Keikkaraportti: Tampere 23.10.2009

| Tagit: , | Aiheet: Keikat, Musiikki, Valokuvat | Kirjoittaja:

Todistettavasti Tampereella.
Näsinneula pitää näkyä, kun ikuistetaan kuva Tampereelta.

On jo etukäteen tiedossa, että Tampereen reissusta tulee työläs. Voidaksemme tehdä soundcheckin meidän pitää olla paikalla kahdeksan tuntia ennen keikkaa (salissa on sitä ennen muuta ohjelmaa). Meillä ei tietenkään ole tällä kertaa hotellihuoneita, joihin voisi checkin jälkeen sivistyneesti vetäytyä odottelemaan esiintymisvuoroa. Paluumatkalle lähdetään heti keikan jälkeen – joka alkaa yhdeltä yöllä. Kotiovea sulkiessani laskeskelen päätyväni takaisin lähtöruutuun ehkä kuuden aikaan aamulla.

Joukot kootaan Kaapelitehtaan treenikämpällä. Puheenaiheeksi nousee se, että käytävällä olevia saniteettitiloja ei ole siivottu ainakaan pariin kuukauteen. Varsinkin naisten wc on yrjöttävässä kunnossa (en lähde kuvailemaan näkyä tarkemmin). Kummastelemme syytä taantumuksen tilaan, mutta huomaamme pian, että kysymykseen on mahdollista löytää täysin järjellinen ratkaisu loogista päättelyketjua seuraamalla.

Lyhyesti: vessoja ei ole siivottu siksi, että palotarkastaja on syttynyt tuleen.

Sitten tien selkään. Linnatuulessa on pysähdyttävä fyysisille tarpeille. Niin hyvää puuta se on, laulaa Vesku Loiri miestenhuoneen katonrajassa olevasta ämyristä käsin. Antti miettii, että mahtaako kappale olla kirjoitettu majavan näkökulmasta?

Hämeenlinnan kohdalla nähdään Aulangon kyltti. Tämä kirvoittaa pohdinnon siitä, millainen mies mahtaa olla avioliiton ulkopuolinen lanko?

Kelly yrittää tehdä vaikutusta samaan sukupuoleen.
Kelly yrittää tehdä vaikutusta samaan sukupuoleen.

Matkan aikana puhutaan myös alkoholista. Ketonen sanoo, että ihmiset, jotka eivät juo viinaa ja kahvia ovat lähtökohtaisesti hyvin epäilyttäviä. Vahvistan asian olevan juuri näin. Olemme yhtä mieltä myös siitä, ettei alkoholi tee kenestäkään väkivaltaista. Viinapäissään rähisevä ihminen on väkivaltainen luonnostaan, alkoholi ainoastaan alleviivaa taipumusta. Ame ilmoittaa omana näkemyksenään, että jokainen ihminen on luonnostaan kännissä – jotkut vain tarvitsevat viinaa korostaakseen tätä piirrettä.

Keikkapaikkana on Apollo. Kukaan meistä ei ole käynyt siellä aikaisemmin, joten pysäköityämme auton takaovelle Kelly lähtee tarkastamaan fasiliteetit. Hän saapuu bumerangina takaisin päätään puistellen: ”Karu mesta. Ei lavaa, nurkassa on vain lippusiimalla eristetty alue, johon pitäisi kasata vehkeet.” Tiedustelijan raportti kirvoittaa kirouksia – lattiatasossa esiintyminen on vihoviimeistä puuhaa! Kantaessani kitarakoteloita sisään noidun mielessäni ravintoloitsijoiden itsekritiikin puutetta: ei pitäisi kutsua bändejä soittamaan jos ei ole siihen sopivia tiloja. Salissa kuitenkin näen ensimmäisenä 1,5 metriä korkean ja 10 metriä leveän lavan. Kelly astelee perässäni naama täynnä hampaita. Huijari-puijari!

Ville tarkistamassa sointia.
Ville tarkistamassa sointia.

Soundcheckin jälkeen takahuoneeseen pamahtaa Mato Valtonen, joka on saapunut paikalle pitämään motivoivaa puhetta alkuillasta pidettävään tilaisuuteen. Mato intoutuu muistelemaan keikkaolosuhteita 70-luvulla. Silloin ei ollut takahuonetiloja, tanssilavoilla artistit käyttivät yleisövessoja, jotka olivat käytännössä ulkohuusseja. Yhdelläkin lavalla huussirivistö oli sijoitettu siten, että niiden takaseinät olivat huvialueen ulkopuolella. Neuvokas nuoriso käytti tätä hyväkseen ryömimällä huussien tyhjennysluukuista jätösten kautta ilmaiseksi sisään. Mato oli ollut juuri toimenpiteellä (sillä, jonka miehet yleensä suorittavat seisten), kun äkkiä huussin reiästä oli noussut miehen pää! Rahapulan tulee olla melko akuutti, jos se ajaa tuollaiseen kulujen leikkaamiseen.

Kuusi tuntia myöhemmin on vihdoin aika konsertoida tamperelaisille. Astumme lavalle kohtaamaan karut tosiasiat: Apolloon mahtuisi useita satoja ihmisiä – minä olen houkutellut tänne tänä iltana n. 30 henkeä. Yleisökadon vaikutus on lannistava: Tampereen kokoinen kaupunki ja tämän verran väkeä. Näinkö syvälle tässä on sukellettu?

Paikalle saapuneissa ihmisissä ei tietenkään ole mitään vikaa: he näyttävät nauttivan kuulemastaan ja esitämmekin täysimittaisen setin yrittäen panna parastamme. Keikan jälkeen takahuoneessa on silti apea tunnelma.

Paluumatkalla autossa istuu hiljainen orkesteri.

Kuvia ja videoita:

Antti odottelemassa keikan alkua. Vielä viisi tuntia.
Antti odottelemassa keikan alkua. Vielä viisi tuntia.

Ville ja Saara odottelemassa keikan alkua. Vielä kolme tuntia.
Ville ja Saara odottelemassa keikan alkua. Vielä kolme tuntia.

Kelly otti keikkakuvan esitellessäni häntä. Tästä saa hyvän käsityksen Apollossa vellovista yleisömassoista.
Kelly taltioi perinteisen rumpalin näkökulman juuri ollessani esittelemässä häntä. Kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen Apollossa vellovista yleisömassoista.

Kommentit

  1. Tuona samana iltana Lost In Music -tapahtumissa Tampereella esiintyi lähes 40 yhtyettä eri paikoissa. Yleisöä ei sitten näköjään riittänyt joka paikkaan.

  2. Blogissa taitaa olla vielä kesäaika kun kello noin vippaa!

  3. No, höh..Mutta tosi hyvin te näytitte kyllä keikan vetäneen kuitenkin! Kyllä minäkin vielä perjantaina päivällä mietin, että pitäisikö sinne Tampereelle lähteä, mutta en olisi kyllä millään selviytynyt sinne asti, kun aamulla olin herännyt töihin jo 5.20. Jos olisin tuon yleisömäärän tiennyt, niin olisin kyllä vaikka juonut ämpärillisen kahvia ja lähtenyt kohti Mansea! No, ensi perjantaina täältä tullaan Vantaalle ihan satavarmasti, ei estä työt eikä mitkään! 🙂

  4. *Ketonen sanoo, että ihmiset, jotka eivät juo viinaa ja kahvia ovat lähtökohtaisesti hyvin epäilyttäviä.*
    Mutta kun ne molemmat maistuvat pahalta ettei niitä voi juoda! =D

  5. JK:

    Lieventäviä asianhaaroja yleisökatoon on toki löydettävissä: järjetön soittoaika, illan aikana muitakin esiintyjiä (tämä yleensä karkoittaa yleisöä, ei tuo sitä lisää), runsas määrä Lost In Music -tapahtumia päällekkäin (ihmisiä oli kuulemma riittänyt ainoastaan Pakkahuoneella ja Ilveksen yökerhossa), Apollon hieman syrjäinen sijainti, lama…

    Selityksiä löytyy aina. Kiistämätön fakta kuitenkin on se, että soitin keikan lähes tyhjälle salille. Jos sali olisi ollut edes puolillaan, niin voitaisiin katsoa noita selityksiä. Mutta noin vähän porukkaa! Siinä eivät selitykset auta.

  6. Itsekin tuota tiirailin salin puolelta hiukan surullisena. Mietin, onko ns. aikuisrock siinä tilassa, että kuuntelijat eivät enää kykene lähtemään liikkeelle, jos soitanta alkaa vasta yhdeltätoista.

    Apollo oli omalla kohdalla ennestään tuntematon paikka, ja mitä tein pikaista galluppia tuttavapiirissä, sitä se tuntuu olevan kaikille muillekin. Koskapa esiintyjiä tosiaan oli useampi, saavuin itse paikalle vähän ennen yhtätoista, kaikesta päätellen ensimmäisenä (maksavana) asiakkaana. Oli hiukan orpo olo.

    Tilanne lavalta katsoen ei varmasti ollut herkullinen. Todettakoon kuitenkin, että setti oli vetävä, soitanta tanakkaa ja esiintyjät salskeita. Kiitos siis siitä!

  7. Yleisömäärästä riippumatta keikka oli kumminkin hyvä!

    1. Aukion teema
    2. Huuto
    3. Milla
    4. Aamu
    5. Jennifer Aniston
    6. Puistossa
    7. Kaivos
    8. Albin Stenman
    9. Kaksi sisarta
    10. Rakkaus on murhaa
    11. Romahdus
    12. Loukussa
    13. Kunnian kentät
    14. 1972

    15. Nummela
    16. Mikan faijan BMW
    17. Suuria kuvioita

  8. Lueskeltuani tuota Hilun kirjoittamaa biisilistaa Tampereelta, mieleeni tuli, että uskaltaisikohan tässä esittää pienen toivomuksen ensi perjantain Vantaan biisilistaan?! Olisin kovin iloinen jos kuulisin Paluun ja olisi kyllä mahtavaa kuulla tuo Kunnian kentät livenä, kun kuulosti niin loistavalta sinun esittämänäsi YouTube-pätkässä! No, kaikkihan tietysti käy, ihan mitä päätätte! Tämä nyt oli vaan tämmöinen..

  9. Joo, olipa teillä kurja Tampereen reissu!
    Kyllä keikan alkamisaika, Lost in Music-tapahtuma ja ehkä Apollon sijaintikin oikeasti vaikuttivat yleisömäärään! Älkää nyt kokonaan Tamperetta kuitenkaan unohtako, tulkaa vielä!
    Meillä oli ainakin UPEE ILTA! KIITOS!

  10. ” Niin hyvää puuta se on, laulaa Vesku Loiri miestenhuoneen katonrajassa olevasta ämyristä käsin. Antti miettii, että mahtaako kappale olla kirjoitettu majavan näkökulmasta? ”

    Ei majavan, vaan Matti Vanhasen.

  11. Anssi taitaa olla liian rehellinen showbisnekseen. Syy miksi tällaisista asioista ei yleensä huudella on, että ne ruokkivat itseään. Nyt jos muutama keikkajärjestäjä käy etsimässä infoa Anssista ja törmää tähän blogiin, niin eipä taida keikkaa pukata. Toisaalta ei tuo kuvaus juuri houkuttele yleisöäkään lähtemään keikoille.

  12. Kyllä me ainakin täältä Riihimäeltä ollaan perjantain keikallekin tulossa niin innoissamme mm. Risan kanssa, että ei maltettaisi millään perjantaihin asti odottaa! Ja eihän sitä voi kauheasti kaunistellakaan jos yleisöä kerta oli noin vähän, eikä se varmasti kovinkaan mieltäylentävää ollut. Mielestäni sellainen hyssyttely on ihan tyhmää, tylsää jos ei voi sanoa suoraan, että miltä tuntuu..

  13. Yleisön näkökulmastahan se on luksusta, kun ei ole ihan täpötäyttä. Kuka muistelee esim. Nosturin 2002 keikkaa sillä, että olipas ihmeen vähän väkeä? 😛 Mua ei ainakaan haittais jos mahtuis liikkumaan kameran kanssa, kun aina on ne mikkitelineet jotenkin kriittisesti edessä. Saati, että ei uskaltaisi poistua paikaltaan, kun joku riiviö olisi siinä tuota pikaa.

    Eikä se ollenkaan ole manselaisten tai Anssin vika, jos keikka ei vedä. Onhan tuossa lueteltu paljon pointteja. Esim. eilen kun Anssi esiintyi Musiikkimessuilla klo 12, näytti vielä 11.30 tosi tosi tyhjältä sekä messuilla että lavan edessä, kun eräs tangokunkku veteli päivän ekoja livebiisejä lavalla. Mutta niinpä vaan ennen Anssin esiintymistä katsomo täyttyi kuulijoista ja loput joutuivat seisomaan. Setti eli Huuto, Aamu, Albin Stenman, Haaveilua ja Romahdus oli varsin pätevä myyntipuhe. 😉 Mahtavia biisejä. Anttilassa teinit jonottivat nimmareita, ainakin yhdellä oli Nummela-levynkansi nimmaroitavana.

  14. En jaksa uskoa, että Vantaan Tulisuudelmassa ensi perjantaina on vain 30 henkeä, joten eiköhän Tampere ollut aika kertaluonteinen ilmiö. Mielenkiintoista on toisaalta nähdä lauantaina sitten Nurmijärvellä, montako ihmistä pienen kyläpahasen baari vetää… Minut ainakin!

    Ei varmasti ole artistin näkökulmasta mieltäylentävä seikka, jos paikalla on vain kourallinen ihmisiä. Silti pitäisi kuitenkin kyetä vetämään setti samalla energialla ja innolla riippumatta siitä, kuinka monta henkeä yleisössä istuu… Haastavaa varmasti on.

  15. Tulisuudelmassa vois mun puolesta olla 30 ihmistä, varsinkin jos ne humalassa ördeltäjät jäis kotiin… Mutta tuskinpa. Olen jo aloittanut henkisen kyynärpäätaktikoinnin.

    Jos kyyti jotenkin järjestyis Nurmijärvelle, tulisin mieluusti mukaan paikalliseen kyläbaariin! Niistä löytyy ikimuistoisimmat keikat!

  16. Joo, toivotaan että Tulisuudelmassa riittää porukkaa ja sopivassa määrin humalaisiakin (että ravintolanpitäjä pysyy tyytyväisenä). Mukava kuulla, että musiikkimessuilla ja Anttilassa on ollut hyvä meno.

    Kyllähän tuollaisia Anssin kuvaamia Tampereen keikkakokemuksia mahtuu useampia jokaisen kiertävän bändin kohdalle. Se on sitä rock-unelmaa. Agentsin Esa Pulliainen kertoi muistaakseni eräästä mieleenpainuneesta keikkareissusta, jossa pistokeikalla Sodankylän Nuorisoseuran talolle oli kolme maksanutta kuulijaa, lippuriskillä tietenkin.

  17. ”Mutta kun ne molemmat maistuvat pahalta ettei niitä voi juoda! =D” Näin kommentoi Marire.
    Sepä se. Juuri tuo yllä oleva väittämä tekee sinustakin niin maan tulen saatanan epäilyttävän!

  18. Moro!

    Minkälainen tunne sulle Anssi tuli tosta vellovasta massasta?

    Ajattelitko, että..

    a) voi vittu
    b) LOL
    c) nyt painetaan paniikkinappulaa (levy tippunut listalta ja ei yleisöä keikalla)
    d) Noh, saanpa keikkaliksat. Paska reissu, tulipahan tehtyä.
    e) menen itkemään keikan jälkeen takahuoneeseen

  19. A) Kyllä.
    B) En.
    C) Missä tällainen nappula on? Miten sitä pääsee painamaan?
    D) Mitkä liksat?
    E) Käypä optio.

  20. Olisiko liian moni faneistasi jo perheellistä porukkaa, joilla syyt keikoille tulematta jättämiseen ovat kuitenkin aika painavia. Olisi kieltämättä kiva nähdä teikäläinen livenä, mutta kun ei voi mennä niin ei voi mennä.

    Muusikon on turha antaa Tampereen lannistaa itseään, vika on Tamperelaisissa. Oikeasti, täällä tykätään Vuonna 85-musikaalista. Se kertonee paikallisten makutottumuksista enemmän kuin mustamakkara.

  21. Minun rakas 85-vuotias tamperelainen mummuni kyllä tykkää Anssista kovasti, mutta ei oletettavastikaan kykene enää mihinkään keikoille, vaikka asuukin ihan keskustassa ja on aika Super-mummu. Enkä kyllä päästäisikään, kun näkökin on niin huono ja sitten varmaan menisi jo kuulokin! 🙂

  22. Harmi, jos noin vähän manselaisia oli jaksanut raahautua paikalle… Mutta kuten joku kai jo edellä mainitsi, niin tuo Apollo ei ole kovin suosittu keikkapaikkana Treella. Ja soittoaika oli aivan älytön. Noista ”esteistä” huolimatta yleisömassassa olisi vellonut 2 ihmistä enemmän, jollei samaan viikonloppuun osunut pakollinen meno olisi sotkenut suunnitelmia. Toivon mukaan Tampereen suunnalle kuitenkin ilmaantuu lähiaikoina vielä toinenkin keikka, että pääsee uuden levyn biisejä kuulemaan livenäkin…

  23. Aamulehti ei ainakaan julkaissut ilmoitusta keikasta, todella harmi..

  24. Meikäläisen piti pois keikalta epäinhimillinen aloitusajankohta. Olin jo monta viikkoa etukäteen iloinnut teidän Tampereen keikasta mutta kun kellonaika selvisi minulle tuli pettymys.

    Tervetuloa uudelleen Tampereelle mutta keikka hieman aiemmin illalla, kiitos!

  25. Tampereen keikasta ei Aamulehdessä minkäänlaista ennakkoinfoo ja taannoinen tamperelaisen musiikin dissaus riimityksistä aiheuttanutko boikotin?

  26. Jaa. Minulta on tainnut mennä ohi, että missä ja milloin tämä tamperelaisen musiikin dissaus on tapahtunut?

    Olen saattanut puhua tamperelaistyylisestä riimittelystä, mutta en missään nimessä dissaavassa sävyssä. Tarkoitan termillä Juicen lanseeraamaa suomirokin riimittelyperinnettä, jota mm. Martti Syrjä on sittemmin ansiokkaasti viljellyt.

    Itse kuulun toiseen koulukuntaan, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi suuresti tamperelaistyylisen riimittelyn taitajia.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.