Palautetta kukkakauppiaalta

| Tagit: | Aiheet: Huomiot, Musiikki | Kirjoittaja:

Radio Novassa työskentelevä kaverini soitti tänään ja kertoi, että heille oli tullut mielenkiintoinen kuuntelijapalaute Aamu-kappaleeseen liittyen. Tuon laulun kertovärssyssähän lauletaan: valkoisia tulppaaneja / aion tänään tuoda sinulle. Nyt muuan kukkakauppias oli soitellut kertoakseen, että Aamun alettua kuulua radioissa on hänen putiikissaan riittänyt lähes jonoksi asti mieshenkilöitä ostamassa valkoisia tulppaaneja. Ongelmana on vain se, että tähän vuodenaikaan tulppaaneja ei ole saatavilla!

Hups. Olisikohan biisejä kirjoittaessa pitänyt olla hiukan huolellisempi faktojen kanssa? Aukion tarinahan sijoittuu syksyyn – ja silti maljakossa nähdään valkoisia tulppaaneja. Hittomaista. Myönnän luulleeni, että tulppaaneja voi ostaa läpi vuoden.

Joten pahoitteluni kaikille, jotka ovat vetäneet laulustani johtuen vesiperän. Toivottavasti kukkakaupoista on kuitenkin lähtenyt valkoisten tulppaanien asemesta joitakin muita yrttejä kotiin vietäväksi.

Näin sitä vain lauluja kirjoittamalla välillisesti pyöritellään kansantalouden rattaita!

Kommentit

  1. Kaverinikin mainitsi, että hän on vihjaillut kihlatulleen siitä että valkoiset tulppaanit kotiintuomisina olisivat hyvinkin mieluisia 🙂

    P.S. Olen ensi viikolla menossa liikahikoilun vuoksi Botox-hoitoon. Aiotkos maksaa, kun paperissa ainakin lukee että Kela korvaa sen? 😉

  2. Ehkä nämä asiat pitäisi selvittää etukäteen, kuten Rakkaus on murhaa -biisissä se, mitä puita kasvaa Bulevardilla. Paitsi, että Aukion kappaleissa ei yhdistetä valkoisia tulppaaneja mihinkään vuodenaikaan. Olisikohan Aukio pitänyt julkaista vasta keväällä, niin valkoisia tulppaaneja olisi ollut saatavilla…?

  3. Luin Anssin kirjoituksen uudelleen, ja hämmästyin lausetta, jossa todetaan Aukion tarinan sijoittuvan syksyyn. Käykö se ilmi suoraan laulujen sanoista, vai pitääkö osata lukea rivien välistä? Voi toki olla, että olen kuunnellut levyä niin ”transsissa”, etten ole tajunnut tällaista päivänselvää faktaa.

    Miten muuten Nummela-levy jälkeen, raportoiko kukaan autokauppias bemareiden lisääntyneestä myynnistä johtuen Mikan faijan BMW -kappaleesta…?

  4. Eikös siinä päähenkilö vetänyt syksyä keuhkoihin. Tosin jos kolme vuotta on kulunut, niin useampi vuodenaika lienee vaihtunut.

    PS. Keski-ikäisen miehen aika palata foorumin nuorekkaampaan Johnny nimimerkkiin.

  5. Levy ainakin loppuu syksyyn kun se mainitaan Ihme-kappaleessa. Alkukappaleissa vuodenaikaa ei mainita.

  6. Alkakaa miehet opetella origamien taittelua ja taitelkaa paperinvalkoisia tulppaaneja.

    Sais joku mullekin tuoda. 🙁

  7. En ole vielä kuunnellut levyäsi (shame on me), mutta jos tulppaaninhakureissu jäi päähenkilöllä vain aikeeksi, niin mitään ristiriitaahan ei silloin pitäisi syntyä?
    Jos hänkään ei tiennyt, että syksyisin tulppaaneja ei ole saatavilla?

  8. Haa! Ja aika tarkalleen tunti tämän blogitekstin kirjoittamisen jälkeen Anssi pystyi omin silmin toteamaan, että ainakin yksi kukkakauppa myy tähän aikaan vuodesta valkoisia tulppaaneja…

    Ehkä tässä on joku mystinen juttu, että vain naispuoliset saavat kaupasta valkoisia tulppaaneja, kun näemmä nuo kaikki aiemmat ostajat on olleet miehiä. Vähän kuin Taru Sormusten Herrasta lopussa lausutaan: ”No man can kill me.” ”I am no man.” 🙂

  9. ei noilla faktoilla mitään väliä ole 😀 mutta kieltämättä on kyllä jännä miten musiikki ihmiseen vaikuttaa 😀

  10. Juu, kohta yritykset rupeavat maksamaan artisteille siitä, että he tunkisivat sanoituksiin heidän tuotteitaan 😀

  11. Johan elokuvat, pelit ja joskus jopa kirjatkin ovat täynnä piilomainontaa, joten mikseivät myös musiikkikappaleiden sanoitukset?

  12. Nyt niitä on kaupoissa, valkoisia tulppaaneja. Ainakin Prismassa tein tämän näköhavainnon.

  13. No mutta ihanaa, olen itsekin ihastunut tuohon biisiin, ja sitä voi hyvinkin kautta rantain soittaa mieshenkilöille ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Pitkällä tähtäimellähän tää on huippujuttu, jos soitetaan usein aamuisin radiossa,—> useimmin kukkia kotiin–>vähemmän kaamosmasennusta ja näin koko kansakunta voi paremmin, koska naiset voivat paremmin. Ihan mahtavaa:)Mutta mistä juuri tulppaanit tulivat mieleesi, en tiedä:D ehkä se tulee miehille ekana mieleen?:)Niissä ei kyllä ole mitään vikaa.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.