Forum 2002-2013

Anssi Kela 12.9.2003 16:32 Mediapeliä II - Mediapelin pojan koston paluu Edellinen Mediapeli -viestiketju alkoi venähtää turhan pitkäksi, joten perustan aiheelle uuden otsikon. Seuraavanlaista on lähitulevaisuudessa luvassa:

Uusimmat Rytmi- ja Rumba -lehdet pitävät sisällään haastatteluni. Rumbassa on oikein kansikuvajuttu ja muutenkin ehkä tavallista särmikkäämpi artikkeli.

Lauantaina 13.9. esiinnyn Itäkeskuksen Anttilan levyosastolla klo 13 alkaen. Tarjolla akustista soittoa ja nimmareita. Samana iltana Lemonator -orkesteri esiintyy Tavastialla ja on ollut puhetta pienestä vierailusta...

Maanantaina 15.9. teen promoa Turussa. Haastatteluja tulee tehtyä ainakin Turun Sanomien Extraan sekä Kaupunkilehti Turkulaiseen. Lisäksi olen äänessä Radio Auran Aalloilla johonkin aikaan iltapäivästä (todennäköisesti n. klo 15).

Tiistaina 16.9. vierailen Kiss FM:n aamushowssa klo 8.30 jälkeen. Kitara on pyydetty ottamaan mukaan, joten jonkinlaista soittoa lienee luvassa.

Torstaina 18.9. annan puhelinhaastattelun YLE:n Turun aluetoimitukseen klo 12.15. Samana iltana esitän 1972 -kipaleen playbackina Finnair Stadiumilla pelattavassa jalkapallo-ottelussa klo 18.40.

Sunnuntaina 5.10. esiinnyn yhtyeeni kanssa livenä TV1:n Yokotai -ohjelmassa alkaen klo 19.45. Esitämme kaksi itse laatimaani musiikkikappaletta.

21.10. Televisioidaan (MTV3?) jokavuotinen Plan-gaala, jossa olisi tarkoitus olla mukana. Yksityiskohdat eivät vielä ole selvillä.

7.11. TV2 lähettää Ylen hyvä -hyväntekeväisyyskonsertin, jossa esitän livenä oman bändini kanssa kaksi biisiä.

Olen myös mukana tämänvuotisessa PopFinlandia -konsertissa, joka televisioitaneen MTV3 -kanavalla 6.12.

Tulikohan tässä nyt kaikki?
Gimma 12.9.2003 18:59 Toivottavasti Anssi et joudu ohjelmissa ainakaan tietokisoihin! Aika huono suoritus tänään tässä listaohjelmassa...ja vielä tää Neil Young kysymys ja meriselitys, että autossa vaan kuunnellut...heh hee
tuisku 12.9.2003 19:15
Gimma ja vielä tää Neil Young kysymys ja meriselitys, että autossa vaan kuunnellut...heh hee

Kieltämättä ontuva selitys vaan menköön tämän kerran. :roll:
Anssi Kela 12.9.2003 21:34 Ontuva tai ei, mutta faktaa! Heti levyn saatuani löin sen auton cd-soittimeen, jossa se on siitä lähtien ollut. Kansipahveja en ole vilkaissutkaan, joten tunnen biisit, mutta niiden nimistä ei ole aavistustakaan.
Mari 13.9.2003 13:00 Se Rumban juttu on ihan kuningas! Nostan hattua Knuutille! (Jutussa säilytetty silti tietty asiaankuuluva rumbalaisuus.)

Eilinen TV1:n esiintyminen oli myös harvinaisen hilpeä! Paitsi että olisivat HEMMETTI VOINEET NÄYTTÄÄ KOKO VIDEON! Mutta Anssi oli loistava. Ihan kuin joku sisustusta somistamaan tuotu miniatyyriveistos! :lol: Sitten se alkoi vielä puhuakin! Ja vilkuttaa! Se Q&A oli aika hauska... oraakkeli oli kyllä ihan pihalla. Myyttinen hahmo.
Trientale 13.9.2003 13:41 Jees, Rumban juttu oli hyvä! 8)
Tuo Rytmi pitää vielä hankkia, toistaiseksi olen lehtihyllyistä bongaillut vain edellistä numeroa, mutta enköhän tuon uudenkin numeron sitten ensi viikolla käsiini saa..
Ärsytti kyllä eilen ihan suunnattoman paljon, kun eivät voineet Listassa näyttää 1972-videota kokonaan! Grr!! Nyt minulla on sitten videolla kaksi kesken loppuvaa versiota ko. videosta, kun nauhoitin sekä Listan että Levyraadin... Mistäs sen näkisi kokonaan..? :roll: Mutta Anssi itse oli Listassa ihan mahtava! :D
Jenna 13.9.2003 16:28 Juu, tosi ärsyttävää, ettei missään ohjelmassa näytetä -72-videota kokonaan!! Ja juontajathan vielä sanoivat, että videon lopussa näkyy luokkakuva jne. Mutta eivät silti näyttäneet loppuun!
Hehee, oli joo aika omituinen tietovisailu... Ei ihme, ettei Anssi tiennyt vastauksia moneenkaan kysymykseen. Ja siinä Hyvinkääsalin keikka -kysymyksessä päivämäärä oli väärä: Hyvinkääsalin keikka on vasta 11.10., ei 10.10. Omistan jo tuon keikan liput, siksi pisti heti silmään tuo virhe...

Onpa Anssilla taas paljon menoja, vaikea pysyä perässä. Pitänee ensi viikolla hankkia Rumba ja Rytmi, kun jutut komenttien mukaan ovat vähintäänkin hyviä...
Anssi Kela 14.9.2003 1:45 Pari juttua tuosta ylläolevasta listasta kuitenkin unohtui:

Lauantaina 20.9. YleX -kanavalla klo 16.05 "Yhden biisin tarina" -sarjassa esitellään Faijan haamun evoluutio. Kerron biisin syntyhistoriasta ja soitan näytteitä kappaleen erilaisista versioista.

Sunnuntaina 21.9. TV2:n Ruutulipussa on raporttia formulaharrastuksestani. Lähitulevaisuudessa myös Motor Forum -ohjelmassa on juttua minusta ja Sipestä ralliauton ratissa. (Olen pari kertaa rallia kokeilleena tullut siihen tulokseen, että kyseessä ei todellakaan ole minun lajini. Tuli pahasti takkiin tässä Motor Forum -jutussakin... Pysyttelen tästä lähtien asfalttiradoilla!)
balisa 14.9.2003 4:04 Kiitos Anssi, tein listan paperille, niistä ohjelmista, joita voin katsoa kun täällä susirajalla ei kuulu eikä näy kaikki. Lehdet käyn lukemassa lehtihyllyn vieressä ettei tarvi turhaan rahaa haaskata ja sitten käy niin, että polttaakin lehden jos haastattelu on tehty huonosti. Raha palaa muutenkin...

Otsikko ei oikein aukene, Mediapelin pojan koston paluu??? Hmmm, se varmaan on sitä korkeampaa matematiikkaa eikä kaikkien typerysten ymmärrettäväksi tarkoitettukaan :roll:
Joz 14.9.2003 9:04 En tiedä, onko tätä nyt kerrottu jossain, mutta ylen etusivu (http://www.yle.fi) mainosti, että Kovan päivän illassa alkaen 23.05 "muusikko Anssi Kela kertoo peloistaan, odotuksistaan ja sankareistaan"...
jassu 14.9.2003 9:33 jes taas on Anssista juttuja :D ärsyttää ku ei taaskaan voinu näyttää koko 1972 musavideoo :evil: top40 oli kyl hyvä kyssärit oli ihan älyttömii :D
Mari 16.9.2003 16:23 Jos tuo Kovan päivän ilta tulee jostain uusintana niin kiljaiskaa siitä tännekin. Huomasin tuon vasta puol tuntia ohjelman loppumisen jälkeen...

Hauska oli se tämänaamuinen Kiss FM:n haastattelu! Anssi oli hyvässä vedossa, vaikkakin välillä kuulosti että herra olisi herännyt vain muutamaa minuuttia aiemmin. Tuli mieleen että tätä mediapeliä voi hyvin verrata aitajuoksuun. Nuo haastattelijat heitelee mitä ihmeellisimpiä esteitä levylaulajan eteen. Tähän mennessä on selvitty ainakin nummelalaisten haastatteluista ja jäljestyksestä harjulla, rokkihörhön ja väinämöistarinoitsijan sukulaisuudesta, ulkomaisen poptähden lastenkirjoista, typerien kysymysten visailuohjelmasta, urheiluruutukysymyksistä ja kaikista vaativimpana eestinkielisen enkelisiipisen blondin lähentelyistä! :D Go Anssi!!!
jassu 17.9.2003 14:09 TIEDOTE: uudessa fani lehdessä on IHANA Anssin iso juliste :D ja haastattelu + kolme kuvaa :D joten kipinkapin kauppaan :wink:
jarmomanty 18.9.2003 12:07 Anssi Kela on mukana Paparazzin listalla huomisillasta lähtien.
Listaa voi äänestää kotisivun kautta osoitteessa http://www.sr.se/sisuradio/paparazzi

Tsemppiä ja lykkyä

/Jarmo Mänty
Musiikkituottaja - Sisuradio/Paparazzi
marire 18.9.2003 15:00 Mä tietenkin missasin Kiss fm:n haastattelun[/quote]
marire 18.9.2003 15:01 Mä olen näköjään sählänny taas
Hilu 20.9.2003 9:46 Viikonvaihteen Iltalehdessä näkyy olevan haastattelu.

Kiva kuva tusinasta kitarasta Anssilla höystettynä!
usko hyvärinen 21.9.2003 3:17 Vaikka vihaankin Anssia sydämeni läpeensä. Oli ilo huomata Provinssirokissa samainen ilmiö vuosi sitten. Lähes kourallinen ihmisiä vaivautui kuuntelemaan keikkaa. onneksi monikaan ei pettynyt sillä keikka oli paska niinkuin Kelan radio soitot yhteensä.
kasper 21.9.2003 9:19 Usko, pakko sanoa että ei voi vähempää kiinnostaa mitä mieltä kaltaisesi paskahousu on yhtään mistään. Koita löytää ilon aiheita elämääsi muilta sivuilta. Kiitos paljon.
balisa 21.9.2003 13:59 Älä nyt Kasper hyvä kovin pulttaa, saa kai sitä olla erimieltä ja saa sen jopa sanoakin.
Arvaappa kuka viimesyksynä kiusasi Anssia? Kyllä tänne ääntä mahtuu mutta muualleppa ei.
Heitettiin heti ulos Lordin foorumilta kun uskalsi olla erimieltä. Joo ja sitten on toinen piiri, jossa ei muuta kuin juodaan kiljua ja sahtia ja sieltäkin bannattiin ulos kun sanoi väärän sanan. Onneksi ne muutti lautaa niin ei tarvi enää sinne vaivautua.
Antaa kaikkien kukkien kukkia kukkia vaaaaaaaaaaaaaannnnnnnn.....

Ei me varmaan noteerata usko hyvärisen suosikkibändejä ne on varmaan paskoja.

Yksi hyvä asia Lordista oli, löysin Rammsteinin ja olen hullaantunut ja extaasissa.......
Trientale 21.9.2003 14:45 Tottakai asioista täytyy saada olla eri mieltä ja täytyy kyetä keskustelemaan, MUTTA sen voi tehdä ihan sivistyneestikin. Tuollainen pelkkä loan heittäminen ja täydellinen perustelemattomuus (jos on eri mieltä) on yksinkertaisesti typerää.
Essi 21.9.2003 19:10
Trientale Tuollainen pelkkä loan heittäminen ja täydellinen perustelemattomuus (jos on eri mieltä) on yksinkertaisesti typerää.

Samaa mieltä, mutta itseäni ärsyttää myös suunnaton kehuminen ilman mitään perusteluja, joskin sitä on kuitenkin mukavampi lukea kuin haukkumista.
Trientale 21.9.2003 19:31
Essi itseäni ärsyttää myös suunnaton kehuminen ilman mitään perusteluja, joskin sitä on kuitenkin mukavampi lukea kuin haukkumista.


Totta kyllä tämäkin :wink:
Tietysti kehuja on paljon mukavampi lukea, mutta kyllähän niillekin mieluusti perusteluja kuulisi. Ei kerro kovin paljon, jos vain sanoo, että joku juttu on mahtava. Jos vähän valaisee, MIKSI se juttu on niin hyvä, niin se kertoo paljon enemmän myös sille, jolle kehut on tarkoitettu.
Uskoisin, että esimerkiksi Anssikin kuulee mielellään perusteluja sille, miksi joku biisi on kehenkin tehnyt vaikutuksen. Se antaa varmasti artistillekin uusia näkökulmia aiheeseen jne.. Ja jääväthän toki perustellut mielipiteet paljon paremmin mieleen kuin vain kehut ilman mitään perusteluja.
Ja muutenkin, kyllähän mielipiteensä täytyy pystyä perustelemaa, oli se sitten millainen hyvänsä.

Ok, tästä tuli nyt varmaan varsin sekava viesti, mutta toivottavasti joku ymmärsi edes jotain..! :wink: Taidan puolestani painua tästä pehkuihin, kun en tämän parempaan artikulaatioon pysty.. Huomenna on kumminkin aikainen herätys...
balisa 22.9.2003 4:14 Hyviä pointteja Trientale latelee mutta kerronpa vielä jutun mokomastakin Lordin foorumista.
Siellä nyt ei kukaan ainakaan silloin alkuvaiheessa( nyt en tiedä) perustellut yhtään mitään eikä millään.
Ja kun minä kirjoitin sinne asiani perusteluineen ja esitin kysymyksiä ja erehdyin vastamaan johonkin kysymykseen niin, päng vaan ja potku perseeseen ja ulos.

Anssi on aina vaatinut perusteluja loanheittämiseen ja kehumiseen mutta muistan yhden jutun, jossa yritin selvittää asiaa, miksi en pitänyt eräästä teevee esiintymisestä.
Ilmeisesti ihan tolkuton juttu tai Petri osasi kirjoittaa samat asiat suomeksi paremmin kuin minä, sillä ilmiselvästi artisti noteerasi Petri-nimisen kirjoittajan oivallukset ja minun selvitykset olivat vissiin siansaksaa.

Riippuu siis artistista tai yhtyeestä ja heidän ymmärtämyksestään miten he kirjoitetun viestin ymmärtävät ja löytyykö yhteinen sävel.

Usko kirjoitti SYDÄMESTÄÄN ja siinä on kyllä sellainen voima, joka mielestäni riittää perusteluksi. :twisted:
Gimma 22.9.2003 4:57 Niin Balisa, tai kirjoittajasta!

Tämä Usko on Jorman kaveri tai alter ego..
marire 23.9.2003 14:35 Tässä tulee kehumista ja perusteluja

Mä kuuntelin YleX:ltä se Yhden biisin tarinan ja siinä kerrottiin musta tosi hyvin siitä tekemisestä ja ongelmista.Ja Anssikin osas jo nauraa sille, vaikka sen teko lienee ollut aika tuskaista. Ja se kappalekkin on aivan loistava.Anssi on taas onnistunut tekemään noin 4 minuutin tarinan, josta oli aihetta roomaniksikin(onks toi oikein kirjoitettu?). ja niitä loppusointujakin oli laitettu just sopivasti, että se kuulosti hyvältä, mettei se kumminkaan ollu mitään räppiä
jassu 23.9.2003 15:23 palataksen tähän kyseiseen yle-x haastatteluun tai yhden biisin tarina juttuun, niin olis hienoo kuulla ne kaikki versiot vaik jossain sinkulla ym :D
Mari 6.10.2003 16:22 Näkyihän se bändi vielä elossa olevan kun Yokotaissa soittivat. :) Ihan hyvä siihen nähden että huomenna on Savoyn konsertti!

Ohjelman jälkeen (ja varsinkin katsottuani sitä ristiin Idolsin kanssa) alkoi taas pääkopassa tapahtua kummia. Anssilla ei ole mitään syytä nostaa karvoja pystyyn että taasko joku arvioi hänen olemustaan, siinä ei ole mitään valittamista, syythän löytyvät aina muualta! Listasin nimittäin Anssin viimeaikaisia tv- ja radioesiintymisiä. Selkeästi hyviä ja ei niin kovin hyviä.

HJUVA:
- Kiss FM:n haastattelu - kerrassaan leikkisä tunnelma ja aiheet laidasta laitaan!
- 4Popin haastattelu - se missä oli se kirjaintaulu, Anssihan hekotteli koko ajan.
- Hyppönen Enbusken Kipinöitä - parasta akustista tv-antia, ei mitään havaintoa siitä että mikään ois jotenkin häirinnyt levylaulajaa vaikka yleisöä ja kameroita oli studio täynnä.
- Ihana Aamu - ehkä Anssi oli niin uninen ettei jaksanut stressata, mutta jotenkin sen vaan huomasi että haastattelija oli tuttu. Eikä Uudet autotkaan kovin huono ollut!
- Lista TV1:llä - Ne tytsit oli selvästi vähemmän pelottavia kuin esim. Hyppönen ja Enbuske, mikäs siellä oli istuskellessa ja hölmöillessä.
- kaikki autoilujutut - kun artisti on elementissään niin kyllä se näkyy.

EI NIIN HJUVA
- Sessions haastattelu ja 1972 - ruudusta paistoi melko ankara hermostuneisuus, tai sitten Anssi oli ilmestynyt paikalle hirveellä kiireellä/myöhässä. Jotain mätää siinä oli. Ja miksi tässäkin piti olla kaksi haastattelijaa, eikö yksi riitä?
- Hyppönen Enbuske haastattelu - eikö voi yhtään parempia kysymyksiä enää keksiä? Kaiken kruunasi se iänikuisesti jauhettu Mikan Faijan BMW-kysymys, jota oli ilmeisesti ihan hakemalla haettu ja valittu paras päältä! Eihän siinä haastateltavalla ole paljon tehtävissä jos Hyppönen ehdottaa että Anssi sanoisi yleisölleen "Hei, älkää viitsikö juoda." Ja se blondi vielä siihen ketkuttelemaan siipiään!
- Ylen Aikaisen haastattelu - sisällöstä ei ole hirveesti muistikuvaa, mutta sen muistan että haastattelija oli aika vakava. Aina kun Anssi naurahti jollekin hyvälle jutulleen, niin haastattelija reagoi vain jatkamalla seuraavaan kysymykseen kuivakalla äänellään. Jee.
- Elämä lapselle 1972 - no se oli aika kaoottista. Olosuhteet eivät ole ollenkaan parhaat mahdolliset kun tekniikka alkaa reistata. Ja muutenkin tollaset pari biisiä ja vaihto -menetelmän keikat ei ole mitenkään musiikillisesti parhaita.
- Yokotai Uudet autot - taas paistoi hermostuneisuus. Kameroita ja suora lähetys. Laulu petetyille meni jo enempi rutiinilla. Kameraankin saa katsoa, ei se ketään syö.

Lähinnä just tuosta Uusista autoista (ja Idolsista) lähti tämä ajatuskulku liikkeelle, että miksi/missä tilanteissa ihminen alkaa jännittämään kameran läsnäoloa tai muuten hankalaa tilannetta. (Onhan levylaulaja itsekin sanonut etteivät televisioitavat keikat ikinä ole järisyttävän hyviä.) En minä mitään patenttiratkaisua keksinyt. Tää oli vaan tällänen johdanto, josta voi aloittaa pohtimisen jos kiinnostaa...
Anssi Kela 6.10.2003 21:34 Jaa... Itse henkilökohtaisesti, kuten myös yhtyeeni, olin erittäin tyytyväinen eiliseen Yokotai -esitykseen. Kävimme katselemassa ja kuuntelemassa sen ohjaamossa välittömästi lähetyksen jälkeen ja totesimme, että kyseessä oli varmaankin paras tv-veto tähän mennessä. Soitot ja laulut toimivat mallikkaasti ja soundikin oli yllättävän hyvä.

Samaa mieltä Marin kanssa olen siitä, että Sessions oli aika kamala... 1972 ei toiminut alkuunkaan akustisena versiona! Mihin muuten unohtui arvio MTV3 Live -lähetyksestä? Siellä oli sentään pommit ja kaikki...
Belaya-RUS 7.10.2003 5:38 Minäkin tunnustan pujottelun Idolsien ja Yokotain välillä, mutta onnistuin silti näkemään/kuulemaan molemmat Anssin biisit alusta loppuun.
Kun kuuntelin biisejä, kaikki toimi todella loistavsti, mutta... joku mystinen ristiriita vaivasi, kun bändiä katseli, ehkä se on vain rutiinin puutetta, mutta esiintymiseen kaipaisin sitä JOTAIN...
Mari 7.10.2003 11:51 Tuolla ei luekaan että huono, juu sii. Ei tosiaankaan olleet huonoja nuo Yokotain esitykset, varsinkin Laulu petetyille olis hyvinkin kuulunut tuonne ylempään kastiin. Kyllä siinä tuli mietittyä ohjelman jälkeen myös, että jospa joka ilta tulis tällästä musiikkiviihdettä telkkarista! Sekin oli kunnioitettavaa, ettette soittaneet 1972:a, kuulosti pikemminkin tulevilta sinkkubiisivaihtoehdoilta. Minä vaan vertasin noita keikkaversioihin, joille tv-versio harvemmin pärjää. (Rummut oli kyllä säädetty ihan toiseen ääripäähän kuin keikoilla, vähintäänkin säädyllisiksi.)

Sessions oli aika kamala... 1972 ei toiminut alkuunkaan akustisena versiona!
Toimiihan se, mutta ei kyseisessä ohjelmassa. Muistaakseni siinä Kiss FM:n jutussa se kulki ihan kelvollisesti, jopa nuhaisena. Ja Itäkeskuksessa.

Mihin muuten unohtui arvio MTV3 Live -lähetyksestä? Siellä oli sentään pommit ja kaikki...
Eihän tossa nyt hyvänen aika ollut ollenkaan kaikkia esiintymisiä, vain jotain esimerkkejä jotka erottui edukseen. Tuota MTV3 Liveä on jo jonkin verran puitu. Silppu oli kivaa sekä tv:ssä että paikan päällä. Itse asiassa Elenan kanssa haaveilimme jo ennen lähetystä, niitten HIM fanien keskellä, että oispa tosi siistiä jos siinä "ikkunasta vaatteitani lentää" -kohdassa ois alkanut silppu lentämään. Miinusta siitä että silppua alkoi lentää vasta vikan kertsin aikana. Valitettavasti tuuraajabasistista ei tule isoa plussaa, vaikka epäilemättä pitäis tulla. Ei se lähetys huonoimmasta päästä ollut, ainakaan verrattuna Elämä lapselle -soundeihin, mutta paikan päällä meno oli parempi. Ja jotenkin siihen oli vaikea keskittyä - yksi biisi ja hirvee hässäkkä. Oi lakana lakana...

nimim. selitystä kerrakseen :P
Sami 7.10.2003 19:53 Kelaatsä? Kelaan!

Nummela-levyllään superstaraksi noussut Anssi Kela on istahtanut kitaroineen ja rytmiryhmineen keikkabussiin aikeenaan valloittaa konserttisalit. Kiertueen aiheena on uutuuslevy Suuria kuvioita.

Konsertissa uusien biisien sovitukset ovat iskeviä, ja vanhat nummelaiset balladit saavat samalla uutta verta suoniinsa.

Kuka sitten nauttii tällaisesta "teinien ranteet auki" -musiikista? Jokainen meistä. Anssi Kela on lavalla juuri sitä, millaisen kuvan hän on itsestään antanut: musiikin edessä nöyrä, ammattinsa osaava ja kaikkensa antava trubaduuri, joka ei jätä kuulijaansa kylmäksi. Ja kun mukana on pienenpienistä virheistä liiemmälti piittaamaton heittäytyminen, on loppupäätelmä selvä: Vuoden paras kotimainen konserttikiertue.

(Ralf Hermans, Kauppalehti 6.10.2003)
jassu 8.10.2003 14:25 vai et teinien ranteet auki musaa no huh huh :shock:
marire 8.10.2003 14:36 En mä ainakaan ole Kelaa kuunnellessani vetäny ranteitani auki. :D

Siitä Yokotaista sen verran,että musta se esitys oli ihan hyvä.Ja oli tosi kiva, ettei taas soitettu 1972-kappaletta.alkaa jo ärsyttää kun se soi radiossa jatkuvasti.Juuri jatkuvalla radiosoitolla ihmiset saadaan vihaamaan sitä.
jassu 9.10.2003 14:26 kyllä kieltämättä 1972 on soinut radiossa paljon. ja Marire on oikeessa. olis mukava jos radiossa soitettas muitakin Anssin biisejä :wink:
Mari 9.10.2003 16:40 pienenpienistä virheistä liiemmälti piittaamaton heittäytyminen
:D nimim. se muistaakseni menee jotenkin näin

olis mukava jos radiossa soitettas muitakin Anssin biisejä
Tuntuu että Nummelan biisejä ja Millaa soitetaan välillä enempikin kuin 1972:ta! Mutta tiedättekö mikä on ihanaa? Se kun yöllä kuuntelee radiota ja sieltä ihan yllättäen alkaa Uudet autot. Mmh... Ylen yöradiossa soitettiin eilen.
jassu 10.10.2003 13:16 en kyllä oo liiemmin kuunnellu radioo mut en tienny, et siellä tosiaan soitetaan (ainakin välillä) muitakin Anssin biisejä :D ääks pakko mainostaa enää viikko keikaan :D
jonde 10.10.2003 15:44 Joo tosiaan ihan liikaa seiskakakkosta, senhä takia anssiin viime levyn aikoihi alettiin ärsyyntymään ko jos iha minkä kanava vaa aukas ni tuli joko Puistossa tai Mikan faijan BMW tai Nummela!! Mutta asiasta kolmanteen oli MAHTAVA Porin keikka sulla Annsi!! Onneks sai kuvata, huomenna o kehitykset valmiit!!! En jaksa oottaa... :mrgreen:
Mari 11.10.2003 12:34 Anssi on tänä viikonloppuna radio NRJ:n tähtiartisti, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että sieltä tulee keskimääräistä enempi hyvää musiikkia ja Anssia saatetaan jututtaa puhelimitse jossain vaiheessa ja niitten kotisivulla on kisa jossa kysytään uuden levyn nimeä. (Huuto.netissä on myynnissä "Anssi Kela: Suuria tunteita" "ei piraatti!" :lol:)

Tossa tunti sitten kuului pätkä jossa Anssi kertoi keikkabussista käsin muutamalla lauseella levyn teosta. Ja ihan varmasti se oli Kärkkäri joka höpisi taustalla! Vähän ajan päästä radiosta kuului ainakin minun korviin ekaa kertaa Sormus. Levylaulaja kuulosti ehkä vähän uniselta, varmaan nuo formulat sotkee päivärytmiä...

Saan muuten tänään nähtäville rullallisen kuvia konserttisalikeikoilta. (eihän siellä kuvia ole otettu :roll: ) Ne voi olla joko ihan tuhruja tai sitten hyvällä tuurilla siellä voi olla muutama tosi hienokin... ihan mitä vaan! Ja Savoyn lattiasta otettu kuva. Jännää.
balisa 13.10.2003 6:08 Joo, minäkin hoksasin, että kappas Anssi Kela viikonloppu kyseisellä radioasemalla ja avasin toivekkaana radion, kun se NRJ sattuu kuulumaan täälläkin.
Kaikenlaisen muun musiikkiroinan keskellä Anssi höpisi jotain toimittajan tekemiin kysymyksiin ja kaksi päivää kun kuuntelin sain tulokseksi NOLLA.
Olisin enemmän odottanut Suuria kuvioita seedelta kappaleita vai soitettiinko siellä muuta kuin Sormus ja se laulu Petetylle??? Olin töissä ja kaiken raadannan keskellä saattoi joku livahtaa ohi korvieni.
En oikein tiedä miksi hehkutettiin Anssi Kela viikonloppua ja jaossa oli Anssi roinaa ja muutama kysymys artistille. Ei oikein sytyttänyt mutta, kaupallinen radioasema ja sillä siisti.
Olisihan siinä voinut vaikka pyytää faneja soittaamaan asemalle ja vaikkakyselty, miksi juuri kyseinen laulaja on niin mukava ja ihana??
Noh mulle jäi vaan luu käteen ja taidan hipsiä ostamaan sen seedeen kun en malta odottaa lahjoittajan aikataulua.
Juolahti mieleeni, että törmäsin Anssi Kelaan, niin kummallisessa lehdessä kuin Talouselämä, jonka sain jostain käsiini ja Kirsi Piha siteerasi Anssi laulun sanoja,, meistä tuli muurareita... jne.. minua huvitti suuresti! Laulut elää Anssi!
Gimma 13.10.2003 10:25 Kirsi Pihan aviomies Saku Tuominen arvosteli Anssin uusimman levyn syyskuussa Kauppalehti Optiossa. Antoi sille suht. huonot arvostelut, mutta vielä huonommat samalla sivulla Neil Youngin Greendalelle. Muutama poiminta Tuomisen Suura Kuvioita -arvostelusta "Kokonaisuus ihmeen epäkiinnostava, synnytettyä, tehtyä, kohderyhmämusiikkia".

No, mielipiteensä kullakin. Meitsi kuuluu ainakin näköjään sitten oikeaan kohderyhmään.
jassu 13.10.2003 10:28 satuin onneks kuunteleen kans koko viikonlopun nrj:tä :D oli kyl mukavasti Anssista juttuu :D
Anssi Kela 14.10.2003 15:07 Televisio-ohjelmia, joita kannattaa virittäytyä katsomaan:

19.10. TV2 klo 20.30: Zulu. Olen ohjelmassa artistivieraana ja esitän jälleen yhden akustisen version jostain Suuria kuvioita -albumin kappaleesta...

25.10. MTV3 klo 19.15: Plan -gaala. Liveveto bändin kanssa, osuutemme n. klo 20.10.

7.11. TV2: Ylen hyvä -hyväntekeväisyyskeräys. Esitän kaksi biisiä bändin kanssa.
jassu 16.10.2003 10:13 Täytyypi katsella :D ihmettelinkin kun plan-gaalan päiväks oli ekaks ilmotetu (muistaakseni) 22.10 ja en nähny sitä tv- ohjelmistossa mut onneks asia on nyt hoidossa :D
Laukkis 16.10.2003 18:33 Tää tulee aika myöhässä, et sori, mut mä(kin) katoin vuorotellen Idolsia ja Yokotaita. Olisin ite kyllä katellu pelkkää Yokotaita varmuuden vuoks, mut äiti halus nähdä Idolsin. Vaikka vaihoin kanavaa suunnilleen viiden milsan välein, niin Uuusista autoista onnistuin kuuleen vaan ihan lopun, mut Laulun petetyille onneks kokonaan. Se oli kieltämättä loistava esitys. Mitä sitä kieltämään...
crazygirl 17.10.2003 19:35 Nythän Anssi saa olla kuinka paljon mediassa.Lehdissä ainakin! :x
Mörri 18.10.2003 21:48
crazygirl Nythän Anssi saa olla kuinka paljon mediassa.Lehdissä ainakin! :x


......
A.K. 19.10.2003 13:51
crazygirl Nythän Anssi saa olla kuinka paljon mediassa.Lehdissä ainakin! :x

Ja, ainahan Anssi on halunnut iltapäivälehtien isoimmaksi lööpiksi? Pah.
Hilu 20.10.2003 6:27 Aamulehden nettisivuilla on arvostelu Tampereen keikasta ja Ilta-Sanomissakin näyttää olevan juttua samasta aiheesta.
tuisku 20.10.2003 7:16
:arrow: Aamulehti 19.10.2003 [size=150:lozig0ky]Kelan konsertti sai potkua lööppiriepottelusta [/size:lozig0ky]
19.10. - 19:24

a user uploaded image
Kela viihdytti lauantaina Pakkahuoneella. Kuva: Janne Ruotsalainen


Viime päivinä lööpit ovat kirkuneet Anssi Kelan eroa ja fanien raivostumista. Tällainen huonon maun suihku on artistille kiertueen aikana erityisen stressaavaa.

Kelan pitkän keikkatauon katkaisseen konserttisalikiertueen päätöksessä Tampereella taiteilija käänsi tilanteen edukseen kanavoimalla ärtymyksensä – jonka hän heti ensi spiikissään ilmaisi – suoraan musiikkiin. Rockissa sellainen kitka antaa esitykselle extra-potkua, joka ei jäänyt melkein täydeltä tuvalta huomaamatta.

Kahteen 45 minuutin settiin jakautunut antoisa ilta eteni ripeästi kahden albumin levyversioista enemmän tai vähemmän poikkeavien tulkintojen toimiessa pienessä etunojassa erittäin hyvin. Kelan heikot kohdat ovat sävelkuluista ja fraseerauksesta vieläkin läpi paistava samankaltaisuus, mutta ohjelma oli ajatuksella rakennettu. Dynamiikkaa vaalittiin tuoreilla sovitusratkaisuilla ja saundien erilaisilla painotuksilla. Paketti ulottui folkista punkahtavan suomi-rokkauksen ja springsteenmäisen stadion-rockin kautta hienosti marginaalisempaan meininkiin.

Peli käynnistyi soolona sähköpianolla ja jatkui akustisen kitaran ja bändin kanssa. Sitten tuli sähkökitaraa. Kela vaihtoi keppejä tiuhaan tahtiin, eikä suotta. Laulajana hän on keskinkertainen ja kapea-alainen sävyjen tulessa enemmänkin itse tarinoista, joiden todellisuusaste on kiitettävän korkea. Mutta kitaristina mies on suoranainen ässä, kiinnostavampi kuin moni nimekkäämpi kirvesmies.

Pääosa vinkeistä tulee Neil Youngilta, etenkin säröisemmässä päässä, mutta senkin Kela hoiti idoliaan suuremmalla pieteetillä, vähemmällä volyymilla ja herkemmin. Feedback-ujellutuksissa hän haki valppaasti sävyjä sävyjen takaa ja maalaili jännittävän vapaamuotoisesti. Tätä lahjakkuutta voisi painottaa reilusti enemmänkin. Se toisi suoralle tarinankerronnalle oivan vastakappaleen kokonaisuutta syventäen.

Kelan sähkökitarismin toinen, kuulaampi pää viittasi yhtä maukkaasti garageen ja italolänkkäreihin päin. Sormuksessa – joka hyvinkin saattaisi kertoa Anssin kotielämän nykytilanteesta – hän heitti sekaan nätisti pienen Big Country-lainauksen.

Vahvaa
läsnä olemista

Toisaalta antoisan illan ehdottomia kohokohtia oli encoren aluksi akustisella kitaralla yksin vedetty Syvän Etelän bad man-perinnettä suomalaistava, vaimonsa pettämän saarnaajan vinkkelistä kerrottu murhaballadi, jota ei albumeilta löydy. Tunnelma oli kiihottavan intensiivinen ja kitara soi jälleen komeasti. Tässä tiivistyi yksi Anssin valttikorteista: vahva läsnäolo.

Aivan uutta, levyttämätöntä materiaalia edusti Hakaniemen harmaa mies. Sekin toimi hyvin reviiriä kuitenkaan mitenkään laajentamatta.

Kahden rumpalin käyttäminen on Kelan tapaisessa musiikissa outo taktiikka. Onneksi sekä (hetkittäin toista kitaraa käsitellyt) tähden veli Ville Kela että (Lemonatorissakin soittava) Kelly Ketonen ovat molemmat jäntevästi soittavia nyanssien ystäviä, joten ylilyönneiltä säästyttiin. Lemonator-mies Antti Karisalmi bassotteli moitteettomasti ja avusti taustalaulussa mukavasti kosketinsoittaja/varakitaristi Saara Metsbergin kanssa.

Ryhmä tuntui niin pätevältä, että siitä voisi saada vieläkin enemmän irti tähteä silti hukuttamatta. Miksei selkeää tarinankerrontaa voisi yhdistää maukkaasti kliseitä kaihtavaan instrumentalismiin? Kun suhde on oikea, vastakohdat syventävät toisiaan ja paletti avartuu. Siitä hyötyvät pidemmän päälle kaikki.

Musiikki

Anssi Kela

Paikka: Tampere-talo

Aika: 18.10.

Jussi NIemi
JMN 20.10.2003 11:40 Totta joka sana, tuossa Aamulehden jutussa meinaan! Minä muuten olen usein miettinyt että miksi Anssi on jäänyt niin vähälle huomiolle kitaristina, mieshän on suoranainen nero. Siis tippaakaan liioittelematta. Monet suomalaiset arvostetut kitaristit, niinku vaikka Albert Järvinen, Janne Halmkrona, Rekku Rechardt, Jukka Tolonen, Anssin serkkupoika Andy McCoy ja...well, kaikki jäävät kirkkaasti jälkeen kun Anssi innostuu revittelemään. Anssissa jos kenessä olisi ainesta tekemään oikeasti kiinnostava kitara-instrumentaali-albumi. OK, ehkä joku Timo Tolkki tai Aleksi Laiho saattaa tiluttaa nopeammin, mutta mielikuvituksesta ei ole valitettavasti tietoakaan. Ne, jotka Savoy-teatterissa kuulivat Harhaa-kappaleen tietävät että joku Jimi Hendrixin Machine gun jää sille toiseksi.

Aiheesta vielä, ihan vituttaa nykyajan poppareiden kitaransoitto. Esmes joku Apulanta, niillä on sovitukset sitä että säkeistöt näppäillään tai tehdään outoja ääniä ja kertosäkeessä mätetään kahdeksasosia alaspäin. Se on niin helppo ratkaisu saada ns. dynamiikkaa aikaiseksi. Ja soolot, jos niitä, ovat lähinnä ns. unison bend (soitetaan vaikka e ja alemmalta kieleltä taivutetaan alempi sävel myös e:hen, syntyy se perinteinen sähkökitaran vonkaus) pohjalta. Vaan ei meijän Anssi:), sillon nääs tyylitajua. Ja tekniikka hallussa. Ja useimmiten jopa ilman plektraa! Ja lesot soittokamatkin sillä on, mistä aina lisää plussaa.
Trientale 20.10.2003 13:14
JMN Minä muuten olen usein miettinyt että miksi Anssi on jäänyt niin vähälle huomiolle kitaristina, mieshän on suoranainen nero. Siis tippaakaan liioittelematta.


Tämä on oikeasti niin totta! On kyllä jokaisella näkemälläni Anssin keikalla tullut ilmi, että kitaraa mies todellakin osaa soittaa! Enkä todellakaan ole ainoa, joka asiaan on kiinnittänyt huomiota. Tutuistakin löytyy monia ihmisiä, jotka ihailevat nimenomaan Anssin kitaransoittotaitoa. Eikä ihme.
Turo 20.10.2003 15:05 Tossa Aamulehden jutussa muuten ei ihan joka sana ole totta. Nimittäin kuvatekstissä on tullut kömmähdys. Siinä väitetään, että "Kela viihdytti Pakkahuoneella". Eikös se kuitenkin ollut Tampere-talo, eikä Pakkahuone, missä Anssi viihdytti.
jassu 21.10.2003 15:06 keikka oli kyllä Tampere-talolla :D toi on muuten totta et Anssi soittaa TOSI hyvin :D soittoa ja laulua on ilo kuunnella :D
Anssi Kela 23.10.2003 7:41
25.10. MTV3 klo 19.15: Plan -gaala. Liveveto bändin kanssa, osuutemme n. klo 20.10.


Nyt kalkkiviivoilla selvisi, että kyseessä on sittenkin playback... Tylsää!
erkki 23.10.2003 8:00 Ei oo enää tylsää jos meet anssi kuuntelee Velderadon uuden keväthitin I saw you.
http://www.velderado.com
Kaisa82 23.10.2003 8:31 Oi.. playback... tylsää tosiaan... Noh, tokihan tämäkin kelpaa.. :) Mieletön meininki päälle vaan ja menoksi! Tsemppiä nyt sinnekin sitten jo etukäteen!
jassu 23.10.2003 12:42 Blääh playbackinä noh täytyy tietty kattoo silti :D tsemii Anssille :D
jonde 24.10.2003 11:04 no höh. playback on juu aika turhaa. mut katton silti :D
Sami 25.10.2003 12:58 Uudet autot on alkanut kivuta 50 hittiä -listalla ja Suomen radiolistalla. Ensin mainitulla Uudet autot on sijalla 41 ja radiolistalla sijalla 31. 1972 on joutunut luovuttamaan kuusi viikkoa kestäneen ykköstilansa ja on nyt sijoilla 7 ja 3.
Gimma 25.10.2003 14:51 Hyvä, että että uudet autot nousee listalle, vaikka itse en biisistä jostain syystä pidä. Se on mieleeni jotenkin liian surumielinen. Paras "autobiisi" on mielestäni Popedan tai oikeastaan Costellon laulama pakko saada BMW -biisi. Siinä on kunnon meininkin. Muutenkin, jos on vähänkin debispäivä heitän Popedan juhlakiertueen konsertti dvd:n kehiin, niin johan tulee hyvälle tuulelle. Ei voi käsittää, miten tuonkin ikäiset tyypit jaksaa vielä rokata ja heilua lavalla 25 vuoden jälkeen. Costello on maamme parhaita kitaristeja. Popedan kotisivutkin on muuten erittäin hienot ja värikkäät, ja niillä täytyy aina välillä poiketa tämän harmauden keskeltä.
jassu 25.10.2003 15:28 Kävin äsken äänestämässä Anssin biisejä noille kaikille radiokanavien listoille :D käykäähän muutkin äänestämässä Anssin biisejä :D
Rosso 25.10.2003 17:12 Loistava tyyli Anssilla tuossa Planissa! :lol: Ja hieno kitara... :shock:
Norsku 25.10.2003 17:14 Ei olis juuri asiallisempaa voinut playbackista tehdä! Hienoa! Vielä jos plektra olis ollu musta :twisted:
-Elena- 25.10.2003 17:15 Buahahah=P
Trientale 25.10.2003 17:19 Erittäin kelvollinen playback-esitys! :) Loistavaa! :D Ja mikä tyyli! Minullekin tuli kyllä mieleen, että olisi vielä se plektra ollut musta... :wink:
jassu 25.10.2003 17:40 siis mahtavaa Anssi :D wau mikä skitta :shock: joo vielä musta plektra :wink:
keva 25.10.2003 17:43 a.
jassu 25.10.2003 17:45 Nahkahansat oli kyl mageet :D
Harry 25.10.2003 17:52 Mahtavaa! Tosi hieno esitys nahkahanskoja myöten! =)
Zerry 25.10.2003 18:03 Jees oli kyllä tosi mageen kuteet. Musta pukee hyvin ja vielä se skitta... ei olis voinu paremmin sopia.
Gimma 25.10.2003 18:06 Minä kyllä vähän kummastelin noita nahkahanskoja ja ajattelin, että se on joku kannanotto Anssilta... muuten reipas esitys!
anguished 25.10.2003 18:12 Anssi oot aika velmu :lol: B.C. Rich ja nahkahanskat..
Jenna 25.10.2003 18:14 Jeah, tosi great esitys tuo Plan-homma! Tyyli kohdallaan, todellakin. :P
balisa 26.10.2003 7:33 Vieläkö Anssi kerää Nokian 2110? Vai joku mies on niin muuttunut, että puhelimessakin on kamera?
Chride83 26.10.2003 8:51 Kuulema Nokiat lensi ikkunasta ulos kuin taloon tuli Samsung...
balisa 26.10.2003 11:36 Samsung?

voi vi.......se on seonnut,
Nummela paikkakunta, voihan... pitää viimeiseen asti vetää viatonta vaikka kuinka on jo lokaan vedetty kaulaa myöten...Etkö muista Anssi ku väännettiin kättä julkisuuden kiroista ja nyt sitten ryvet siinä? Ja ne helvetin selostukset forumuloitten hyvistä puolista ... joo oli hyvä jippo vetää pois vanha foorumi, olisin vetänyt sieltä esimerkkejä läjäpäin. Harmi...
Mari 27.10.2003 15:24 Ja siinä Samsungissa taitaa olla vielä kamera. Kuten Villenkin puhelimessa, joka oli muuten Aamulehden Tampereen keikkaa edeltävän lehtijutun mukaan saatu takaisin Varkauden poliisilta. Jes. Ne ryöstäjät oli ollu jotain pikkupoikia.

Uusien autojen radiostrategia taitaa olla se, että sitä soitetaan vain yöllä! Tuli ainakin viime yönä joskus ennen puol yhtä Ylen yöradiossa. Erittäin hyvä paikka sille biisille!

Ja varsinainen aihe, eli Plan. BUAHHAHA! Alku meni kyllä ihan väistämättä hekotteluun... Tyyli oli todellakin musta, täytyy myöntää että erittäin hyvältä näytti! :P Ne nahkahanskat oli kyllä hupaisat, taisi kitaristi siirrellä sitä vasenta kättäänkin jopa välillä? Plektra oli ehdoton värivirhe! Ja sen kitaran tunnistin heti (kahden livekeikan ja yhden tv-esiintymisen perusteella) Apulannalta lainatuksi. Huomioin lisäksi, että hiukset on alkaneet taas venyä... Muu bändi oli melko asiallinen (rumpalit vähän hukassa) mutta Karisalmen virne oli kerrassaan epäilyttävä. Niin ja se Ripan kitarasoolo oli kans aika kiva, taisi Ripa olla takahuoneessa soittamassa kun kukaan lavalla olleista ei tainnut sooloa esittää... hehhehe. Mainio tv-esiintyminen!

Playbäkkinä soitti aika moni muukin, mutta Apulannan esityksestä en oikein ottanut selkoa, se oli kai joku sekoitus taustanauhaa ja liveä?? Ja näkyy nykyään olevan nuo tv-lamput vähemmän kuumia kuin aiemmin, kun ainakin Tonilla ja Siirillä oli pipot päässä ja Anssilla ne hanskat...
Trientale 27.10.2003 17:39
Mari Huomioin lisäksi, että hiukset on alkaneet taas venyä...


Tuo huomioitiin muuten meilläkin.. :wink:
Ja kun jokin aika sitten näytin äidille viimeksi ottamiani Anssi-kuvia, ensimmäinen kommentti oli, ettei hän ole taas vähään aikaan tainnut käydä parturissa... :D
jassu 27.10.2003 17:53 Miehillä/pojilla kasvaa hiukset paljon nopeemmin kuin naisilla/tytöillä höh :D tai ainakin se tuntuu siltä :D
keva 27.10.2003 18:11 a.
Abelix 28.10.2003 7:50 Joo, Apulantahan veti muuten playbackkina, paitsi laulu oli livenä.

Eikö Anssilta löytynyt taustanauhaa, jolta laulu olisi puuttunut :?: Live laulu olisi kuulostanut hienommalta, vaikka soittimet olisivat tulleet nauhalta.

Vastasuuden varalta hankihan Anssi sellainen taustanauha, että voit laulaa livenä sen päälle. :D
Anssi Kela 28.10.2003 14:29 Minun biiseistäni ei ole tehty ns. singback-miksauksia, jotta livenä laulaminen taustojen päälle onnistuisi. Karaoke ei oikein kiinnosta. Jos kerran on pakko vetää playbackinä, niin parempi vaan, että laulutkin tulevat sitten nauhalta.
marire 28.10.2003 15:55 Voiko artisti vaikuttaa siihen soitetaanko playbackinä vai livenä?
A.K. 28.10.2003 18:54 Yleensä jos ohjelma tulee livenä tai sun muuta niin musiikki tulee playbäkkinä ellei - kai - muuten sovita. :>
susi 3.11.2003 11:16 :?: levylaulajalla näkyy edelleen olevan Nummela kotipaikkana , pitäneekö paikkansa?
Petri 7.11.2003 7:50
Anssi Kela 7.11. TV2: Ylen hyvä -hyväntekeväisyyskeräys. Esitän kaksi biisiä bändin kanssa.


Mihinköhän aikaan nuo kaksi biisiä esitetään?
Anssi Kela 7.11.2003 10:07 Itsekin mietin juuri samaa, en tiedä. Osuutemme nauhoitettiin eilen, eli en ole mukana suorassa lähetyksessä (tänään keikalla Kotkassa). Biisit ovat Mies ja meri sekä Laulu petetyille.
jassu 7.11.2003 12:14 no höh olisin niin halunnu nähä Anssin ihan niinku "oikeesti" esiintymässä :?
jassu 8.11.2003 6:35 Se Ylen Hyvä -konsertti oli mahtava, mukavaa et Anssi soitti myös Mies ja meri biisin, koska mulla ei siitä ollu nauhalla vielä yhtään versioo :D Laulua petetyille en sit ehtiny nauhottaa :cry:
Miks villellä oli peruukki? :D
Trientale 8.11.2003 7:05 Erittäin loistava oli tosiaan Anssin Ylen Hyvä -esiintyminen! :D Molemmat biisit olivat oikein mahtavia! Ja Anssin haaste oli osuva. :twisted:
Villen peruukille piti myös naureskella.. :lol:
marire 8.11.2003 11:34 Mä en tietenkään muistanut,että Anssi esittää kaksi biisiä, enkä siis kuullut Laulu peteyille-biisiä... :( Minusta olisi ollut hyvä esittää Kaatuneuíden muistolle, sillä sodan runtelmaan maahan avustukset meni. Kenet Anssi muuten haastoi rahankeruuseen?Mä en kuullut sitä
Trientale 8.11.2003 12:23 Anssi siis haastoi lehdet, joiden kannessa on viime aikoina komeillut...
A.K. 8.11.2003 12:45 Anssi ja koko bändi soittivat pirun hyvin. Kuulosti mitä parhaimmalta.
Ja, nyt edelleen vahvistuu Anssin taito soittaa kitaraa. Todella makoisat soolot! :D
Mari 8.11.2003 13:11 Mies ja meri -biisissä se kitaran vire oli hiukan ehkä eksoottinen, Laulu petetyille oli parempi, taattua erinomaista laatua. Aika ankeesti oli jaettu ne biisit että sai koko illan kytätä, mutta kyllä se kannatti. (Vaikka ensimmäistä kertaa vakavasti harkitsin omien videoiden hankkimista...) Haaste oli erittäin osuva, niitten lehtien ois todellakin syytä osallistua! (Hupaisaa kun juontaja totesi että "nyt me saadaankin paljon rahaa" - niin monen lehden kannessa Anssi on ollut...) Mutta Ville... :lol: turha väittää että Kelan suvussa olisi muka ongelmia hiusten kasvun suhteen kun viikossa oli tuollainen muutos tapahtunut Villen päässä!

Toinen aihe. Kuuntelin onnekseni taas tänään YleQ:ta, josta tulee lauantaisin klo 11-12 mainio Jake Nymanin Sokkotreffit. Löysin sen vasta viikko sitten, jolloin vieraana oli Ile Kallio puhumassa kitaristeista, nyt siellä oli Edu Kettunen ja aihe kai liittyi lauluntekijöihin. Ne soittaa ihan oikeeta Musiikkia siinä lähetyksessä, ja riemu oli suuri kun sieltä pärähti soimaan 1972. Sen jälkeen herrat keskustelivat kappaleesta ja siitä, miten julkisuus nostaa jonkun korkealle ja sitten raatelee kuin susilauma. Aika kiintoisaa kuultavaa, kuten koko lähetyskin, ja harvinaisen hyvää musiikkia! Suosittelen virittäytymään radion ääreen kun tuo ohjelma ilmeisesti uusitaan su-ma-yönä yhden jälkeen niin että pitäisi kuulua koko maassa. Ehtaa radion aatelia!
jassu 8.11.2003 13:15 joo biisit oli kyl tyhmästi jaettu :? siinä yhdettoista jälkeen alko silmät väkisin painuun kiinni, mut sinnittelin siihen asti, kun laulu petetyille tuli ja todellakin kannatti oottaa :D
Harry 8.11.2003 15:43 Minä unikeko menin sitten missaamaan sen toisen laulun. =(
Gimma 10.11.2003 5:34 En nähnyt ohjelmaa. Huvittava veto Anssilta haastaa juorulehdet. Ymmärtäähän sen, että Anssi on näille lehdille katkera. Se vaan on opittava, että tällainen kyseenalainenkin lööppijulkisuuskin kuuluu julkkiksen elämäään halusipa sitä itse tai ei. Olishan se paljon mukavampaa, jos kirjoitettaisiin vain positiivisia juttuja ja vain ammatillisia juttuja, mutta näin se vain julkisuudessa menee, ettei ole mahdollista noukkia pelkkiä rusinoita pullasta.
Mörri 18.11.2003 0:27 http://www.iltasanomat.fi/pelit/palapeli.asp

Hmm.. pähkinää kerrakseen.
jassu 18.11.2003 4:53 Joo todellakin, helpoimman sain vielä tehtyä, mutta sitten menikin jo liian vaikeeks :D
Nappisimmu 18.11.2003 10:50 Alko jonkun ajan kuluttua tuntua hiukan skitsolta väännellä levylaulajan naamaa siihen malliin... :roll:
Norsku 18.11.2003 11:49 Mulla alkaa huomenna koeviikko ja kaikki kirjat melkein lukematta mutta kun kerran levylaulajan naama oli sekasin ni olihan se pantava järjestykseen... =P 4x4 palaa ja vaatimattomat 837 klikkausta. Kyllä ihminen on tyhmä...
jassu 18.11.2003 12:09 oli pakko kokeilla uudestaan, ja eihän se vieläkään onnistunu :evil: Täytyy sanoo samalla lailla, ku Anssi siinä norpan yöradiossa, ku Anssin oli pitäny miettiä niitä top5, top3 listoja siis: Meinasi tulla migreeni :D En kyllä enää kokeile tota palapeliä siinä menee vaan hermot, kun niitä ei saa paikalleen :x
Trientale 18.11.2003 14:53 Huh, jos tuo palapeli on noin vaikea, niin enpä taidakaan kokeilla tehdä sitä ihan vielä, nyt kun olisi aikaa vain sellaiset puolisen tuntia... :roll: Täytyy kokeilla sitten illemmalla, mahtaako onnistua..! 8)
Mari 18.11.2003 17:14 Hurraa! 413! Meinas kyllä siinä vaiheessa jäädä homma kesken kun oli vihdoin ne hemmetin partapalat oikein päin ja kaikki muutkin, mutta nahkatakkipala oli väärässä kulmassa. Mutta onhan tuota nyt jokaisen itseään kunnioittavan fanin pakko yrittää koota! Todellakin välillä saattaa tulla sellanen kovin nykytaiteellinen tunnelma kun silmät on siellä sun täällä. :D Kellään ei todellakaan voi olla parempaa tekemistä!
Trientale 18.11.2003 20:39 Krhm, jossain tuhannen siirron paikkeilla totesin, etten ehkä sittenkään jaksa tänä iltana olla niin kärsivällinen, että saisin tehtyä tuon 4x4 pelin... :roll: Pistetään sitten vaikka taas sen kuuluisan väsymyksen piikkiin, en minä oikeasti noin tyhmä voi olla..! :roll: Välillä se oli jo melkein kasassa, pari hiuspalaa väärässä järjestyksessä, mutta ne eivät sitten menneet oikeaan järjestykseen yhtään millään, ja niinpä minä päätin, että nyt saa riittää... Täytyy kaiketi kokeilla huomenna uudelleen... 8)
muu 18.11.2003 21:39 Älä sure, et oo ainoo. Mäki luovutin siinä tuhannen klikkauksen paikkeilla ku oli (ja on) vielä vaikka mitä tekemistä tänään :roll: En oo koskaan kauheesti harrastanu noita, ehkä siinä pärjäis paremmin jos tietäis jonku taktiikan, mut se mun yrittäminen oli lähinnä semmosta sattumanvarasta =P
Nappisimmu 19.11.2003 8:01 Dodii, onnistuhan se palapeli 4x4 ja 169 klikkausta :D
jassu 19.11.2003 12:28 Joo kiitti vaan Trientale :evil: noin tyhmä, mä sit oon, ku en niitä kasaankaan saa :evil: No ei vaan kyl mä sen tiedän, et en mitenkään viisas oo :cry: Tollaset palapelit ei vaan oo mun alaa :cry:
Trientale 19.11.2003 12:43 Mutta jassu, voit aina lohduttautua sillä, että minä olen ihan yhtä tyhmä... :roll: En kyllä minäkään ole aikoihin tuollaisten palapelien väsäämistä harrastanut, ehkä aivot ovat vain ruosteessa.. Niin tai näin, ehkä tuota voisi taas jossain vaiheessa mennä kokeilemaan.. :roll:
nasu 19.11.2003 13:06 Kato sainhan mä ton helpoimman tehtyä.
24 klikkausta. Seuraavat ei sit onnistunukkuuan, kärsivällisyys loppus.
jonde 19.11.2003 15:41 pitkäst aikaa tääl eikä muust puhutakkaa ko jostai ihme palapelist, joten mäkin kävin sitä koklaamas. Kahdeksansadan klikkauksen jälkeen tuli jo vähän sellanen olo et kantsisko lopettaa ja niin tein...yritän myöhemmin uudestaan...
jonde 19.11.2003 15:48 JEESSS!!! 308 siirtoa ja kuva valmis!! :D Vitsi et mä oon hyvä...
keva 19.11.2003 16:16 a.
Rosso 19.11.2003 17:04 4x4 palapeliin meni 263 klikkausta... :P
Norsku 20.11.2003 10:20 Tä alkaa olla jo vakavaa, oon nimittäin addiktoitunu tohon peevelin palapeliin. 4x5 palaa 515 klikkausta :D Aina paranee...
Trientale 20.11.2003 20:06 Ehheh, sainpas edes helpoimman tehtyä... 90 klikkausta... :roll: Taidanpa siis mennä vielä harjoittelemaan... :roll: Tuo muuten on ärsyttävän addiktoiva peli! :wink:
muu 20.11.2003 21:04 Hih 486 klikkausta meni toho helpoimpaan, mut sainpahan tehtyy :mrgreen: Alkaa sopivasti väsyttää ku tota vääntää...zzz
Hilu 20.11.2003 22:46 Tässä on vähän helpompi tehtävä!

http://www.plussa.com/?_sp=kilpailu/competitionMain.jsp&id=674
jassu 21.11.2003 10:46 No noihin osasin vastata :D ainakin luulen niin :wink: Olis vähän mageeta voittaa se fani "paketti" siinä olis se paitakin, ku en oo vielä tilannu sitä itelleni.
maxima 21.11.2003 11:43 Oletteko käyneet Harhaa.comissa testaamassa tietonne levylaulajasta? En tiedä, kuinka kauan testi on ollut siellä ja siitä on jo varmaan puhuttu täälläkin. Joka tapauksessa kävin tekemässä testin tänään ja sain huikeat 9 oikein 30:stä. Mulla taitaa olla vähän petraamista. :)

Hmm, testin jälkeen yritin käydä katselemassa kuvia ja koko systeemi meni jumiin. Yritin korjata tilanteen tulemalla pois Harhaa.comista, jonka jälkeen en enää päässyt takaisin koko sivuille. Täytyy yrittää joskus myöhemmin uudelleen. :roll:
jassu 21.11.2003 11:57 Muistaakseni sain tosta testistä jonkun vähän yli /alle 20 tuleokseks :D Ongelmia kysymyksiä oli pekka-ja susi kysymukset en oo niin hirveen tarkaaan perehtynyt pekkaan ja suteen :? Ja sit se kännykkä en vieläkään muista mikä se "numero" on joku 21?? tai jotain tohon suuntaan kai :D
Laukkis 21.11.2003 19:20 Mä sain vähän alle täydet. En tienny mm. kännykän mallia, mutta nykyään mä muistan sen helposti, koska äiskällä oli samanlainen kesään asti...
Mari 22.11.2003 13:30 Tuli taas raplattua tuon palapelin kanssa... :P tein juuri äsken ennätyksen 4x4:ssä, muita olen jaksanut vain kerran.. toistaiseksi.
3x3: 56 (muistaakseni)
4x3: 104
4x4: 171 (hiukan onneakin oli pelissä, täytyy myöntää)
5x4: 262

4x4:ssä tuntuu ongelma olevan nahkatakki-parta-askelilla, 5x4:ssä ne hiukset on ihan mahdottomat saada kohdalleen. Otsarypyissä ei ole kertaakaan ollut ongelmia. Hehhehee. Mahtaa olla surrealistinen tunnelma jos levylaulaja itse kokoaa omaa naamaansa ja miettii että mihinkähän tuokin pala kuuluu.. "hotellihuoneen peilistä etsin omia silmiäin" :lol:
jassu 22.11.2003 18:05 Onkohan Anssi muuten ite kokeillu tota palapelii :roll: Siinä saa kyllä ettiä muutakin, ku silmiä hotellihuoneen peilistä, muutamaa partapalaa ja hiustupsu :D
jonde 23.11.2003 7:10 muuten, harhaa.comissa on tullu uus galluppi tai mikä onkaan, kysymyksellä "mitä anssin tulisi soittaa enemmään keikoillaan?" ja mun vastaus oli heti ehdottomasti "suutaan" koska anssi puhuu ihan liian vähän keikoillaan ja anssin puhumista on nii kiva kuunnella.. :D
jassu 23.11.2003 9:24 No jos nyt tähän vastaan niin mielestäni huuluharppua, koska siinä on niin kaunis ääni :D Siis soittaahan Anssi huuliharppua yleensä muutamassa biisissä, mut enemmän voi soittaa :D Ja kyllähän suutakin vois, mut kyllä Anssi mielestäni kiitettävästi puhuu keikoilla ja välispiikit yms on loistavia :D
Trientale 23.11.2003 13:48 Tuo Harhaa.comin uusi gallupkysymys oli muuten harvinaisen vaikea..! Yleensä niissä on ollut yksi sellainen vaihtoehto, joka tuntuu itsestä ihan ehdottomalta, ja se tulee sitten valittua. Mutta tämä uusi kysymys ei ollut niin yksinkertainen.. Suun minäkin sitten lopulta valitsin, kun ne Anssin spiikit todella ovat niin loistavia! :lol: Mutta mietin kyllä pitkään, yhtä hyvin olisin voinut esim. ne koskettimet valita...
jonde 23.11.2003 18:07 joo mäkin kyl mietin eka koskettimii, mut päädyin kyl suun kannal... 8)
Gimma 26.11.2003 9:49 Tämän päivän Ilta-Sanomissa on juttua Anssista ja formuloista ja monta kuvaa, jos jotain kiinnostaa lehtileikkeiden keräily. Lehden mukaan Anssi aikoo ajaa ensi vuonna koko kauden Formula 3-luokassa ja etsii parhaillaan rahoitusta projektilleen. Vain muutamia keikkoja aikoo kesällä tehdä. Otsikossa lukee huvittavasti, että autoilu on ollut Anssi Kelalle keskeinen osa elämää siitä lähtien, kun hän sai ajokortin vuosi sitten. Autoinnostusta lisää se, että Kela seurustelee entisen F3-kuljettajan Sanna Pinolan kanssa.

Onnea vaan projektille, toivottavasti rahoitus järjestyy. Verotietojen mukaan luulisi kyllä omaakin fyrkkaa projektiin liikenevän...
jassu 26.11.2003 14:26 Tänks tiedosta Gimma :D Täyttynee käydä ostamassa lehti :D
Mari 26.11.2003 16:28 Päh, en minä ainakaan rahaa hukkaan heittäis tuollaiseen huttuun. On tämän vuoden kiintiö ylitetty jo aikaa sitten. Siinä lehdessä oli tasan yksi uusi ja kiintoisa kuva - valkeasta bemarista. Toivottavasti lehden törttöilyä tai viimeisin sponsori eikä uusin ostos.
jassu 26.11.2003 17:05 No se siitä lehden ostosta unohdin nimittäin sen. Lähdin saunaan, ja sit se unohtu, enkä kyllä enää jaksa lähtee ostamaan sitä. :roll:
Anssi Kela 29.11.2003 15:49 Keskiviikkona 3.12. klo 15.15 kuullaan Radio Dein taajuuksilla haastatteluni, jossa muistelen mm. Pro Fide -yhtyeessä soittanutta isääni ja omaa alkutaivaltani muusikkona. Kyseessä ei siis ole jälleen kerran se samoista kysymyksistä ja vastauksista koostuva perinteinen anssikela -haastattelu, joten kannattaa virittäytyä kuulolle!
jassu 29.11.2003 16:38 Just joo kiva kiva, olis aikaa nasevaa kuulla se haastis, mut kun satun oleen koulussa keskiviikkona viiteen, joten ei oo oikeen mahiksii kuulla sitä haastatteluu :evil: Voi *****, ketuttaa lievästi sanottuna :cry: Tuleeko uusintaa? ja jos tulee niin millon?

Niin ja nyt, ku tänne tehtiin jotain sydeemeitä, niin mulla ei näy näissä viesteissä, et ne olis uusia.( siis viestit ei näy oransseina)
Onko muilla sama juttu, vai?
Niin ja joudun kirjautuun tänne kahesti, miks?

Kun katoin tossa kuutamolla ohjelmaa, niin Esa Nummela väitti, yhtenä väittämänään, että oli hoitanut/ vahtinut (ääh en tarkalleen muista sitä sanaa) Anssin kanssa lapsia :D Ja se oli kuulemma totta :D Se oli kuulemma Vihdissä, jossain nuoriso/ lapsi leirillä yms. :D
balisa 29.11.2003 18:43 Radio Dei ei kuulu jokapuolella Lapin lääniä mutta kuuluupa Roissa, joten asia pitää hoitaa jollain konstin jos järjestäisi vaikka matkan Rovaniemelle jo 3 päivä kun pitää neljäs päivä kuiten olla jo maisemissa. Olen minä kiihko fani kun pitää yhden haastattelun takia taittaa taivalta 150 km jotta pääsee kuuntelemaan. Kukapa muu yltää moiseen suoritukseen? Mitä? Keikkaretkiä ei huomioida!
Olisihan se nyt sitten erilainen haastattelu ja tosiaan muut jaaritukset on kuultu sataan kertaan.

Ps. minulla on nyt huippunopea yhteys nettiin, sivut vääntyy vaikka on niitä on jo taas kymmenen ja sain kunnia aloittaa sivun 10.
Gimma 30.11.2003 14:04 Radio Dei? Never heard. Mikä on taajuus pääkaupunkiseudulla?
balisa 30.11.2003 14:09 www.radiodei.fi sieltä löytyy
jassu 30.11.2003 14:39 Oon kokoajan täällä kirjautuneena vaikka kirjaudun ulos :shock: miksköhän? ja joudun kirjautumaan sisälle kahesti :shock: APUAAAAA
auttakaa :cry: Niin ja vielä se, että kun mun sähköpostiin tulee aina viesti täältä, et mun viime käynnin jälkeen joku on laittanu uutta viestiä, niin siinä lukee lähettäjänä nobody???????? HÄH
marire 30.11.2003 17:32 Eikö pitäisi tehdä taas uusi viesti?Tässä on nimittäin jo 10 sivua, ja edellinen vaihtui tähän 8 sivun kohdalla
tuisku 30.11.2003 18:47
balisa Radio Dei ei kuulu jokapuolella Lapin lääniä mutta kuuluupa Roissa, joten asia pitää hoitaa jollain konstin jos järjestäisi vaikka matkan Rovaniemelle jo 3 päivä kun pitää neljäs päivä kuiten olla jo maisemissa. Olen minä kiihko fani kun pitää yhden haastattelun takia taittaa taivalta 150 km jotta pääsee kuuntelemaan.


Radio Deitä voi kuunnella netissäkin, tuolta radiodei.fi:stä pitäisi löytyä linkki NettiRadioon. 8)
Siellä kyllä sanotaan sen olevan tarkoitettu vain Kristityt yhdessä ry:n jäsenille, mutta ainakin minulla NettiRadio kuuluu aivan hyvin, vaikka käsittääkseni en ko. yhdistyksen jäsen olekaan. :)

Minkäs niminen se ohjelma on jossa Anssia haastatellaan? Ohjelmarungossa näkyy tuohon aikaan Poristaan yhdessä, joka - mikäli olen käsittänyt oikein - on Oulun alueellinen ohjelma. :?:

jassu Oon kokoajan täällä kirjautuneena vaikka kirjaudun ulos :shock: miksköhän? ja joudun kirjautumaan sisälle kahesti :shock: APUAAAAA


Minä puolestani joudun näköjaan kirjautumaan sisään joka kertaa uudelleen vaikka laitan rastin ruutuun että kirjautuisi automaattisesti. Ennen tuo toimi. :? Ja uudet viestit eivät näy. Siis sitä merkkiä joka näyttää uudet viestit ei ole vaan kaikki näkyvät vanhoina. :shock:
jonde 30.11.2003 19:35 tää o iha omitune... jouduin kirjautumaa miljoona kertaa tän ennenko pääsin sisäl..iha pimeet..
tuisku 30.11.2003 19:44 Voisikohan Henkka tai joku ystävällisesti kertoa mitä ihmettä tälle foorumille on tapahtunut käyttökatkoksen aikana / jälkeen kun EI TOIMI kuten ennen?!? :?
balisa 1.12.2003 6:34 tuiskulle tiedoksi etten minä ainakaan jouda kyseisenä päivänä netin ääressä roikkumaan mutta voin ajoittaa itseni auton rattiin tai autoon tai radion ääreen jonnekin, jos vaikka söisi päivällisen autossa ja kuuntelisi Radio Deitä.
Miten ne tuollai luokittelee kuuntelijat? Kuten olen aikaisemmin todennut, olen ryhtynyt uskovaiseksi ja katson kuuluvani kristittyjen laumaan ja minulla olisi oikeus kuunnella nettiradiota. 8)
Minulla toimii ihan hyvin tämä foorumi ja kone käänteleepi sivuja hyvin. Viimeksi tökki kun alkoi olemaan mammuuttisivusto joten kyllä tämän voisi oikeastaan poikkasta poikki. Löytyy asiat taas paremmin kuten Fuhrer niin viisaasti totesi. Jossakin asiassa sekin oikeassa, kerrankin! :twisted:
Gimma 1.12.2003 7:38 Kiinnostaa, miten uskovaiseksi "ryhdytään"?
balisa 1.12.2003 8:15 Tehdäänkö uusi aiheotsikko nimeltään Miten alan uskovaiseksi ja miksi?
tuisku 1.12.2003 9:12
balisa Tehdäänkö uusi aiheotsikko nimeltään Miten alan uskovaiseksi ja miksi?


Tee ihmeessä... Kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta! :wink:
balisa 1.12.2003 10:32 Ei minua huvita asiasta keskustella sen kummemmin.
Käytin vain "tehdäänkö" muotoa siksikin , että aihe poikkeaisi tyystin tästä mediapelin... jos sitä tässä alettaisiin vatvomaan. Kaunistelin vain vähän etten töksäyttänyt Gimmalle, että tee uusi otsikko niin keskustellaan asiasta tai että tee uusi uusi otsikko.
Tuolla lauserakenteella sai näemmä heti selville, olisiko keskustelijoita aiheelle. Opin sen Fuhrerilta.. sepä sano että tehkääpä ja lopettakaapa ja tulisipa lisää...jne. Ja nyt en tarkoita Fuhrerilla Hitleriä!
Gimma 1.12.2003 10:51 Minulle saa töksäyttää ihan vapaasti, jos tuntee siihen olevan aihetta. En kaipaa uskoontuloaiheista uutta keskusteluakaan. Kiinnitin vaan huomiota balisan sanavalintaan uskoon ryhtymisestä, mistä balisa taisi vetää herneet nenään.
Mari 1.12.2003 12:16 Näköjään tuo "foorumintökkimisilmiö" iski nyt minuunkin. Ensin saa kirjautua kahteen kertaan ja sitten ei pääsekään enää millään ilveellä kirjautumaan ulos. Mystistä. (Ei vaan tekniikkaa...) Kyllä se aiemmin toimi.
Joz 1.12.2003 12:22 Mäkin joudun kirjautumaan kahteen kertaan, eikä tämä suostu näyttämään oransseina uusia aiheita (kerran sekin toimi jo). Ulos olen sentään päässyt tähän mennessä ilman ongelmia.

Nimim: Tietokoneet ovat paholaisen keksintö
Joz 1.12.2003 12:24 Pitikin mennä sanomaan... nyt ei päästä enää kirjautumaan ulos.. :evil:
jassu 1.12.2003 12:40 Hei Henkka kehiin, tai joku muu osaava henkilö :D Nyt sekoo pää, ku tää foorumi ei oikeen toimi :!: Saisko tätä foorumii toimiin kunnolla :!:
Joz 1.12.2003 13:14 Toivottavasti en hehkuttele turhan aikaisin, mutta ainakin allekirjoittaneella toimii nyt.. :D
balisa 1.12.2003 13:41 Gimma! Enkä vetänyt hernettä nenääni asiasta! Olen tullut uskovaiseksi, uskokoon ken haluaa. Uskoon tuleminen on yhtä helppoa kuin luopua uskosta! :lol: Kohta voin julistaa olevani luopunut kristuksen morsiamen roolista, että silleen se uskosta keskutelemisesta!
Trientale 1.12.2003 15:03 Täytynee kohta kokeilla tuota ulos kirjautumista... Sisälle pääsin ainakin äsken hyvin. Mutta se ongelma minullakin on, että uudet aiheet eivät näy oransseina. Koulun koneella ne kyllä näkyivät oikein, mutta eivät tällä kotikoneella...
Joz 1.12.2003 15:08 Hehkutin liian aikaisin... enää en sano mitään :roll:
balisa 1.12.2003 15:18 Kannattee ryhtyä uskovaiseksi, kaikki pelaa ainakin toistaiseksi, joitain kertoja olen joutunut kirjautumaan sisään monta kertaa. Mutta muuten pelaa.
jonde 1.12.2003 17:28 no just äsken joku ihme uskovaishyypiö tuli pimputtaa ovikelloo eikä mielellää olis lähteny. sit yks päivä kaupungil illal tuli kaks iha pimeet äijää ahdistelee mua ja mun kaverii jollai jeesus kristus saarnoillaan tai vastaavilla. et mul o vähä niinko kammoo noihi himouskovaisii...sori jos loukkaisin jotain, ei ollu tarkotus...
tuisku 1.12.2003 17:31 Ei sillä että olisin tuon jotenkin itseeni ottanut, mutta yleensä ovikellon pimputtelijat tuppaavat olemaan mormoneita tai jehovantodistajia. Molempia ilmaantuu minunkin ovelleni epäsäännöllisin väliajoin. Kadulla "ahdistelijat" ovat yleensä helluntailaisia, jotka minuakin ovat puoliväkisin yrittäneet raahata kokouksiinsa. Ei kiitos. Ihan oikeasti nuo tuuppaavat joskus pelottamaankin. :? :?
balisa 1.12.2003 17:37 ainakin yks pelotin on, jos sanon että olen vanhoollislestadialainen
. Jooo.o tässä sitä ollaan taas korjailemassa tekstejä. Kahvini taisi olla liian vahvaa..aloin pitämään mediapeliä oikein olan takaa.
jonde 1.12.2003 17:39 joo sori ei sais yleistää mut se ei todellakaan oo kivaa kun hullut tulee selittää jeesuksen ylösnousemuksesta tai ihmisen synneistä tms.... :cry: en ny tietenkään sano et uskovaiset o hullui mut niitäkin löytyy..valitettavasti...
tuisku 1.12.2003 17:46
balisa ainakin yks pelotin on, jos sanon että olen vanhoollislestadialainen.

Mikä muu on rankkaa?


En näe mitään syytä pelätä vanhoillislestadiolaisia. Heitä kuuluu tuttavapiiriini paljonkin. :) Ja kuuluu helluntailaisiakin. En pelkää ketään suoraan uskonnon tms. perusteella, mutta esim. jehovantodistajat jotka lähestulkoon väkivalloin tunkevat kotiin ja toivottavat helvettiinmenoa jokaiselle jota eivät saa käännytettyä pelottavat hiukan ainakin minua. :shock:

En hyväksy "pakkokäännytystä" mikäli nyt sellainen on edes mahdollista. Siitä ei ole kuin harmia kaikille.
balisa 1.12.2003 17:47 Saatanan palvojat ei ole hullui? Mitä minä olen taas sekoillut vai olenkohan se minä...etten vaan tässä uskonhurmoksessa muuttunut joksikin muuksi??? Vaarallista, huomaan!
tuisku 1.12.2003 18:02
balisa Saatanan palvojat ei ole hullui? Vai?
Kivien kaatajat ja tyrannit joilla pyyhkii perseen........


Kieltämättä vaikuttavat hulluilta... Yhtäkään en tosin henk.koht. tunne. Luulen, että osa ihmisistä jotka ovat ajautuneet saatananpalvojien piireihin, ovat siellä tahtomattaan - uhreja jotka eivät pääse joukosta ulos. Ne, jotka ovat itse tuon tien valinneet, vasta avun tarpeessa ovatkin!

Takaisin alkuperäisempään aiheeseen palatakseni, nyt tämä foorumi näyttää toimivan. Olin paikalla kun ylläpito kävi täällä. Taisi tehdä täällä ihmeitä. :wink:
jassu 1.12.2003 18:03 Jes nyt tää toimii :mrgreen: Näkyy uudet viestit oransseina ja kaikkee :D ja eikä tarvinnu kirjauttuu sisälle, ku yhesti :D
No ei kannata nuolasta ennenkuin tipahtaa :wink:
tuisku 1.12.2003 18:10
jonde joo sori ei sais yleistää mut se ei todellakaan oo kivaa kun hullut tulee selittää jeesuksen ylösnousemuksesta tai ihmisen synneistä tms.... :cry: en ny tietenkään sano et uskovaiset o hullui mut niitäkin löytyy..valitettavasti...


Sanotaan nyt, että mielestäni ylösnousemus ja syntisyys ovat ehdottomasti asioita joista tulee puhua ihmisille. Mutta senkin voi hoitaa monella tavalla. Kuten jo sanoin, en hyväksy "pakkokäännytystä" koska se antaa "hullun" leiman käännyttäjille ja poikkeuksia lukuunottamatta karkottaa ihmiset luotaan. Kyllä joka suuntauksen sisältä löytyy ääriliikkeitä jotka tekevät hallaa "taviksille". :( Ja jos mennään fanaattisuuden puolelle, kuten joissain tapauksissa käy, voidaan minun puolestani kyllä puhua hulluista. :?
tuisku 1.12.2003 19:45
jassu Jes nyt tää toimii :mrgreen: Näkyy uudet viestit oransseina ja kaikkee :D ja eikä tarvinnu kirjauttuu sisälle, ku yhesti :D


Jees! :) Nyt tosiaan näyttäisi toimivan. Melkein jo petti hermot... :twisted:
jonde 2.12.2003 13:11 tottakai asioista saa puhua, mutta parempiakin keinoja on kun ovelta ovelle kiertely ja varmasti tehokkaampiakin... jotkut mormonitkin ovat suomessa käännyttämässä ihmisiä heidän uskoon ja hyvä jos viidessä vuodessa saa yhden käännytettyyn...
tuisku 2.12.2003 14:11 Olen erittäin samaa mieltä.

Mormonit ne tosiaan jaksavat kiertää. Aina uudet pojat ryntäävät intoa puhkuen käännytyskierrokselle. :roll: Mormonin kirja muutamalla mainoslappusella höystettynä on löytänyt tiensä minunkin kirjahyllyyni (kun en viitsinyt sitä roviollakaan polttaa... ;)) ja jonkin verran olen kriittisen tutkimustyön oheistuotteena sitä silmäillyt. Tunnen kyllä joitakin ihmisiä jotka ovat kääntyneet mormoneiksi juuri tämän ovelta ovelle kiertelyn seurauksena, mutta en ymmärrä miten kukaan voi oikeasti kääntyä noin vain kun joku pölähtää oven taakse ja selostaa miten nyt tulisi uskoa. :shock:
balisa 2.12.2003 16:27 Nooh pitäskö meidän tehdä kuitenkin se uskokansio? Ainakin kun pari kertaa pyörähtää ympäri lattiaa seuroissa ja puhuu sekavia, on tullut uskoon?
Täytän uskoon tulemisen kriteerit täysin. Tänäänkin olen kieriskellyt lattialla ja nauranut eilistä mediapeliäni ja oikonut sekavia juttujani.
Uskokoon ken haluaa... olen siis mesunnut muuallakin kuin täällä, tunnustan...syntini!
Harry 3.12.2003 6:24 Mulla on edelleen ongelmia tämän forumin kanssa. Jouduin kirjautumaan sisään kolme kertaa, ja uudet viestit ei näy oranssina. :(
maxima 3.12.2003 9:18 Pitäiskö uusien viestien näkyä oransseina? Ei ole toiminut mulla vielä kertaakaan. Yritin eilen merkata kaikki viestit luetuiksi, jos sitten olisi alkanut toimia, mutta mitään näkyvää muutosta ei tullut eilen eikä ole tullut tänäänkään. Olis helpompi lukea foorumia, jos ne uudet vietit erottuisivat jollakin tavalla. :wink: Siis muustakin kuin päivämäärästä.
tuisku 3.12.2003 12:39 Kyllä tämä mulla pelittää nyt aivan normaalisti, uudet viestit näkyy oransseina jne. :)
tuisku 3.12.2003 13:57
Anssi Kela Keskiviikkona 3.12. klo 15.15 kuullaan Radio Dein taajuuksilla haastatteluni, jossa muistelen mm. Pro Fide -yhtyeessä soittanutta isääni ja omaa alkutaivaltani muusikkona. Kyseessä ei siis ole jälleen kerran se samoista kysymyksistä ja vastauksista koostuva perinteinen anssikela -haastattelu, joten kannattaa virittäytyä kuulolle!


Jees... Todellakin kuuntelunarvoinen haastis, puolituntinen sujahti kuin lentäen. Olisihan tuota kuunnellut kauemminkin! :wink: Ja Pro Fiden Lähtö (siis se kappale!) kruunasi kaiken! :mrgreen: Mielenkiintoista, mutta ei hirveän paljon uutta tietoa. Jotain kuitenkin. :)

Nummela napsahti sopivasti poikki ennen viimeistä säkeistöä... Jospa syynä oli ohjelma-ajan loppuminen. :roll:

Uusinta lauantaina klo 13:30 :!: Täytynee kuunnella sekin...
jassu 3.12.2003 14:58 Tuisku oot enkeli :D kiitos kiitos kiitos :D Siis tosta uusinnasta :D
Mari 3.12.2003 17:25 Nummela napsahti sopivasti poikki ennen viimeistä säkeistöä... Jospa syynä oli ohjelma-ajan loppuminen.

Törkeetä hurskastelua! Sensurointia jopa? (Voidaankin kohta nostaa uskonto-aihe taas pinnalle...) Arvatkaas mitä pääkaupunkiseudun Radio Dei teki Anssin haastattelun aikana. Siellä haastateltiin jotain Malmin seurakunnan kirkkoherraa. :D Uskon että sitä ei uusita. Pitää virittäytyä lauantaina uudestaan taajuudelle.
tuisku 3.12.2003 18:23
Mari Nummela napsahti sopivasti poikki ennen viimeistä säkeistöä... Jospa syynä oli ohjelma-ajan loppuminen.

Törkeetä hurskastelua! Sensurointia jopa? (Voidaankin kohta nostaa uskonto-aihe taas pinnalle...) Arvatkaas mitä pääkaupunkiseudun Radio Dei teki Anssin haastattelun aikana. Siellä haastateltiin jotain Malmin seurakunnan kirkkoherraa. :D Uskon että sitä ei uusita. Pitää virittäytyä lauantaina uudestaan taajuudelle.


Jos oman alueen Deiltä tulee väärää ohjelmaa, nettiradio ainakin toimii. Tai siis lähettää Anssia. :) Se on myös meidän onni jotka asumme kuuluvuusalueen ulkopuolella. :|

Toivottavasti myös huomasit :roll::n tuosta edellisestä viestistäni napsaisemasi kommenttini perässä...

Jassu, eipä kestä. :wink:
Trientale 3.12.2003 18:46
Mari Arvatkaas mitä pääkaupunkiseudun Radio Dei teki Anssin haastattelun aikana. Siellä haastateltiin jotain Malmin seurakunnan kirkkoherraa. :D Uskon että sitä ei uusita. Pitää virittäytyä lauantaina uudestaan taajuudelle.


No niinpä perhana menivät tekemään.. :roll: Isä sanoi, että olivat siellä sitten jollekin kyselijälle sanoneet, että tuolloin lauantaina kyseinen haastattelu kuuluisi täällä Helsingissäkin. :D
Abelix 4.12.2003 11:40 POPFINLANDIASTA

Kyseisestä konsertista lähetetään suora noin 5 tuntia kestävä tv lähetys MTV3+ kanavalla. Onneksi on tullut Digiboxi hankittua :lol:.

Maikkarin teksti-tv:n mukaan Anssi esiintyy muistaakseni viimeisenä noin klo 23.00 tai hieman sen jälkeen.

Onko tarkempaa tietoa mikä/mitä kappale(ita) esitetään? Esiintymis aikaa oli ainakin varattu noin 15 minuuttia.

Onko konsertti live vai playback keikka?
tuisku 6.12.2003 11:29 Haastattelun uusinta alkaa Radio Deissä parin minuutin kuluttua... :!:
jassu 6.12.2003 12:06 Näin ekaa kertaa ton haastiksen kuultuani arvioni on :
että ei tosiaan ollu mikään tavanomainen haastattelu, mulle tuli jotenkin hirveen surullinen fiilis tosta haastattelusta :cry: Oli uuttakin asiaa, sellasta mitä en oo aikasemmin kuullu.
jonde 6.12.2003 13:31 no höh. tottakai mä menin sen missaamaan. :?
Jonna88 6.12.2003 16:31
jonde no höh. tottakai mä menin sen missaamaan. :?


Sama täällä! Oli vielä muistutus,mut ei ilmeisesti hälytystä..:(
Trientale 6.12.2003 16:49
jassu mulle tuli jotenkin hirveen surullinen fiilis tosta haastattelusta :cry:

Ja minä rupesin itkemään mm. siinä vaiheessa, kun Anssi kertoi, miten oli kuullut isänsä kuolemasta... Johtui tosin varmasti ainakin osittain siitä, että mieleeni palasi omakohtainen kokemus isoisäni kuolemasta... :(
Mutta koskettava haastatteluhan tuo oli. Ja olihan siinä sitten toki hauskojakin kohtia. :)
jassu 6.12.2003 16:59 Niin määkin aloin itkemään ja vielä kaks kertaa :cry: Mä nyt oon niin herkkä ihminen, ja multa on kuollut mummo tossa muutama kuukausi sitten :cry:
JMN 9.12.2003 13:53 Enpä sitten tuotakaan kuullut. Voisiko joku siitä kirjoittaa tänne jotain tiivistelmän tapaista?
nasu 9.12.2003 14:16 Oi ei, mäkin unohdin ton.
Mari 9.12.2003 16:02 Ainakin minulla tuo haastattelu on nauhalla ja voisin joskus tehdä siitä pienen yhteenvedon tänne. Siinä oli kyllä aika pitkiä juttuja, joita voi olla hankala järkevästi tiivistää. Jää nähtäväksi.

Haastattelu oli tosiaan harvinaisen laadukas. (Oulussa tehty.) Ja hyvältä kuulosti se Pro Fiden Lähtö. Joku varmaan osaa kertoa kuka siinä oli solistina? Nummelan pätkiminen oli vähän kyseenalaista - siitä siis soitettiin haastattelun alussa ja lopussa 2 ekaa säkeistöä kertosäkeineen. Se saattoi johtua siitä että molemmissa lauletaan isästä, joka oli jutun pääaiheena eikä Radio Dein tyypit nähneet tarpeellisena soittaa enempää kuin oli aiheellista...

Tuota NRJ-juttua piti jo eilen kommentoida, mutten ehtinyt. Kyllä meni ainakin yksi ihminen onnesta sykkyrälle nähtyään tuon uutisen! :) Sattuu nimittäin tuo lähetys juuri siihen päivämäärään ja aikaankin, kun meikäläinen täyttää vuosia. Kiitos vaan sille joka on osannut junailla tuollaisen! Mahtavaa! Ois se ihan liian hyvää tuuria jos pääsis vielä paikallekin.. kuka nyt tollasista kilpailuista ikinä ois mitään voittanut. Mutta pakko yrittää!!!!! Toivottavasti eivät diskaa sellasia jotka äänestää useammin kuin kerran...
tuisku 9.12.2003 16:16
Mari Ja hyvältä kuulosti se Pro Fiden Lähtö. Joku varmaan osaa kertoa kuka siinä oli solistina?


Mikko Kuustonen. 8)
Vääpeli Puiras 9.12.2003 16:48
Trientale
Mari Arvatkaas mitä pääkaupunkiseudun Radio Dei teki Anssin haastattelun aikana. Siellä haastateltiin jotain Malmin seurakunnan kirkkoherraa. :D Uskon että sitä ei uusita. Pitää virittäytyä lauantaina uudestaan taajuudelle.


Heh. Kyseinen kirkkoherra on allekirjoittaneen pomo :)
JMN 10.12.2003 14:46 Uudessa Imagessa, siinä missä on kannessa tuoliin sidottu Anneli Jäätteenmäki, on Samuli Knuuti listannut kolmetoista kuluneen vuoden jollakin tapaa parastaa levyä, ja nimennyt vieläpä kunkin levyn kanssa samanhenkisen levyn ns. palkintopallille. Ratkihauskasti "vuoden uutuuden" arvonimen saa The Beatlesin "Let It Be Naked", palkintopallilla Eppu Normaalin "Reppu 2". Listan puolivälissä on mainittuna Outkastin "Speakerboxx/TheLoveBelow", määritelmänään "vuoden persoonallisuushäiriö". Palkintopallilla on Anssi Kelan "Suuria Kuvioita". Tunnustushan se on tuokin!
Mari 13.12.2003 13:47 Muistelinkin että Puiraksella on yhteyksiä Malmin suuntaan, en siis kuvitellut tuotakaan. Kyllähän nyt maanpuolustuksellisissa tarkoituksissa on syytä soluttautua joka paikkaan. ;)

Väsäsin siitä Dein haastattelusta aika kattavan tiivistelmän... mutta se on kuitenkin aika nopsaan tehty ja asioita on lyhennelty, joten ne on saattaneet ottaa ihan uuden muodon. (Tai jäädä hiukan kryptisiksi?) Muutenkin omituista kirjoitella tuollasia. Onneksi täällä on keskuskomitea laatua valvomassa.

Haastattelu tehty Radio Deillä Oulussa 28.11.2003.
Alussa ja lopussa soitetaan 2 ekaa säkeistöä Nummelasta.

Mitä kuuluu? – Kiirettä keikkakiertueen kanssa, keväällä hiljaiseloa.
Miltä tämä kaikki julkisuuden henkilönä tuntuu? – Työn puolesta mediassa, ei julkisuutta julkisuuden takia. Ei kontrollia mediaan.
Miten syvälle riepottelu koskee? – Satuttaa. Asioita ei helpota että on lööpeissä. Itse on ura kuitenkin valittu.
Isä oli jo julkkis? – Ei. Gospelpiirit on pienet. Oli siistiä mennä kavereiden kanssa Kauniaisissa katsomaan faijan bändiä. Pro Fide oli varmaan se juttu joka sai tarttumaan kitaraan. Kun katteli että tuota ois kiva itsekin tehdä. Kohtalo ollut kai joutua musiikin pariin.
Mitä muistoja isästä? – On elänyt suurimman osan elämästään ilman isää. 13-vuotiaana oli vielä lapsi, jolloin suhde oli isä-lapsi-suhde, eikä oikeastaan oppinut tuntemaan isää ihmisenä. Mutta esimerkiksi Kuustonen on kertonut juttuja.
Harmitteleeko aikuisena isättömyyttä? – Lähinnä musiikin kautta, koska faija oli huippuluokan muusikko, että millaista ois soitella sen kanssa. Ei ole arka paikka.
Miten usein lapsena lähditte perheen kanssa kuuntelemaan gospelia? – Ei kuulunut rutiineihin.
Miten musiikinteko kotona kuului? – Isä käytti paljon aikaa luomistyöhön. Soitti, teki biisejä, kotona soi jatkuvasti. Että kotoa se on tullut.
Onko isän tuotannosta jäänyt joku kappale erityisesti mieleen? – Lähtö. Tosi hieno biisi ja soitettu Pekan ja Suden kanssa coverina. Levyttänyt Rannalla-kokoelmalle.

Soitetaan Pro Fiden Lähtö. (Jossa koskettimien soitto tosiaankin kuulostaa hyvälle! Enää en ihmettele mistä Anssin musikaalisuus periytyy.)

Miten onnettomuus tapahtui? - 3.5. takatalvi, matkalla studioon, Hanko-Hyvinkää-tiellä rekkaa ohittava auto samalla kaistalla, kaistojen välissä sohjovalli, epäonninen väistöliike.
Miten sai tiedon tuli isän kuolemasta? - Tuli koulusta, kummallinen tunnelma, broidi itkeskeli, äiti kertoi. Epäusko oli eka tunne. Rankka hetki.
Miten perhe selviytyi? – 4 lasta, uusi omakotitalo, velkaa, mutsille iso vastuu. Ehjinä kuitenkin selvitty.
Miten kova pala äidille? – Ei ole varsinaisesti puhuttu. Taloudellisesti sai tukea muistorahastolta.
Miten usein kutsutaan Juha Kelan pojaksi? – Enemmän nykyään omia meriittejä. Törmää joskus ihmisiin, jotka on tunteneet J. Kelan.
Miltä se tuntuu? – Hyviä fiiliksiä. On edelleen isästä ylpeä.
Yhteyksiä oman ja isän musiikin välillä? – Emmätiiä. Vaikutteet erilaisia. Faija parempi muusikko, jättäytyi gospelpiireihin.
Seuraatko gospelmusiikkia? – En. Tuotin paria yhtyettä. Aika pihalla skenestä.
Isän jättämä perintö? – Tuskin istuis tässäkään. Jätti ammatin. Kotikasvatus ja maailmankuva näkyy nykyäänkin.
Minkälaiset asiat ja arvot sinulle tärkeitä? – Oli seurakuntanuorissa, perustettiin luontevasti gospelbändi, Raamatulla päähän lyöminen suosikkiharrastuksia. Ei enää ajattele 15-vuotiaan tavalla, jolloin tiesi kaikesta kaiken. Vuosia kertyy, tuntee itsensä tyhmemmäksi. Gospelille ei käännetty selkää, mut esiintymispaikat siirtyi klubeihin.
Seuraatko muiden entisten gospelmuusikoiden uria? – Eniten Kuustosta, joka on tuttu. Yhteisbiisi Kuustosen levylle eräänlainen ympyrän sulkeutuminen. Aikoinaan ajatteli että ois hienoa soittaa Pro Fidessä ja ihailikin Kuustosta joskus.
Onko gospeltausta rikkaus vai rasite? – Rikkaus. Gospelaika oli musiikkiopisto. Kun osattiin 2 sointua, oli heti keikkoja, kuulijoille varmaan tuskaa. Oppi perusasioita keikkailusta, biisin teosta ym.

Tämä nöyrä mies oli muusikko ja laulaja, superjulkkis Anssi Kela. Sydämellinen kiitos ja menestystä sinun elämääsi. – Kiitos.
marire 20.12.2003 10:09 Avun uusimmassa numerossa(muistaakseni 51-52)Joku typpi arvio Anssin luonnetta kasvojen perusteella.Anssin sisällä kuullema palaa sisäinen liekki.tai jotain sinnepäin.Oli hauska lukea sitä
Gimma 20.12.2003 13:38 Joo hauska kasvoanalyysi Anssista:

"Hiusrajassa selvä voimakas M-kirjain, joka kielii voimakkaasta tarpeesta päästä esille ja esiintyä. Parransänki viittaa tietynlaiseen miehisyyden korostamiseen. Kun parta on pikkuisen heikosti kasvava, sänkipohjaisena se kuvastaa tiettyä suurpiirteisyyttä. Huulet ovat miehelle hyvin sensuellit, feminiiniset. Ne kuvastavat tästä ihmisestä herkkyyden lisäksi sen, että hän huomioi hyvin läheiset ihmisensä. Ystävänä on on erittäin hyvä. Sen kertovat laajat otsanreunavyöhykkeet. Kolmiomainen perusmuoto kasvoissa kertoo riippumattomuuden lisäksi selkeästi siitä, että ihminen on hyvin tulisieluinen. Pohjalla siinä on spontaanisuus, mutta hän on kuin tulenliekki, joka syttyy ja sammuu. Elämässä on aika ajoin voimakasta paloa, mutta toisaalta se voi sammua kohtalaisen helposti. Kyvyt eivät aina riitä tällaisen henkilön omalle, sisäiselle poltteelle."

Että silleen, tunnistaako artisti tästä itsensä?
Anssi Kela 20.12.2003 15:51 Minä kun olin aina luullut, että hiusrajan voimakas M tulee siitä, että tuo raja on suorittamassa vahvaa vetäytymistä...

Lisätään nyt tähän ketjuun vielä joksikin aikaa viimeiset esiintymiseni julkisuudessa: olen Jussi Heikelän vieraana Radio Cityn Lounastreffit -ohjelmassa tammikuun ensimmäisellä viikolla (alk. 5. päivästä). Rupattelin Jussin kanssa yli puolitoista tuntia kaiken maailman asioista ja otteita tuosta keskustelusta on mahdollista kuulla pitkin viikkoa arkipäivisin aina klo 10 alkaen.

Lisäksi alkuvuodesta ilmestyvässä Seura -lehdessä on juttua suomalaisista poppareista, joilla on gospel-tausta. Olen yksi tähän juttuun haastatelluista henkilöistä.
taina 25.12.2003 18:56 hyviä piisiteko hetkiä anssi ja tuu keväällä pian esiintymään olet niin hyvä
Gimma 28.12.2003 8:43 "Minä kun olin aina luullut, että hiusrajan voimakas M tulee siitä, että tuo raja on suorittamassa vahvaa vetäytymistä... "

...eli väärässä olit, kun se johtuukin esiintymisen tarpeesta, he hee!

Tämän päivän Hesarissa on juttua artistien nettisivuista. Anssin sivustokin siinä mainitaan ja hyväksi arvostellaan. Erityisesti Anssi saa kiitosta siitä, että itse myös kirjoittelee foorumille ja vastailee faneilleen. Moni sai artikkelissa nettisivustojen vanhoista tiedoista noottia, mistä tulikin mieleeni, että Kelan alkusivuillakin vielä klubikiertue jyrähtää käyntiin....
Trientale 28.12.2003 10:55 Se tuossa Hesarin jutussa kyllä hiukan huvitti, kun siinä kirjoitettiin "Päiväkirjaa Kela pitää vain keikkaillessaan ja studiossa työskennellessään, joten sitä ei ole päivitetty syyskuun lopun jälkeen." Tuosta saa sen kuvan, että Anssi ei siis syyskuun lopun jälkeen ole keikkaillut ollenkaan, vaikka silloin nimenomaan oli kiertue menossa... :roll: Ehkä jutun tekijä oli katsonut vain etusivulta uutisten otsikot (Klubikiertue jyrähtää käyntiin...), eikä sitten vaivautunut selvittämään, koska tuo kiertue itseasiassa on käynnistynyt... :wink:
jonde 28.12.2003 11:27 tän mediapeliä kakkosenkin vois päivittää, neljätoist sivuu o nimittäi aika paljon.. :roll:
Mari 28.12.2003 17:15 alkusivuillakin vielä klubikiertue jyrähtää käyntiin....
Etusivun ongelma lienee puhtaasti se, että tyhjästä on paha mitään kovin järkevää nyhjästä!

Itsekin lukaisin tuon Hesarin jutun, ja kyllä vaikuttais siltä että kaikkia muita sivuja on haukuttu enemmän kuin näitä, eli plussan puolella ollaan. Hyvä vaan että ovat Suomen kymmenien (satojen?) artistisivujen joukosta valinneet juuri tuon hemmetin ison KELA:n. :)
Onhan Kauko Röyhkän sivuista sanottu: "erittäin luotaantyöntävät sivut, joissa käytetään vanhaa ja kolkkoa grafiikkaa" ja Tapani Kansasta "kertova lyhyt, ylimalkainen historiikki vilisee kirjoitusvirheitä", puhumattakaan Arja Korisevan sivuista, joita on mollattu vähän joka käänteessä. Miksihän muuten kaikki yhtyeet loistavat poissaolollaan? Ilmeisesti niitä ei lueta "tunnettuihin taiteilijoihin" joista juttusarja kertoo.

Hiusasiaan. "Huolten vanhentavat juovat ja arveluttavasti oheneva runoilijantukkasi todistavatkin kaikille sadoille ystävillesi ja kymmenille tuhansille ihailijoillesi, että Sinun päivätyösi ei ole keveää ollut." (Kasimir veljelleen Eino Leinolle hänen 40-vuotispäiväkirjeessään heinäkuussa 1918)
Laukkis 28.12.2003 18:42 Seurassakin oli joskus tänä syksynä arvosteltu nää sivut hyviks. Mm. sitä oli kehuttu, että Anssi vastaa faniensa viesteihin...
Sami 29.12.2003 21:42
Gimma Tämän päivän Hesarissa on juttua artistien nettisivuista. Anssin sivustokin siinä mainitaan ja hyväksi arvostellaan. Erityisesti Anssi saa kiitosta siitä, että itse myös kirjoittelee foorumille ja vastailee faneilleen.

Anssi on ollut muutenkin esillä Helsingin sanomissa viime viikkoina. Jouluaaton numerossa oli sata kysymystä eri elämänaloilta vastauksineen ja yksi kysymyksistä kuului: "Mikä oli Anssi Kelan orkesterin nimi ennen soolouraa?" Vastauksen voi tarkistaa kyseisen lehden sivulta D3.

Jokunen aika sitten Hesarissa haastateltiin muistaakseni jotakuta Nokian johtajista (aiheena oli muistaakseni se, että pitäisikö teosto-maksut ulottaa myös tallentaviin laitteisiin) ja häneltä kysyttiin hänen viimeksi ostamaa levyä. Vastaus oli: Anssi Kelan Suuria kuvioita.
Laukkis 30.12.2003 19:50 Näköjään siis isotkin kihot on vakuuttuneita Anssin musasta... :D
keva 31.12.2003 15:16 a.
Laukkis 31.12.2003 19:58 Niin no tietysti... Mut on vaikuttavaa, miten monenlaisiin ihmisiin Anssin musa vetoo...
Mari 5.1.2004 12:04 Kyllä vaatii hiukan turnauskestävyyttä tämä Radio City -urakka! Tällä viikolla joka arkipäivä klo 10-14 pitäis vahdata radion ja rec-napin ääressä sellasia pikku pätkiä pitkästä haastattelusta. Ja vielä kehtaavat väittää että Anssi ois studiossa, varmaan sitten tuon koko 20h... Tämän päivän teemana oli autot ja formula, ei juuri mitään uutta. Huvittavin juttu tuli tuossa muutama minuutti sitten kun Anssi kertoi täyttäneensä seinänsä Kekellä niin, että jos julisteiden väliin jäi pari senttiä tilaa, niin siihen leikattiin lehdestä kirjaimia K E K ja E. :D

Ehkä tää tästä luonnistuu. Tuo musiikki ei kuitenkaan ole kauheimmasta päästä, vaikka sitäkään ei jaksais noin paljoa kuunnella. Pitää vaan keksiä riittävästi oheispuuhaa, esim. huomenna kokkaan lasagnea.

Päivän yhteenveto: "Yhtä kokemusta köyhempiä." Hehheh...
Norsku 5.1.2004 12:20
Mari Tämän päivän teemana oli autot ja formula, ei juuri mitään uutta. Huvittavin juttu tuli tuossa muutama minuutti sitten kun Anssi kertoi täyttäneensä seinänsä Kekellä niin, että jos julisteiden väliin jäi pari senttiä tilaa, niin siihen leikattiin lehdestä kirjaimia K E K ja E. :D


Hahhah =P

Mun puolesta voit koko viikon raportoida mitä ne sielä juttelee :wink: Mä heräsin vasta tunti sitten. Koulu alkaa keskiviikkona ja unirytmi on edelleen joku 6 tuntia pielessä, ei haittaa!
Trientale 5.1.2004 12:23 Olipas tosiaan urakka... Meinasin itsekseni huudahdella "vanha", mutta tyydyin sitten hekottelemaan itsekseni... Saa nähdä, seuraako muina päivinä yhtään enempää uutta asiaa. Tuo oli kyllä hyvä tuo K, E, K, E -juttu! :lol:
Viimeistään siinä vaiheessa, kun kysymys kuului, oliko sama Cadillac (kuin SK:n kannessa) aikoinaan myös Mikan faijan BMW -sinkun kannessa totesin, että mahtaa tulla mielenkiintoinen haastattelu.. :wink:

Harmittavasti oli kyllä pätkitty, ärsyttävää aina kun joutuu näin pitkään olemaan valppaana... Musiikki nyt meni, mutta meinasi kyllä jossain vaiheessa alkaa pursuilla korvista ulos. No, tuli tässä sitten samalla surffailtua täällä netissä taas aivan liian pitkään.. :roll:
jassu 5.1.2004 14:48 Joo todellakin urakka :D neljä tuntia sai metsästää niitä pikku pätkiä sieltä välistä... huh huh :D Todellakin toi keke juttu oli hyvä :D
Ja huomenna sama neljän tunnin kuuntelun putki :D

Pahus vaan kun en pysty kuuntelemman keskiviikkona kun puolet, ku täytyy lähtee kouluun :cry: ja to ja pe ei siiten voi kuunnela ollenkaan, joten olis kiva jos, joku kiltti ihminen voisi jotakin juttua hastattelusta tänne laittaa PLEASE :D
Trientale 5.1.2004 17:22
jassu Pahus vaan kun en pysty kuuntelemman keskiviikkona kun puolet, ku täytyy lähtee kouluun :cry: ja to ja pe ei siiten voi kuunnela ollenkaan, joten olis kiva jos, joku kiltti ihminen voisi jotakin juttua hastattelusta tänne laittaa PLEASE :D


Niin, koulun takia minultakin nuo jäävät väliin.. Liian äkkiä on taas mennyt tämäkin loma! Mutta nuo ohjelmat saa kyllä isä minulle nauhoittaa, kumminkin kuuntelee radiota töissä koko päivän, niin samahan se on, jos sitten sen neljä tuntia kuuntelee Cityä.. :wink:
Laukkis 5.1.2004 18:46 Mulla ei ollu mahollista kuunnella tota, kun en löydä meidän radiosta Radio cityä. Mullakin menee kyllä suuri osa Anssi-jutuista(varsinkin radiosta) ohi, kun on tota oppivelvollisuutta vielä jäljellä. :(
jassu 6.1.2004 11:41 Miks sieltä ei tullu tänään mitään :shock:? Siis haastattelua?
Trientale 6.1.2004 12:06
jassu Miks sieltä ei tullu tänään mitään :shock:? Siis haastattelua?


Samaapa olen ihmetellyt.. Ihan turhaan kuuntelin sitä vaikka kuinka pitkään, mutta ei mitään haastattelua. Hmm... :?
jassu 7.1.2004 12:00 Olisiko joku niin kiltti, että kirjoittasi tänne mitä siinä haastattelussa tänään sanottiin. Ihan vaan vaikka muutama juttu please.....
Jos jollain vaan olisi aikaa ja intoa :wink:
Mari 7.1.2004 19:06 Eilen ei radiosta tullut mitään (lasagnesta sen sijaan tuli!) varmaan siksi, ettei ollut arkipäivä.

Tapahtui tänään... Oikein mukava nelituntinen, johtui siitä että musiikkia oli paikoin ilo kuunnella (mm. RHCP:n Roadtripping ja Brucen Cover me) ja Anssin puhetta piisasi moneen väliin. Alkuun Anssi selvitti epämääräisiä ruokailuaikatottumuksiaan, aamupalaa ei kuulemma juuri syödä, mutta yöllä sitäkin enemmän. Sitten siirryttiin taas formuloihin (!) ja puitiin onnettomuutta. Foorumilaisille tuttua asiaa. Parhaat naurut irtosi jostain syystä siitä kun Anssi kertoi olevansa hetken helpotuksen tarjoaja (koska laululla ei voi parantaa maailmaa) vähän samoin kuin autourheilijat... :D Lopussa Jussi H. vielä kertoi että jossain oli kritisoitu Lounastreffit-ohjelmaa törkeäksi, koska artistiraukkoja istutetaan siellä koko viikko... hahhaha. Anssikin lupasi "taas huomisaamuna kymmeneltä" olla paikalla. Suuremman luokan huijausta. (Mut on se silti hauskaa aina aamulla kuulla Anssin hyvät huomenet.)
jassu 7.1.2004 19:14 kiitos Mari :D Niin se on kyl ihanaa kun Anssi toivottaa hyvää huomenta :wink:

Öö Mari tai joku muu voisitko vielä laittaa tän ja huomisen haastatteluista pätkiä :D *pyytelee vienosti* :D
Mari 8.1.2004 17:53 Öömari tässä taas. Tänään aiheet oli aika sekalaisia, ensin liipattiin hevimusiikkia ja formuloiden epäekologisuutta, sitten Asko Kallosta, joka voi kuulemma jammailla tyytyväisenä musiikin mukana ja todeta johonkin väliin "Ihan paska." Loppupuolella Anssi jutusteli lehdistä hurraa-huudon arvoisesti. Just siitä miten lehdet keksii "faktoja" ja sitten siteeraavat niitä toisiltaan niin että syntyy mitä omituisimpia keitoksia, joita on saanut sitten kioskeilta hampaat irvessä ostella ja lueskella.
Iso papukaijamerkki siitä alusta, jossa Anssi intoutui lainailemaan Forrest Gumpia, jotain konvehtirasioista ja tryffeleistä. ("Life is like a box of chocolate, you never know what you're gonna get.")

PS. Näin muuten tänään papukaijan joka kutsui "Roopea" ja sain vihdoin ne valokuvat... aika moni kuva oli tärähtänyt, mutta kyllä olennainen välittyy... :P Se kuva lähentelevästä hepusta on järkyttävä! Buaah...
Trientale 8.1.2004 20:42
Mari Se kuva lähentelevästä hepusta on järkyttävä! Buaah...

:lol: Onko se tyyppi sitten kokonaan kuvassa? Minun kuvistani onneksi näkyy vain yhdessä tyypin käsi... Ehkä olisikin pitänyt ottaa muistoksi yhteiskuva myös hänestä ja Anssista!
Minullakin olisi taas filmi joka pitäisi saada täyteen.. Harmi ettei nyt ole keikkoja tiedossa, nyt kun on vielä niin pimeää, ettei tallille oikein viitsisi kameraa mukaan ottaa. Mutta ehkä otan kumminkin, sisko haluaisi ainakin jo kovasti nähdä ottamiaan kuvia, niin että joku kuvauskohde pitäisi kyllä keksiä...

Eilen jäi sitten kuulematta tuo haastattelu, kun unohdin muistuttaa isää siitä, tänään sentään sain illalla kasetin kuunneltavaksi! :)
Mari 9.1.2004 17:01 Ei äijä nyt ihan kokonaan näy, mut riittävästi siihen nähden että yritin rajata sen pärstän kokonaan pois kuvasta! Se kurkottaa päätään noin viiden sentin päähän Anssin naamasta... ois vaihteeksi juorulehdille hämmentävää materiaalia. Hehheh.

Mistähän radiossa tänään juteltiin... Ainakin sen Anssi mainitsi, että tuon kohun myötä huomasi ihmisten olevan järkevämpiä kuin mitä yleensä ajatellaan. Ja että tänne foorumille rekisteröityi lauma ilmeisesti ylemmyyttään osoittavia moraalinvartijoita (ah... :twisted:) vain saadaksen heittää kuraa Anssin niskaan, eli kyse ei ollut faneista. Sitten puhuttiin jotain Tampere-talon keikasta, että Anssi tiesi paikalla olevan median edustajia ja siksi piti vähän(!?) miettiä mitä suustaan päästää. Linnan juhlista v. 2001 poisjääminen vedettiin myös keskustelunaiheeksi, se ei kuulemma ollut protesti mitään vastaan. Sitten puheltiin ainakin Nummela-levyn myyntiluvuista ja keikkailusta, että erinomaisten keikkojen tekeminen maistui hyvältä tänä syksynä. Lopuksi kysyttiin, mitä Anssi toivoo vuodelta 2004. Ainakin uusia biisejä. Ja sitten vielä mainittiin että vuodesta 2003 jää hyvänä asiana mieleen Suuria kuvioita -levy.

Kyllä tuohon neljän päivän juttuun meni kasettia melkein 1,5h, toivon mukaan niille ei jäänyt yhden päivän haastatteluannosta käyttämättä, kun torstai-aamuna puhuttiin neljännestä päivästä ja perjantaiaamuna tynkäviikosta... Jos Jussi H. sattuu lueskelemaan, niin onnittelut mukiinmenevästä haastattelusta! Mitä nyt niitä välipätkiä kierrätettiin muutamaan kertaan, artisti lukittiin autioon studioon koko viikoksi ja ruokittiin vain pöydälle jääneillä tortuilla. ;)
jassu 9.1.2004 17:13 Suur tattikset Marille :D Joo oikeen mielenkiintoinen haastattelu, mitä nyt maanantaina kuuntelin ja tietty mitä Mari tässä nyt on kertoillut :D
Ei ollu sellanen "tavallinen" tai siis kysyttiin myös erilaisia kyssäreitä, ei aina niitä samoja, joka on plussaa :D

Kuulostaa erittäin huolestuttavalta toi ihme lähentelijä.... Buhahaaa :mrgreen:
Trientale 9.1.2004 17:15
Mari ois vaihteeksi juorulehdille hämmentävää materiaalia. Hehheh.


Juu, myyt sitten eniten maksavalle lehdelle. :wink: Saisivat varmaan hienoja otsikoita revityksi!

Täytyykin nyt taas mennä kuuntelemaan tämän päiväinen kasetti.. Olin ihan varma, ettei sitä tänään olisi minulle nauhoitettu, mutta olipas sittenkin! Kiva yllätys. :)
muu 10.1.2004 0:01
Trientale Harmi ettei nyt ole keikkoja tiedossa, nyt kun on vielä niin pimeää, ettei tallille oikein viitsisi kameraa mukaan ottaa.

Mulla ainaki on tiedossa Lemon keikka Gloriassa 17.1. eli ens viikon lauantaina :wink:
Nappisimmu 10.1.2004 10:22 Mitä? 17.1? Mun syntskät? Juu :lol:
jassu 10.1.2004 10:22 Anssistahan piti olla alku vuoden öö olikohan se seurassa? Niin onko Anssista jo ollut juttua, vai onko se vasta edessä?
Trientale 10.1.2004 12:32
muu Mulla ainaki on tiedossa Lemon keikka Gloriassa 17.1. eli ens viikon lauantaina :wink:


Kappasta vaan.. Sehän voisikin olla mukava tapa kuluttaa filmi loppuun. Samalla voisi juhlistaa sitä, että 7 viikkoon ei tarvitse mennä kouluun..! :D
JMN 12.1.2004 16:46
Mari
Iso papukaijamerkki siitä alusta, jossa Anssi intoutui lainailemaan Forrest Gumpia, jotain konvehtirasioista ja tryffeleistä. ("Life is like a box of chocolate, you never know what you're gonna get.")


Tuo nyt on kyllä niin typerä sanonta. Sitäpaitsi, kyllähän sitä tasan tarkkaan tietää mitä sieltä saa! Kun ostaa After Eight-paketin, tietää tasan tarkkaan että siellä on on niitä minttusuklaa lätkiä. Ja kun hommaa a box of Juhlapöydän konvehteja, niin tietää että siellä nimenomaan on niitä juhlapöydän konvehteja jotka varmasti kaikille ovat tuttuja.
Mari 13.1.2004 10:33
JMN
Mari
Iso papukaijamerkki siitä alusta, jossa Anssi intoutui lainailemaan Forrest Gumpia, jotain konvehtirasioista ja tryffeleistä. ("Life is like a box of chocolate, you never know what you're gonna get.")


Tuo nyt on kyllä niin typerä sanonta. Sitäpaitsi, kyllähän sitä tasan tarkkaan tietää mitä sieltä saa! Kun ostaa After Eight-paketin, tietää tasan tarkkaan että siellä on on niitä minttusuklaa lätkiä. Ja kun hommaa a box of Juhlapöydän konvehteja, niin tietää että siellä nimenomaan on niitä juhlapöydän konvehteja jotka varmasti kaikille ovat tuttuja.


Eipäs!!! Ensinnäkin After Eightit ovat vääränlaisessa rasiassa, pitää olla konvehtirasia. Minua ainakin lahjottiin jollain Fazerin suklaarasialla, enkä tosiaankaan ois tiennyt mitä ne sisältävät ellei siinä kannessa ois ollut selostetta, tosin eipä niistä selosteistakaan makua voi päätellä... Sitä paitsi siinä on melkein samannäköisiä nameja, joista toisessa on vaaleat raidat ja toisessa tummat raidat ja jommat kummat on lähes pahoja. Nyt kun konvehdit on matkustusteknisistä syistä erotettu laatikostaan, on lähes uhkarohkeaa syödä suklaata.

En halua ajatella, miten tuon soveltaisi sitten elämään, joka on kuin konvehtirasia... menee turhan vaikeaksi! :)
marire 13.1.2004 15:27 Tiedättekö saiko Anssi Emma-ehdokkuuksia?
tuisku 13.1.2004 15:53
marire Tiedättekö saiko Anssi Emma-ehdokkuuksia?


:arrow: http://www.emmagaala.fi/artistit
jonde 14.1.2004 12:36 Onnnea vaan Anssille ehdokkuuksien johadosta, peukut vaan pystyyn :D Ainakin tossa vuoden pop/rock-kategoriassa on kieltämättä kilpailijat kovaa tasoa, toi miessolisti vaikuttaaa vähän realistisemmalta ajatukselta. Mitä ihmettä Kari Tapio siellä tekee?! ei millään pahalla...
--Anssi fani-- 14.1.2004 13:32 Kyllä Anssin pitäisi saada ne molemmat! Hyvää musiikkia, ja niin fiksun näköinen!
A.K. 14.1.2004 14:06 Veikkaampa että Rasmus ja Pikku G kahmivat palkintoja.. huuh. Toivottavasti Anssi pärjää! Näyttää kyllä aika pahalta.. mmh.
jassu 14.1.2004 14:24 No toivotaan parasta, tuo pikku g on kyllä kova vastus....
marire 15.1.2004 11:54 Kyllä Anssi nyt ainakin Pikku G:n voittaa
jassu 15.1.2004 15:09 Siis emmä sitä epäilekkään :D Mutta tuntuu vaan, että kaikki siitä pitää... :shock: Tai no kaikki ja kaikki, mut kuitenkin....
Laukkis 16.1.2004 20:10 Kyl ehokkaina on ihan muitakin kovia nimiä, mutta jos paras voittaa niin se on kyllä ehottomasti Anssi! :wink:
Mari 19.1.2004 18:01 Tuohon Emma-juttuun sellanen lisäys, että eihän Pikku G ja Anssi ole samoissa kategorioissa, joten ei ne kai hirveesti "kilpaile".

Se on kumma miten Anssi väijyy aina medioissa kun vähiten odottaa, tässä esimerkkejä viime päiviltä:

Ylioppilaslehti 1/2004, Riku Siivonen:
"Hiljaisen äänen lakoninen toteamus ammattiluetteloineen kuulostaa jotenkin tutulta.
Ai niin, ihan kuin Anssi Kela ja nousuhumalainen 1972-kappale, söpö nostalgiapläjäys ja takuuvarma radiohitti. Kuinka kavereista tulikin muurareita ja taksikuskeja, vaikka maailmaa piti muuttaa."

Ei ehkä niin huono arvio, kun verrataan sellaseen tyyppiin kuin Steen Christersen (taiteilijanimi!), itähelsinkiläinen räppäri, jota tituleerataan "2000-luvun ensimmäiseksi protestilaulajaksi". Laulaa huumehörhöistä, avohoitopotilaista ynnä muista.

TV:ssä euroviisukarsinnoissa oli nummelalainen mies (putosi tietty) jolta kysyttiin että mikäs Nummelassa on kun sieltä tulee hyviä poppareita? W-tyyliin Anssi on tekijätiimin mukaan tulossa ensi viikolla (älkää nyt uskoko!) ajamaan jotain, tehdään formularata ja kaikkea. Vrt. trukkikuskeista laulajiksi. (Viimeksi Riki Sorsa ajoi trukkia. Lopuksi kansa saa äänestää.) Radiossakin Anssin nimi mainittiin, mutta se ei tuntunut liittyvän yhtään mihinkään...

Pointsit myös Zarkus Poussalle, joka antoi Levyraadissa 10 pistettä Eskobarille, koska ruotsalainen poppi on niin säälittävän mitäänsanomatonta, että ehkä heistä joskus tulee jotain jos antaa kympin. Tai jotain sinne päin.
Anssi Kela 21.1.2004 13:32 Niin se tiukka mediasulku vain sittenkin rakoilee... Eli olen ensi keskiviikona (28.1.) Radio Suomipopin haastattelussa klo 15.
Nappisimmu 21.1.2004 14:29 Ja mikäköhän on haastattelun aiheena?
jassu 21.1.2004 15:01 PRKL :evil: noi haastattelut on aina yleensä väärään aikaan :evil: Ääk oon vielä tollon koulussa :evil: missaan yleensä melkein kaikki haastattelut, jos ton ajoituksen takii :cry: Tuleeko uusintaa?
Harkitsen kyllä nyt vakavasti lintsaamista viimesiltä tunneilta....
Trientale 21.1.2004 15:19
jassu PRKL :evil: noi haastattelut on aina yleensä väärään aikaan :evil:


Eipäs, vaan kerrankin tulee haastattelu oikeaan aikaan! :mrgreen: No, jos minullakin olisi koulujakso menossa, niin koulussahan minäkin vielä tuohon aikaan olisin.. Mutta nyt kävi kerrankin niin sopivasti, että ihan oikeaan aikaan tuon haastattelun kuulen, ei tarvitse pyytää ketään muuta sitä minulle nauhoittelemaan. Töissä on nimittäin tuolloin(kin) aamuvuoro, eli pääsen jo klo 14:00 kotiin. :D (Muuta hyvää noissa aamuvuoroissa ei juuri olekaan, joudun nimittäin heräämään siinä klo 5 paikkeilla! :shock: Aamuvuorot kuitenkin menevät tosi nopeasti, ja on kiva päästä kotiinkin aikaisin.)
marire 21.1.2004 15:27 Multa loppuu koulu just kolmelta, mutta mä menen sen jälkeen kampaajalle, ja siellä ei varmastikkaan ole radiota.Pitää varmaan lahjoa pikkusisko nauhottamaan se.Vaikka tuskin hän suostuu.
Jonna88 21.1.2004 15:46
Nappisimmu Ja mikäköhän on haastattelun aiheena?


Onkohan Anssi voittanut sen Suomipopin vuoden miesartistin tittelin? Tai jotain...
jassu 21.1.2004 18:15 Taas vieno pyyntö, voisiko joku kertoa sitten mitä siinä haastiksessa on? please... Siis jotakin lyhennelmää tai ees jotakin juttuja... Ja jos siinä haastiksessa sanotaan tuleeko se uusintana, niin se olis aika kullan arvonen tieto :D
jassu 28.1.2004 13:51 Onnistuin onneks kuulemaan haastattelun :D Päästiinkin aikasemmin koulusta :D just ku laitoin kuulokeet päähän niin haastattelu alko. Mukava haastattelu...

Ja onnea minunkin puolesta Anssille :D
Jenna 28.1.2004 14:42 Tällä kertaa sattui minulle tuon haastattelun kanssa niin, että jouduin olemaan koulussa sen tullessa radiosta (pitikin juuri keskiviikkona tulla, kun kaikkina muina päivinä olisin kotona jo kolmelta!)... Oliko siinä jotain uutta?
Mari 28.1.2004 16:04 Ööömm... No sen lisäksi että Anssi julistettiin Vuoden miesartistiksi (hurraa!!!), niin uudehkoa oli ainakin se, että lokakuussa Anssi vilkuili pari viikkoa auton peileihin aina liikkeelle lähtiessä, että tuleeko paparazzeja perässä. Oishan se pitänyt arvata, että niiden piti vetää kysymyksiinsä "formulat ja muut". Niin ja Idolsin kuulemma voitti varmaankin ihan oikea tyyppi. Jutustelivat ainakin 5 minuuttia pidemmällä kaavalla kuin kahtena aikaisempana päivänä. Tai ehkä Anssilla oli vaan niin paljon hyvää kerrottavaa, esim. ne ansiokkaat GFNJ-keikat. Palkinnon vois kyllä sijoittaa siihen johonkin auton nokalle roikkumaan, että kaikki näkee kuka täältä on tulossa. Tai johonkin missä on spottivalot niin että se loistaa naapureillekin. :) Kivaa oli kuulla Anselmia radiosta!

Nythän voi spekuloida noilla Emma-pysteillä, kun sielläkin on ehdolla Samuli Edelmann, niin sen ei ainakaan kuuluis olla Anssin edellä. Ja tuskin Kari Tapiokaan. (Sanokaa yksi kuulemanne Kari Tapion kappale viime vuodelta? Ööö...) En sitten tiedä mitä raati Veskusta ajattelee, siltähän on kai tullut parikin levyä.
jassu 28.1.2004 16:08 Kyllähän noille Anssin palkinnoille täytyy kohta rakentaa lisä siipi, kun ei varmaan mihinkään mahdu :D Mutta ne voi kyllä vaikka ruuvata auton konepeltiin :lol:

Pistää kyllä pikkusen ihmetyttämään tuo Kari Tapion emma ehdokkuus :shock:
Jenna 28.1.2004 17:14 Kiitos tiivitelmästä Mari! Vai paparazzejen pelkoa... Urgs. Sen Vuoden miesartisti -palkinnon Anssi todella ansaitsi! Nyt sitten jäädään vaan odottelemaan Emma-gaalaa - toivon mukaan lisää pystejä Anssille. :)
tuisku 28.1.2004 18:39
Mari (Sanokaa yksi kuulemanne Kari Tapion kappale viime vuodelta? Ööö...)


Saako sanoa kaksi? Juna kulkee ja Mississippi.
Kyllä Kari Tapio on paikallaan tuolla ehdokaslistalla. Ei vain taida herran kohderyhmä olla sama kuin mihin kuuluuvat suurelta osen tämän foorumin jäsenet.

Anssi on kovatasoisessa seurassa tuolla miesartistiehdokkaiden joukossa. Ainakin Vesku Loiri on vaikea ohitettava. :|
muu 28.1.2004 20:15 Home, unohdin koko haastattelun :shock: Olis ollu hyvää aikaa kuunnellakki se. Itseasiassa olin just tekemässä ruokaa ja Suomipop oli päällä toisessa huoneessa, kuulin vaan ku juontaja sano jotain Anssi Kelasta.. Oletin et se tarkotti sitä et kohta tulee Anssin biisi, ja vähän sit ihmettelin ku ei tullukkaan =P Kuinka olisin voinut aavistaa et oli oikeen haastattelu tulossa :mrgreen:
Gimma 29.1.2004 5:14 Mulla on kyllä vähän sellainen tunne, että Anssi ei valitettavasti voita Emmaa, vaikka näin toivoisinkin. Samuli Edelmanista en yleisesti ottaen pidä, mutta oli hänelläkin viime vuonna muutama ihan kuunneltava biisi. Kari Tapiolle kyllä soisin Emman mielummin kuin Vesa-Matti Loirille. On ollut ilo tavata Kari Tapio muutaman kerran, ja mies on tosi mukava ja vaatimaton, vaikka hänen musiikkinsa ei minuun kovasti kolahdakaan, lukuun ottamatta Myrskyn jälkeen -kappaletta.

Vai pelkää Anssi paparazzeja, hahaa. Julkisuuden kiroja, olis vaan tyytyväinen, että herättää kiinnostusta. Muutama vuosi sitten ei tainnut paparazzit juosta Jaguaarien perässä... ai, eikös ollut Jaguaarejakaan?
Mari 29.1.2004 10:48 Vai pelkää Anssi paparazzeja, hahaa.
Eipäs aleta riekkumaan liian suoraan vedetyillä johtopäätöksillä. Tuolla kysyttiin, että mitä uutta haastattelussa sanottiin. Se miten haastattelu tuon peileihinkatselujutun jälkeen jatkui, ei ollut uutta. Anssi sanoi että siitäkin huolimatta että lehdet saattaa repiä lööppejä ties mistä, niin ei pidä alkaa rajoittamaan elämäänsä. Ihan oikein. *grrr*
Sitä paitsi, kyllä varmaan jokaiselle tulee vähän omituinen olo jos ns. "lehdissä" raportoidaan missä oma auto on milloinkin liikkunut. Ei mikään ihme jos tulee pariin kertaan vilkaistua sen "lähes 200000 euron metallinsininen jaguaarin" peileihin.

Saako sanoa kaksi? Juna kulkee ja Mississippi.
Oooh! Olen saattanut jopa kuulla tuon "Juna kulkee" jossain. Ettei ois tullut Levyraadissa. Tosin olisin veikannut esittäjäksi Kari Vepsää... En minäkään ihan ummikko iskelmän suhteen ole, tiedän sentään kuka on Mikko Kilkkinen. ;)
keva 30.1.2004 18:00 a.
tuisku 30.1.2004 18:42
Mari En minäkään ihan ummikko iskelmän suhteen ole, tiedän sentään kuka on Mikko Kilkkinen. ;)


Tiedänpä tuon minäkin... Tosin luulen että olisin onnellisempi jos en tietäisi. :x Yöks!
marire 4.2.2004 9:20 En minäkään pidä iskelmästä, mutta kyllä Mikko Kilkkinen muuten on ihan mukavan olonen nuori mies
tuisku 4.2.2004 20:31
marire Mikko Kilkkinen muuten on ihan mukavan olonen nuori mies


:shock: No IHAN miten vain...
jassu 5.2.2004 13:39 No jaa ei ole kauheesti tietoa kuka tuo tyyppi ees on? :shock: Oon kuullu sen siinä Norpan yöradio jutussa, mutta en enää muista, meni toisesta korvasta sissään ja toisesta ulos :D
marire 5.2.2004 14:23 Kilkkinen voitti muutama vuos sitten tangokilpailun.Oli muistaakseni 17 silloin.
Laukkis 6.2.2004 19:55 Satun mäkin tietään. Vaik mä en muutenkaan pidä tangosta, niin Mikko Kilkkisen lauluääntä mä inhoon. En tiiä oikein miks...
jassu 9.2.2004 14:32 Jaah jaah vai että sellanen tyyppi :roll:
marire 13.2.2004 7:11 Nyt kun on keikkatauko,miestä ei varmaan nähdä/kuulla haastatteluissakaan?
jassu 16.2.2004 13:29 Tietääkö kukaan esiintyykö Anssi siinä Emma-gaala ohjelmassa, siis soittaako/laulaako jonkun biisin?
Mari 16.2.2004 16:54 Tuskin esiintyy... vaikka se ois kyllä tosi hyvä bonus.
Emma-gaalan sivuillahan lukee että esiintymässä on The Rasmus, Beats and Styles featuring Toni W & Raymond Ebanks, Don Johnson Big Band, Kotiteollisuus, Pikku G, PMMP ja Yö. Sitten lupaillaan vielä vahvistamatonta yllätysesiintyjää. Joku kotimainen ehdokas tai jonkun kategorian voittaja kai.

Mahtaakohan ne kutsua sinne paikalle mukaan kaikki ehdokkaat vai pelkät voittajat... Kyllä tässä joutuu varautumaan videointiin! Anssin ehdottomasti kuuluis voittaa tuo miessolistin Emma. Hiukan huolestuttavaa, että siinä yleisön äänestyshommassa on mukana Vesa-Matti Loiri. :?

Tuottaja-Emma menee muuten 50% varmuudella jollekin Anssin levyn tuottajalle, koska neljän ehdokkaan joukossa on Jukka Immonen ja Leri Leskinen.
jassu 18.2.2004 7:21 No toivottavasti Anssi voittaa. Täytyy ostaa uus video, ku entinen on jo täynnä :D Olis NIIN kiva ku Anssi esiintys, mutta ei voi mitään :cry:
marire 20.2.2004 7:27 Tajusin just, et olen Emma-gaalan aikana mummolassa, enkä pääse nauhottamaan mahdollista esiintymistä, tai palkinnon hakua :(
Mutta hyvä vaan, kun näkee edes kerran.
Mari 20.2.2004 15:40 Tuo gaalahan tulee suorana radiostakin. (Jos mummolasta löytyy radio, niin voipi tulla nauhoitettavaa?) Voi olla että Anssi päätyy radiotyyppien haastatteluun vielä todennäköisemmin kuin eksyy tv-ruutuun. Kanava on YleX ja kellonaika lauantaina 18.30-21.15. Kyllä minä vakaasti uskon, että jos/kun Anssi paikalle eksyy, niin kyllä se jossain mediassa näkyy tai kuuluu!

Tuonne Emma-sivuille ei ole vieläkään korjattu sitä, että Kotiteollisuus ei esiinny vaan niitten tilalla on Negative. Oikeestaan ihan sama kumpi lavalle kapuaa, ei niitä kotisohvalta käsin kuitenkaan kannusteta. ;) Tälläsissä kilpailujutuissa on ihan velvollisuus tehdä aina oma veikkaus voittajista ja katsoa paljonko tällä kertaa menee metsään. (Olen vieläkin sydänjuuriani myöten järkyttynyt euroviisuista!) Tällä kertaa menee ainakin puolet oikein...
Laukkis 20.2.2004 19:39 Mä kuuntelen sen radiosta, kun satun oleen nyt iskällä ja täälä nyt ei vieläkään ole telkkaria, mikä harmittaa lähinnä vaan kyllä silloin, kun anssii näkis telkasta...
piia65 21.2.2004 15:36 Mari kirjoitti :
(Olen vieläkin sydänjuuriani myöten järkyttynyt euroviisuista!)

Vaikkei tämä olekaan mikään euroviisu-forum, niin pitää kommentoida tuota euroviisuheittoa; olin nimittäin paikan päällä Tre-talossa katsomassa noita euroviisu-karsintoja ja täytyy sanoa, että järkytys on oikea sana kuvaamaan tunnetta, joka tuli, kun voittaja selvisi... (Oma suosikkini oli alusta alkaen Jonna K. ) No, eipähän tarvitse jännittää Sillanpään osuutta loppukilpailussa, kun ei sinne asti pääse...

Mutta pianhan tässä päästään jännittämään Emma-gaalan tuloksia...
Gaala näyttää tulevan myös pikauusintana huomenna alkaen 22.35 TV2:lla.
Laukkis 22.2.2004 15:08 Munkin suosikki Euroviisu-karsinnoissa oli Jonna K (tai Anna Stenlund). Petyin kyllä tosi pahasti kun Jari Sillanpää voitti. Yleensä mä oon elättänyt jotain toiveita Suomen pärjäämisestä Euroviisuissa, mutta tänä vuonna taitaa olla eri juttu. Tosi tyhmää muuten, kun Anssi ei voittanut yhtään Emmaa!
Mari 24.2.2004 16:49 Ei nyt viisuista sen enempää, mutta uskoni suomalaisten musiikkimakuun romahti lopullisesti Sillanpään voitettua. Kyllä Turkki opettaa! Toivon mukaan se vähän avaa noitten kammottavan eurotangon äänestäjien silmiä ja korvia. Olihan Jonna K. ainakin tsiljoona kertaa parempi.

Emma-gaala-veikkauksessa sain 64,7% oikein. Mutta ei se kerro siitä, että pystit ois välttämättä menneet oikeisiin osoitteisiin, ne vaan oli helposti arvattavissa. Emma-gaala on kuitenkin törkeän kapea-alainen tapahtuma. Ja sitä muuten lähetettiin noin 5 sekunnin viiveellä, ei suorana!
Laukkis 24.2.2004 20:21 No kyllähän ne oli helppo arvata. Esim vuoden debyyttialbumi ja Vienti-Emma oli kenen tahansa vähänkin kotimaista musaa seuraavan arvattavissa...
Sami 4.3.2004 5:03 Pekassa ja Sudessa soittanut Zarkus Poussa on tänään torstaina televisiossa Kokkisodassa, MTV 3 klo 20.05.
jonde 4.3.2004 7:17 kiitos tiedosta :D
jassu 4.3.2004 11:10 Hmm täytyy muistaa kattoo...
JMN 4.3.2004 12:36 Joo, onnea vaan Jarille, mutta enpä usko että hänen kappaleellaan viisuja voitetaan. Tosin mielellänihän minä tässä erehtyisin. Mutta kun Suomen kansan syvät rivit saavat päättää niin näin käy. Hesarin Nyt-liitteen Rockpoliisi-palstalla haastateltiin sitä Jarin biisin säveltäjää ja äijä tunnusti suoraan että kisoihin lähdettäessä on päätettävä halutaanko voittaa Suomen karsinnat vai Euroviisut. Molempia ei voi saada, tämän kansan maku on niin omanlaisensa.

Pari vuotta sittenhän karsintoja tuomaroi kansan lisäksi myös ns. asiantuntijaraati, ja asiantuntijat katsoivat parhaaksi lähettää kilpailuun sen Edean. Ja tietäähän sen miten siinä kävi. Jos ei tiedä kansa niin eivät tiedä asiantuntijatkaan!
jassu 13.3.2004 18:46 Sitä vaan, että kattoko kukaan sitä Muuvia? Oliko siinä mitään Anssista? (siis näytettiinkö siinä Anssia? Kertoko Anssi siinä jotain? yms) Siis oliko siinä vaan ne musavideot?
Laukkis 13.3.2004 18:52 Mä olisin halunnu kattoo, mut tuli vaan niin myöhään. No aion kattoo uusinnan 19. päivä...
Riinuska 13.3.2004 19:10 ÖÖ, mistäs muuvista te puhutte?
Laukkis 13.3.2004 19:14 viime viikon perjantaina oli Muuvi-gaala, jossa palkittiin viime vuoden parahiden videoiden ohjaajat. Anssi oli tuomaristossa.
Mari 15.3.2004 16:12 Muuvi tuli katsottua, eikä siinä Anssia näkynyt sen enempää kuin että lopputeksteissä lueteltiin tuomaristo ja ekana komeili tuttu nimi. Tai sitten en vaan huomannut. Kai tätä ohjelmaa tarkoitetaan, siitä on kyllä jonkin aikaa kun se tuli tv:stä.

En kyllä ole samaa mieltä tuomariston kanssa siitä, että The Crashin video oli paras. (Enpä kyllä kovin niihin perehtynytkään.) DJ Slow:n video oli simppeli ja jäi hyvin mieleen. Mutta yllättäen ihastuin suunnattomasti Zen Cafen (!!!) Piha ilman sadettajaa -videoon. Aivan fantastinen! Nerokas! Tuo video muutti käsitystäni koko bändistä ja heidän musiikistaan melkein plussan puolelle. Se oli sellanen synkkä animaatio, jossa oli keltaisia muoviankkoja.
jassu 15.3.2004 18:47 Kiitos Mari :D Hmm no jaa jää sitten varmaan multa kattomatta (kooste meinaan) :wink:
piia65 15.3.2004 21:02 Oon vähän eri mieltä tuosta video-asiasta. The Crashin video oli minusta paras, siinä oli saatu tosi hienosti Hill Street Blues - tunnelma väreillä ym. aikaan. Tuure Kilpeläisen video oli myös hyvä. Zen Cafen video on mielestäni liian synkkä, vaikka bändistä ja biisistä muuten tykkäänkin. Video on samalla tapaa masentava kuin Katariina Lillqvistin kafkamaiset nukkeanimaatiot.

Mitäs mieltä Anssi oli videoista ? Entä oliko tuomaristo voittaja-kolmikon suhteen yksimielinen ?
Anssi Kela 16.3.2004 0:58 Paras voitti. The Crashin -video oli ehdottomasti myös oma suosikkini ja tuomaristo oli voittajan suhteen muutenkin harvinaisen yksimielinen - voittoa voitaisiin pitää jopa ylivoimaisena. Zen Cafen animaatio oli hieno, mutta itselleni jäi hyvinkin epäselväksi, että miten se liittyi biisiin? Jäi sellainen vaikutelma kuin olisi lähdetty tekemään piirrettyä lyhytelokuvaa ja jossain vaiheessa vain päätetty pistää Piha ilman sadettajaa soimaan päälle. Tuure Kilpeläisen animaatiovideo oli tässä mielessä onnistuneempi kokonaisuus. Pidin paljon myös U-Street Allstarsin videosta, jossa oli hieno, viipyilevä tunnelma.

Lopputuloksissa eniten harmitti se, ettei Melrosen It´s In The Bag -video päässyt kymmenen parhaimman joukkoon. Itse arvioin kyseisen tuotoksen koko kavalkadin toiseksi parhaaksi, mutta osa tuomaristosta oli kanssani jyrkästi eri mieltä ja demokratian hengessä pisteet ratkaisivat. Mielestäni kolmen vanhan miehen keilaamisesta kertova video oli kuitenkin erityisen ässä!

Oli muuten yllättävän työlästä katsoa yhden iltapäivän ja illan aikana 98 kotimaista musiikkivideota! Session jälkeen persaus oli tulessa ja verkkokalvoja veresti. En suosittele kenellekään!
piia65 16.3.2004 15:23 Ei mitenkään kadehdittava tehtävä katsoa 98 videota peräkkäin... :roll:

Jos saa veikkauksen heittää, niin yleisöäänestyksen voittaa kuitenkin The Rasmus...
jassu 16.3.2004 15:26 98 :shock: Huh huh, ei olis meikäläinen jaksanu :wink: Olis ollu silmät niin ristissä, että ei olis eteen nähny.... Loppupeleissä kaikki videot olis vaan ollu sumeeta massaa :D
Mari 16.3.2004 16:29 Minä en nyt vaan pidä pätkääkään siitä The Crashin videosta, olkoon muut miten yksimielisiä tahansa. En edes katsonut sitä kokonaan, eikä mahdollinen tarina hahmottunut siitäkään syystä. Enkä osaa yhdistää mitään poliisiaseman portailla tanssivia tyyppejä kyseiseen kappaleeseen. Kai se sitten liittyi biisiin paremmin kuin Zen Cafen animaatio...

Zen Cafen videosta jäi kieltämättä vähän sellanen tunnelma, että biisi oli lätkäisty lyhytelokuvan päälle. Mutta tuskaahan se ois ollut jos videolla olisi näytetty Putro tms. tiskaamassa yksin ja kuivuva nurmikko ilman sadettajaa! Animaatiossa oli kuitenkin sama tunnelma ja asetelma kuin biisissä: elämä on ankeaa "jos sua en saa". Se tehdaskone, jolla ankkoja liiskattiin, sopi äärimmäisen hyvin biisiin. (??!) Ja lopun vedenpaisumuksenhan voisi liittää siihen sadettajaan: nyt tulee sitten vettä mutta onko sekään hyvä? (Kaukaa haettua?) Minusta video ei ollut ollenkaan masentava, päinvastoin. Tulin tosi hyvälle tuulelle kun eilisiltana väistelin lätäköitä kaupungilla ja huomasin kaiken näyttävän yhtä ankealta kuin videossa. Eihän tässä mitään logiikkaa tietenkään ole.

"Meno Toijalaan jos perrrrrsaus kestää." :D
JMN 16.3.2004 16:56 Uudessa juorulehdessä (oliko se nyt OHO) oli juttua kuinka "Anssi Kelan suosio on romahtanut", uusi levy floppasi jne. No nytpä tiedän senkin.
jonde 16.3.2004 18:36 Minusta oli täysin oikein että Krässin Still Alive voitti! Se oli ehdoton suosikkini alusta asti, koska se yksinkertaisesti on nii Sympaattinen (huomatkaa iso ässä x)) rakastan sitä videoo ihan älyttömästi, koska siihen on saatu tosi hyvin sellanen nostalginen tunnelma, ja vitsi ne tanssikohtaukset on mahtavii! :lol: Ja vielä kun kappalekin on hyvä..;)
Kakkoseks olisin minäkin pistäny Piha ilman sadettajaa. Vaikka se ei välttämättä kappaleeseen se video liitykään, niin se on hyvä ja siinä on kuitenkin samanlainen hieman synkkä ja melankolinen tunnelma kuin kappaleessa. Että ei se musta oo niin kaukaa haettua...:D
Gimma 17.3.2004 6:53 Ei Anssin suosio mihinkään ole romahtanut. Ei kai kukaan odottanutkaan, että toinen levy myisi niin valtavat määrät kuin debyyttilevy. Uutuusarvoa sillä ei enää ollut. Vaikka ei Suurien kuvioidenkaan myyntiluvut huonot ole, päinvastoin. Eikä Suomessa kai kukaan artisti tai yhtye ole koko ajan suosionsa huipulla? Minulle ei ainakaan heti tule mieleen ketään kotimaista artistia, joka olisi kahdella ensimmäisellä levyllään saavuttanut 150.000 levymyyntiä. Eiköhän se ole aaltoliikettä muidenkin kanssa, välillä menee paremmin, välillä on hiljaisempaa. Vaikka ei viitsisi enää asiaan puuttuakaan, niin jonkunlaisen imagotappion Anssi kyllä viime vuonna yksityisasioidensa vuoksi kärsi ja tämä taas vaikutti tähän yleiseen suosioon.
marire 17.3.2004 9:20 Se liian suuri radiosoitto varmaan vaikutti.Porukka kyllästy yhteen kappaleeseen, eikä kiinostunu muista kappaleista. minulle on käynny niin muutaman bändin kohdalla
JMN 17.3.2004 12:19 Joo kyllä romahti niin maan perusteellisesti. Pitäkäämme aina mielessä se klassinen Iltalehden kansi 80-luvulta, jossa onniteltiin Paula Koivuniemiä kultalevymenestyksen johdosta ja hehkutettiin Dingon Pyhän klaanin flopanneen koska se möi vaan 70 000 kappaletta. Ajatellaan nyt vaikka Apulantaa, onko yksikään niiden levy myynyt yli puoltasataatuhatta kappaletta, mutta onko niistä yksikään silti floppi?
Laukkis 20.3.2004 17:13 Siis useimmista bändesitä/laulajista snotaan, että myipä niiden levy paljon, kun ne myy saman verran kuin Anssin Suuria kuvioita. Ehkä sitten verrattuna Nummelaan tää levy on flopannut, mutta olen kyllä asiasta täysin eri mieltä... Ei tainnu olla muutakaan uutisoitavaa, niin täytyy vetää tosta suuret otsikot.
jassu 20.3.2004 18:35 Flopannu joo niin varmaan :evil: No ei ees oo, lehtien piti vaan taas keksii joku juttu Anssista :x
Anssi Kela 7.5.2004 22:37 Viikonvaihteen Ilta-Sanomien Plussa-liitteessä on meikäläisestä melko formulapitoinen juttu. Lisäksi tulevassa Soundissa on haastattelu ja
lisää autoasiaa...
jassu 8.5.2004 6:29 Vihdoinkin pitkästä aikaa Anssista lehdessä jotain juttua :D (siis jotain kunnon juttua, eikä mitään juoruja)
Täytyy käydä ostamassa tuo Ilta-Sanomat....

Kirjotan nyt jotain pientä tosta haastiksesta: (lainattu suoraan, ei missään järjestyksessä)
Ensi syksyksi aiottu leikkaus tehtiin helmikuussa. (tuli ainakin mulle yllätyksenä, en todellakaan tiennyt että leikkaus tehtiin jo)
- Tuet ja ruuvit poistettiin ajamisen takia. Jos tulisi jokin tärsky, olisi parempi, ettei selkäranka ole täynnä ruuveja. Leikkaus sai aikaan odotettua nopeamman toipumisen.
- En tee kunnon kiertuetta, mutta kourallisen keikkoja kylläkin. Sen jälkeen on taas pidempi tauko siihen asti, kunnes tulee seuraava levy.
Kolmannen levynsä ajankohtaa Anssi ei lähde arvailemaan.

Anssi on kerännyt alkuvuoden voimia. Ne hupenivat viime syksynä mylläkässä.
- Viime syksy oli monessa mielessä hyvin rankka. Se veti takin tyhjäksi ja miehen hiljaiseksi. Olen keräillyt itseäni kokoon.
- Mieli on hyvä ja rauhallinen. Syksy oli synkkää aikaa, mutta alkaa tuntua, että vaikeudet on voitettu.
- Viime syksy karsi minusta sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta ihmisten tarkoitusperien suhteen. Perusluonteeni sai siipeensä ja haavoittui syksyn mittaan.

Viime vuosina Anssi on käynyt läpi kasvuprosessia, joka on vienyt myös itsetutkiskelun äärelle.
- Olen löytänyt itsestäni paljon uusia piirteitä ja huomannut puolia, joita en edes tiennyt olevan olemassakaan. Eivätkä läheskään kaikki niistä ole mairittelevia. Olen saanut monta kertaa pettyä itseeni.

Suomen F3- kilpailukausi jyrähtää käyntiin Alastaron radalla viikonpäästä lauantaina. Anssi myöntää päätökseensä sisältyvän näyttämisenhalua.
- Mutta ei niinkään muille vaan itselleni. Haluan voittaa ennen kaikkea itseni.
Mutta ei minulla mitään kuolemanviettiä ole enkä hakeudu tarkoituksella vaarallisiin tilanteisiin.
Anssi sanoo suoraan, että häntä itseäänkin epäilyttää
- kuten epäilytti viime vuonna ennen onnettomuuttakin.

Joo siinä oli pätkä, haastattelussa oli erittäin hienoja kuvia :D
On hienoa, että Anssi teet asioita joita olet aina halunnut tehdä ja asioita jotka sinua kiinnostaa. Täytyy pitää unelmista kiinni.
Mutta olehan varovainen kilparadoilla.
Gimma 13.5.2004 13:02 Tämän viikon Seiskaaan on joku lähettänyt uutisvinkin, että Anssi oli bongattu lukemassa Seiska-lehteä Anttilassa, eikä edes ostanut lehteä... hah haa.. vautsi mikä paljastus! Joo, en minäkään sitä itse osta, vaan selaan sen myös lehtitiskillä, niin kuin nytkin tein.
jassu 13.5.2004 13:06 Mitä niitä lehtiä turhaa ostelemaan, kun voi lukea kaupassakin :D
Aikaa köyhäks menee noi seiskan jutut, no jaa ei ne ikinä laadukkaita ole ollutkaan...
--Anssi fani-- 15.5.2004 10:41
Anssi Kela tulevassa Soundissa on haastattelu ja
lisää autoasiaa...


Onko Soundi lehtipisteissä, vai olenko jo myöhässä :roll:
Plärättyäni Soundia näin edessäni vain Lordin ja Jonna Tervomaan haastiksia?
Joz 15.5.2004 11:27 Seuraava Soundi ilmestyy ensi tiistaina.
jjvirta 18.5.2004 18:53
Joz Seuraava Soundi ilmestyy ensi tiistaina.


Olihan tuo näköjään tullut. Anssi oli mukana kahdessa jutussa, joista
ensimmäinen käsitteli rokkareiden menopelejä kuvan kera, Anssi oli
jutussa uuden Jaguarinsa kanssa. Toinen oli parin aukeaman haastettelu,
joka pitkälti käsitteli levylaulajan ja median suhdetta.

Olen viime aikoina seuraillut todella huonosti tätä foorumia, joten meikäläiselle "suurin" uutinen jutussa oli tulevan kesän keikolle tapahtunut "työkoneiden arvonta" eli se, että Ville siirtyy kitaraan
ja bändi tulee toimeen yhdellä rumpalilla.

...'cause tramps like us keep on rockin' Jyrki
marire 19.5.2004 15:27 [quote:3do8txwm]ensimmäinen käsitteli rokkareiden menopelejä[/quote:3do8txwm]
Sitä en huomannutkaan, kun hyppäsin heti haastattelusivulle.

Haastattelu oli musta tosi hyvä. Kysymykset oli just sopivia: raavittiin vähän pintaa, mutta ei menty liian syvälle(mitä se sitten tarkoittaakaan...)
Oli kivaa, et kysymykset ja vastaukset oli ilmeisesti kirjoitettu tasan samalla tavalla kun oli sanottu.

Eikä muuten haittaa vaikka Anssi ei oliskaan omistanu koko elämää musiikille; hyvä vaan, kun on muitakin harrastuksia
--Anssi fani-- 20.5.2004 8:38 Kesäkuun Soundissa ollut Anssin haastattelu & jaguari esittely oli parhaimpia Anssista tehtyjä haastatteluista ikinä! Taisi siellä olla esittely myös Apulannan Sipen Cadillacistakin... :wink:
Mielestäni Soundin lukeminen on paljon kannattavampaa kuin kyseisten roskalehtien... :evil:
Hilu 21.5.2004 17:22 Identtiset kaksoset? :roll:
http://www.nyt.fi/galleria.asp?path=84863;267813&polulla=503
jassu 21.5.2004 17:32 No jaa en nyt sanois noinkaan :roll:
Laukkis 21.5.2004 17:56 Oli kyl todella hyvä haastattelu... Ja vielä kun tuli mukana joku vuoden vanha Soundi, jossa oli tosi hyvä haastattelu Ville Valosta, niin oli todella kivaa lukemista eiliseks. En kauheen usein Soundii osta (yleensä luen kirjastossa), mut on siinä ainakin riittävästi levyarvosteluja...
Norsku 24.5.2004 12:48 Mitäs se Turun alueen Radio100:n juontaja höpisi tänään jostain legendaarisesta Springsteen-keikasta (soittavat sen kokonaisuudessaan?) ja Anssista studiossa kommentoimassa 2.7.?
JMN 28.5.2004 7:41 Iisalmen Sanomissa ilmestyy sellainen sarjakuva kuin Manu. Manu on läski pikkuvauva, aika rasittavan oloinen tyyppi. Silmät lurpallaan kuin Karvisella, ja luonteetkin ovat hieman yhteneväiset.

No kumminnii, jossain tällä viikolla ilmestyneessä stripissä Manu oli kylvyssä isänsä kanssa, ja juttu meni jotenkin niin että ekassa ruudussa Manu ajattelee "kylvyssä oleminen on tavallaan mukavaa", ja toisessa ruudussa hän tuumaa että "on vain rasittavaa jakaa amme Anssi Kela-wannaben kanssa". Kuva on tässä vaiheessa zoomattu ulommas ja näkyy kuinka isukki laulaa kurkku suorana. Että näin se Anssi valtaa sarjakuvamaailmaa.
piia65 30.5.2004 15:15 Sainpa tänään vihdoin minäkin ostettua tuon uuden Soundin ja oli tosiaan hyvä, asiapitoinen juttu Anssista. On todellakin hyvä välillä katkoa siipiä huhuilta, joita nuo keltaisen lehdistön huuhaa-jutut väkisinkin aina saavat liikkeelle.

Mielenkiintoinen uutinen tuossa artikkelissa oli ”mies ja kitara” levyn mahdollinen julkaiseminen tulevaisuudessa. Kannatetaan !!! Murhaballadi ansaitsee ehdottomasti tulla julkaistuksi (vieläkin menee kylmänväreet selkäpiitä, kun muistelen viime syksyn Tampere-talon konserttia, jossa kys. kappaleen ensimmäisen ja ainoan kerran olen kuullut), ja juuri tuollainen mies ja kitara-versio on varmaankin paras (ja ainoa ?) tapa tehdä se. Minä ainakin lupaan olla tuon levyn julkaisupäivänä jonottamassa levykaupan aukeamista… :wink:
Anssi Kela 1.6.2004 18:10 Tämä tulee vähän jälkijunassa, mutta tämän illan MTV3:n Tulosruudussa pitäisi olla lyhyt haastatteluni Ahvenistolta!
jassu 2.6.2004 11:32 Sain mäkin vihdoin ostettua ton Soundin ja täytyy sano, että tuo haastattelu oli paras mitä oon Anssista koskaan lukenu! (Kyllä nyt jäi Voiman haastattelu kakkoseks)
Tosi ainutlaatunen haastattelu, ei varmasti tule toista samanlaista enää koskaan.
Sai kyllä mulla monenlaisia tunteita pintaan, ihan laidasta laitaan...
Ja kuvat oli erittäin hienoja, myös tuo auto juttu oli hieno :D

Kun tossa Soundissa oli puhe tästä seuraavasta levystä ja sen teemasta, (Askon kanssa oli puhe "mies ja kitara -ratkaisusta) niin musta olis aikas magee juttu jos seuraavalla levyllä osa biiseistä olis Anssi ja kitara meiningillä ja sit osassa olis bändi mukana, mitäs Anssi sanot tälläsestä vaihtoehdosta?
balisa 2.6.2004 16:16 Jassun kirjoituksesta päätellen, esiintykööhän Anssi Pyhallä kitaran kanssa vai soittaako pelkkää suuta? En ole lukenut Soundin artikkelia vaikka käväsin kaupassa tänään ja norkoilin lehtihyllyn luona. Jos kamariorkesteri on takana, luulisi akustisen kitaran sopivan täydennykseksi. Jipiii, odotan innolla ja ilmottautuneita on enemmän kuin autoon sopii mutten helvetti vie aio bussia hommata.!!!!
Mari 2.6.2004 17:05 MTV3:n Tulosruudussa pitäisi olla lyhyt haastatteluni Ahvenistolta

Sattuipa telkkari olemaan auki oikealta kanavalta lehteä lueskellessa ja siinä vaiheessa kun puhuttiin Mikoista, valppaustaso hiukan nousi ja lopullinen valpastuminen tapahtui siinä vaiheessa kun puhuttiin jostain tyypistä kulttuurin saralta... Mutta väittäisin että tuo haastattelupätkä oli Alastarolta eikä Ahvenistolta! Vaikka voihan olla, että Anssin formulakommentit alkavat jo siinä määrin muistuttaa toisiaan että se oli sittenkin uudempaa materiaalia... :D

Aamulla YleQ:lla soitettiin Nummela. Muistattehan, se kanava ja ohjelma jonka musiikkia kehuin. (Aiemmin on soitettu Harhaa.) Olga K. kertoi ajasta, jolloin Nummela oli Anssin takia hyvin pop paikkakuntana. Hän oli ajanut polkupyörällä kohti Nummelan keskustaa ja lähestyessä häntä oli alkanut ihan jännittää, että "täällä se koirakin on kävellyt"... Sitten vastassa olikin tavallisen ankeita matalia kaupparakennuksia.
Anssi Kela 2.6.2004 17:09 esiintykööhän Anssi Pyhallä kitaran kanssa vai soittaako pelkkää suuta?

Pyhällä on ymmärtääkseni kaksi esiintymistä: toinen perinteinen akustinen ja toinen kamariorkesterin säestyksellä suoritettu. Tämän enempää en vielä itsekään tiedä.
--Anssi fani-- 2.6.2004 17:51
Anssi Kela tämän illan MTV3:n Tulosruudussa pitäisi olla lyhyt haastatteluni Ahvenistolta!


Lyhyt haastattelu Ahvenistolta olikin ilmeisesti "lyhyt haastattelu" koska foorumilla ei asiasta enempää kommentoitu.. Minä kuitenkin kaikesta huolimatta haluaisin tietää, mitä tässä kyseisessä tulosruudussa kerrottiin, koska en itse nähnyt tätä? :roll:
keva 2.6.2004 18:36 a.
Hilu 2.6.2004 18:51
--Anssi fani--
Anssi Kela tämän illan MTV3:n Tulosruudussa pitäisi olla lyhyt haastatteluni Ahvenistolta!


Lyhyt haastattelu Ahvenistolta olikin ilmeisesti "lyhyt haastattelu" koska foorumilla ei asiasta enempää kommentoitu.. Minä kuitenkin kaikesta huolimatta haluaisin tietää, mitä tässä kyseisessä tulosruudussa kerrottiin, koska en itse nähnyt tätä? :roll:


MTV3:n sivuilla on lyhennelmä Anssin haastattelusta Tulosruudussa.

"Anssi Kela viihtyy F3-auton ratissa
01.06.2004 22:41


Suomalainen rata-autoilu sai uutta potkua viime viikonloppuna, kun Ahveniston kisat keräsivät tuhatmäärin katsojia seuraamaan Mika Häkkisen ja Mika Salon taistelua radalla. Formula 3 -sarjassa vetonaulana on Suomi-musiikin supertähti Anssi Kela.

Hurja ulosajo ennen viime kauden alkua oli viedä Kelan jopa pyörätuoliin. Nyt täysin kuntoutunut kuljettaja on mukana täysillä formula kolmosissa, mutta paluu kilparadoille ei ollut helppo.

- Parina ekana päivänä kun palasin rattiin ja yritin ajaa, tuli jo sellainen fiilis, että onko minusta tähän ollenkaan ja pitäisiköhän sitä etsiä joku järkevämpi harrastus, Kela myönsi MTV3:n Tulosruudun haastattelussa.

Kausi on kuitenkin lähtenyt lupaavasti käyntiin. Parhaimmillaan Kela on sijoittunut Alastarossa kolmanneksi, ja viime viikonloppuna Ahvenistolla hän oli sunnuntaina viides. Kela myöntää, että formulat tarjoavat hänelle täydellisen vastakohdan normaaliin muusikon elämään.

- Aika hyvää vastapainoa musan tekemiselle. Kun istuu autoon ja rupeaa ajamaan, ei tule mietittyä mitään sanotuksia eikä soinnutuksia, Kela kuvailee.

Kelalle formulat eivät ole mikään viime aikojen ahaa-elämys, vaan jo nuoruudessa syntynyt haave. - Suomen varikoilla on aika paljon vähemmän kansainvälistä glamouria ja jetsettiä, mutta hauskaa hommaa tämä silti on."

(MTV3)
Hilu 3.6.2004 11:43 Uudessa Anna-lehdessä on oikein hyvä kahden ja puolen aukeaman haastattelu Anssista. Kivoja mustavalkokuvia. Aika vanhaakin asiaa tulee esille, kuten kuvatekstin kertoma, että Nummela on myynyt triplaplatinaa... :? Uuttakin asiaa on.
jassu 3.6.2004 15:25 Voi jehna mistäköhän ton annan sais nyysittyä itelleen, hmm täytynee suunnata vaan kauppaan :roll:
Ja en tietty muistanu kattoo tota tulosruutua, prkl :evil:
marire 3.6.2004 15:58 Mä en tietenkään nähnyt sitä haastattelua. Ajattelin illalla katsoa Tulosruudun jos siinä olis vaikka jotain mielenkiintosta, mut en sitten viitsinyt, kun väsytti. Tietenkin juuri silloin siellä oli Anssin haastattelu....
Gimma 3.6.2004 16:09 Ja Seiskassa oli juttu, että Anssi oli törttöillyt jossain carting-radalla ja törmännyt pahasti johonkin nuoreen tyttöön. Ei kai siinä mitenkään kuitenkaan ollut tytölle käynyt.
keva 3.6.2004 16:29 a.
Hilu 3.6.2004 17:02
keva
Hilu Uudessa Anna-lehdessä on oikein hyvä kahden ja puolen aukeaman haastattelu Anssista. Kivoja mustavalkokuvia. Aika vanhaakin asiaa tulee esille, kuten kuvatekstin kertoma, että Nummela on myynyt triplaplatinaa... :? Uuttakin asiaa on.


Ilmestyikö Anna juuri tänään vai aikaisemmin?


Tänään juuri ilmestyi. Kannessa mainitaan: "Anssi Kela puhuu kriisistään". Piti sitten ostaa...
Anssi Kela 3.6.2004 20:35 Ja Seiskassa oli juttu, että Anssi oli törttöillyt jossain carting-radalla ja törmännyt pahasti johonkin nuoreen tyttöön.

Anna mun kaikki kestää...
piia65 3.6.2004 20:56 Annan juttu on tosiaan hyvä, ehkä vielä parempi kuin Soundin.
Yleensäkin Annan henkilöhaastattelut on tehty ammattitaidolla, niissä ei mennä sieltä missä aita on matalin. (Esim. nyt talvella Annassa oli tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättänyt Claes Anderssonin haastattelu.)

Toivottavasti nämä pari artikkelia nyt muuttaisivat ihmisten asenteita vähän kriittisemmiksi noiden Seiskan tapaisten lehtien suhteen, mutta se taitaa olla enemmänkin toiveajattelua...
Gimma 4.6.2004 4:37 Seiskalla taitaa olla erityisesti Anssia vastaan antipatioita. Varmaan sen vuoksi, kun ei ole antanut niille "syvähaastatteluja" Seiskan kustantamilla etelän matkoilla, kuten esim. Hannele Lauri, Matti Nykänen, Juhani Palmu jne...

Täytyy varmaan bongata tuo Anna-lehden Anssin haastattelu jostain. Naistenlehdistä Anna-lehti on minunkin mielestäni yksi parhaista.
balisa 4.6.2004 7:37 Minä en muuta luekkaan kuin seiskaa. Erinomainen musiikki, naisten, miesten,urheilu, juoru, käsityö, horoskooppi, vitsi, jne ... lehti.
Viimeaikoina olenkin ihmetellyt ettei Anssista ole mitään kuvaa tai jotain juorua viikon piristykseksi. Nyt repes taivas,,maltan tuskin odottaa iltaan asti kun pääsen tuon erinomaisen lehden kimppuun.
Gimma 4.6.2004 8:48 Joo ja lisäksi lääkäri/terveyslehti! Joka Seiskassa näyttää olevan jonkun onnettoman ihmispolon sairausreportaasi - Synnyin viisipäisenä -tyyliin.

Tykkäsin aikanaan siitä "Minähän en Seiskaa lue" -mainoksesta. Laajalevikkinen lehti se kuitenkin on. Tällä foorumilla on vain niin sofistikoitunutta porukkaa, joka ei juoruista piittaa...
maxima 4.6.2004 11:03 balisa, sä olet mainio. Tuot piristystä päivään täysin vastakkaisilla mielipiteilläsi. :)
JMN 4.6.2004 14:39 Ihan jännä juttu Annassa, joo-o. Vaikkapa ei siitä loppuunsa käynyt ilmi mitään kovin mullistavaa uutta tietoa. Paitsi tietysti se että Anssi on paska jätkä(ennen kuin valitus alkaa niin sanottakoon että laittaisin tähän hymiön elleivät ne olisi minusta rasittavia)!

Niin ja Seiska, ja Katso myös, tunnustan että luen niitä aina kun mahdollista. Juoruissa, niin älyttömiä kuin ne ovatkin, on jotain kiinnostavaa. Ja kun Anssia riepoteltiin lehdistössä tuossa syksyllä niin kyllä minä lehtihyllyn äärellä melkein kaikki jutut luin. Paheksuen tietysti journalistien alhaista moraalia siinä samalla, mutta kumminkin. Mutta tiedostavana kuluttajana en ikuna ostanut lehtiä, luin ne kaupassa, hahaa!
Gimma 5.6.2004 8:35 Mulle Annan jutusta jäi mieleen se, että Anssilla on monta naispuolista ystävää, joiden kanssa jutellaan tyttöjen juttuja. Hmm, mitä tähän nyt sanoisi...
Mari 5.6.2004 12:49 Anna oli oikein hauskaa luettavaa! Eihän siinä hirveesti uutta ollut, hämmästelin siinä lukiessa että miten ihmeessä haastateltava muistaa aina käyttää juuri samoja sanoja joka haastattelussa. Uudet pienet yksityiskohdat oli sitäkin parempia. Kuten se, että Anssi odottaa harmaiden hiusten mukanaan tuomaa charmia. :lol: Ja onhan se nyt aika hauskaa, että naistenlehden kannessa lukee jotain tyyliin "Anssi Kela puhuu kriisistään" ja sisäsivuilla mollataan miessukupuolta.

Kuvat oli hienoja. Tämä kannustaa minua jonain päivänä hankkimaan kameraani mustavalkofilmiä. Voi karvanaama parkaa...
Laukkis 5.6.2004 15:36 Noita Seiskan juoruja lukee ihan huumorillakin. Tulee se yleensä luettuu, vaikka suurin osa jutuista onkin täyttä potaskaa. :)
jassu 6.6.2004 14:18 Nyt minäkin ostin ton annan ja wau mikä haastattelu ja ne kuvat ihania :D
Joo oli paljon "vanhaa" asiaa, mutta kyllä mulle avautu myös muutamia uusiakin juttuja.
Erittäin asiapitoinen haastattelu, kuten myös tuo Soundin haastis.
Tälläsiä haastatteluja kaipaan lisää, on ainakin tarpeeks pitkiä.
Ja tuo niin ihana lausahdus: "ihminen joka käy silloin tällöin keinumassa ei voi olla läpeensä paha" :wink:
Täytyykin tässä kesän aikana mennä ainakin yhesti keinumaan, millon lie viimeks käyny keinumassa :roll:

Tulikin tosta lausahduksesta mieleeni, että mulla on sellanen kuva (ihan "alkuajan" kuva, Anssi jotain 28-29) jossa Anssi istuu rengaskeinussa ja siinä alalla on toi teksti "ihminen...." Siinä kuvassa on vaan jotain jännää, ääh en osaa selittää...
keva 6.6.2004 14:57 a.
jassu 6.6.2004 15:15 En kyllä tiedä yhtään mistä lehdestä se on, kun sain kuvan ja haastattelun yhdeltä tutulta.
Korjaus, kaivelin haastattelun esiin ja Annastahan kuva ja haastattelu on otettu :D
keva 6.6.2004 15:32 a.
jassu 6.6.2004 16:14 No ei tässä kuvassa lue mitään Kultaa ja Anssi kela :roll: (Mutta voi olla, että olen tuon tekstin leikannut pois, siis jos se luki kuvan yläreunassa, mutta tuskin olen...)
Siis kuvassa Anssi istuu rengaskeinussa (siinä on 2 keinua ja Anssi istuu takimmaisessa keinussa), Anssi pitää toisella kädellä keinun ketjusta kiinni ja toinen käsi lepää polven päällä.
Päällään Anssilla on farkkutakki ja farkut...
En osaa kerota enää tarkemmin :D

Mutta kun katoin sitä haastattelua niin sen toisella puolella oli ristikko jossa luki Annan ristikko, joten kuvan ja haastattelun täytyy olla Annasta.
Nappisimmu 7.6.2004 7:00 *on jo puolessa välissä matkaa kauppaan ostamaan Anna-lehteä* :)
balisa 7.6.2004 7:54 Mikä helvetti siinä Anna-lehden kirjoittamassa jutussa on erikoista?
Olihan Anssi muistaakseni Kusti-koiran kanssa jopa Isommusenergian jutussa eli siis "sähkölehdessä". Joskus taannoin. En kyllä lue koko Anna paskaa... samaa lööperiä alusta loppuun ja samat kliseet varmaan, tuomitsen jo etukäteen kaikki.
Ja mistä johtuu.. se huono juttu Soundi lehdessä taannoin, sokerinen ällöttävä mustikkapiirakka ja kuutamo juttu ja sitten selitettiin läpi kaikki laitteet mitä ikinä oli Anssin kotistudiossa, se karsi mielenkiintoa.
Naisten lehti.. höh...
Gimma 7.6.2004 11:47 Anssiko leiponut mustikkapiirakkaa?
Mari 7.6.2004 14:16 Heh.. minuakin kiinnostais tietää, että onko Anssi joskus jopa ihan itse leiponut piirakkaa tai ylipäätään yhtään mitään? Soundista oletin että tekijä ei ollut ainakaan Anssi itse. (Sanottiin että piirakka oli hyvää.) :D

Mut siis varsinainen syy tulla kasvattamaan viestimäärää oli se, kun päivällä YleQ:ssa Juntusen Jani höpisi jotain ihmeellistä DJ-puuhista radiossa, että viime torstaina oli Maarit Hurmerinta ja ilmeisesti tänään(?) "kahdentoista jälkeen" Jori Hulkkonen. Juhannusviikolla tulee DJ:ksi Juhani Merimaa, mutta sitä ennen on vielä Anssi Kela. Että mitä??? Eihän tämä vaan tapahdu torstai-iltana 17.6?
balisa 7.6.2004 17:39 Se juttu siinä taannoisessa Soundilehdessä oli kuin jostain romanttisesta reissusta ihmemaahan." Kuu loistaa luoden varjon mukavan omakotitalon pihamaalle ja pöytään oli katettu teetä ja mustikkapiirakkaa"... hahahahah
Oli kirjoittajalla todella liirumlaarum soundi päällä...kuka lienee piirakan leiponut, liekkö Anssi edes mustikat piirakkaan kerännyt...?
Gimma 8.6.2004 6:49 Luin tuon Soundin uusimman haastattelun pikaisesti kirjastossa. Ei se nyt niin ihmeellinen mielestäni ollut. Suuri osa haastattelua oli katkeraa juorulehtien mollaamista ja vanhojen asioiden kaivelua. Mitähän tuokin nyt sitten vielä palvelee?
marire 8.6.2004 8:02 Taisi olla toimittajan vaimon leipomaa piirakkaa
Nappisimmu 8.6.2004 8:07 Puoleen väliin matkaa tosiaan vasta pääsin, kun hokasin että äipällehän tulee Anna. Sain lukea haastiksen siis jo eilen eikä siinä nyt mitään niin ihmeellistä ollut mutta ainahan se on kiva levylaulajan kuvia katella ja sanomisia lukea :)
keva 8.6.2004 15:58 a.
Gimma 8.6.2004 16:21 Totuuden, siis mistä? Ilmeisesti tarkoitat siitä, että juorulehtiin ei ole uskomista. Anssi luuli naiivisti, että voisi pitää yksityiselämänsä poissa julkisuudesta. Ilman Seiska-lehden aloittamia lehtijuttuja me fanitkin eläisimme edelleen siinä luulossa, että Anssi asuu edelleen Nummelassa Nummela-biisin kaltaisessa onnellisessa idyllissään.
--Anssi fani-- 8.6.2004 16:33 Vierailin eilis iltana äitini siskon luona, tietysti mielessä uusi Annan haastattelu, koska tiedän hänen tilaavan kyseistä lehteä. Haastattelussa ei ilmennyt minulle mitään uutta.. Kuvat olivat mahtavia, mahtaakohan kukaan tietää, ovatko kuvat uusia vai vanhaa arkistoa? :P
jassu 8.6.2004 16:40 Kuvat oli varmasti uusia, en ole ainakaan aikasemmin tollasia nähnyt...
keva 8.6.2004 18:19 a.
Gimma 9.6.2004 5:44 Ei pitäisi vaikuttaa, voisi olla parempikin kun ei tietäisi. Mutta luulenpa kuitenkin, että jokainen fani on ainakin jonkun verran kiinnostunut myös ihailemansa artistin taustoista ja häneen liittyvistä "juoruista". Itsehän Anssi toisaalta Nummela-biisissään kertoo hyvinkin tarkasti yksityiselämästään ja ilman tuota biisiä hänen myöhempiä vaiheita ei todennäköisesti olisi lehdissä niin paljoa reposteltukaan. Mikäs sen mukavampaa medialle, kuin revitellä otsikoita tuollaisen onnellisen elämän säröistä.
JMN 9.6.2004 6:48 Joo, luonnollistahan se on olla kiinnostunut itseä kiinnostavan taiteen tekijän elämästä. En tiedä miksi mutta niin se vaan on. Miksi sitä muute tehtäisiin taiteilijaelämäkertoja? Onhan Anssikin varmasti lukenut kirjoja guruttamistaan musikanteista. Ainakin Mötley Crue-kirjan kertoi aikanaan lukeneensa (tiedä sitten kuinka suuresti hän Mötiköitä "guruttaa"...)

...Mutta onhan ö-luokan keltaisen lehdistön jorinat aika eri juttu kuin elämänkerrat, mutta syy niiden lukemiseen on osin sama.
keva 9.6.2004 18:09 a.
Gimma 10.6.2004 4:50 Ei kyllä enää jaksaisi tästä aiheesta ja tämähän on vain minun mielipiteeni, joten minun ei tietenkään tarvitse sitä rautalangasta vääntää. Ja joku toinen voi olla aiheesta täysin eri mieltä. Mutta siis minä olen sitä mieltä, että Nummela-laulussaan Anssi kertoi yksityiselämänsä vaiheista aika yksityiskohtaisesti; jopa ikänsä, jolloin kosi silloista tulevaa vaimoaan. Laulu kertoo (kadehdittavan) onnellisesta ihmisestä ja elämän tilanteesta. Kun sitten tällaiseen onnelliseen elämään tulee jonkinsortin säröä (ja muistakaamme, että Anssi on tuossa vaiheessa julkisuuden henkilö), niin totta ihmeessä tällainen kiinnostaa juorulehtiä enemmän kuin se olisi kiinnostanut, jos vaikka Anssi olisi ollut esimerkiksi jo pari kertaa eronnut viinaan menevä muusikon retale…tai vaihtoehtoisesti, jos Anssi olisi antanut jo heti alkuun jollekin lehdelle ”avoimen tilityksen” aviokriisistään. Tuskin silloinkaan paparazzit olisivat puskissa kyttäilleet mehukkaan paljastuksen toivossa.

Lupaan ja vannon, että tämä on viimeinen kirjoitukseni aiheesta. Aihe ei varmasti foorumin päähenkilöstäkään tunnu enää kivalta. Sorry!
balisa 10.6.2004 8:26 Kokemuksesta voin sanoa, että joskus takoo päätänsä vain seinään ja selittäminen selittämästä päästyäkin alkaa kyllästyttämään.
Ja jos liikaa selittää ja kirjoittaa ja puolustelee näkökantojaan, viuhahtaa ulos.
Anssin sivuilla on onneksi saanut julkisesti esittää mielipiteitään ja poliisi ilmesty vasta silloin kun alkoi tulemaan kaikenlaista jonninjoutavaa kuvaa.
Nummelalaulu on todellakin melko yksityiskohtainen henkilöhistoriakertomus artistin elämästä ja totesin joskus taannoin, että mahtaa Anssia ottaa nyt päähän moinen tilitys vaikka toisaalta Nummela oli eräs lauluista joilla singahti tähtitaivaalle.
Siksipä olenkin kyllästynyt muiden lehtien haastatteluihin, koska niissä on sama asiakaava ja jotekin Seiskan jutut ja kuvat täräyttävät tällä hetkellä eniten.
Julistan Anssin tervetulleeksi Pyhälle ja ryhdyn itse toimittajaksi ja teen mieleiseni artikkelin kyseisestä keikasta mutta tuskin julkaisen sitä yleisesti, olen sen verran muuttunut.

Ps. Oli mulla tulkki joskus taannoin, Mörri, joka jotain älysi kirjallisista tuotoksistani ja selitti asiantuntevasti pointin joka jutuissani oli, Kiitos Mörri ,kiitos, olen ikikiitollinen nyt kun olen tajunnut kuinka onnellisessa asemassa olin kun minulla oli tulkki ja ei tarvittu sitä sanakirjaa!
Mari 10.6.2004 14:30 Tänään onnistuin taas kuulemaan YleQ:sta Anssin nimen. Näemmä hän on tuolla kanavalla huomenna perjantaina klo 12.15 höpisemässä jotain Ron Sexsmithin Retriever-albumista.
jassu 10.6.2004 15:02 Soiko toi kanava muualla ku etelä-suomessa? Tai jossain siellä päin :D
marire 10.6.2004 17:35 [quote:35k0ornj]Mutta siis minä olen sitä mieltä, että Nummela-laulussaan Anssi kertoi yksityiselämänsä vaiheista aika yksityiskohtaisesti; jopa ikänsä, jolloin kosi silloista tulevaa vaimoaan[/quote:35k0ornj]

Emmehän me voi koskaan tietää, onko Nummela- laulussa kaikki totta. Vaikka Anssi on niin sanonut, kyllähän siitä on jonkun yksityiskohdan voinnut muuttaa, ilman että siitä fanit ikinä saavat tietää.

Tässä yksi Anssin kirjoittama varoitus Nummela-kirjasta: ''Älä myöskään usko kaikkea mitä kuulet biiseissä...''
JMN 11.6.2004 9:57
marire
Emmehän me voi koskaan tietää, onko Nummela- laulussa kaikki totta. Vaikka Anssi on niin sanonut, kyllähän siitä on jonkun yksityiskohdan voinnut muuttaa, ilman että siitä fanit ikinä saavat tietää.


Voimmepas. Useammassakin haastattelussa Anssi on todennut että Nummela-kappaleessa on totta joka sana, se on hänen elämänsä tarina siihen asti. Muut kappaleethan ovat "vain" tarinoita, totuus on niissä korkeintaan mausteena, mutta Nummela on aidosti elämänkerrallinen. Näin on monesti todennut Anssi, tiedä sitten kuinka patologinen valehtelija hän on...
keva 27.7.2004 15:33 a.
jassu 27.7.2004 16:48 Wautsi!
Hieno kirjotus, todella tyylikkäästi kirjotettu! Ja ripaus huumoriakin löytyi :wink:
Mulle ainakin nousi esille yksi uusi juttu nimittäin tuo, että Anssi kirjotti kymmenen sivuisia aineita, mutta ne yleensä tuppasi jäämään kesken.
Ja sitten tuo, että Anssi lempiaine oli äikkä.
En muista, että olisi kuullut tollasesta, aina oppii jotakin uutta :)