Aikuinen mies?

| Aiheet: Huomiot, Jumittelu | Kirjoittaja:

Lapsena soitin seitsemän vuoden ajan selloa. Sen nitkuttaminen oli ärsyttävää, vihasin koko touhua. Menin soittotunneille ainoastaan vanhempieni pakottamana ja tein tämän myös heille selväksi. Äidilläni oli kuitenkin tapana nollata kiukutteluni toteamalla, että jos lopettaisin sellonsoiton, niin katuisin sitä sitten aikuisena.

Lopetin sellonsoiton – enkä ole katunut. Tämän täytyy siis tarkoittaa sitä, etten ole vielä aikuinen.

Tuo on teoria, jota olen hellinyt jo parinkymmenen vuoden ajan. En ole vielä aikuinen. Viime aikoina minun on kuitenkin ollut pakko tehdä myönnytyksiä tosiasioiden edessä.

Peilikuva 16.2.2009
Peilikuva 16.2.2009

Ensinnäkin peilikuvani: se alkaa olla aika karua katsottavaa. Ennen minulla oli vain yksi ryppy – se, jonka päällä istutaan. Kun nyt vääntelen naamaani, niin näen sen repeytyvän kymmeniksi railoiksi. Nämä eivät enää ole nuoren pojan kasvot, ohimoillakin on jo harmaita hiuksia. Se ei itse asiassa haittaa – harmaantumisessa on minusta jostain syystä jotain hienoa. Enemmän risoo se, että hiusraja tuntuu olevan nousussa. Tai sitten se pysyy paikallaan, mutta naamani laskee.

On myös tiettyjä karuja faktoja: olen syntynyt vuonna 1972, tämä tekee minusta 36-vuotiaan. Isäni – joka oli mielestäni läpeensä aikuinen – kuoli yli kaksikymmentä vuotta sitten 34-vuotiaana. Olen elänyt jo kaksi vuotta pidempään kuin oma isäni! Tätä ajatellessa tuntuu kuin aivoissani jotain nyrjähtäisi.

Kävin pari vuotta sitten esiintymässä vanhassa koulussani (Vihdin kirkonkylän yläaste täytti vuosia, en enää muista kuinka monta). Kömpiessäni juhlasalin lavalle, minusta tuntui, että eihän siitä ole vasta kuin pari vuotta, kun itsekin pyörin täällä reppu selässä ja koiruudet mielessä. Lavalla seistessäni kuitenkin katsoin yleisöäni – koulun nykyisiä oppilaita – ja äkkiä todellisuus löi avokämmenellä: silloin kun minä kävin tätä koulua, ei yksikään näistä nuorista ollut vielä edes syntynyt. Yksistään tämä huomio oli omiaan pudottamaan melko tehokkaasti maan pinnalle.

Silloin tällöin oma ikänsä on helppo unohtaa. Saatan esimerkiksi ihastella kadulla vetävän näköistä, parikymppistä tyttöä. Sitten alan miettiä hänen ikäänsä verrattuna omaani – ja äkkiä asetelma vaikuttaakin vähän tulehtuneelta. Oma minäkuva ajautuu usein törmäyskurssille todellisuuden kanssa: vähän samalla tavoin kuin silloin, kun kuulee omaa ääntään nauhoitettuna ja ymmärtää, ettei se kuulostakaan muiden korviin ihan niin täyteläiseltä kuin oli luullut. Minä en tunne olevani aikuinen, mutta nuoriso luultavasti näkee minut toisin.

Sain joitakin vuosia sitten pysäyttävän esimerkin tästä oman sisäisen maailman ja karun todellisuuden välisestä ristiriidasta:

Olin viettämässä iltaa Tavastialla. Panin merkille muutaman nuoremman naisen, jotka katselivat suuntaani, kuiskuttelivat toisilleen ja hihittivät. Vähän ajan päästä yksi tytöistä irtautui ryhmästä ja käveli luokseni. ”Anteeksi, mutta voisinko kysyä yhtä asiaa?” hän tiedusteli. Vastasin, että riippuu varmaankin kysymyksestä. ”No, kun meillä on tyttöjen kanssa tällainen pieni vedonlyönti: olemme yrittäneet arvata minkä ikäinen sinä olet.” Olin tuolloin 32-vuotias, joten ilmoitin tämän lukeman. Tytön kasvoille levisi hymy, hän kertoi voittaneensa vedon. Minä kysyin mikä oli ollut hänen arvauksensa. ”Veikkasin, että 33 – meni vain vuodella pieleen.” Tämän kuultuani tein virheen kysymällä, että mitä sitten seurueen muut olivat arvanneet. ”Kaikki muut veikkasivat, että olet yli 40”, tyttö vastasi.

On siis varmaankin hiljalleen alettava myöntää, että saatan sittenkin olla aikuinen.

Mutta sellainen aikuinen, joka polkupyörälle noustessaan aina ensimmäiseksi keulii!

 

Kommentit

  1. Vanheneminen on pakollista mutta aikuistumien vapaaehtoista! =D

  2. Keulimisesta on tullut tätä nykyä tolkuton villitys poikain keskuudessa. Likimain jokainen munamankelia sotkeva 8-17-vuotias miehenalku pyrkii vähän väliä etenemään takapyöränsä varassa, kun silloin joskus muinoin sitä tapasivat harjoittaa vain ne, joille keulimisen taito ja armolahja oli suotu, aka. kovat jätkät.

  3. Nykyajan nuorison motoriikka ja taitotaso – välineistä puhumattakaan – ovat tosiaan toista kuin 80-luvun alkupuolella. Joitakin aikoja sitten kävelin Nummelassa, kun ohitseni pyöräili koulupoika keula pystyssä. Hän hallitsi laitteensa täysin suvereenisti ajaen tasaista matkanopeutta pelkällä takapyörällään niin kauan, kunnes oli hävinnyt pieneksi pisteeksi taivaanrantaan. Ihailtavaa taituruutta. Omassa nuoruudessani vastaavaan pystyttiin vain joidenkin tolpanvälien verran. (Keulimismatkaahan mitattiin tolpanväleissä.)

  4. Näin tehtiin (vaan enpä muistanut tuotakaan). Kovimmat urhot saattoivat keulia jopa kolme tolpanväliä. Minun taituruuteni jäi ilman käsiä ajamiseen, joka sekin jäi vedettyäni kuuluisat ”heikit” puukässäluokan vieressä. Got the scars to prove it.

  5. Näistä ”heikeistä” alkoi kiertää paikkakunnalla jonkinmoinen huhu, koska reimat luokkatoverini kävivät tekemässä mällipisteeseen spray-maalilla perinteisen crime scene -ruumiskuvan. Kohu taisi yltää jopa niihin mittoihin, että joku kysyi vaivautuneena äidiltäni tapauksesta.

  6. Parta vanhentaa aika lailla, ja varsinkin tuon kuvan terroristi-look.

  7. Muistan hämärästi Kari Suomalaisen piirtämän kuvan, kuinka eri ikäiset ajattelevat toisistaan ja itsestään. Jotenkin näin (voi olla että muistan väärin), että 10 vuotiaan mielestä 20v oli vanha, 20v mielestä taas 30v oli jo todella vanha , 30v mielestä 40v oli jo ikäloppu vanhus, 50 vuotias oli taas omasta mielestään elämänsä kunnossa oleva supermies.

  8. Varusmiehetkin näyttivät silloin joskus pikkutytön silmin tosi vanhoilta ja pelottavilta, mutta nykyisin ne näyttää ihan pikkupojilta! Kumma juttu..

  9. Anna Abreu on pikkutyttö, josta yritetään tehdä seksikkään näköistä. Olisi paljon uskottavampi reilusti teinityttönä.

  10. Saanko udella, mihin isäsi oikein kuoli? En historiaasi kovin paljoa tiedä, mutta Nummela-levyä on tullut kuunneltua paljon 🙂

  11. Pitihän se ”terroristi” tulla tarkastamaan.
    Tulipahan tässä mieleen..sinä ajattelet itseäsi joskus nuorenpana kuin mitä olet, kun taas monille nuorille nousee ikä hattuun..missä meneekään ”kultainen keskitie”?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.