Forum 2002-2013
12.11.2010 7:31
Häikäilemätön yritys
Arvoisa Herra Kela A.
Pidän itseäni basistina, enkä myöskään ole ihan kunnossa. Olen erittäin vaikuttunut kyvystäsi sekoittaa aivotoiminta ilman kemikaaleja (kenties jopa vastapuolelta) sekä taidostasi harjoittaa siitoseloa välimerkkien ja muiden kirotus vireiden kanssa. Myöskin saivartelijoiden saivarina ansiosi ovat ihailtavat. Musiikillisista tuotoksista voidaan olla montaa mieltä, mutta kansa on korvillaan äänestänyt niidenkin puolesta, eikä matalien taajuuksien kielimiestä, huonoakaan, voi koskaan olla arvostamatta tarpeeksi.
Yläpuolisilla nuoleskelevilla ylisanoilla, joita lyhyehköstä koulu-urastani huolimatta olen koittanut viestin alkuun tikistää, yritän heikentää arvostelukykyäsi hetkiseksi (mikäli sellainen on ylipäätään mahdollista), ja saada sinua luovuttamaan jonkin henkilökohtaisen yhteystietosi allekirjoittaneelle.
Syy tähän häikäilemättömään yritykseen on se, että minulla olisi sinulle ehdotus (ei intiimi sellainen) josta saattaisit innostua. Minä ainakin innostuin, ja sehän ei takaa mitään! Normaalisti kaiketi tällaiset asiat hoidetaan ohjelmatoimiston kautta, mutta en aina muutenkaan koe olevani normaali. Henkilökohtaista kontaktia taas tavoittelen syystä että uskon ehdotuksellani toteutuessaan olevan uutisarvoa, joka toistaiseksi olisi hyvä pitää top sikret. Näinpä en halua tänne kaikkein pällisteltäviksi asiaa vielä saattaa.
Nokkelana miehenä varmasti kaivat sähköisen postiosoitteeni tämän foorumin tiedoista, mikäli hypnotisointini tuotti tulosta.
Jään kuuntelemaan.
T: Mies enharmonisen nimimerkin takaa

Viimeksi kommentoitu