Forum 2002-2013

suppa83 26.10.2003 6:52 Mihin maailma on mennyt? Olin todella hämmästynyt ja suorastaan pettynyt nähtyäni lööpit Anssista ja hänen uudesta suhteestaan. Olen ollut vakuuttunut Anssin kunnollisuudesta lehtijuttujen ja haastattelujen yms perusteella, mutta valitettavasti jouduin pettymään ja toteamaan, että onko kukaan mies todellakaan kunnon mies, joka ei sortuisi vieraisiin??? :oops:

Surullista mutta totta... Edes Anssi Kela ei ollut kunnon mies.
venluska 26.10.2003 21:12 Hassua kun kuuntelee tuota uutta levya, erokohun rinnalla monet biisit ovat saaneet uusia sivumerkityksia. Esimerkiksi Sormus: "Miksen voi saada sua? Miksen saa rakastua? Vaaraksi kauniin muuttaa sormus sormessani." tai miten sitten Ensilumi: "nainen murtumassa on, han ei kesta enaa, nousee sohvaltaan ja miestaan ja avokammenella, kaikin voimin lyo, mies ei puolustaudu lainkaan, ottaa iskun vastaan, hieman horjahtaa, tietaa ansainneensa lyonnin tuhatkertaisesti"

Enpa tuota itse tietenkaan voi tietaa, kuinka tarkkaa yhteytta lauluilla on Anssin tosielamaan, mutta nyt kuuntelen Suuria kuvioita levya eri korvalla kuin aikaisemmin. Ja ihan henkilokohtainen mielipiteeni koko touhusta on kuitenkin se etta vaikka Anssi kuinka olisi ollut se satuttava osapuoli ei ero ole koskaan helppo kenellekaan eika siita tulisi syyllistaa... Eikohan niin suoraselkainen mies kuin Anssi Kela ole ajatellut eron aika useaan kertaan lapi ennen kuin toimi sen eteen. Eika virallista eropyyntoa tietaakseni ole edes viela jatetty maistraatille, ainoastaan seiskan kannessa.