Forum 2002-2013
7.10.2010 20:43
Nyyrikin Voodoo-klubi 6.10.2010
Keikat on tosiaankin menossa koko ajan oudommiksi! Nyyrikin Iltatähden Voodoo-klubi (miten sitten virallisesti kirjoitetaankaan) ansaitsee ihan oman otsakkeen tänne Keikat-osioon. Alunperin huvitti, kun klubin Facebook-sivuille suunnistaessa yli-innokas tietoturvaohjelma ilmoitti sivuston sisältävän teineiltä rajoitettavaa huumeisiin liittyvää materiaalia (aivan kuten tämä Anssin sivusto liittyi selkeästi uhkapeleihin). Eipä ollut lopultakaan niin kovin väärässä, sen verran eksoottista oli meininki, kyllä siellä ainakin musiikista huumaannuttiin.
Täytyy taas kehaista, että Käpylä oli varsin tunnelmallinen paikka myös syysiltana. Keltaisten lehtien kuorruttamia katuja, lamppujen alla tuulessa huojuvia aavemaisia puiden varjoja, syksyisen pilkkopimeitä pihoja. Saavuin junateitse ja Pohjolankatu tuntui loputtomalta, mutta ei se varsinaisesti haitannut. Kun vastaan tuli Mäkelänkatu, uskoin jo hetken, ettei koko Nyyrikkiä ole olemassakaan, mutta kyllä oli, sieltähän se löytyi viimeisen kulman takaa. Tai mikä lie oli, hämärässä erotin valaistujen ikkunoiden yltä vain tekstin Ravintola. Kysyin pikkuisen baarin tiskiltä ja sanottiin, että juu, oikea paikka on alakerrassa. Jaa missähän on alakerta??? Hipsin salaa jonnekin takahuoneeseen, josta sitten johtikin kierreportaat alas - ja kas, huomasin olevani oikeassa paikassa, kun alakerrassa näkyi tuttujakin. Ja Jukka Orma siellä kuulutteli, että hän tulee nyt keräämään viiden euron pääsymaksun - eikä vippejä tunneta - koska soittajat unohtivat hankkia lipunmyyjän. Hauska heppu.
Tilasin tiskiltä teetä ja sain Lipton Yellow Labelia raakana. Aika rankka aloitus. Lasin kanssa kohti pöytää suunnatessa vastaan tuli hymyilevä liehuletti-Anssi. Pöydästä juoruttiin, että keikka alkaa baarin puolella, joten istahdin sinne. Koko alakerrassa taisi olla kokolattiamatto, joka loi pehmeän tunnelman, oikein kodikas pieni paikka. Ohjelmasta en ymmärtänyt yhtään sen enempää selitettynä kuin netistä luettunakaan. Musisointi aloitettiin puoli kymmenen maissa akustisella setillä, jossa Jukka soitti kitaraa, kaksi Teroa (sukunimet ehdin jo unohtaa) soitti läskibassoa ja ns. perkussioita (ns. Jukka Orma trio). Anssin ilmoitettiin liittyvän mukaan sooloilemaan instrumentilla, jonka nimi on Heathkit Audio Oscillator. Kuulemma viiskytluvulta, kuten eka biisikin... Myöhemmin Anssi kertoi nähneensä kapistuksen viisi sekuntia ennen musisoinnin aloittamista.
Tähän väliin on hyvä todeta, että tältä keikalta oli harvinaisen vaikea koota tolkullista biisilistaa. Ehdotuksia biisien oikeista nimistä otetaan ilolla vastaan... Kirjoitan tähän vain oman versioni tapahtuneesta. Muistiinpanotkin jättävät tulkinnanvaraa.
Instrumentaali-bossanovaa baarissa:
1. Giant Steps - John Coltranen biisi (oskillaattorista tuntui hyytyvän tehot loppupuolella)
2. "hissimusiikkia Blues Brothersista" (tästä Anssi selvisi loistavasti)
3. "AABA" + Anssin soolo oskillaattorilla + yleisön laulatusta (soolo sai aplodit)
Tunnelma oli mukavan hilpeä. Oskillaattorin ääni toi mieleen piipittävän Sputnik-satelliitin tai radion ulinan. Harmaata laatikkoa soitettiin istualtaan polvien päällä ilmeisesti jotain taajuus- ja volyyminuppeja käännellen. Toistaiseksi eksoottisin soitin, jonka olen nähnyt.
Pienellä taiteellisella tauolla kiinalaiselta kuulostavaa taukomusiikkia kuunnellen yleisö ja muusikot siirtyivät viereiseen huoneeseen ns. keikkatilaan, jossa oli yksi kulma kokolattiamatosta varattu muusikoiden roippeille. Vuorossa oli illan osuus numero kaksi: "Niinsanottua tangomateriaalia" by Jukka Orma trio. Neljän biisin keikan aloitti Kapta-niminen biisi, muiden nimiä voin vain arvailla. Enkä sanoisi tyyliä tangoksi, ennemminkin se muistutti etäisesti Jimi Hendrixiä, kiitos aivan loistavaäänisen röyheän sähkökitaran, jonka mallia en saanut urkittua. Sanoituksista mieleen tarttui lausahdus "kultapossukerho siirtyy setelikantaan".
Illan kolmas osuus oli "Kauniita kukkia" eli Anssin haastattelu. Alkuun ohjelmakuulutuksessa oli lupailtu pöytään kauniita kukkia ja tässä vaiheessa se toteutui. Jukan ja Anssin välissä olevalle pöydälle levitettiin valkea liina ja siihen koristeeksi pieni kukkakimppu. Sitten suunnattiin keltainen spotti Anssin naamalle ja aloitettiin kuulustelu musiikillisista juurista, unelmista, tarinoista ja sen sellaisesta. Yleisö aplodeerasi sille, kun Anssin mielestä on hienoa, jos hänen biisinsä saa jonkun hyvälle tuulelle vaikka vain muutamaksi minuutiksi. Minulle uutta tietoa oli se, että Anssi soitti viulua vain yhden vuoden, mutta selloa jopa kuusi vuotta. Hemmetti, Anssinhan on pakko esitellä taitojaan joskus, kuudessa vuodessa oppii varmasti sen verran, että kehtaa pari biisiä vinguttaa. Haastattelun lopulla, kun Anssilta tiedusteltiin toteutumattomia unelmia, baarin suunnalta kuului vaativaa taputusta ja 1972:n laulua. Nyt muistan vastauksenkin - arkkitehdin ammatti.
Sitten päästiin ns. asiaan, eli tunniksi punaisen Gretschin äärelle bändin kanssa n. 23.06 alkaen. Tästä osaan kirjoittaa biisilistankin:
1. Avaruuden ikkuna
2. Aamu
3. Kaivos
4. Bensaa suonissa
5. Vanha biisi
6. Kesäkatu
7. Suomalainen
---------- (Anssi poistuessaan etuoikealle: "Meillä on vielä pari biisiä, taputtakaa vaan.")
8. Njet njet
9. Mikan faijan BMW
10. Nummela
Bändissä oli samaa porukkaa kuin toukokuisella Käpylän Kyläjuhlien keikalla, joten kolme biisiä tuli jo silloin treenatusta setistä (Avaruuden ikkuna, Kesäkatu ja Njet njet). Kaikki biisit kuulostivat kovasti rouheilta, kiitos pääosin sen Jukka Orman kitaran ja kosketinsoittimen puutteen. Jopa Vanhasta biisistä oli saatu todella maukkaan kuuloinen kappale - se ei ole koskaan kuulostanut noin hyvältä. Jokainen biisi tosi nautittavaa kuunneltavaa! Sovitukset vaikuttivat melkoisen hyvin tuuletetuilta, introsta en tunnistanut kuin BMW:n. Nummela meni ilman huuliharppua.
Mutta se keikan katselu... Keikoilla on jo tottunut siihen, että lavalle on esteetön näkymä. Tuolla yleisön ja bändin väliin jäi muutama neliömetri kokolattiamattopinta-alaa ja ekan biisin aikana siihen ponnisti joukko ihmisiä tanssimaan ja mm. ihmettelemään ääneen sitä, miksei musiikki liikuta yhtään meitä tanssijoiden varjossa tuoleilla napottavia ihmisiä. Ensin tämä peppujen ja käsivarsien tuijottelu häiritsi ja ärsytti melkoisen paljon, sitten se muuttui enemmänkin koomiseksi. Eikä siinä mitään, jos ihmisillä on hauskaa. Suosikkimme oli ehdottomasti energistä "sauvakävelyä" paikoillaan vetänyt nainen, jonka koreografiat sopivat varsinkin Nummelaan. Siinä ei voinut olla nauramatta. "Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin." :D Kuin suoraan jostain suomisketsistä. Tästä tyylistä lupailtiin videota YouTubeenkin, missäs se viipyy?
Laadukas illan ohjelmatarjonta päättyi jonkin verran puolen yön jälkeen. Tunnelmat olivat edelleen hilpeät. Anssi keräili ansaittuja kehuja ja signeeraili - mistä myös kiitos kaunis. Biisiä olisi toivottavaa esittää toistekin, vaikka vein lunttilapun! Poistuimme paikalta ja minut tuupattiin kohti bussipysäkkiä, josta pääsinkin kotia kohti yllättävän sujuvasti. Joo, vaikka kello olikin jo 00.40, busseja näkyi tulevan vajaan kymmenen minuutin välein. Toivottavasti muutkin pääsivät onnellisesti kotiin!
No tulipa taas lätistyä. Mutta olipa "keikkakin" pitkä ja polveileva. Samalla mitalla.
Täytyy taas kehaista, että Käpylä oli varsin tunnelmallinen paikka myös syysiltana. Keltaisten lehtien kuorruttamia katuja, lamppujen alla tuulessa huojuvia aavemaisia puiden varjoja, syksyisen pilkkopimeitä pihoja. Saavuin junateitse ja Pohjolankatu tuntui loputtomalta, mutta ei se varsinaisesti haitannut. Kun vastaan tuli Mäkelänkatu, uskoin jo hetken, ettei koko Nyyrikkiä ole olemassakaan, mutta kyllä oli, sieltähän se löytyi viimeisen kulman takaa. Tai mikä lie oli, hämärässä erotin valaistujen ikkunoiden yltä vain tekstin Ravintola. Kysyin pikkuisen baarin tiskiltä ja sanottiin, että juu, oikea paikka on alakerrassa. Jaa missähän on alakerta??? Hipsin salaa jonnekin takahuoneeseen, josta sitten johtikin kierreportaat alas - ja kas, huomasin olevani oikeassa paikassa, kun alakerrassa näkyi tuttujakin. Ja Jukka Orma siellä kuulutteli, että hän tulee nyt keräämään viiden euron pääsymaksun - eikä vippejä tunneta - koska soittajat unohtivat hankkia lipunmyyjän. Hauska heppu.
Tilasin tiskiltä teetä ja sain Lipton Yellow Labelia raakana. Aika rankka aloitus. Lasin kanssa kohti pöytää suunnatessa vastaan tuli hymyilevä liehuletti-Anssi. Pöydästä juoruttiin, että keikka alkaa baarin puolella, joten istahdin sinne. Koko alakerrassa taisi olla kokolattiamatto, joka loi pehmeän tunnelman, oikein kodikas pieni paikka. Ohjelmasta en ymmärtänyt yhtään sen enempää selitettynä kuin netistä luettunakaan. Musisointi aloitettiin puoli kymmenen maissa akustisella setillä, jossa Jukka soitti kitaraa, kaksi Teroa (sukunimet ehdin jo unohtaa) soitti läskibassoa ja ns. perkussioita (ns. Jukka Orma trio). Anssin ilmoitettiin liittyvän mukaan sooloilemaan instrumentilla, jonka nimi on Heathkit Audio Oscillator. Kuulemma viiskytluvulta, kuten eka biisikin... Myöhemmin Anssi kertoi nähneensä kapistuksen viisi sekuntia ennen musisoinnin aloittamista.
Tähän väliin on hyvä todeta, että tältä keikalta oli harvinaisen vaikea koota tolkullista biisilistaa. Ehdotuksia biisien oikeista nimistä otetaan ilolla vastaan... Kirjoitan tähän vain oman versioni tapahtuneesta. Muistiinpanotkin jättävät tulkinnanvaraa.
Instrumentaali-bossanovaa baarissa:
1. Giant Steps - John Coltranen biisi (oskillaattorista tuntui hyytyvän tehot loppupuolella)
2. "hissimusiikkia Blues Brothersista" (tästä Anssi selvisi loistavasti)
3. "AABA" + Anssin soolo oskillaattorilla + yleisön laulatusta (soolo sai aplodit)
Tunnelma oli mukavan hilpeä. Oskillaattorin ääni toi mieleen piipittävän Sputnik-satelliitin tai radion ulinan. Harmaata laatikkoa soitettiin istualtaan polvien päällä ilmeisesti jotain taajuus- ja volyyminuppeja käännellen. Toistaiseksi eksoottisin soitin, jonka olen nähnyt.
Pienellä taiteellisella tauolla kiinalaiselta kuulostavaa taukomusiikkia kuunnellen yleisö ja muusikot siirtyivät viereiseen huoneeseen ns. keikkatilaan, jossa oli yksi kulma kokolattiamatosta varattu muusikoiden roippeille. Vuorossa oli illan osuus numero kaksi: "Niinsanottua tangomateriaalia" by Jukka Orma trio. Neljän biisin keikan aloitti Kapta-niminen biisi, muiden nimiä voin vain arvailla. Enkä sanoisi tyyliä tangoksi, ennemminkin se muistutti etäisesti Jimi Hendrixiä, kiitos aivan loistavaäänisen röyheän sähkökitaran, jonka mallia en saanut urkittua. Sanoituksista mieleen tarttui lausahdus "kultapossukerho siirtyy setelikantaan".
Illan kolmas osuus oli "Kauniita kukkia" eli Anssin haastattelu. Alkuun ohjelmakuulutuksessa oli lupailtu pöytään kauniita kukkia ja tässä vaiheessa se toteutui. Jukan ja Anssin välissä olevalle pöydälle levitettiin valkea liina ja siihen koristeeksi pieni kukkakimppu. Sitten suunnattiin keltainen spotti Anssin naamalle ja aloitettiin kuulustelu musiikillisista juurista, unelmista, tarinoista ja sen sellaisesta. Yleisö aplodeerasi sille, kun Anssin mielestä on hienoa, jos hänen biisinsä saa jonkun hyvälle tuulelle vaikka vain muutamaksi minuutiksi. Minulle uutta tietoa oli se, että Anssi soitti viulua vain yhden vuoden, mutta selloa jopa kuusi vuotta. Hemmetti, Anssinhan on pakko esitellä taitojaan joskus, kuudessa vuodessa oppii varmasti sen verran, että kehtaa pari biisiä vinguttaa. Haastattelun lopulla, kun Anssilta tiedusteltiin toteutumattomia unelmia, baarin suunnalta kuului vaativaa taputusta ja 1972:n laulua. Nyt muistan vastauksenkin - arkkitehdin ammatti.
Sitten päästiin ns. asiaan, eli tunniksi punaisen Gretschin äärelle bändin kanssa n. 23.06 alkaen. Tästä osaan kirjoittaa biisilistankin:
1. Avaruuden ikkuna
2. Aamu
3. Kaivos
4. Bensaa suonissa
5. Vanha biisi
6. Kesäkatu
7. Suomalainen
---------- (Anssi poistuessaan etuoikealle: "Meillä on vielä pari biisiä, taputtakaa vaan.")
8. Njet njet
9. Mikan faijan BMW
10. Nummela
Bändissä oli samaa porukkaa kuin toukokuisella Käpylän Kyläjuhlien keikalla, joten kolme biisiä tuli jo silloin treenatusta setistä (Avaruuden ikkuna, Kesäkatu ja Njet njet). Kaikki biisit kuulostivat kovasti rouheilta, kiitos pääosin sen Jukka Orman kitaran ja kosketinsoittimen puutteen. Jopa Vanhasta biisistä oli saatu todella maukkaan kuuloinen kappale - se ei ole koskaan kuulostanut noin hyvältä. Jokainen biisi tosi nautittavaa kuunneltavaa! Sovitukset vaikuttivat melkoisen hyvin tuuletetuilta, introsta en tunnistanut kuin BMW:n. Nummela meni ilman huuliharppua.
Mutta se keikan katselu... Keikoilla on jo tottunut siihen, että lavalle on esteetön näkymä. Tuolla yleisön ja bändin väliin jäi muutama neliömetri kokolattiamattopinta-alaa ja ekan biisin aikana siihen ponnisti joukko ihmisiä tanssimaan ja mm. ihmettelemään ääneen sitä, miksei musiikki liikuta yhtään meitä tanssijoiden varjossa tuoleilla napottavia ihmisiä. Ensin tämä peppujen ja käsivarsien tuijottelu häiritsi ja ärsytti melkoisen paljon, sitten se muuttui enemmänkin koomiseksi. Eikä siinä mitään, jos ihmisillä on hauskaa. Suosikkimme oli ehdottomasti energistä "sauvakävelyä" paikoillaan vetänyt nainen, jonka koreografiat sopivat varsinkin Nummelaan. Siinä ei voinut olla nauramatta. "Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin." :D Kuin suoraan jostain suomisketsistä. Tästä tyylistä lupailtiin videota YouTubeenkin, missäs se viipyy?
Laadukas illan ohjelmatarjonta päättyi jonkin verran puolen yön jälkeen. Tunnelmat olivat edelleen hilpeät. Anssi keräili ansaittuja kehuja ja signeeraili - mistä myös kiitos kaunis. Biisiä olisi toivottavaa esittää toistekin, vaikka vein lunttilapun! Poistuimme paikalta ja minut tuupattiin kohti bussipysäkkiä, josta pääsinkin kotia kohti yllättävän sujuvasti. Joo, vaikka kello olikin jo 00.40, busseja näkyi tulevan vajaan kymmenen minuutin välein. Toivottavasti muutkin pääsivät onnellisesti kotiin!
No tulipa taas lätistyä. Mutta olipa "keikkakin" pitkä ja polveileva. Samalla mitalla.
Viimeksi kommentoitu