Urakka

Raitiovaunuun nousee kaksi nelikymppistä miestä. Heidän olemuksestaan haiskahtaa alkoholin lisäksi se, että elämä on viime aikoina hellinyt lähinnä avokämmenellä ympäri korvia. Kaverukset eivät vielä kuulu kategoriaan ”rantojen miehet”, mutta näyttävät olevan hyvää vauhtia edistymässä siihen suuntaan.

Miehet istuvat alas, ottavat janojuomaa kirkkaasta lasipullosta ja aloittavat kovaäänisen keskustelun.

MIES 1: Ai perkele, mä oon unohtanu kertoo sulle.

MIES 2: Mitä?

MIES 1: Meil olis huomiseks pikku urakka. Helvetin siisti duuni, siel on kaikki työkalutki paikan päällä. Menee ehkä päivä tai pari.

MIES 2: (Ottaa kulauksen pullosta.)

MIES 1: Mut se on kyl oikeesti ihan vitun hyvä homma. Tarttee vaa mennä aamulla paikalle, kaikki on valmiina.

MIES 2: Helvetin hyvä.

MIES 1: Plus et tää tulee aika vitun hyvään saumaan. Saa hoidettuu vähä velkoja veke.

MIES 2: No perkele, mä kelasin ihan samaa. Oha täs tullu pikkusen mokailtuu, täl saa ehkä vähä kuitattuu ainaki jotain.

MIES 1: Ainoo vaa, et pitäis muistaa soittaa Jonelle. Se on pakko hoitaa mukaa, eihä me muute päästä aamulla sinne työmaalle – sehä on jossain vitun Sipoon skutseissa se mesta. Jonel on kuiteski auto.

MIES 2: Joo, Jone lähtee messii.

MIES 1: Mut muistuta mua viel, et mä oikeesti soitan sille – muuten tää menee iha vituiks koko homma.

Matka jatkuu hetken hiljaisuudessa ja pulloa siirrellään kädestä käteen. MIES 1:n puhelin soi. Hän vastaa ja puhuu parin minuutin puhelun, jonka sisältö muodostuu eilisten toimien muistelemisesta ja niiden aiheuttaman krapulan kummastelusta. Puhelun päätyttyä matka etenee taas parin korttelin verran, kunnes MIES 1 äityy äkkiä kiroilemaan.

MIES 1: No voi vitun vittu!

MIES 2: Mitä ny?

MIES 1: Toiha oli Jone ku soitti. Emmä muistanu sanoo mitää siit urakasta!

MIES 2: Ei vittu! Kandeisko sun soittaa sille takasi?

MIES 1 ottaa puhelimen uudestaan käteensä ja punnitsee sitä hetken.

MIES 1: Äää. Mä soitan myöhemmin.