Forum 2002-2013
9.1.2004 23:04
Miten muusikot jaksaa?
Tässä pamahti päähäni pitkän vaitiolon jälkeen ajatus.. Miten ihmeessä muusikot jaksaa vääntää keikkarundia mediamyllytyksen, pikkutunneille kestävien keikkojen ja biisien väsäämisen keskellä? Mistä ihmeestä nämä tavallista sukankuluttajaa ilahduttavat ihmiset saavat päivittäisen duracell-annoksensa? Superihmisiäkö he ovat? Itsestä tuntuu että tavallinen arkikin on jo liikaa... Miten esim. sie Anssi jaksat vetää keikasta toiseen 110 lasissa samoja biisejä? Mistä se inspiraatio lähtee? Sinä kun et käsittääkseni varsinainen huomiota haluava linssilude ole ollut koskaan... Nyt vietät toki keikkataukoa ja saat latailla akkuja, mutta kohtahan se sitten jo autoilu vie aikaasi... ja sitten pitäisi taas biisejä väsätä... Työntekoahan se on tietty siinä kuin muillakin mutta ainakaan itseltäni tuo miltei jatkuva esilläolo ja mediaryöpytys ei taittuisi mitenkään... Aloin tässä tälläisiä miettiä kun tuo uusi idoli kruunattiin ja mahtaakohan neito tietääkään mikä häntä odottaa... Lööpit hehkuttaa rakastaan vain hetken, lopulta myy viimeistä kaappiluurankoa myöden... :roll:
10.1.2004 21:32
Ainakin minua helpottaa se, että yritän keskittyä tekemään yhtä asiaa kerrallaan. Biisien tekoon on oma aikansa, niiden levyttämiseen omansa ja silloin kun keikkaillaan, niin tehdään sitten vain sitä.
Rundilla on kieltämättä toisinaan raskasta, mutta keikkailu syö enemmän henkistä kuin fyysistä kapasiteettia. Fysiikkaa koettelee lähinnä itse keikka, joka on vain reilun tunnin mittainen suoritus. Tämän tunnin eteen täytyy kuitenkin tavallisesti matkustaa satoja kilometrejä ja sitten vain odottaa, odottaa ja odottaa tunnista toiseen, että jotain järkevää alkaisi vihdoin joskus puoliltaöin tapahtua. Nukkumaan ehtii harvoin ennen neljää ja seuraavana aamuna onkin taas lähtö uusiin seikkailuihin. Jatkuva bussissa istuminen ja odottaminen on yllättävän kuluttavaa ja seurauksena on yleensä jatkuva, krooninen väsymys, johon nukkuminen ei auta. Tätä taustaa vasten ei ole lainkaan yllättävää, että alkoholismi on ammattitauti, johon niin monet esiintyjät sairastuvat. Alkoholia on jatkuvasti tarjolla (usein vielä ilmaiseksi), eikä keikkaa odotellessa ole juuri parempaakaan tekemistä kuin ryypätä.
Mutta onhan sitä olemassa huomattavasti raskaampiakin ammatteja (ja toisaalta kevyempiäkin...). Sitä minä vain usein ihmettelen, että miten ihmeessä äänimiehet jaksavat tätä hommaa. Jos tämä tuntuu minusta raskaalta, niin hehän sentään kantavat, pystyttävät ja purkavat painavat äänikamat ajaen siinä sivussa vielä bussia - saamatta työstään juurikaan kiitosta. Nämä näkymättömät puurtajat eivät paistattele parrasvaloissa, mutta ovat juuri niitä todellisia työn sankareita!
Rundilla on kieltämättä toisinaan raskasta, mutta keikkailu syö enemmän henkistä kuin fyysistä kapasiteettia. Fysiikkaa koettelee lähinnä itse keikka, joka on vain reilun tunnin mittainen suoritus. Tämän tunnin eteen täytyy kuitenkin tavallisesti matkustaa satoja kilometrejä ja sitten vain odottaa, odottaa ja odottaa tunnista toiseen, että jotain järkevää alkaisi vihdoin joskus puoliltaöin tapahtua. Nukkumaan ehtii harvoin ennen neljää ja seuraavana aamuna onkin taas lähtö uusiin seikkailuihin. Jatkuva bussissa istuminen ja odottaminen on yllättävän kuluttavaa ja seurauksena on yleensä jatkuva, krooninen väsymys, johon nukkuminen ei auta. Tätä taustaa vasten ei ole lainkaan yllättävää, että alkoholismi on ammattitauti, johon niin monet esiintyjät sairastuvat. Alkoholia on jatkuvasti tarjolla (usein vielä ilmaiseksi), eikä keikkaa odotellessa ole juuri parempaakaan tekemistä kuin ryypätä.
Mutta onhan sitä olemassa huomattavasti raskaampiakin ammatteja (ja toisaalta kevyempiäkin...). Sitä minä vain usein ihmettelen, että miten ihmeessä äänimiehet jaksavat tätä hommaa. Jos tämä tuntuu minusta raskaalta, niin hehän sentään kantavat, pystyttävät ja purkavat painavat äänikamat ajaen siinä sivussa vielä bussia - saamatta työstään juurikaan kiitosta. Nämä näkymättömät puurtajat eivät paistattele parrasvaloissa, mutta ovat juuri niitä todellisia työn sankareita!
11.1.2004 9:36
Niin, on niitä rankkoja ammatteja muitakin, mutta tavallaanhan on kyse "kutsumuksesta". Pahuksen rankkoja kutsumuksiahan nuo ovat...
Lukekaapa ihan huvinvuoksi HS:n Nyt- liitteen tarina sairaalatyöntekijästä, lääkäri Eeva Leppävuoren päivästä Malmin sairaalassa, työvuoro kesti 24 tuntia...
Kyllä kaikkia rankkojen (ja muidenkin) ammattien edustajia täytyy kunnioittaa ja jokaistahan tarvitaan, niin lääkäriä kuin muusikkoakin.
*kumartaa syvään ja lausuu kiitoksen maailman kaikille äänimiehille*
Lukekaapa ihan huvinvuoksi HS:n Nyt- liitteen tarina sairaalatyöntekijästä, lääkäri Eeva Leppävuoren päivästä Malmin sairaalassa, työvuoro kesti 24 tuntia...
Kyllä kaikkia rankkojen (ja muidenkin) ammattien edustajia täytyy kunnioittaa ja jokaistahan tarvitaan, niin lääkäriä kuin muusikkoakin.
*kumartaa syvään ja lausuu kiitoksen maailman kaikille äänimiehille*
11.1.2004 10:54
Tuo Nytin juttu oli todella mielenkiintoinen. Me jopa taisteltiin siitä, kuka saa lukea sen ensin :-)
Oikeastihan jokaisen menestyvän ihmisen takana on paljon "likaisen työn tekijöitä", jotka saavat hyvin harvoin kiitosta työstään. Usein heille kerrotaan, mitä he tekevät huonosti, mutta kukaan ei muista kertoa, mitä he tekevät hyvin. Näitä ovat mm. sairaanhoitajat ja laitosapulaiset, jos sairaalamaailmassa ollaan. Lisäksi mm. siivoojat ja tehtaiden "liukihihnatyöntekjät".
Siis suur kiitos kaikille taustalla töitä tekeville!
Oikeastihan jokaisen menestyvän ihmisen takana on paljon "likaisen työn tekijöitä", jotka saavat hyvin harvoin kiitosta työstään. Usein heille kerrotaan, mitä he tekevät huonosti, mutta kukaan ei muista kertoa, mitä he tekevät hyvin. Näitä ovat mm. sairaanhoitajat ja laitosapulaiset, jos sairaalamaailmassa ollaan. Lisäksi mm. siivoojat ja tehtaiden "liukihihnatyöntekjät".
Siis suur kiitos kaikille taustalla töitä tekeville!
11.1.2004 13:53
Ei tässä nyt eri ammatteja kannata ruveta tietenkään rankkaamaan, mutta jos pitäisi, niin kyllä joku sairaanhoitajan tai perushoitajan tai muu hoitoalan työ on varmasti fyysisesti ja psyykkisesti paljon raskaampaan kuin artistien ja kaiken lisäksi vielä palkkataso on alhainen ja työtä tehdään vuodesta toiseen joka päivä. Kuinkas monta kuukautta Anssi tätä keikkatyötä viime vuonna tekikään? Anssi on kyllä mielestäni tässä hyväosainen.
11.1.2004 16:37
Anssi on kyllä mielestäni tässä hyväosainen.
Niin minunkin mielestäni. Siksipä kirjoitinkin, ettei tämä minun toimeni ole lainkaan sieltä rankimmasta päästä.
Niin minunkin mielestäni. Siksipä kirjoitinkin, ettei tämä minun toimeni ole lainkaan sieltä rankimmasta päästä.
11.1.2004 21:56
Hyväosainen ehkäpä töiden puolesta, mutta media on ainakin pyärittänyt kiitettävästi lähiakoina. Mitenkään sairaanhoitajia väheksymättä, mutta julkkiksilla on se henkinenkin taakka kannettavana etenkin niinä aikoina kun lehdet kirjoittavat jokaisesta liikkeestä. (Vai onko se taakka?)
12.1.2004 6:08
Henkinen taakka tulee kyllä mieleen esim. ikäihmisten hoitajilla eri tavoin tietysti mutta kuitenkin. Tajusko kukaan?
12.1.2004 6:28
Kyllä sairaanhoitajan työ on henkisesti todella raskasta. Siinä tekee työtä hyvinkin epäinhimillisissä olosuhteissa ja aivan liian pienellä miehityksellä. Akuuttiosaston sairaanhoitaja (tai lähihoitaja) saattaa joutua useisiin yllättäviin tilanteisiin (esim. sydänkohtaus tms.) saman työvuoron aikana. Joskus saattaa joutua jopa hoitamaan kahta kohtausta yhtäaikaa. Ei todellakaan mitenkään erityisen mukavaa. Ja henkisesti pirun raskasta. Potilaiden kuolemisesta puhumattakaan...
Se työ siis rassaa henkisesti täysin eritavalla kuin julkkiksen elämän lehdissä puiminen. Tottahan toki se voi olla raskasta.
Se työ siis rassaa henkisesti täysin eritavalla kuin julkkiksen elämän lehdissä puiminen. Tottahan toki se voi olla raskasta.
12.1.2004 6:53
Tajusin kyllä nappisimmu! :D
Paljoltihan riippuu juuri ihmisen henkisestä kestävyydestä ( ja tätähän voi harjoittaa käymällä esim. lenkillä yms.), kaikkeen tottuu, niin hyvässä kuin pahassakin. Tavallaan työpäivä kun alkaa, niin jokainenhan tietää sen "työroolin", joka ei ole "minä" vaan työminä.
Se kestää kaiken, mutta tosissaan, se on suhteellista.
Kaikki olot muuttuu työkokemuksen karttuessa, aivan kuin sairaanhoitajakin sanoi, että ei ollut huono päivä, koska ketään polille tuotua ei oltu esim. pahoinpidelty tms. Eli ihminen mukautuu kuitenkin. Olen sen itsekin huomannut, kun valmistun tarjoilija/baarimestariksi. Siinäkin näkee kaikenlaista ja työajat on mitä on. Aina sitä miettii miten jaksaakin valvoa myöhään ja olla iloinen....
Paljoltihan riippuu juuri ihmisen henkisestä kestävyydestä ( ja tätähän voi harjoittaa käymällä esim. lenkillä yms.), kaikkeen tottuu, niin hyvässä kuin pahassakin. Tavallaan työpäivä kun alkaa, niin jokainenhan tietää sen "työroolin", joka ei ole "minä" vaan työminä.
Se kestää kaiken, mutta tosissaan, se on suhteellista.
Kaikki olot muuttuu työkokemuksen karttuessa, aivan kuin sairaanhoitajakin sanoi, että ei ollut huono päivä, koska ketään polille tuotua ei oltu esim. pahoinpidelty tms. Eli ihminen mukautuu kuitenkin. Olen sen itsekin huomannut, kun valmistun tarjoilija/baarimestariksi. Siinäkin näkee kaikenlaista ja työajat on mitä on. Aina sitä miettii miten jaksaakin valvoa myöhään ja olla iloinen....
16.1.2004 20:29
Itteänikin on askarruttanut sama juttu ja kiva kun sai siihen vastauksen.
Viimeksi kommentoitu