Forum 2001-2002
26.8.2002 13:55
Anssi elää reunalla!
Tämmönen uutinen oli Soneraplazan Kaistalla. On siinä taas ollut suojelusenkeleille töitä.
Anssi Kela loukkasi kätensä
(26.08.2002)
Keikkatauolle vetäytynyt Anssi Kela loukkasi vasemman kätensä hurjan näköisessä mikroautoiluonnettomuudessa Hyvinkäällä viikonloppuna.
Poptähden ohjaama mikroauto nousi ohitustilanteessa rataa reunustaneen rengasvallin päälle ja kellahti suoraan Kelan päälle. Stara selvisi hurjalta näyttäneestä tilanteesta kuitenkin pienin vammoin.
JMN
26.8.2002 19:55
Kuulitko että Anssi oli joutunut auto-onnettomuuteen?
?????!!?????
Ja ryntäys lähimmän Ilta-Sanoman ääreen.
Siellä oli pieni juttu sivulla 4.
En sitten lukenut aamulla kiireessä foorumia riittävän tarkkaan. Aijaijai. Tuolta Terveisistä löytyy asiasta lisää.

26.8.2002 23:50
On ollut kieltämättä erityisen viihdyttävää seurata noita pienen kuperkeikkani uutisointeja. Kyllä taitavat olla maailmasta oikeat uutiset vähissä kun tuollaisella pääsee Ilta-Sanomien etusivulle! Huh huh... Näen jo silmissäni seuraavan lööpin: ANSSI KELALLA TIKKU SORMESSA!

27.8.2002 2:21
No, ainakaan ei ihmisten mielenkiinto näköjään ole laantunut kun tuollaisestakin asiasta kannattaa tehdä noin näkyvä juttu. Meinaan että vaikka keikoilla on hiljenemisen merkkejä niin ihmiset odottavat innolla kuulumisia ja uusia biisejä.
~Kaaokseni on hallinnassa~
Edited by - Mörri on 27/08/2002 02:23:48

27.8.2002 19:34
Tai vaikka roska silmässä! Ooh...
Iltalehdet on siitä hyviä lehtiä että ne keskittyy kertomaan vain niitä uutisia jotka ovat oikeasti kiinnostavia. :)
Muuten, se sivunumero oli 3 eikä 4, ärsyttävä sohlaus.
Ja tulipa taas todistettua että joku I-S:n henkilö on säännöllisesti täällä roikkumassa. ) Liekö sitten tuon jutun kirjoittaja vai joku muu, mutta haluan silti lähettää terveisiä sille jutun tekijälle, koska hän on ainoa I-S:n kirjoittaja (Iltalehdestä ei edes puhuta!) joka on aiemmin herättänyt huomioni asiallisella jutulla eräästä latvialaisbändistä. Jeah!

27.8.2002 21:00
Ei kun Suomessa on uutiset vähissä! Muista ilmoittaa lehdistölle koska tikku on sormessa ja koska se tuli sieltä pois....
heko heko... mulla meni tänään hiekkaa silmiin, suuhun ja seraimiin.
Kíssakoira-agentti, siiamilais, |top secret| narttu, narttu, koiravaltio, kissakoira 556 salamannopeus (tarvittaessa valonnopeus). <--- tärkeimmät.

Viimeksi kommentoitu