Anssi-sedän joulutarina

| Tagit: | Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Elelipä kerran Suomessa perhe nimeltä Müller: isä, äiti, tyttö, poika, vanha isoäiti ja sekarotuinen koirakin, Jouni. He asuivat pienen paikkakunnan laitamilla, suuressa kurjuudessa.

Isä-Müller oli ammatiltaan hevoskuiskaaja. Toimessaan hän oli läänin ehdotonta parhaimmistoa, mutta paikkakunnan viimeinen hevonen oli vastikään kuollut alkoholiin. Enää ei ollut hevosia isä-Müllerin kuiskattavaksi, siksi perheen talous oli romahtanut.

Erityisesti viimeisin kvartaali oli ollut vaikea. Müllerit olivat joutuneet hengenpitimikseen raapimaan seinistä teippiä syötäväkseen: maalarinteippiä aamuin ja illoin, roudarinteippiä harvoihin juhlahetkiin. Isä-Müllerilla oli onneksi voimakas parrankasvu: hänen partakarvoistaan perhe sai joka aamu haudutettua maittavaa ja ravitsevaa teetä (juomaa kutsuttiin nimellä partavesi). Äiti-Müllerin veli oli paikkakunnan hammaslääkäri, häneltä perhe sai arvokkaaksi lisäravinnoksi potilailta irtiraaputettua hammaskiveä.

Toimeen tultiin miten kuten, jokainen kantoi kortensa kekoon. Sähköä talouteen saatiin poljettavasta aggregaatista, jonka pyörittämiseen uutteran isoäidin leveät reidet valjastettiin. Lapset juoksuttivat kerkeillä jaloillaan käyttövettä läheisen ydinvoimalan lauhdevedestä, isä sävelsi sekstantillaan nykymusiikkia ja äidin tehtävänä oli päivittää koko perheen Facebook-statukset. Jouni-koirakin osallistui: se oli opetettu haukkumaan heti, jos se haistoi pienenkin tilaisuuden ansaita.

Päivät kuluivat isoäidin polkukoneesta kuuluvan nitinän säestyksellä. Rytmikäs narina kiiri perheen pienen torpan jokaiseen nurkkaan tahdittaen korutonta arkea: iiiUUUiiiUUU aamuisin, iiiUUUiiiUUU iltaisin ja iiiUUUiiiUUU vielä öisinkin. Kirskuva ääni peitti alleen vanhuksen puuskutuksen. Isoäidin suusta ei kuitenkaan koskaan kuultu valituksen sanaa – hän kyllä tiesi, ettei perheellä ollut varaa öljytä polkimia.

Perhe Müllerin kurja ahdinko puhutti paikkakuntalaisia. Joulu oli tulossa ja heräsi yleinen tarve tehdä jotain perheen hyväksi.

Lopulta asia vietiin aina kunnanvaltuustoon saakka. Joulun henki valtasi valtuutetut yli puoluerajojen ja kokouksessa kuultiin monia innostavia puheenvuoroja, joissa ehdotettiin erilaisia tapoja auttaa perhe Mülleriä. Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti perheen siirtämistä naapurikuntaan, jossa he saisivat nauttia matalammasta veroäyristä. Keskustalaiset tarjosivat ratkaisuksi Osuuspankin parkkipaikan nimeämistä Müllerin Aukioksi. Demarien edustaja vaati, että hyvätuloisuuden raja olisi määriteltävä niin alas, että Mülleritkin voitaisiin katsoa kuuluvaksi sen piiriin.

Värikkään keskustelun jälkeen saavutettiin lopulta konsensus: perhe Müllerin mökkiin päätettiin jouluaattona toimittaa 600 kiloa purjosipulia.

Aattoiltana huono-onnisen perheen ulko-ovelta kuuluikin kolkutus. Suuri oli Müllereiden hämmästys! Itse kunnanjohtaja oli tullut johtamaan lähetystöä, johon kuuluivat myös valtuuston puheenjohtaja, kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat, tiernapojat, partiolaisia hauskoine murre-esityksineen sekä helkanuoret, jotka rääkäisivät kulttuuritoimenjohtajan merkistä pari kisällilaulua.

Kunnanjohtajan puheen jälkeen koitti suuri hetki: kauempaa tieltä alkoi kajastaa valoa ja pian myös kuului kaunista melodiaa. Säveltä kuljettava valo lähestyi juhlapaikkaa. Perhe Müllerin lapset kurkistelivat uteliaana oviaukossa seisovan isänsä selän takaa. Hetken päästä he näkivät pienen vaaleansinisen kuorma-auton kääntyvän heidän pihaansa. Auton katolla oleva kovaääninen soitti ihaninta lasten koskaan kuulemaa melodiaa. ”Se on Nuuttipukki”, henkäisi pieni tytär-Müller.

Se jouluaatto ei unohdu koskaan. Vahvat kädet kantoivat autosta Müllereiden tupaan kymmeniä laatikoita hyvää purjoa. Äidin silmät kostuivat hänen katsoessaan kuinka rakkaat lapset rouskuttivat armoitettua herkkua silmät kiinni ja huulet hymyssä. Isoäiti löi käsiään yhteen siunaillen, mäysti purjoa hampaattomalla suullaan ja polki aggregaattiaan. Jouni haukkui.

Ja isä-Müller – tuo kelpo mies! – joutui liikutuksen valtaan. Arvokkaiden vieraiden lähdettyä hän ryntäsi mökistään pimeälle pihamaalle, kopsautti kantapäänsä yhteen ja nosti levyksi suoristamansa oikean kätensä otsalleen. Alahuuli vapisten ryhdikäs hevoskuiskaaja teki kunniaa, ei kenellekään erityisesti.

Hän kuunteli Nuuttipukin loittonevan auton kovaäänistä. Yhä hiljempaa kuuluvasta melodiasta hävisi ensin yksi nuotti, sitten toinen.

Lopulta ei kuulunut enää mitään.

Alkoi sataa lunta.

♠    ♠    ♠

Rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille!

Kommentit

  1. Voihan purjo! Tästä tuli oikein lämmin joulumieli! 🙂

  2. Kiitos joulusadusta 🙂
    Ja oikein makoisaa ja rauhallista joulua niin Anssille kuin muille blogilaisille! ¤<:)

  3. Kiitos Anssi! Toi iloa muuten vähän vaikeassa elämäntilanteessa!

  4. Vai että partakarvateetä ja hammaskiveä. Onneksi oli onnellinen loppu! 🙂

  5. Oi, mikä kaunokirjallinen joulunovelli!
    Joulukiireiltäni koin tämän lukuelämyksen vasta nyt. Olen häikäistynyt! Luulin, että joulu on niin puhki kaluttu aihe,
    ettei kukaan keksisi siitä enää mitään uutta kirjoitettavaa. Kirjailija Kela pääsi yllättämään kaltaiseni lukutoukan ja kirjakriitikon!
    Kerronta on tuoretta ja empaattista, kuin lämmin hönkäys talvisäässä.
    Tarina etenee kuin lehmän märepala ja saa lukijan nieleskelemään liikutuksesta,hikoamaan jännityksestä ja pitelemään vatsaansa(tuleeko ykä vai ei?).
    Kela lienee seurannut nyky-yhteiskunnan köyhälistön elämää läheltä,
    koska osaa näin tarkkanäköisesti kuvata suomalaisen vanhustenhuollon ja lastensuojelun tilaa. Hienovireisesti hän punoo juonen juuret köyhyyden alkulähteille, politiikan kiemuraiseen kehtoon (jonka vastakohta on joluluseimi!).
    Kertomus sisältää myös havahduttavan raittiuskasvatuksellisen osion,
    sillä hevosten alkoholiongelmiin ei todellakaan ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota!
    Toiveikkaana jään odottamaan, että ensi jouluna saan jakaa kummilapsille ja koko suvulle Anssi-sedän joulusatukirjoja!

  6. Todella samaa mieltä kuin ”Kummitäti”! Hienosti kiteytetty!

  7. Mainio tarina!

    Erityisesti pidin kohdasta, jossa kolmen puolueen edustajat esittivät ratkaisuvaihtoehtojaan, sekä kohdasta, jossa todettiin ”…teki kunniaa, ei kenellekään erityisesti”.

  8. […] Eräs toinenkin asia jäi tänä vuonna harmillisesti tekemättä: minulla ei ennen tätä matkaani ollut aikaa kirjoittaa teille perinteistä joulusatua! Kirottua! Tämä harmittaa oikeasti, joulutarinan kirjoittaminen on ollut loppuvuoden kohokohta. Tähän hätään joudunkin tarjoamaan teille vain uusinnan vuodelta 2009. Virittäytykää siis joulun tunnelmaan lukemalla joulutarina köyhästä Müllerin perheestä. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.