Keikkarapsa: Ääriviivoja pastellivärein

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 12.10.2018 Hyvinkääsali, Hyvinkää

Anssi Kelan Ääriviivoja-konserttisalikiertue sivuaa taas melkein pääkaupunkiseudun rajoja pysähtyessään perjantaina Hyvinkäällä, ja täällä fanikunnan ydinalueen liepeillä onkin tiedossa lähes loppuunmyyty keikka. Anssi mainostaa keikkaa päivällä somessa kertoen, että kauan odotettu vinyylipainos juuri kolme viikkoa täyttävästä Ääriviivoja-levystä on nyt ulkona, ja sitä saa ostaa kiertueen keikoilta tästä eteenpäin samalta pöydältä, jossa on tarjolla muitakin oheistuotteita. Anssi esittelee levyä videolla, näyttää sen jälkeen värikynäpakkausta ja kertoo, että aikoo värittää yhden levykannen pastellisävyin jälkeläiseltään pöllityillä puuvärikynillä ja että tämä kyseinen uniikkitaideteos tulee olemaan myynnissä Hyvinkään keikalla.

Älppärit tulevat myyntiin, jee! Olenkin aikonut ostaa tämän myös vinyylinä, vaikka en edelleenkään omista erityisen toimivaa levysoitinta, joten pitääpä varata kangaskassi (luonnollisestikin ensimmäinen käteen osuva kyseisen artistin logoa kantava sellainen) mukaan levyn kuljettamista varten. Ja tussikynä, että voin pyytää Anssilta nimmarin levyyn. Se väritetty kappale olisi kiva nähdä, mutta koska en ehdi Hyvinkäälle kovin ajoissa, se on taatusti myyty jo kun tulen perille. Toivottavasti joku huomaa ottaa siitä valokuvan. Ja tarkemmin miettien, ihan värittämätön sellainen on oikeastaan kivempi.

Kun autokuntamme kurvaa paikalle, myyntipöydän äärellä on jo porukkaa, mutta värillistä levykäistä ei näy missään. Hei, kuka teistä osti sen? Saan kuulla, että levy on edelleen jossain bäkkärillä työn alla, sillä Anssi ei ole ehtinyt saada sitä valmiiksi. Pöydän äärellä on kyllä jo av, yv ja jono, joten on ok, että olen päättänyt ostaa ihan tavallisen. Niitä on pino pöydän kulmalla, joten jätän ostamisen keikan jälkeen. Keikalla tulee kuitenkin pompittua sen verran, että jaloissa oleva levy voi vahingoittua. Aulassa hengaillaan taas kerran leppoisasti kavereiden kanssa ja kerrotaan sopivasti paisuteltuja tarinoita edellisen illan keikasta niille, jotka eivät pystyneet lähtemään Tampereelle.

Hei, mikä musta hahmo vilahtaa tuolla myyntipöydän suunnalla? Oho, Anssi on siellä, äkkiä katsomaan, mitä nyt tapahtuu. Anssi näkyy jo katoavan bäkkärin suuntaan, mutta se hempein pastellisävyin taiteiltu levy on nyt ilmestynyt tyrkylle. Henkilöt av, yv ja jono mulkoilevat ja tönivät toisiaan yrittäessään selvitellä, kenellä heistä on oikeus sen ostamiseen. Lopulta päädytään siihen, että arvokkaan levyn osto-oikeus arvotaan keikan jälkeen, ja kaikki siitä oikeasti kiinnostuneet voivat kirjoittaa nimensä arpalipukkeisiin.

Tässä levyhommeleita ihmetellessä ja edellisen illan keikasta jutellessa onkin mennyt aikaa jo sen verran, että salin ovet ovat auenneet ja iso osa katsojamassasta on jo siirtynyt sille puolelle. Löydän oman paikkani tällä kertaa eturivin laidasta Antin puolelta useimpien kavereiden ollessa enemmänkin Tuomaksen puolella salia. Tämä on hyvä paikka, tästä näkee kivasti Saaran ja Anttia voi vaikka yrittää saada hymyilemään jossain vaiheessa keikan aikana.

Millalla lähdetään liikkeelle kuten tavallisesti, ja kerrankin yleisö haluaa kuunnella sujuvasti etenevän kappaleen ihan hiljaa ja rauhallisesti, ja jopa eturivien innokkaimpien fanien tahdin taputukset vaimenevat biisin edetessä. Tämä onkin ollut hieman ristiriitaista tässä akustisessa osiossa, sillä tekisi mieli taputtaa ja laulaa mukana, mutta toisaalta ei oikein voi kumpaakaan, sillä tässä pitää nauttia salin hienosta akustiikasta ja todella tyylikkäistä esityksistä. Ennen kaikkea pitää antaa kanssakuulijoille mahdollisuus tähän täydelliseen nautintoon ilman, että raakkuu biisin mukana ja läiskii käsiään jossain sisäisessä tahdissa, joka ei täysin vastaa lavan tapahtumia. Hyvä ratkaisu tähän on laulaa mukana mutta vain suutaan aukomalla, ilman ääntä, ja taputtaa kädellä reiteen ilman, että siitä kuuluu enempää kuin hiljainen tumps-tumps. Hytkyä ja huitoakin toki sopii, jos varoo osumasta liian pahasti vieruskavereihin.

Konserttisalit ovat siitä kivoja keikkapaikkoja, että niissä on yleensä aivan loistava äänen laatu, ainakin jonkinlaiset omat valovehkeet ja hyvä oma miksauspöytä. Tästä huolimatta tämän kiertueen ääniteknikko, oman alansa nero Tero Terttu Arnberg kuskaa melkein flyygelin kokoista äänipöytää mukanaan tällä kiertueella. Miksi, Terttu? Etkö sinä voisi käyttää ihan vain talon laitteita? Terttu kertoo, että vain näin hän saa sen äänen laadun, mihin hän oikeasti tähtää. Hän on kertonut, että Tampere-talo on yksi niistä paikoista, joissa hänen on pakko käyttää talon laitteita ja tosiaan, eilen Tampereen keikalla etenkin akustisen osion alussa tajusi selvästi, kuinka äänessä on hieman metallinen, ”radiomainen” sivumaku ja kuinka ääni kantautuu korviin selvästi ison salin katossa olevista kaiuttimista. Tänä iltana Hyvinkääsalissa Terttu istuu taas oman laitteistonsa äärellä, ja ero edellisiltaan on selkeä. Nyt ääni on täysin luonnollinen, se tosiaan tulee nimenomaan esiintyjistä päin kuten kuuluukin eikä katon rajasta, ja se kuulostaa elävältä bändiltä, ei hyvälaatuiselta tallenteelta. Siis jumalaare Terttu, sä olet oikeassa!

Akustinen osio etenee hyvin rauhallisen yleisön edessä sujuvasti ja virheittä, mutta sen loppua lähestyttäessä alkaa jo kaivata yleisöstä enemmän elonmerkkejä, vaikka toki näin on täydellistä keskittyä keikkaan. Samalla ajatukset kyllä välillä karkaavat siihen pastellinsävyiseen levynkanteen, joka odottelee tuolla aulassa. Se kyllä taas unohtuu, kun Anssi kertoo tuskallisesti hiipuvasta rakkaudesta astellessaan edes takaisin pitkin palavaa siltaa eli sitä tasaisen lattian kohtaa, jossa estradi vaihtuu yleisön alueeksi. Täällä Hyvinkäällä ei ole lainkaan korotettua lavaa, vaan esiintyjille varattu alue on merkitty vain materiaalin muutoksella. Kappaleen lopulla Anssi käpertyy aivan lavan etureunalle laulamaan pieneksi, surulliseksi mytyksi musertuneena. Voi Anssi rakas, täti tulee ja halii vähän, kyllä se siitä! Eikun kyllä täti pysyy kiltisti penkissään ja vain ihailee sopivan etäältä tuota tunteiden kuvausta myös isojen eleiden eikä vain äänen kautta.

Puistossa alkaa jo herätellä yleisöä osallistumaan. Maailma matkaa radallaan heiluvien käsien muodostaman aallon harjalla, ja tuntuu ihan sopivalta karjaista omastakin suusta Petri Ruususelle käsky pitää kiinni. Eihän se mitään auttanut, aamulla ne lööpit taas hehkuttavat Peten ja Lauran kohtalokasta liikenteessä sähläämistä.

Tauolla siirrytään aulan puolelle puimaan yhden kitaristikaverin kanssa Tuomaksen kitarakamoja ja sitä, kuinka tämän kiertueen aikana keikan kulku on muuttunut aika tavalla vaikka biisit ja niiden järjestys ovat pysyneet ennallaan. Kaveri oli tätä ennen nähnyt vain kiertueen avanneen Lohjan keikan, joten hän pystyy näkemään todella huiman eron sen keikan ja tämän nyt meneillään olevan välillä. Taidan kuitenkin käydä ihan vähän vilkaisemassa, miltä myyntipöydällä näyttää. Siinähän se hempeäsävyinen unelma edelleen komeilee, hmm… En mä sillä mitään tee, ja joku muu haluaa sen kuitenkin minua kiihkeämmin, eikun emmä tiedä, äh, mutta entä jos… Maia kuule hei, anna nyt äkkiä yksi arpalipuke minullekin, kyllä tuohon arvontaan on sittenkin pakko osallistua!

Korvatulpat korviin, ja bumerangi lentää taas! Koska oikeaa bumerangia ei ehkä kannata keikoilla heittää, kopittelen vain pikkuilveksellä tämän aikana. Nyt voi kuitenkin jo onneksi laulaa mukana ihan ääneenkin, koska sähköisen bändin tuottama meteli peittää sopivasti minun mölinäni. Akustisen osion aikana bändi pysyy hyvin paikoillaan ja vain Anssi liikkuu enemmän biisin tai parin aikana, mutta nyt myös Tuomas on liikkeellä ,välillä myös Anttikin. On jännä huomata, että vaikka lavalla ja permannolla ei ole lainkaan korkeuseroa, Anssi ja etenkin Tuomas pysyvät enimmäkseen hyvin tiukasti omalla puolellaan ja seisovat varpaat tasan lavan reunalla ankarassa battlessakin. Battle muuten menee jännästi melko erilaisin koreografioin kuin edellisenä iltana. Lava on tietysti paljon pienempi, mutta eroa on muussakin kuin vain liikkeiden skaalauksessa.

Battlen jälkeen Anssi pyytää teknikko Paven avukseen lavalle, sillä hänen korvamonitoriensa toinen puoli on vaiennut, ja monitorit pitää nyt vaihtaa. Monitorien piuha on vedetty Anssin vaatteiden ja pitkien hiusten alta ja vielä teipattu hänen niskaansa, joten Pave saa pistää kunnolla käsiä paidan alle ja kopeloida Anssia ennen kuin homma saadaan hoidettua. Anssi puhuu samalla mikrofoniin ja esittelee bändin, mikä ei mitenkään helpota Paven urakkaa. Bändi tyytyy pääosin seisomaan ja virnuilemaan, vaikka Anssi pyytää heiltä bluesia taustamusiikiksi. Tuomas kyllä lähtee soittamaan sopivia kuvioita, mutta Terttu ilmeisestikin sulkee äänikanavat samalla (”Bluesia ei näillä keikoilla soiteta, nih!”) joten muu bändi ei oikein pysty osallistumaan. Kyllä tuohon joku tunnelmapala olisi hyvin käynyt taustaksi, jotain sopivaa kutumusiikkia vaikka ensi kerralla?

Keikka jatkuu kohta Petri Ruususen tarinalla, ja kun päästään Kiitos eihin asti, alkaa menojalkaa vipattaa jo sen verran, että asialle on tehtävä jotain. Koska permannolla etupenkkirivit eivät ole nousevia eikä lavalla ole korkeutta, omalla paikallaan en kehtaa nyt tanssia, mutta onneksi tästä on lyhyt matka tuonne sivukäytävälle lettiä heittämään. KMK:n ajan voi istua taas rauhassa omalla paikallaan taivaallisesta kitaroinnista nauttien, mutta kun Nostalgiassa päästään ensimmäiseen kertosäkeeseen, on pakko siirtyä taas lavan sivulle toteuttamaan itseään, eikä sieltä minnekään nyt istuta, sillä seuraavaksi Kristian kerran teki jumalan ja sen jälkeen tulee paljon ammatteja! Anssi loikkaa lavan etureunan väärälle puolelle pyörimään piruetteja tanssivan yleisön kanssa.

Nummela starttaa normaalia pidemmällä huuliharppuintrolla, ja sen aikana rauhoitutaan hetkeksi kuuntelemaan tarinaa, jonka aluksi Anssi kertoo, miten tärkeää on käydä välillä fiilistelemässä omia lapsuuden ja nuoruuden maisemiaan. En kuitenkaan tämän aikana osaa siirtää ajatuksiani erääseen itähelsinkiläiseen betonilähiöön, vaan kuljen Anssin lyriikoiden myötä Kauniaisten huvilakaupunkiin, jossa kävin viimeksi alkuviikosta kävelyllä ja Vihdin kirkonkylälle, jossa myös on tullut käveltyä ja katseltua sanoituksessa mainittuja paikkoja. Mutta jospa silti kävisi lähiaikoina itäisissä lähiöissä omia ”harjupolkujaan” kävelemässä näin.

Tämä kiertue on Hyvinkäälläkin ihan parasta aikaa, ja nyt muukin yleisö seisoo ja taputtaa, ja porukkaa on siirtynyt monessa paikassa sivukäytävälle bilettämään. Päätösbiisin aikana Anssi ryntää yleisön sekaan kiiveten yhtä katsomon sivukäytävää ylös takakäytävälle ja sieltä toista käytävää alas taas takaisin lavalle. Onpa miehellä energiaa vielä tämänkin keikan päätteeksi, vaikka ilta on ollut pitkä ja Anssi on koko ajan kantanut vastuun koko sirkuksesta!

Jaa kas, se tosiaan oli taas siinä, märkä paita on liimautunut selkään ja tukka on sekaisin. Siirtykäämme siis aulan puolelle puimaan juuri näkemäämme, vertailemaan tätä kokemusta aiempiin kiertueen keikkoihin, juomaan vettä ja pitämään perää pitkän pitkässä nimmarijonossa. Maia on ehtinyt hankkia jo kertaalleen illan aikana loppuneita uutuusälppäreitä lisää myyntiin, ja kauppa näyttää käyvän mukavasti.

Lopulta nimmarijono on mennyt ja meitä on jäljellä vain Anssi, Maia, muutama talon henkilökunnan edustaja sekä levyarvontaan osallistuneet henkilöt kavereineen ja autokuntineen. Maia pudottelee arpaliput AK-kangaskassiin ja Anssi valmistautuu nostamaan sieltä yhden lappusen. anssikelanfanit-instagramtilin ylläpitäjät sähläävät kännyköineen sillä hetki pitää tietenkin ikuistaa, ja Anssi saa odotella pitkään käsi kassissa että joku meistä saa asetuksensa kuntoon instastooria varten. Lopulta kaikki on valmista ja sieltä nousee yksi lappu, drum roll please, Anssi avaa sen, katsoo suoraan minuun ja ei oo totta, JEEEE!!!! Pastellinvärinen taideteos lähtee minun mukanani kotiin uunituoreella nimmarilla varustettuna. Anssi vielä merkitsee sen koodilla #1, sillä hän saattaa intoutua värittelemään niitä lisää ja nuo spesiaalikappaleet, jos niitä ilmestyy, tulevat myyntiin kiertueen seuraaville keikoille.

Siirrymme lopulta mukavissa tunnelmissa lähes tyhjälle parkkikselle, jossa sininen auto odottelee kyydittäviään ja lähdemme kotia kohti. Suurin osa porukasta aikoo jatkaa tänään Turkuun Logomoon, jonne Anssi suuntaa seuraavaksi. Ja ihan kohta onkin jo aika startata auto tämän päivän reissua varten.

Settilista

Milla
Ensilumi
Ilves
Sä et tiennyt
Levoton tyttö
Rakkaus on murhaa
Karhun elämää (soolo)
Palava silta
Puistossa

(väliaika)

Bumerangi
Jotain on poissa
SOS
Älä mene pois
Battle
Petri Ruusunen
Kiitos ei
Kuolleen miehen kitara
Nostalgiaa
1972

Nummela
Parasta aikaa

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.