Forum 2002-2013

Mari 17.8.2004 14:59 Veteli Muistan vielä hämärästi kun keväällä 2003 naureskelin sellaiselle lupaavankuuloiselle sanaparille kuin Vetelin Kemora. Nyt hieman asiaa nuuskineena täytyy todeta, että sanapari Vetelin Foxmanni on paljon huolestuttavampi. Foxmannin lavan takana seinällä oli muuten kuva ketusta joka soitti saksofonia... (sarjassamme oleellisia faktoja) Veteli vaikutti sellaiselta pienehköltä maalaiskylältä, jossa näkyi punaisia puutaloja ja lehmiä sekä paikkakunnan suuri häppeninki eli 15-vuotiaitten SM-yleisurheilukisat. Tien varressa oli varoituksia töyssyistä.

Pääsin riemukseni seuraamaan Vetelin keikan kehityskaarta noin klo 16:sta eteenpäin. Lähtöpiste oli se, että bussi seisoi parkkipaikalla ja bändi lojui "tämä on kaukana hyvästä"(A. Karisalmi) -olosuhteita väsyneesti päivitellen täyteen majoitetun hotellin uumenissa, kunnes kokoontui aulaan pitämään kriisipalaveria. Tässä vaiheessa koko joukkio vaikutti ilmeisen kypsältä lähtemään bussilla kotiin. Roudaus kuitenkin pääsi lopulta vauhtiin ja pahin suonsilmäke oli ohitettu.

Sitten soundcheckit. Siinä oli pari pätkää covereita, en kykene enää muistamaan. Ame pyysi poppoota soittamaan "sitä uutta biisiä" ja bändi veivasi Karhusaaren kolmesti läpi, mitä voidaan kuulemma pitää jo treeninä. Eka versio oli liian nopea ja Anssi ohjeisti Saaraa soittamaan alkuun jotain nummelamaista. Viimeinen versio ansaitsi aplodit, kuulosti jo tosi hyvältä! "Joku" oli kuulemma edellisiltana vienyt Karhusaaren sanat, mistä syystä Anssilla oli usein jossain kohdassa lyriikoita sellainen hauska muminaosuus.

Soundchekin jälkeen (kuten sitä ennenkin) bändi lähti valmistautumaan keikkaan odottamalla... Henk. koht. olen sitä mieltä, että kyseisessä Foxmannissa on äärimmäisen vähän virikkeitä ja bändi taisi olla samoilla linjoilla, mikä oli myöhemmin havaittavissa... Illalla bändi valtasi takkahuoneen omaan käyttöönsä, mikä taisi lisätä viihtyvyysastetta kummasti.

Keikan alkamisajaksi oli merkitty 00.30, syystä että Foxmannin yleisö tulee perinteisesti vasta myöhään paikalle. Ja väkeä olikin sitten yli 200, ihan kunnon lauma. Sanotaanko näin, että nuorempaa väkeä oli aika vähän. Paikalla oli ilmeisesti myös jonkin verran autoiluväkeä, ainakin Koirasten tiimin edustajia. Epäilen että se oli vaikuttanut hiukan Anssinkin ulkomuotoon, sillä hiuspehkoa oli selvästi pistetty ojennukseen ja vaatetuskin oli asteen normaalia tyylikkäämpi. (Sama takki joka vilahti Sporttitähdet-ohjelmassa.)

Biisilista oli ihan mukava:
1. Milla
2. Faijan haamu
3. Kaksi sisarta
4. Laulu petetyille
5. Mikan faijan BMW
6. Karhun elämää
7. Karhusaari
8. Mies ja meri
9. Puistossa
10. Sormus
11. 1972
----------
12. Kipinöitä
13. Nummela

Sipeä osattiin odottaa lavalle ja hän tuli tuuraamaan Kellyä BMW-biisiin, ilman harjoittelua tietenkin ja tietty se meni mallikkaasti. Se hiukan häiritsi, että lavan edessä alkoi kummallinen vellonta juuri noihin aikoihin ja kesti juuri sen aikaa, että kunnon valokuvan ottaminen Sipestä oli mahdotonta. Kuvia räpsin vajaan rullallisen, mutta keskityin nyt vaihteeksi kuuntelemaan musiikkia eli kuvalliselta annilta ei voi hirveitä odottaa.

Karhun elämää oli mukava kuulla pitkästä aikaa, mutta isomman maininnan ansaitsee Karhusaari. Se oli vielä soundcheckejäkin jalostuneempi versio, oikein hieno! Anssikin sanoi, että kappaleen loppu oli tosi hidas, mutta versio oli hyvä. Sama biisi kummittelee kuulemma "demonisesti" myös eräiden bändin edustajien päässä. Vaikuttaa siltä että tuon kappaleen taru on vasta alussa...

1972:n jälkeen bändi puolittain katosi lavalta (keittiön puolelle), Anssi jäi lavalle jumiin kirjoittelemaan parit nimmarit ja innosti yleisöä taputtamaan bändin lavalle. Ekan encoren paikalla luki biisilistassa "kissa" (selkeesti Kellyn käsialaa ja lyhennelmiä), mutta Anssi halusi soittaa Kipinöitä. Versio oli aika hyvä ainakin siitä päätellen, että sen instrumentaalipätkä jäi soimaan päähän. Kelly käytti ilmeisesti paikalle "roudaamaani" tyhjää väkiviinapulloa kilkutteluun. Nummelaa ennen tuli gallialais-spiikki. Yleisö intoutui huutamaan ja taputtamaan vielä lisää, mutta lisää kappaleita ei enää kuultu.

Loppupäätelmä: lähtökohtiin nähden keikka onnistui hämmästyttävän hyvin! Siinä tuntui olevan normaalia enemmän potkua. Bändikin oli suunnilleen samoilla linjoilla, tosin muistan vain sen, että Antti sanoi yhtyvänsä Saaraan ja Saaran mukaan keikka oli kai lähtenyt lentoon paremmin kuin edellisiltana... tai jotain. :roll:

Seuraavana aamuna päädyin vesisateesta huolimatta Kemoran radalle, jossa oli vuorossa taas paljon odottelua, tuota Vetelin reissun oleellisinta puuhaa. Mutta kun sää parani ja autot pääsivät liikenteeseen, oli hymy herkässä! Kyllä kannatti päästä tuotakin hupia näkemään. Autoilu osoittautui yllättäen aika viehättäväksi lajiksi, varikolla käppäili ajajia haalareissaan ja telttojen suojissa säädettiin kilpa-autoja. Bensa haisi ja moottorit murisivat (ah). Ja sitten kisavalmiit autot ryhmittyivät varikon portille ja lähtivät radalle. Ja yleisö kirmasi lähimpään katsomoon pitämään peukkuja suosikeilleen. Jotenkin nousi mieleen videopätkät, joita on nähnyt vanhoista formulakisoista. Tuollaiset sympaattiset kisat, joissa on aitoa ajamisen riemua. Onnistumisia, epäonnistumisia ja rehtiä kilpailua. (Tämähän uhkaa mennä ihan runolliseksi.) Mutta kivaa siellä kaikesta odottelusta huolimatta oli!

Sitten viestin (jonka piti olla lyhyt) tärkein osuus, eli terveiset ja kiitokset! Mahtoikohan bändi saada hernetervehdyksen? Se oli kuitenkin ihan ystävällismielinen, silmät ristissä oleva naama esitti minua. Isot terveiset niille kahdelle tyypille, jotka epäilemättä tästä eteenpäin osaavat yhdistää nimeni ja naamani, oli ilo vaihtaa ajatuksia mm. automatkojen aikana. Terveiset kaikille seitsemälle tyypille, joiden kanssa "roudasin" innokkaasti kykyjeni mukaan. Voi sitä riemua, kun keksii ihan itse, mihin piuha kuuluu tökätä! Terveisiä myös sille hotellin miespuoliselle edustajalle, joka antoi minun itse pedata upottavan petini - loistavaa palvelua, tuodaan ihan petivaatteet ja kaikki! Ja terveiset ja kiitokset tietysti myös the levylaulaja-formulakuskille, jonka on syytä muistaa että vasta harjoittelu tekee mestarin.

Legendaarinen Veteli! :P
jassu 17.8.2004 16:56 Näitä keikkaraportteja on sitten oikeesti yli kiva lukea :D
Tuli tosta viinapullosta mieleen (tämä nyt ei ole mikään tärkeä juttu, yllätten) siis kun olttiin siellä Äänekosken keikalla niin siinä "portilla" oli lippujen tarkastus ja myös laukkujen tarkastus.
(Tietysti sitä varten ettei kukaan salakuljeta sinne omia juomia)
Olin tietysti ihan hämilläni että mitä? :shock: En luullut joutuvani mihinkään tarkastukseen, mutta jouduin kuitenkin.
Noh se mies sitten tunnusteli laukun sisällön (siis laukun päältä) ja tietysti se tunsi että laukussa oli pullo.
Tietysti mies heti uteli että mikäs pullo se neidillä täällä on, noh ei muutakun laukku auki ja pulloa tarkastamaan.
Olin vielä laittanut pullon pieneen muovipussiin, ettei se vaan vuotaisi ja kamera menisi pilalle.
Varmaan se ukkeli luuli että yritän jotenkin suojata sitä pulloa, ettei kukaan vaan löytäisi sitä.

Ei mies sitten avannut sitä muovipussia, vaikka sanoin hänelle että voisi ihan hyvin avata pullon, ettei hän siitä pullosta löytäisi kuin vettä.
Jotakin se siinä mumisi ei varmaan uskonut, että siinä puolen litran muumimullossa oli todellakin vaan vettä.

Jos olisin tiennyt että yhdestä muumilimsa pullosta syntyy tollanen hämminki niin olisin jättänyt sen vesipullon kotiin, mutta kun sitä raahaa keikoille mitä kummallisempia tavaroita mukaan. :roll:
Trientale 17.8.2004 17:44
Mari
"Joku" oli kuulemma edellisiltana vienyt Karhusaaren sanat, mistä syystä Anssilla oli usein jossain kohdassa lyriikoita sellainen hauska muminaosuus.

Buahhahhaa! :twisted: Minä muuten osaan sen jo ulkoa. Tänäänkin se biisi on pyörinyt päässä ihan kivasti, eli melkein koko ajan... Voisin ruveta Anssille kuiskaajaksi.
Viime syksynä nappasin Järvenpäässä Insomnian sanojen pätkän, mutta siinä oli vain kertosäettä (Saaraa varten). Karhusaari-paperissa ei puolestaan ole kertosäettä, mutta sen melkein muistinkin jo Tavastialta.

Sitä en muuten ole maininnutkaan vielä, että Kurikan keikkaa edeltäneenä yönä näin unta tuosta keikasta (miten näistä Anssi -aiheisista unista tuntuu tulleen niin kovin yleisiä viime aikoina..?). Unessa luin biisilistaa ennen keikkaa ja olin aivan innoissani, kun siinä luki Karhusaari. Ja sitten se siellä unikeikalla esitettiinkin. Enneuni siis selkeästi. Mutta miksi tuosta unesta pitää tässä yhteydessä mainita, niin Mari oli myös siinä unessa tuolla kyseisellä Kurikan keikalla. Melkein meni sitten sekin kohta nappiin, olin vain päivää edellä... :P
Mari 18.8.2004 14:58 Jos joku nyt kuvittelee että salakuljetin keikalle pullon, niin onnittelut! Pullo oli peräisin hotellin baarista, jossa hiukan ihmelteltiin mihin sitä tarvitsin. Muovinen ei Kellylle kelvannut.

Sitten Karhusaaresta, että keikkaversiossa ei ollut yhtään sanojen unohdusta, enkä huomannut niitä muissakaan kappaleissa. Paitsi... soundcheckin jälkeen Antilla oli lievää epätietoutta siitä, miten Karhusaaren kertosäkeessä tulee laulaa, onko siinä "palaa" (kuten oli soundcheckeissä) vai "tulee" (muistaakseni Tavastian versiossa). Anssi ei kuulemma ollut vielä päättänyt asiaa. Sitten keikalla ekassa kertsissä Anssi lauloi "palaa" ja Antti ilvehtimisistä päätellen "tulee". Loput kertosäkeet meni sitten "tulee"-sanalla.

Sellainenkin muistui vielä mieleen, että Kahdessa sisaressa oli pitkästä aikaa saatu saaliiksi jotain muuta roinaa kuin pilkkihaalareita. En ole kyllä yhtään varma muistanko oikein, eli parempi ois etten sano mitään... Ne ylimääräiset tuotteet kun on aina sellaisia että oma kuuloaistimus ja muisti alkaa epäilyttää. Joulupalloja ja munanleikkureita? :lol:

Foxmannin kunniaksi pitää kai sanoa pari hyvääkin asiaa: aamupala ja biljardihuoneen seinällä ollut iso mustavalkoinen James Dean-juliste. Lisäksi ulkopuolelta katsottuna talossa oli myös Pub Kräpylä, mutta sen sijaintia ei tullut selvitettyä.
jassu 18.8.2004 16:07 En Mari TODELLAKAAN luullut että kuljetit sinne keikalle mitään viinapulloa!
Mulla vaan tuli mieleen tosta viinapullosta se Äänekosken laukkujen tarkastus viinapullojen varalle.
Minun kirjotukset on yllättäen taas ymmärretty väärin :?
Enkä tarkoittanut loukata sinua Mari mitenkään, joten toivottavasti et pahoittanut mieltäsi...
Mari 19.8.2004 14:32 Ei ei, en minä uskonutkaan että sinä tuollaisia kuvittelisit, joten nou problemo. Ajattelin vaan vähän täsmentää, ettei kukaan pääse väittämään mitään kummallisuuksia. Huvittavaahan se olis jos minua jonain viinaksien salakuljettajana pidettäisiin! Tuolla Vetelissäkin kun kanniskelin tuota (ah jo niin kuuluisaa) pulloa soundcheckiä soittelevalle bändille ja ojensin sitä Kellylle ("Joko kelpaa?"), Anssilta tuli aika terävä mulkaisu pullon suuntaan. :D