Mitä muistan isästäni? Osa 3: Dallasröyhtäys

| Tagit: | Aiheet: Mitä muistan isästäni? | Kirjoittaja:

Lapsuudessani meillä ei ollut televisiota. Tai alunperin oli, mutta mustavalkoisen vastaanottimen silmä sulkeutui oltuani ehkä viisivuotias, vielä kesken lastenohjelman. Ääni kuului, mutta ruutu pysyi korjaavista nyrkiniskuista huolimatta mustana.

Pimeyttä kesti monia vuosia. Vanhempani päättivät, ettei huusholliin ostettu uutta televisiota. Taisteluplaneetta Galacticat, Ritari Ässät ja formulakisat piti käydä väijymässä kavereiden kodeissa.

Tv pääsi vihdoin pannasta jouluna 1984. Isä osti tuolloin itselleen Commodore 64 -tietokoneen tehdäkseen sillä musiikkia (minun nähdäkseni hän kuitenkin pelasi sillä lähinnä shakkia). Tuon ajan tietokoneita käytettiin television kautta, joten sellainenkin oli hankittava: vaatimaton mustavalkoinen matkatelkkari.

Me lapset hihkuimme riemusta. Vanhemmat kuitenkin löivät jäitä hattuihin – jatkuva television tuijottaminen ei ollut hyväksi, niinpä sen katsomiselle luotiin pelisäännöt: uutisia ja luonto-ohjelmia sai katsella vapaasti, niiden lisäksi kukin lapsista sai valita viikossa yhden sarjan. Elokuvista piti neuvotella porukoiden kanssa, en muista asetettiinko urheilulle rajoitteita.

Nämä pakotteet pysyivät joka tapauksessa voimassa ehkä kuukauden.

Äitini oli television kovaäänisin vastustaja – hän ei olisi halunnut mokomaa rakkinetta myrkyttämään kotimme kulturellia ilmapiiriä. Melko pian äiti kuitenkin jäi koukkuun Dallasiin. Sarjan menevän tunnuskappaleen kajahtaessa ilmoille ryhmittäydyimme veljeni kanssa äitini seuraksi ruudun ääreen. Isä puolestaan vastusti Dallasta henkeen ja vereen eikä osallistunut roskasarjana pitämänsä ohjelman katsomiseen. Sen sijaan hän vaelsi ympäri taloa ja röyhtäili. Äidin protestoidessa tätä kansanomaista käytöstä isä ilmoitti, että jos me kerran katsoimme Dallasta, niin hänellä oli lupa röyhtäillä.

Minusta tuo oli ihan kohtuullinen vaatimus. Win-win situation.

♠    ♠    ♠

Tämän kirjoitussarjan edelliset osat:

Osa 1: Jännityksen mestari
Osa 2: Auto

Kommentit

  1. Meillä taas ei Dallasta (suom. huom!) katsottu. Sen sijaan muistan hetken, jolloin huomasin jonkun kypsyyasteen ylittyneen. Istuskelin olohuoneessa isän, äidin ja isoveljen kanssa, ja Kympin Uutisten jälkeen alkoi (heikkoudessaan) legendaarinen Hollywood Beat, ja odottelin perinteistä toteamusta: ”Eiköhän se olisi sinun aika lähteä nukkumaan”. Käskyä ei kuitenkaan kuulunut, ja jäin montaa senttiä suurempana ihmettelemään, miten Nick Scalia ja Jay Acovone hoitelivat pahikset nippuun.

  2. Vanhemmilla on keskinäinen taisteluplaneetta, jonka tapittaminen pitäisi kyllä kieltää lapsilta. Kuitenkin ne vaan nauhoittavat pikku aivoihinsa jokaisen tapauksen ja kirjoittavat pieniin mustiin muistikirjoihinsa jokaisen äännähdyksen puolikkaankin. Ja dislykyssä alkavat sitten itsekin isoina leikkiä samoja pätkiä, kunnes me kaikki ollaan niin huonossa hapessa, niinn huonossa hapessa, huonoss….Ei tarkoita tätä Dallas-juttua, nyt pätkii

  3. Meillä ei onneksi tuota Dallasia katsottu. Mutta vähän vanhempana muistan että kauniita ja rohkeita piti tuijottaa joka päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.