07.07.2003 STUDIORAPORTTI #4

Hyvät ystävät: se on täytetty. Levy on vihdoinkin valmis! Toinen sooloalbumini masteroitiin Pauli Saastamoisen toimesta Finnvoxilla perjantaina 4.7. Kunhan vielä kannetkin saadaan valmiiksi, on levy suunnitelmien mukaisesti kauppojen hyllyillä elokuun lopussa. Tunnelma on tällä hetkellä lähinnä helpottunut. Prosessi kesti jälleen huomattavasti pidempään kuin alunperin oli tarkoitus ollen myös suunniteltua vaikeampi. Albumin tekemiseen kuluneen reilun vuoden aikana minulta murtuivat molemmat ranteet ja selkärangat (henkinen ja fyysinen), vietin lukemattoman määrän unettomia öitä repien hiuksia päästäni ja kiroten biisintekemisen vaikeutta, kävin läpi kolmenkympin kriisiä, painoni putosi, menetin useaan otteeseen haluni tehdä koko levyä tai ylipäätään musiikkia… Toisin sanoen tämä on ollut tosi kivaa! Tuntuukin hassulta muistella, kuinka Nummelan jälkeen ajattelin, etten enää ikinä tee levyjä näin vaikealla tavalla. Seuraava levy tulisi nopeasti ja helposti: bändin kanssa muutamaksi päiväksi studioon ja ulos valmiin albumin kanssa – musiikintekeminenhän on hauskaa. No, ehkä se kolmas levy tehdään sitten noin…

Vaikka tekoprosessi ei kaikilta osin ollut mikään helpoin mahdollinen, voidaan kuitenkin todeta, että lopussa kiitos seisoo. Olen levyyni erittäin tyytyväinen. Loppujen lopuksi minulla oli valmiina kaikkiaan 13 kappaletta, joista masterointia edeltävänä päivänä ryhdyimme Asko Kallosen kanssa karsimaan albumikokonaisuutta. Ja niinhän siinä kävi, että jouduin tinkimään yhdeksän biisin periaatteestani. Levylle tulee tällä kertaa kymmenen laulua.

1. Kipinöitä

Tein biisin alunperin Pahat pojat –elokuvaan, jonka käsikirjoitukseen teksti viittaa (itse filmiä en ole edes nähnyt). Minusta riippumattomista syistä kappale jäi kuitenkin loppumetreillä pois leffasta. Ajattelin aluksi jättää koko biisin julkaisematta liikaa elokuvaan liittyvänä, mutta se oli yksinkertaisesti liian hyvä jätettäväksi rannalle! Laulusta oli pitkään olemassa vain ns. mies ja piano –versio, mutta juhannuksen jälkeen Hollolan Petraxissa pidetyssä sessiossa biisi sai Leri Leskisen johdolla hieman lihaa luittensa ympärille. Kokonaisuus on edelleen erittäin pienimuotoinen: akustista kitaraa, huuliharppua ja Saara Metsbergin soittama piano. Sipe vieraili studiossa soittaen viisi nuottia baritonikitaralla. Itse asiassa tätä kappaletta äänitettäessä toteutui täydellisesti alkuperäinen ideani kakkoslevyn tekemisestä: koko hoito äänitettiin ja miksattiin rennoissa tunnelmissa noin neljässä tunnissa. Näinhän sen pitäisi aina mennä!

2. 1972

Tuorein levyn kappaleista; kirjoitin sen toukokuun lopussa toipuessani selkäleikkauksesta. Biisi kertoo luokkakokouksesta ja vanhojen kavereiden tapaamisesta vuosien jälkeen. Teema on siis sama kuin Mikan faijan BMW:ssä, mutta näkökulma erilainen ja hieman vähemmän dramaattinen. Tällä kertaa kukaan ei ainakaan kuole…

Musiikillisesti 1972 on silkkaa stadionrokkia Bryan Adamsin tyyliin! Tajusin biisiä kirjoittaessani, että Suomessa on ainakin yksi yhtye, joka tietää miten tämä pitää soittaa. Otin yhteyttä Lasse Kurkeen ja tiedustelin mahdollisuutta saada Lemonator säestämään minua. Lasse innostui välittömästi ja muidenkin sitrusmiesten ollessa juonessa mukana, kokoonnuimme kesäkuussa Soundtrack –studioon soittamaan ja laulamaan. Lopputulos on vähintään erinomainen ja biisi on näillä näkymin albumin seuraava sinkkulohkaisu.

3. Laulu petetyille

Vanhin levyn biiseistä. Laulu petetyille oli olemassa jo Nummelaa tehtäessä ja Asko olisi itse asiassa halunnut julkaista sen jo silloin. Kieltäydyin tuolloin, koska tiesin, ettei Nummela tarvinnut enää lisää materiaalia ja halusin säästää hyvän biisin seuraavalle levylle. Tämä versio valmistui kotistudiossani ensimmäisenä kakkosalbumin materiaaleista lokakuussa 2002 ja viitoitti tietä koko levyn suhteen. Tein kaiken alusta loppuun yksinäni ja huomasin tällä tavoin pystyväni luomaan jotain melko uniikkia. Käytin samaa metodia lopulta puoleen albumin raidoista.

4. Mies ja meri

Mies ja meri oli pitkään albumin ulkopuolella. Olin tehnyt siitä version kotistudiossa ja meistä tuntui Askon kanssa, ettei biisi taida olla riittävän hyvä ansaitakseen paikkaa levyltä. Päätimme tehdä sen kuitenkin uudestaan Lemonator –sessiossa. Ajatuksena oli, että ehkä sitä voisi käyttää edes sinkun b-puolena. Lopputulos löi meidät ällikällä: Lemonatorin käsittelyssä aiemmin levoton ja kireä biisi rauhoittui ja svengaa nyt todella letkeästi. Ehdottomasti Suomen amerikkalaisinta soittoa! Tunnelma on niin leppoisa, että pakkohan se oli laittaa levylle…

5. Faijan haamu

Albumin todellinen murheenkryyni. Olen jo pudonnut laskuista kuinka monta erilaista versiota tästä tehtiin! Oikeaa ajatusta ei meinannut löytyä, ei sitten millään. Lopulta kiikutin viimeisimmän kotistudiossa tekemäni version pohjat Jukka Immoselle, joka ryhtyi editoimaan niistä omaa näkemystään. Jukka luuppasi soittamistani rummuista erittäin ontuvan kompin ja tulos on melko härskiä kuultavaa! Versio on kieroutunut, mutta tuo albumikokonaisuuteen mukavaa vaihtelua ja muistuttaa ehkä eniten edellisen levyn soundimaailmaa. Vertailuna voitaisiin esittää, että Faijan haamu on uudelle levylle suurin piirtein samaa kuin mitä Rva Ruusunen oli Nummelalle. Albumin ainoa kappale, jossa on ns. koneistusta rumpuluuppien muodossa. Tämä levy on muilta osin huomattavasti Nummelaa orgaanisempi; kaikki on ”oikeasti” soitettua.

6. Kaatuneiden muistolle

Ainoa albumin kappaleista, jossa kuullaan liveyhtyettäni. Pohjat äänitettiin Petraxissa toukokuussa 2002 yhdessä kuuden muun biisin kanssa, mutta ainoastaan Kaatuneiden muistolle pääsi maaliin. Viimeistelin biisin Jukan kanssa ja jouduimme miksaamaan ja soittelemaan uusia kitararaitoja kolmeen eri otteeseen. Lopulta albumille päätyi versio nro 2.

7. Sormus

Tuoretta materiaalia, kappale syntyi huhtikuussa. Kyseessä on tavallaan ”erilainen” rakkauslaulu; kirjoitettuna hieman poikkeuksellisesta näkökulmasta. Lyhyt tunnelmakuvaus rakastavaisten kohtaamisesta. Kuva olisi täydellinen, ellei kertojan sormessa olisi sormusta mutkistamassa asioita. Musiikillisesti Sormus on yksinkertainen ja suoraviivainen pop-kappale, joka edustaa levyn kevyempää puolta. Kotistudiotuotantoa, josta kaikki ylimääräinen on riisuttu pois.

8. Ensilumi

Ensilumi muodostaa yhdessa Sormuksen kanssa tietynlaisen temaattisen kokonaisuuden ja kappale voidaankin nähdä Sormuksen tapahtumien jälkipyykin pesemisenä. Jälleen tunnelmakuvaus, tällä kertaa yhden yön tapahtumista aviopuolisoiden selvitellessä välejään. Teksti on hyvin Carver –vaikutteinen sisältäen jopa pari lainausta hänen runoistaan. Biisi on äänitetty ja miksattu kotistudiossa ja musiikillisesti ainakin minun on hivenen vaikea asettaa sitä mihinkään selkeään kategoriaan. Melko kevyttä ja ilmavaa tämäkin, mutta tunnelma on Sormusta kiihkeämpi.

9. Suuria kuvioita

Albumin pisin kappale, jolle lähes seitsemän minuuttia kestävänä järkäleenä oli vaikea löytää levyltä luontevaa paikkaa. Oli itse asiassa erittäin lähellä, että biisi olisi pudotettu pois koko albumilta ja julkaistu ainoastaan singlenä! (Tämä oli siis lopulta se levyn kymmenes kappale…) Kokonaisuuden kannalta Suuria kuvioita oli kuitenkin tärkeä saada mukaan ja tätä kirjoittaessa vaikuttaa siltä, että siitä tulee myös levyn nimibiisi. Tässä on niitä paljon puhuttuja vankkoja Crazy Horse –vaikutteita ja kyseessä on albumin jyräävin biisi. Kotona soitettu ja äänitetty, mutta miksausvaiheessa oli pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa raita Jussi Jaakonahon viimeisteltäväksi.

10. Uudet autot

Yksi omista suosikeistani. Marraskuussa 2002 kotona äänitetty versio, johon tarttui jotain taianomaista. Selkeä lopetusbiisi; halusin tällekin levylle onnellisen lopun.

Näistä biiseistä uusi albumi siis muodostuu. Mukaan eivät lopulta selviytyneet Piilopaikka, Lähellä sua ja Hakaniemen harmaa mies. Jokaiseen näistä tullaan vielä kuitenkin palaamaan; oli todella vaikea luopua yhdestäkään kappaleesta. Kolmentoista biisin albumi olisi kuitenkin ollut auttamatta liian pitkä ja laulut olisivat alkaneet syödä toisiaan. Tämä levy on nyt tällainen; katsotaan jos nuo rannalle jääneet rallit saataisiin vaikka ujutettua seuraavalle albumille. Sille, jonka tekeminen tulee siis olemaan todella mukavaa ja mutkatonta! Näillä näkymin julkaisu tapahtuu huhtikuussa 2009…

Tällä hetkellä olo on siis helpottunut, mutta toisaalta myös hiukan tyhjä. Tällainenko siitä nyt sitten tulikin? Albumin tekoprosessin aikana (n. 14 kk) olen elänyt näiden laulujen kanssa kuunnellen niitä kyllästymiseen asti. Siksi nyt onkin vaikeaa sanoa kokonaisuudesta yhtään mitään. Etäisyys ja objektiivisuus tällaiseen urakkaan saavutetaan vuosien päästä; olen vasta viime aikoina pystynyt kuuntelemaan Nummelaa ilman, että kuunnellessani keskittyisin ainoastaan levyllä oleviin virheisiin. Kestää kauan ennen kuin pystyn asettumaan tätä toista albumia kuunnellessa oikeasti kuulijan kenkiin. Nyt olen vielä liian lähellä. Tiedän kuitenkin, että tämä on parasta mihin tällä hetkellä olen pystynyt ja että olen antanut tälle levylle kaikkeni. Siksi albumin saama vastaanotto elokuussa suoraan sanottuna hiukan pelottaa. Toivon hartaasti, että joku muukin kuin minä tykkäisi tästä!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.