Forum 2001-2002

naksu 11.1.2002 8:38 Introt ja soolot Eilen pidin nostalgia-illan ja kaivoin kaapista kaksi aikoinaan ostamaani VIDEOTA, Dire Straitsin live (Alchemy nimeltään muistaakseni ja Dire Straitsin videot (neljä musavideota mm. Money for Nothing ja Brothers in Arms). Anssi kappaleissa on paljon hyvää. Yksi on Introt esim. Puistossa ja Nummela biisien introt ovat aivan mahtavia. Hyvään kappaleen kruunaa joskus hyvä intro, ja ne Anssilla on kohdallaan. Usein hyvät introt mielletään tyyppiä Smoke on the Water, tai Speed King, mutta rauhallinen intro on monesti jopa parempi (äsken luetellut introt ovat kyllä erittäin hyviä). Myös soolot voivat olla rauhallisia, joku soitin nousee suurempaan rooliin. Nostalgia-illan seurauksena vakuutuin, että Money for Nothingin intro on kovaa valuuttaa vieläkin, ja Tunnel of Loven loppu osan kitara ja kitara-piano soolo on vaikuttavaa tavaraa edelleenkin.
Chride83 11.1.2002 13:33 Knopflerin ja Dire Straitsin Money For Nothing, ja muutenkin jätkien tuotanto, on mielestäni taattua laatua. Sympaatista, rauhallista ja ennenkaikkea oikeaa musiikkia, eikä mitään rahat mielessä tehtyä poppia. Esimerkiksi Brothers In Arms:issä herää, ainakin minussa, vahvoja kuvia mieleen myrskyisestä (joutuu varmaan tajunnanräjähtävästä introsta) sotatantereesta.
Mark Knopflerin uusinta Sailing To Philadelphia-levyä kuuntelin silloin sen julkaisuaikoina ainakin miljoona kertaa puhki, eniten kehuja tulee kyllä What It Is, Sailing To Philadelphia ja Silvertown Blues:ille.

Sooloista ja introista puheenollen, onko joku kuullut Claptonin maanmaininon River Of Tearsin?
Se, jos jokin, on rauhallinen ja musikaalinen, ja sanatkin loksahtavat just oikeille paikoille. Sama pätee myös miehen Tears In Heaven, jonka hän teki hänen poikansa kuoltua.

naksu 11.1.2002 14:20 Joo Sailing to Philadelphia on myös CD-hyllyssäni

Eric on myös kova kaveri.

Kerran Dire Straits esiintyi muistaakseni televisioidussa (hyväntekeväisyys) konsertissa ja kitaristin vaimo oli saanut vauvan, ja Mark Knopfler esitteli varakitaristin pahoitellen, että oma on poissa, ja varahenkilönä soitellut Clapton tuli soiteeln esiin ja sai varauksettomat aplodit !

JMN 11.1.2002 14:59 Introista puheen ollen, minua miellyttävät eniten The Ramones- ja Eläkeläiset-yhtyeiden introt: Ramoilla lähes joka kappale alkaa vantuutriifoor-huudahduksella ja Eläkeläisten jokainen kappale alkaa aina samalla tittiritittitti-ti-rumpufillillä. Aina tietää jo introsta mitä on tulossa. Rokkia ja humppaa.

JMN
Chride83 11.1.2002 15:06 Aina tietää jo introsta mitä on tulossa. Rokkia ja humppaa.

Hehee, tuosta tuli mieleen semmoiset (aika räväkät, ja niin ollen ei ehkä kaikille suositeltavat) huumorilaulut kun Prison Bitch ja Adam Sandlerin Medium Pace...
Näiden tapauksisse ei TOSIAANKAAN voi sanoa että introsta arvaisi mitä on tulossa...

keva 11.1.2002 22:40 On noi jokku rumpusoolotki ihan kivoi, siis siistei jos suoraa sanotaa.´voi ku itekki osais´




´Hullu saa olla mutta tyhmä ei´