Ihmettä tekemässä

| Tagit: , , | Aiheet: Mielipiteet | Kirjoittaja:

Osallistuin eilen eduskuntatalossa Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjaa tukevan kansalaisvaltuuskunnan tapaamiseen. Tapasin samalla ehdokkaani ensimmäistä kertaa:

Tilaisuus alkoi pienellä kiertokävelyllä. Haavisto esitteli meille eduskuntataloa ja jutusteli anekdootteja kansanedustajan työstä. Kahdensadan ihmisen suljetusta työyhteisöstä tulee kuulemma nelivuotisen vaalikauden aikana tiivis: vaikka julkisuudessa puolueiden rintamalinjojen ylitse tulitetaankin surutta, niin kameroilta piilossa eduskuntatalossa pidetään kuitenkin yhtä ja apua saa tarvittaessa yli puoluerajojen. Vertaistukea tarvitaankin, sillä työ on henkisesti niin kuluttavaa, ettei monen edustajan psyyke tai fysiikka ole sitä kestänyt.

Päädyimme lopulta talousvaliokunnan huoneeseen, jossa nautittiin sumppia ja nisua. Valtuuskuntaan tällä hetkellä kuuluvista yhdeksästäkymmenestä henkilöstä noin kolmannes oli päässyt paikalle. Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen ehdokkaamme puhkesi puhumaan.

Haavisto kertoi aluksi, että presidentinvaalit ovat Suomen suosituimmat vaalit: äänestysprosentti on noin 80, kun se eduskuntavaaleissa on 70 ja kunnallisvaaleissa 60. Voidaan siis sanoa, että mitä enemmän ollaan tekemisissä yksilöä koskettavan päätöksenteon kanssa, niin sitä vähemmän se suomalaista kiinnostaa. Vasta isojen ja abstraktien teemojen ympärillä pyörivät presidentinvaalit kuljettavat ihmisiä uurnille.

Presidentin valta käytännön päätöksenteossa on melko vähäinen. Presidentti johtaa silti edelleen ulkopolitiikkaa ja on maailmalla Suomen kasvot. Mediassa on otsikoitu lautaskiistoista EU:ssa: kumman pitäisi mennä EU:n huippukokouksiin, presidentin vai pääministerin? Haavisto muistutti, että meidän pitää myös tajuta katsella EU:n yli. Sen takana on kokonainen maailma: Venäjä, Kiina, Afrikka, Yhdysvallat, Etelä-Amerikka… Presidentti on se, joka hoitaa Suomen dialogin näiden maiden ja maanosien kanssa. Hän kantaa soihtuamme maailmalla.

Haavisto sanoi monen haikailevan takaisin Kekkosen tapaisen johtajan aikoihin. Hän ei itse ole kovin vakuuttunut siitä, että vanhat hyvät ajat olisivat olleet yhtään parempia kuin nämä nykyiset. Haavisto kuitenkin jakoi Kekkoseen liittyvän muiston, joka kertoi siitä miten tärkeä symbolinen merkitys presidentillä voi olla.

Vuonna 1973 Chilessä tehtiin väkivaltainen sotilasvallankaappaus. Chileläinen Inti-Illimani -yhtye sattui olemaan Euroopan kiertueella kaappauksen tapahtuessa ja konsertit muuttuivat sotilasjuntan vastaisiksi tilaisuuksiksi. Inti-Illimani saapui esiintymään myös Helsingin Messukeskukseen. Nuori Pekka Haavisto istui täyteen ahdetussa hallissa, ilmapiiri oli latautunut. Konsertin alku kuitenkin viivästyi. Kuuluttaja kävi useaan otteeseen lavalla pyytämässä odotuksesta kihisevältä yleisöltä kärsivällisyyttä. Kolmen vartin odottelun jälkeen kuuluttaja käveli taas lavalle ja sanoi mikrofoniin: hyvät naiset ja herrat – Suomen tasavallan presidentti. Kekkonen astui saliin ja käveli yleisön halki suoraan eturiviin. Keikka alkoi.

Haavisto muisteli kuinka kohottava vaikutus Kekkosen saapumisella tuolloin oli: presidentti oli heidän kanssaan, osoittamassa mieltä sotilasdiktatuuria vastaan. Haavisto totesi haluavansa olla presidentti, joka samalla tavoin astuisi esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Hän sanoi toivovansa, että jonain päivänä suomalaiset voisivat vuoden vaihduttua avata tv:n ja katsella sellaisen uudenvuodenpuheen, joka oikeasti innostaisi heitä.

Pekka Haaviston lyhyen puheenvuoron jälkeen eteemme astui Jussi Lähde, joka muistetaan erityisesti miehenä Martti Ahtisaaren voittoisan kampanjan takana. Lähde muistutti aluksi, ettei ihmeitä tapahdu – ne pitää tehdä. Pekka Haavisto on presidenttikandidaateista paras esiintyjä, mutta nousu presidentiksi vaatii ilmiön syntymisen. Ilmiöt puolestaan syntyvät silloin, kun ihmiset aidosti innostuvat jostain ja ovat valmiita heittämään itsensä peliin.

Jussi Lähde sanoi, ettei presidenttiehdokas voi olla täydellinen – Pekka Haavistokin on joissain asioissa väärässä. Tarvitaan kuitenkin henkilö, jonka keskeinen sanoma kokoaa yhteen hyvinkin erilaisia ihmisiä. Esimerkkinä hän mainitsi Ahtisaaren kampanjasta puhetilaisuuden, jossa rinnakkain puhuivat kenraali ja aseistakieltäytyjä. Kontrasti oli ollut voimakas: jos nuo ihmiset ovat tässä asiassa samaa mieltä, niin pakkohan siinä on olla jotain…

Lähteen mukaan presidentinvaaleissa ei yleensä voitakaan se ehdokas, jota kannatetaan eniten, vaan se, jota vastustetaan vähiten. Kun ajattelen omaa äänestyskäyttäytymistäni, niin tässä on varmasti vinha perä: edellisissä presidentinvaaleissa äänestin pikemminkin vastaan kuin puolesta. Ratkaiseviksi äänestäjiksi Lähde nimesi äidit ja isoäidit. Miehet ja monet naisetkin valitsevat presidentin senhetkisen tilanteen perusteella, juuri nyt tuo tilanne on yhtä kuin Kreikan kriisi. Äidit ja isoäidit kuitenkin käyttäytyvät äänestyskopissa eri tavalla: he katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, tekevät päätöksiä lapsiaan ja lapsenlapsiaan ajatellen.

Illan viimeisteli Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi, joka kertoi kampanjasta käytännön tasolla. Tavoite on kova: kerätä 600 000 ääntä. Tällä hetkellä kannatus on mielipidemittauksissa vielä pientä, mutta se kuitenkin liikkuu oikeaan suuntaan: alussa kolme prosenttia, nyt tuplaantunut kuuteen. Kämppi myös muistutti, ettei galluptuloksista voi vielä tässä vaiheessa päätellä yhtään mitään – niillä kun on taipumus tehdä matkan varrella huikeitakin hyppyjä ja sukelluksia. Esimerkiksi Riikka Kämppi vetäisi mielipidemittauksia reilun kymmenen vuoden takaisista vaaleista:

KESÄKUU 1999 – TAMMIKUU 2000

Elisabeth Rehn johti kesäkuusta lokakuuhun, kannatus ylimmillään 29 %.
Lopputulos vaaleissa: 8 %.

Riitta Uosukainen johti loka-marraskuun, kannatus ylimmillään 31 %.
Lopputulos vaaleissa: 13 %.

Esko Aho johti joulukuun, kannatus ylimmillään 38 %.
Lopputulos vaaleissa: 34 %.

Tarja Halosen kannatus marraskuussa 17 %, johtoon vasta tammikuussa.
Lopputulos vaaleissa: 40 %.

Kaikki on siis vielä mahdollista. Ehdokkaiden vaalitentitkään eivät ole vielä alkaneet. Uskon, että niissä Pekka Haavisto tulee yllättämään monet.

♠    ♠    ♠

Tapaaminen oli hyvin innostava. Sen sanoma oli, että nyt jokaiselta Haaviston kannattajalta vaaditaan tekoja, ei pelkkiä sanoja. Päätinkin kääräistä hihat ja sylkäistä kämmeniin: ryhdyin saman tien puuhailemaan valtuuskuntaan myös kuuluvien Lauri Ylösen ja Arto Pajukallion kanssa jonkinlaista tukikonserttia Pekka Haavistolle. Toivottavasti saamme loppuvuoden aikana jotain järjestetyksi.

Haastankin myös muita Haaviston äänestäjiä barrikadeille: puhukaa aiheesta lähipiirissänne, levittäkää sanaa – kynttilän kätkeminen vakan alle on mennyttä maailmaa. Ääntä kannattaa pitää, sillä monet eivät luultavasti ole vielä hoksanneet kuinka erinomainen ehdokas kisassa on mukana.

Kommentit

  1. Tukikonsertti kuulostaa kiinnostavalta ja hauskalta, just sellaselta missä olis kiva olla itsekin mukana.

  2. ”Äidit ja isoäidit kuitenkin käyttäytyvät äänestyskopissa eri tavalla: he katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, tekevät päätöksiä lapsiaan ja lapsenlapsiaan ajatellen.”

    Haluaisin laittaa tähän sarkastisen kysymyksen ko. presidenttiehdokasta koskien. Onnea kuitenkin kampanjaan ja seuraan mielenkiinnolla kokonaisuutta että yksittäisiä ehdokkaita.

  3. Olin jo ajat sitten ihan varma ehdokkaastani ja ajattelin, että mikään ei enää mun päätäni käännä vaikka mikä olisi. No, nyt olen kuitenkin kelkkani kääntänyt ja minäkin olen päätynyt äänestämään Haavistoa. En yleensä seuraa politiikkaa mitenkään aktiivisesti, mutta nyt olen malttanut jonkunverran pysähtyä kuuntelemaan näiden ehdokkaiden haastatteluja jne. Onneksi olenkin kuunnellut, Haavistohan vaikuttaa varsin fiksulta ehdokkaalta!

    Tuo tukikonsertti kuulostaa loistoidealta! Jos se on julkinen tapahtuma haluaisin minäkin päästä paikalle. Ja jos satutte tarvitsemaan vapaaehtoisia ylimääräisiä käsipareja tai jotain voisin mielelläni auttaa jotenkin.

  4. Lienee kirjoittamaton sääntö että uskonnosta ja politiikasta ei kannata viritellä keskustelua päivällisillä.

    Monet tunnetut muusikot ovat ottaneet kantaa näkyvästi ja voimakkaasti, mutta ainakin osalla heistä on ollut siihen ns. varaa – kuten vaikka Brucella. Tarkoitan tällä sitä että kun suosio ja busineksen pyöriminen on mitä on, ei haittaa vaikka joku toista mieltä oleva vetäisi kidneypavut nenäänsä.

    Rohkeaahan tämä sinulta Anssi on, mutta ei taida edistää uraasi artistina ainakaan nykyisessä tilanteessa.

    Olisin tätä mieltä vaikka kannattaisinkin Haavistoa – mitä en todellakaan tee. Ei sillä, kaikki muutkin ehdolle tähän mennessä tyrkyttäytyneet ovat kutakuinkin sieltä onkalosta jonne aurinko ei paista, mutta silti…

  5. Juha H, totta. Voi tulla mielikuvia että jos ostat levyn tuet sillä vihreiden vaalikampanjaa, eikä kaikki halua tukea vaikka musiikista pitäisi. Käytännössä tämä on kaukaa haettua mutta ei voi välttyä ajatukselta.

  6. Mäkin olen nyt varmaan sitten jotenkin huonompi sairaanhoitaja ja nolo ihmisenä, kun äänestän Haavistoa. Meillä on (onneksi) jokaisella oikeus mielipiteisiinsä ja omiin valintoihin.

  7. Haavisto on ehdokkaista ainoa, joka mielestani sopisi Suomen presidentiksi. Kyseessa on valtion PR-duuni, enka todellakaan haluaisi Suomen kasvoiksi jotain umpimielisia dinosauruksia tms.

    Muutin pois Suomesta n. 15 vuotta sitten, enka yleensa aanesta Suomen vaaleissa, kun en aio tulevaisuudessakaan asua siella, mutta saatan tehda talla kertaa poikkeuksen ja aanestaa Haavistoa presidentiksi.

  8. Maailma olisi loistava paikka, jos kaikkien maiden johtajat olisivat pekkahaavistoja, oikeasti! Valitettavasti elämme maailmassa, jossa tarvitsemme vähän jämerämpää johtajaa. Onneksi tuleva presidenttimme Sauli Niinistö on suvaitseva ja tarvittaessa riittävän kekkosmainen, hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää Anssille ja Pekalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.