Keikkarapsa: Such A Night!

Latebirds’ New Year Bash ma 30.12.2019 Telakka, Tampere

Pääsin kokemaan Tampereen riemukkaan ja musiikillisesti todella silmiä avaavan uuden vuoden aatonaaton ilottelun eli New Year Bashin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, ja silloin heräsi heti tarve päästä tänne toistekin. Viime vuonna työjuttujen takia oli pakko jättää väliin, mutta nyt sain jotenkin taisteltua haltuuni pari lippua hetkissä loppuunmyyneelle keikalle. Tuon mukanani tällä kertaa ensikertalaisen, jolle yritän kyllä etukäteen jotenkin selittää, mistä tässä on kyse.

Työpäivän jälkeen otamme pikajunan Tampereelle, kirjaudumme hotelliin ja suuntamme sen jälkeen tapahtuimapaikalle eli Telakalle, vaikka varsinaisen keikan alkuun on vielä yli kolme tuntia. Seinän läpi jo kuuluu musiikkia, ja kun astumme sisälle, selviää että sound check on täydessä käynnissä. Etsimme istumapaikat, tilaamme päivällistä ja asetumme katselemaan pahaenteisesti paukahtelevaa lavamonitoria, huolestuneena ympäriinsä juoksentelevaa rumpalia, lunttilappujaan tuijottelevia laulusolisteja, äänimiehelle komentoja huitelevaa kitaristia ja lavan menoa sivusta seuraavia muita muusikoita. Mesetän kateellisille kavereille mittavaa listaa lavalla toistaiseksi näyttäytyneistä alan ammattilaisista, nautin paikan ilmapiiristä ja viileistä juomista ja yritän ehtiä selittää seuralaiselle, kuka kukin tuolla on.

Sound check valmistuu jotakuinkin ajallaan, monitori ei enää pauku ja paikalle alkaa pikku hiljaa ilmestyä lisää ruokailijoita ja muita keikan odottajia. Muusikot puolisoineen ja muine perheenjäsenineen häipyvät yläkerran bäkkärille. Meillä ei tänä vuonna ole pöytävarausta, joten arvioimme tässä vaiheessa salin eri seisoma-alueita keikan katsomista ajatellen. Löydämme kuitenkin tuurilla pari vapaata irtotuolia ja nostamme ne paikkaan, jossa emme ole hirveästi muiden tiellä, mutta josta näkee hyvin. Päätämme, että ensi kerralla muistamme kyllä varata pöytäpaikat.

Viereisestä pöydästä löytyy yllättäen tuttuja, ja heidän kanssaan käymme läpi kuulumiset ja tietenkin myös vuoden 2019 aikana kuolleet musiikkialan tyypit. Näissä uuden vuoden juhlissahan on ollut tapana esittää edesmenneiden muusikoiden kappaleita. Ensimmäisenä mieleen tulee Mikko Saarela, Olli Lindholm ja Harri Marstio ja pohdimme, mahdetaanko tänään esittää jotain näiden kotimaisten tähtien kunniaksi. Ulkomaiden puolella tähtitaivaalle siirtyneitä mieleen muistuu pikaisella pohtimisella ainakin Roxetten Marie Fredriksson, The Carsin Ric Ocasek sekä surf-musiikin legenda Dick Dale. No, kohta nähdään.

Puoli kymmenen maissa alkaa tapahtua. Yleisön puheensorina katkeaa, kun lavan suuntaan näyttää liikkuvan pari muusikkoa. Illan avaa duo Jere Ijäs ja Mika Kuokkanen, ja ensimmäisen kappaleen ilmoitetaan olevan sellaista ”Jeren kantria”, eräs toistaiseksi julkaisematon kappale. No mutta kivasti kulkee! Seuraavaksi Hoedownin miesten seuraan lavalle nousee Verneri Pohjola trumpetteineen, ja saamme tutustua toiseen julkaisemattomaan kappaleeseen, joka on Mikan Itämainen rakkaus, illan ainoa suomenkielinen biisi. Kuulemme myös hupaisan tarinan siitä, kuinka sen demo oli vuosia hukassa ja löytyi joltain minidisciltä eli käytännössä jo historian hämäriin kadonneelta tallennusvälineeltä.

Lava alkaa nyt täyttyä, kun iso osa illan kokoonpanosta ilmestyy sinne samalla kun Tuomo Prättälä asettuu koskettimiensa taakse The Bandilta lainatun kappaleen laulajaksi. Tänä iltana Latebirds on liikkeellä seuraavalla miehityksellä: Jussi Jaakonaho (sähkökitara), Miikka Paatelainen (pedal steel, sähkökitara), Janne Haavisto (rummut, perkussiot), Jere Ijäs (basso, akustinen kitara, rummut, congat, laulu, taustalaulu), Tom Nyman (basso, yhdessä biisissä sähkökitara), Verneri Pohjola (trumpetti, laulu), Anssi Kela (basso, sähkökitara, laulu, yhdessä biisissä congat), Markus Mare Nordenstreng (sähkökitara, akustinen kitara, laulu, taustalaulu) ja Tuomo Prättälä (koskettimet, laulu, taustalaulu). Muut lavalla kävijät (Mika Kuokkanen, Lasse Kurki, Tokela, Jonna Tervomaa, Milla Palovaara ja Janne Laurila) ovat enemmän laulavia vieraita, vaikka osa heistäkin viihtyy lavalla myös laulamassa taustoja ja soittamassa kitaraa tai congarumpuja useammankin biisin ajan.

Ilta jatkuu Woody Guthrien biisillä, jonka sovitus on uudempaa perua eli Wilcoa. Videokuvaajia komennetaan valmistautumaan, sillä Mare haluaa toimittaa tästä esityksestä todisteen Wilcolle, joiden lämppärinä hän, Tuomo ja osa muusta bändistä on ollut muutama viikko takaperin Amerikan rundillaan. Jokunen kännykamera nouseekin välittömästi yleisöstä. Seuraavaksi lavalle kutsutaan Tokela, joka kertoo ensin oman kappaleensa alkuperäisestä esittäjästä nimeltä The Main Ingredient. Tokela lähtee sen jälkeen vielä Neil Youngin jäljille ennen kuin Anssi Kela valkeine Telecastereineen ottaa esiintymisvuoron. Onko kukaan kuullut tänä vuonna kuolleesta Eddie Moneystä? (Öö, eii…) Miehen kappale Endless Nights rokkaa, joten olisi ilmeisestikin kannattanut perehtyä kyseisen herran tuotantoon ajoissa.

Illan setissä on yksi kappale, joka on julkaistu vasta tänä vuonna, Texas Sun ja sitten siirrytään jonnekin kymmeniä vuosia taaksepäin historiaan eli 1970-luvun alkupuolelle Isley Brothersin myötä. Ovatkohan kaikki lavalla olijat olleet edes syntyneet, kun tämä julkaistiin 1973? Marie Fredriksson on tämän vuoden isoja menetyksiä, ja Milla Palovaara vierailee nyt lavalla esittämässä tyylikkäästi yhden Roxetten kappaleen. Milla käy myös lyömässä congarumpuja parin biisin aikana. Tänä vuonna menehtyneitä on myös Hal Blaine, ja vaikka kukaan yleisöstä ei varmaan osaisi suoralta kädeltä listata tämän ahkeran sessiorumpalin tärkeimpiä levytyksiä, Mare kertoo, kuinka hän on tärkeässä osassa eräällä The Byrdsin kappaleella. Solisteiksi asettuvat Lasse Kurki ja Jonna Tervomaa, ja lisäksi Mare ja Tuomo laulavat taustoja. Herra tamburiinimies, no nyt on tosiaan ihanaa!

Lasse kertoo edellisestä illasta, jolloin suunnilleen samalla Latebirdsin kokoonpanolla soitettiin vähän lyhyempi keikka Tampereen G Livelabissa. Paikalla oli ollut runsaasti lapsikuulijoita (kaiketi lähinnä bändin jäsenten jälkikasvua), ja heidän ehdoton lempibiisinsä oli niin hauska soittaa, että sepä soitetaankin nyt uudestaan, vaikka se ei kuulu illan suunniteltuun settilistaan. The Beatlesin tuotannossa on kappale, jolla lapsen voi kuulemma koukuttaa hyvään musiikkiin, ja nyt lähtee: ”In the town where I was born…” Ja kun bändi lähtee soittamaan, asumme yhdessä tässä keltaisessa sukellusveneessä ystäviemme kanssa!

Telakka-klubin isäntä Janne Laurila käy heittämässä yhden surumielisen kappaleen, jonka jälkeen Tuomo vie meidät kauas New Orleansiin ja kaikki kehotetaan laulamaan yhdessä kappaleen hypnoottista kertosäettä Kon kon the kiddy kon kon. Dr. Johnin (myös tänä vuonna menehtyneitä muusikoita) musiikissa pysytään vielä parin seuraavan kappaleen ajan. Jonna kertoo meille ensimmäisen setin päättävässä kappaleessa, millainen tänä ilta on. Mahtava, todellakin! Tauolla seuralaiseni kysyy jo, että tullaanhan me varmasti tänne vuoden päästäkin. No tuota, kun työt ja elämä ja sillai, mutta noh, täytynee yrittää!

Kello lähestyy jo puolta yötä, kun kakkossetti käynnistyy Tuomon ja Vernerin voimin instrumentaalisella Tom Waitsilla. Eikä sitä laulua mihinkään tarvita silloinkaan, kun Verneri esittelee piakkoin ilmestyvältä levyltään poimitun julkaisemattoman kappaleen. Scott Walker (Walker Brothers) on yksi tänä vuonna menneistä muusikoista, joten on soveliasta, että tänään sataa. Ja tätä seuraa yksi illan yllätyksistä, kun trumpetisti Verneri astuu laulumikrofonin ääreen! No totta kai kyseinen kaveri osaa laulaakin, joten Burt Bacharachin herttainen japanilainen rakkauskuvaelma (ei, ei siis se Anekan melkein samanniminen kasarirenkutus) ilahduttaa meitä.

Lasse lykkää Waitsin vanhan amerikanraudan varhaiseen aamuliikenteeseen maantielle ja Mare kertoo kokonaisesta kuusta. Basistien nurkassa ihmetellään tässä vaiheessa settilistaa, kunnes Anssi huomaa, että lienee hänen vuoronsa käydä laulamassa ja ojentaa nelikielisen soittimen välillä Tom Nymanille. Carsin Ric Ocasek on tämän vuoden menetyksiä, ja Carsin ihana Drive on tunnetusti Anssin diggaamaa kasaripoppia joten ei ole yllätys, että se on seuraava kappale. Joo, tosiaankin tämän tunnelmaa tihkuvan esityksen jälkeen saisit ajaa minut kotiin, ihan varmasti! Jonna valtaa nyt laulumikin, kyselee yleisön fiiliksiä ja seuraavaksi muistellaan myös tänä vuonna kuollutta Mark Hollisia (Talk Talk).

Tämän keikan katseleminen on niin erilaista kuin normikeikan. Lavalla on Suomen lahjakkaimpia muusikoita, mutta silti tänä iltana virheet ovat sallittuja. Muusikot vaihtavat soittimesta toiseen sovussa ja jos nuotit eivät muistu mieleen, niitä voi udella vieruskaverilta tai vain kurkkia hänen käsiään ja luntata, missä soinnussa hän mahtaa olla menossa. Tämä menee eesta… eikun oliko se deestä? Onko tämä kitara vireessä? Ei ole, onko se nyt? Ai ei nytkään? Lasse Kurki lausuu virnuillen mikkiin, että tässä katsellaan nyt maksullisia bänditreenejä, mutta juuri tämä yhteinen hyväntuulinen hapuilu biisien välillä on niin hurmaavan viihdyttävää ja lopputuloksena on kuitenkin aina näiden huippuammattilaisten yhdessä tuottama nautinnollinen äänimaailma.

Anssi Kelalle tehdään taas tilaa keskimikin luona, kun David Bowien mahtava tanssikappale on vuorossa. Jussi Jaakonaho, illan ahkerin kitarasoolojen soittaja, pistää siihen väliin hyvän pätkän, jonka aikana Anssi ehtii pistää laulumikkinsä pois ja siirtyä hetkeksi congarumpujen taakse. Joku viettää tänään syntymäpäiviään, joten yleisö laulaa Maren johdolla Happy Birthday. Mika Kuokkanen ilmestyy nyt lavalle ensimmäistä kertaa tämän jälkimmäisen setin aikana, sillä yksi hänen bravuureistaan, Freen All Right Now saa täyttää Telakan matalan ravintolatilan oikein kunnon rokilla. Miten tässä malttaa pysyä aloillaan? Mutta ei voi nousta seisomaan, takana olevat eivät näkisi, tässä keskellä on kyllä parasta istua ja vain laidoilla ja takana seistään ja tanssitaan tänä iltana.

Mikä ihme tämä Tokelan seuraava biisi on? Yleisön käsketään taas laulaa, ja tämä Land of Thousand Dances -osuus meneekin helposti, mutta sitten pitää huutaa murhaajaa. Hip hopia? Eikun tämä näköjään lasketaan reggaeksi, mut ota nyt näistä nuorisomusiikin suuntauksista selvää. Jokapäiväisten ihmisten jälkeen on tiedossa yksi illan huippuhetkistä, kun Miikka Paatelainen nousee stilikansa takaa, ripustaa kitaran kaulaansa, ja Laika and the Cosmonautsin rytmiryhmä Janne Haavisto ja Tom Nyman pistävät koneen käyntiin. Misirlou! No nyt on lavalla kitaroita kun Miikka soittaa leadia kuten edesmennyt Dick Dale olisi halunnut sen tapahtuvan, Jussi seuraa perässä ja Anssi ja Mare lavan toisella reunalla harjaavat kuusikielisiään hartaasti. No nyt! Ja onhan täällä Vernerikin joten trumpettiosuus on hanskassa, kuten sitä seuraava kosketinsoolo, jonka Tuomo hoitaa himaan.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, joten Tuomon mikkiinsä oikeaoppisesti ähkimän vahvasti funkahtavan Move On Upin jälkeen bändi jo on kiiruhtavinaan kohti bäkkäriä. Iso osa heistä ei kyllä kapua edes portaisiin vaan jää niiden alatasanteelle neuvottelemaan jatkosta yleisön taputtaessa ja mölistessä, ja johan siellä ollaan liikkeessä taas takaisin lavaa kohti. Mare ja Jonna ovat löytäneet jostain kätköistä vanhaa Velvet Undergroundia, jonka tahdissa mennään tuokio ennen perinteistä päätöskappaletta, The Bandin Weightiä, jota varten kaikki kapuavat lavalle. Useimmat yrittävät mahtua jonkun laulumikin ääreen ja soittamiseen keskittyvät koittavat löytää mitä vain soitettavaa. Tom Nymankin joutuu tyytymään itselleen vieraaseen soittimeen eli sähkökitaraan, kun basso on tässä vaiheessa varattuna Anssille. And aand aaaand you put the load right on me…

Hieno lopetus hienolle illalle! Pomppaamme pystyyn taputtamaan ja vajoamme sitten hetkeksi tuoleihimme katselemaan, kuinka bändi häipyy yläkerran portaisiin. Valomerkki välkähtää samalla, ja hörpimme illan viimeisten juomien viimeiset tilkat. Kellokin on kohta puoli kaksi, joten taitaa olla aika siirtyä hotellille. Nukkumattia saa kyllä odotella, kun ensin pitää yhdessä jutella läpi kaikki keikan parhaat hetket eikä pään sisäinen korvamatogeneraattori suostu vaikenemaan ainakaan tuntiin sen jälkeen, vaikka partneri jo kuorsaa tuossa vieressä. Mutta tämän takiahan tänne tosiaan tultiin, ja tänään (eikun eilen) saatiin taas kokea mittaamattoman arvokkaita yhteisiä musiikkihetkiä. Sitten joskus vanhana joutaa levätä, nyt mennään kun kerran voidaan! Ja hmm, katsoisinko heti, mille viikonpäivälle tämä keikka osuu ensi vuonna, vai yrittäisinkö kuitenkin ensin nukkua…

Settilista

”On the Same Side” (Jere Ijäs, julkaisematon) Jere
Itämainen rakkaus (Mika Kuokkanen, julkaisematon) Mika
Tears of Rage (The Band) Tuomo
California Stars (Woody Guthrie) Mare
Everybody Plays the Fool (The Main Ingredient) Tokela
Birds (Neil Young) Tokela
Endless Nights (Eddie Money) Anssi
Texas Sun (Khruangbin & Leon Bridges) Tuomo
Summer Breeze (The Isley Brothers) Jere
Why Don’t You Bring Me Flowers? (Roxette) Milla Palovaara
Mr. Tambourine Man (The Byrds) Lasse/Jonna
Yellow Submarine (The Beatles) Lasse
Loner (Daniel Johnston) Janne Laurila
Walk on Gilded Splinters (Dr. John) Tuomo
Right Place Wrong Time (Dr. John) Tuomo
Such A Night (Dr. John) Jonna
—
Take It with Me (Tom Waits) Waits Tuomo/Verneri, instrumentaali
Dead Don’t Dream (Verneri Pohjola, julkaisematon) Verneri, instrumentaali
It’s Raining Today (Scott Walker) Tuomo
Me Japanese Boy (Burt Bacharach) Verneri
Ol’ 55 (Tom Waits) Lasse
The Whole of the Moon (The Waterboys) Mare
Drive (The Cars) Anssi
It’s My Life (Talk Talk) Jonna
Let’s Dance (David Bowie) Anssi
(Happy Birthday Elise)
All Right Now (Free) Mika
Here Comes The Hotstepper (Ini Kamoze) Tokela
Everyday People (Sly and the Family Stone) Mare/Jonna/kaikki
Misirlou (Dick Dale) Miikka Paatelainen, instrumentaali
Move On Up (Curtis Mayfield) Tuomo
—
Pale Blue Eyes (The Velvet Undergound) Mare/Jonna
The Weight (The Band) kaikki