Kissanpäivät

Kesä alkoi olla lopuillaan
Kissanpennut täytyi hukuttaa
Ahti säkkiin sulloi pentueen
Otti mut kaverikseen
Sanottu ei sanaakaan
Hiljaa aloin soutamaan

Ahti ajoi ammatikseen
Mua kutsui pikku kisällikseen
Nyt siinä istui murheissaan
Tahtonut ei tappaa kissojaan
Ja järvi oli hiljainen
Sysimustaa vesi sen

Mutta silloin oli kissanpäivät
Kaikki kissat henkiin jäivät
Ei ollut meistä tappajiksi
Jäätiin viattomiksi
Vaan nykyisin on kaikki toisin
Nykyisin on kaikki toisin
Ja muistoja vain kissanpäivät
Ne kauan sitten taakse jäivät

Parin päivän päästä lähdettiin
Talveksi takas kaupunkiin
Kissanpennut vielä silitin
Sitten linja-autoon kiipesin
En tiennyt kaiken muuttuneen
Ajanjakson päättyneen

Vuoden päästä viimeisen
Kesän vietin soudellen
Kuulunut en enää maisemiin
Kyllästynyt olin kissoihin
Helsinkiä kaipasin
Ei ollut Ahti enää in…

Mutta ennen oli kissanpäivät
Silloin kissat henkiin jäivät
Ei ollut meistä tappajiksi
Jäätiin viattomiksi
Vaan nykyisin on kaikki toisin
Nykyisin on kaikki toisin
Ja muistoja vain kissanpäivät
Ne kauan sitten taakse jäivät

♠    ♠    ♠

Julkaistu ’Nummela’-albumilla vuonna 2001.


Kommentit

  1. Hei!
    Vähän haikea kissanpäivät.

    Meillä on vielä leppoisia KISSANPÄIVIÄ

    Hyvää Joulun odotusta.
    Toivottavasti saamme lisää lunta vähälumiseen Liperiin.

    Terv. Martti

  2. Jos ei ole lunta niin tee oma lumi 😉

    mies voi ”tehdä” sen.. juu nou…

  3. Hei, Anssi!
    Palataan vuoteen 2001. Levy Nummela julkaistiin. Ostin – ja ryhdyin faniksi. Pyörin netissä senaikaisilla kotisivuillasi ja huomasin, että siellä oli Kissanpäivät-biisistä vaihtoehtoinen versio kuunneltavana. Kuuntelin sitä korvat pyöreinä, sillä oli harvinaista herkkua kuunnella niin hyvän levyn biisien eri versioita.

    Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, satuin sitten muistamaan tämän jutun ja yritin tapani mukaan etsiä biisiä netistä. Etsin youtuben, harhaa.comin ja nämä viralliset sivut. Biisiä ei löytynyt, vain huomautus harhaa.comissa, että kyseinen r’n’b-vaikutteinen biisi löytyisi täältä. En siltikään löytänyt sitä. Olisiko mahdollista, että en ole vain ollut tarkkaavainen, olisiko biisi esimerkiksi puodissa (en saa Kaikkia levyjä-kohtaa auki) tai muualla? Arvostaisin tosi paljon biisin löytämistä! Vastaisitko sähköpostiini?
    Kiitos!

  4. Tuo Kissanpäivät-versio on tosiaan kadonnut. Näitä kotisivujani on muutettu ja remontoitu moneen otteeseen kymmenen vuoden aikana, jossain muutossa nuo versiot ovat hävinneet.

    On kuitenkin ihan hyvä idea laittaa versio Musiikkipuotiin. Katsotaan josko saisin aikaiseksi jossain välissä.

  5. Siellä oli myös erilaiset versiot kappaleista Kaksi siarta ja Rva Ruusunen. Itse ne olen pitänyt tallessa mut lisää tuollaisia eri versioita tai muita olisi taas kiva saada. Vaikka puodista.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.