tuo terassin sivulle pysäköity valkoinen kuorma-auto se, josta tehdään keikkalava? Varataanpa pöytäpaikat siltä sivulta. Nyt auton katetun kuormatilan sivuseinää avataan ja voimme todeta että kyllä, tästä selvästi tulee lava. Eikun nyt sitä lähdetäänkin siirtämään, PANIC! Minne se menee, jääkö se nyt tuohon? Vaihdamme pikaisesti pöytää ja nostelemme tuoleja mukanamme. Vielä pari paniikkimomenttia, kun rekka käynnistetään uudestaan, mutta kohta saamme varmistuksen, että nyt se pysyy sijoillaan tässä illan loppuun saakka. Nyt lopultakin uskallamme järjestellä pöytämme ympärillä olevat tuolit kohti parasta katselusuuntaa.

Paikalle alkaa saapua nyt enemmän muitakin sellaisia, jotka aikovat istua täällä koko illan (liputtomat saavat olla paikalla siihen saakka, että on noin tunti keikkaan), ja henkilökunta jakaa porukoita pöytiin sen mukaan, missä järjestyksessä he saapuvat, montako heitä on ja missä päin he haluavat istua. Meidän pöytämme viimeiset tuolit täyttyvät kohta paikalle saapuneista kavereista, joita levittäytyy myös toiseen pöytään siinä melkein vieressä. Juttelemme omalla pöytäkunnalla ja huutelemme viereisiin pöytiin, joissa myös näkyy tuttuja naamoja. Koko terassi täyttyy mukavasti turvavälejä kunnioittaen.

Lavalla on kaiuttimet pystyssä ja sen takaseinään on kiinnitetty pari mainoskangasta. Nyt sinne kiikutetaan tutun näköinen pedaalilautakin, eli Anssi on jo paikalla. Nyt on aika kääntyä lavaa kohti, jotta näemme varmasti, kuinka Anssi selviää korkealle esiintymispaikalleen ilman mitään portaita. Katsokaa, sieltä hän ilmestyy ja juu, kyllä mustapukuinen mies kitaroineen nostetaan lavan tasolle auton hydraulisella perälautanostimella!

Kuuntelemme ensin yhdessä Kahden sisaren tarinan, ja siten, kuten arvattiinkin, Anssi kysyy biisitoiveita. Meidän pöydästämme huudetaan kiireesti Uudet autot, ja Anssi valistaa muuta yleisöä, että täältä edestä tulee näitä erikoistoiveita, ja sitten te muut voitte toivoa niitä muita biisejä. Mutta nyt ollaankin Nummelassa, joten nyt muun yleisön ainoat toiveet eivät suinkaan ole Milla, Nummela ja Milla uudestaan. Toki nekin toivotaan, mutta täällä todella huudellaan myös sellaisia biisitoiveita, että keikka saattaa saada oikein kiinnostavan yleisilmeen eikä Uudet autot todellakaan tule olemaan tällä keikalla mikään ”erikoistoive”.

Anssi poimii huudoista ensiksi vanhan Pekan ja Suden aikaisen kappaleen Karhun elämää ja lähtee esittämään sitä. Biisin aikana Anssi katselee ensin yleisöä ja sitten näkee hänen silmiensä liikkeestä, että hän katselee myös tällä terassilla istuvan yleisön yli ja ohitse. Kun kappale loppuu, hän lähtee kertomaan tarinaa autoparaatista tuolla meidän selkiemme takana mutta hänen edessään näkyvällä tiellä, ja kuinka juuri rockin SM-kilpailun ykkössijan vuonna 1993 saavuttanut Pekka ja Susi oli yhdessä paraatiautossa näytillä.

Biisin tai parin päästä Anssi kertoo, kuinka juuri tuolla olevan kerrostalon paikalla oli aikoinaan rakennus nimeltä Santala, ja kysyy, onko paikalla ketään, jotka ovat asuneet yli 20 vuotta Nummelassa. Santalassa oli joskus yli 30 vuotta sitten kasiraitastudio, jossa Pekkaa ja Sutta edeltäneen Yhdeksännen hetken ainoa julkaisu ”Kasetti” taltioitiin. Myöhemmin keikalla Anssi muistelee vielä viereiseen K-Supermarketiin liittyvää suolakurkkujen ostoreissua, joka ei ehkä mennyt ihan kuten Strömsössä. Ja Nummelan yleisö kuuntelee iloisena ja kiinnostuneena! Kukaan ei vaadi lopettamaan höpinöitä ja soittamaan **ttu rokkia, vaan kaikista tämä tarinointi on selvästikin ok. Osa yleisöstä kyllä keskittyy välillä häiritsevän kovaääniseen jutteluun pöytäkunnan kanssa, mutta tämähän on noin periaatteessa kapakkakeikka, joten sekin kuuluu asiaan.

Uusia autoja seuranneella toisella biisitoiveiden pyytelykierroksella panokset senkun nousevat. Musta tuntuu multa, jota välillä saa toivoa oikein urakalla, kun se tuntuu olevan joskus niin tiukassa, saa nyt jatkokseen kappaleet Kaunotar ja basisti ja Harhaa. Ja voi millainen Harhaa tänään kuullaankaan! Jokainen meistä on nyt tasan siellä peiton alla Jessenä hyräilemässä ihan mitä vaan riippumatta siitä, kuinka onnellinen lapsuus itsellä on takanaan. Tällaisesta Jessestä kasvaa sitten isona Petri Ruusunen, joka on oppinut selviytymään omin päin, kun kukaan ei ole välittänyt ja antanut parempaa mallia. Yli lentävien tervapääskyjen kirskuminen kuuluu kappaleen saamien aplodien yli.

Hurjan Harhaan jälkeen ei ole aikaa rauhoittua, sillä nyt Sydämet toimii ja heti sen perään 1972, jossa muutama katsoja jo innostuu seisomaan ja tanssimaan terassin tuolien seassa. Laulua petetyille sen sijaan kuunnellaan taas hartaina istualtaan, sillä nyt taas kaivellaan ihmissuhdelaatikon pohjalta synkkiä sattumia yhtä syvältä kuin niitä suolakurkkuja viereisen marketin laarista silloin takavuosina. Tunnelmaa on taas syytä nostattaa jollain hilpeällä erobiisillä, joten naapurikylän tytöltä eli lohjalaiselta Sannilta käydään lainaamassa nyt yksi kappale. Toisen säkeistön alku ei oikein irtoa, joten meidän pöytäkunta leikkii taas moniäänisesti teleprompteria: ”VIIKONLOPPUNA!” Anssi hymyilee nopeasti, nyökkää meidän suuntaamme ja biisi jatkuu taas. Laulamme mukana kovaa ja huitelemme samalla jonnekin taivasta kohti.

Anssi alkaa jo vähitellen harkita keikan lopettelun suuntaan siirtymistä, kun yleisöstä kuuluu yllättävä toive: Puistossa! Anssi ihmettelee, että onko ihan varmaa, että hän ei ole vielä esittänyt tätä yleensä aika alkukeikasta kuultavaa kappaletta. Yleisö vakuuttaa, että näin on tosiaankin päässyt tänään käymään, vaikka ollaan, noh, ei nyt ihan puistossa mutta ulkona kuitenkin ja isoja puita näkyy joka puolella. Tänään täällä ei onneksi ilta viilene, vaan edelleen nautitaan todella lämpimästä ja leppoisasta kesäillasta. Koko yleisö karjuu yhdessä juuri oikeassa kohdassa ”Pidä kiinni Petri Ruusunen!”, mutta eipä se taaskaan auttanut tällä pakomatkalla.

Anssi ilmoittaa, että nyt on aikaa tasan kahdelle biisille, ja hän itse valitsee niistä ensimmäiseksi Petri Ruususen. Tässä vaiheessa osa yleisöstä huutaa hämmentävästi ”Paita päälle! Paita päälle!”, vaikka yleensä artisteille tunnutaan huutelevan sitä päinvastaista toivetta keikkojen sopivassa vaiheessa. Selitys on se, että lavan reunalta oli heitetty jotain mustaa Anssia kohti Musta tuntuu multa -biisin jälkeen, mutta se oli pudonnut lavan alle. Eräs teknikko on käynyt pelastamassa tuon kangaskappaleen sieltä keikan edetessä, ja hän ojentaa nyt Anssille mustan t-paidan, jonka tekstin ja kuvion voi joko tulkita joko että ”I Love Vihti” tai sitten ”Mieluummin nyrkki perseessä kuin asua Lohjalla”, joka kuulemma on paikkakunnan tunnetuimpia sanontoja. Anssi yrittää ensin mutista jotain siitä, että kitaraan ja huuliharpputelineeseen sonnustautuneena ei voi noin vain vaihtaa vaatteita, mutta vaativien huutojen jatkuessa hän poistaa enimmät soittimet ja piuhat yltään ja vetäisee kyseisen vaatekappaleen niskaansa. Nahkatakin päälle toki, ei Anssi nyt sentään strippaa yleisön edessä.

Petri Ruususella ei mene taaskaan hyvin, mutta kieltämättä se ei ole ihme, jos Petri on kokenut saman kuin Harhaa-biisin viimeisen säkeistön Jesse. Mitä mahtaa aikoinaan kokea hänen vielä syntymätön lapsensa, tuleeko hänkään faijaansa näkemään ja jaksaako hänen mutsinsa välittää? Vetääkö hänkin peittoa päänsä yli ja tunkee sormia korviinsa, kun äiti ja isä (tai uusi isäpuoli) riitelevät ja tappelevat iltaisin? Pidä lapsestasi kiinni, Petri Ruusunen…

Nyt on vuorossa enää illan viimeinen kappale, ja edes sen nimeä ei tarvitse sanoa ääneen, kun koko yleisö nousee yhdessä seisomaan ensimmäistä kertaa tämän illan aikana. Kansallislaulu kuunnellaan seisten, ja nyt todella tajuaa, kuinka syvälle tämä biisi on upottanut juurensa täällä korkean harjun kupeella. Nyt se lauletaan yhdessä niin hartaasti ja komeasti, että se kuuluu taatusti Lohjallekin asti, ja Anssin laini ”Mä taidan kuulua tänne” tulee varmasti sydämestä saakka. Kyllä, tänne hän kuuluu aina ja ikuisesti kaikesta helsinkiläisyydestään huolimatta. Hatut pois päästä, nyt me olemme kansallismaisemissa kuuntelemassa yhteistä kansallislauluamme kansallissankarimme esittämänä. Nyt kun itsekin seisoo, vasta alkaa hahmottaa kuinka paljon porukkaa on kertynyt seuraamaan keikkaa maksullisen alueen ulkopuolellekin. Muodostamme vielä yhdessä oo-oo-oo-kuoron, jonka Anssi videoi itselleen talteen, kuten hänellä joskus takavuosina oli tapana.

No huh huh, siinä taisi nousta vähän tunteet pintaan itse kullakin. Tässä pitää kyllä nyt pyyhkiä silmät ennen kuin asetumme vielä keskustelemaan keikasta ja siirrymme vähitellen kohti autojamme. Ja ensi viikosta tai ainakin viikonlopusta ne keskenään sopii, koska silloinkin on Anssin keikka, jonne taitaa jo löytyä liput…

Settilista

Kaksi sisarta
Karhun elämää
Levoton tyttö
Mikan faijan BMW
Uudet autot
Milla
Ilves
Musta tuntuu multa
Kaunotar ja basisti
Harhaa
Miten sydämet toimii?
1972
Laulu petetyille
2080-luvulla (Sanni)
Puistossa
Petri Ruusunen
Nummela