Koiruuksia mielessä

| Tagit: , | Aiheet: Jumittelu, Koira | Kirjoittaja:

Olen viime aikoina huomannut ajattelevani usein, että olisipa mukavaa jos kodissa olisi taas koira. Kaipaan tassujen rapinaa lattioilla. Kaipaan kuonoa, joka ilmestyy istuessani reiden päälle, nappisilmiä, jotka katsovat ylöspäin huomiota kerjäten. Kaipaan kylmää ja kosteaa kirsua, joka tökkii kättä rapsuttamaan. Kaipaan sitä ääntä, kun koira käy lattialle makaamaan, vetää keuhkonsa täyteen ilmaa ja sitten huokaa raskaasti. Kun näen kadulla koiria remmiensä päissä nuuskimassa ja touhottamassa, niin minua hymyilyttää ja sympatian aurinko paistaa sisälläni.

Minullahan oli koira, Kusti-setä. Kusti siirtyi haukkumaan taivaallisia asioita pari vuotta sitten, aivokasvaimen seurauksena. Hän oli rodultaan welsh corgi pembroke, aivan mainio koira. En kuitenkaan ottaisi enää toista corgia. Lähinnä siksi, että oli vain yksi Kusti-setä – rauha hänen muistolleen. Toinen (hieman raadollisempi) syy on se, että Kustista irtosi aivan käsittämätön määrä karvaa: hänen perintönsä oli karvavuori, josta tekisi ainakin kymmenen uutta corgia. Vuosittain oli ehkä pari viikkoa, jolloin karvaa ei lähtenyt. Turkkia oli joka paikassa, karvoja löytyi jopa hammastahnasta. Tuo onkin sellainen puoli koiranomistamisessa, jota en ikävöi.

Vaikka koiraa tekisikin mieli, niin en kuitenkaan taida sellaista hankkia. Ainakaan vielä. Kusti kasvoi Nummelassa, omakotitalossa. Nyt kaupunkilaistuneena minusta tuntuu, ettei kerrostalo Helsingin ytimessä ole välttämättä paras mahdollinen ympäristö pitää kirppusirkusta. Kyse on lähinnä omasta mukavuudenhalustani: en jaksaisi jatkuvasti ravata otuksen kanssa portaissa pissa- ja kakkareissuilla. Omakotitalossa riitti kun piti kesäisin takaovea auki – Kusti sai tulla ja mennä aidatulla pihalla oman mielensä mukaan, kerran päivässä tehtiin yhdessä pidempi kävelylenkki. Kerrostalossa koiran kanssa pitäisi kuitenkin hypätä alvariinsa kadulla jaloittelemassa. Liian liikunnallista laiskan miehen makuun.

Ehkä minulla on taas jonain päivänä oma piha ja siellä oma karvaturri, jahtaamassa kärpäsiä. Siihen asti katselen vain muiden koiria ja hymyilen.

Koiranssi

Kommentit

  1. Voi, tiedän tuon tunteen. Koira-ystävä on maailman paras ystävä. Itselläni oli 11 vuotta koira, joka sitten vanhuuttaan kuoli pari vuotta sitten. Ikinä en siitä kyllä olisi halunnut luopua, mutta eihän näille mitään voi. Uudesta koirasta olen minäkin jo vähän haaveillut, mutta en ole toistaiseksi vielä pystynyt ottamaan. Tuntuu, että en ole vielä täysin toipunut tuon ystäväni poismenosta.

  2. Koira on kyllä mahtava tapaus. Ei ollut itselle tuo Kusti-setäsi rotu tuttu nimeltä, mutta nähnytpä moisen livenä. Suloinen tapaus, vekkulilla keskivartalolla ja jaloilla.

    Komea kuva koirasta: koira taitaa tosiaan olla omistajansa näköinen 😀

    Toi oli vähän hämäävää 😀 -> ”Vaikka koiraa tekisikin mieli, niin en kuitenkaan taida sellaista hankkia.”

  3. Olen saanut vasta koiran, josta lähtee paljon karvaa (aiemmasta ei lähde juurikaan). Tuo lähtevä karva on jatkuvan hämmästyksen aihe. Miten sitä voi olla joka paikassa. Teekupissa, joka ikisessä tekstiilissä, kellarin perimmäisessä nurkassa, vaikkei koira edes käy kellarikerroksessa. Mutta aina niille (=koirille) saa hymyillä, ihan aina 🙂

  4. Eksyin tänään jostain käsittämättömästä syystä elokuvateatterin penkille tuijottamaan romanttista komediaa nimeltä Marley & Me. Pätkä oli itsessään ihan ok, mutta jättipähän jälkeensä ainakin pienoisen koirakuumeen. En suosittele katsomaan kyseistä rainaa, jos yrittää pyristellä koirakuumeen ulottumattomiin.

  5. Minullakin OLI koira, (kultainen noutaja nimeltään Jasu) mutta avoeron yhteydessä menetin Jasun entiselle avokilleni. Olin ostanut koiran rekisteröimättömänä, joten mitään todisteita omistajuudesta ei ollut. Itse asun omakotitalossa 2500 neliön tontilla ja ex-avokki asuu kerrostalossa. Asiahan meni sitten oikeuteen ja oikeuden mielestä on parempi, että Jasu asuu emäntänsä luona kerrostalossa. Menetin rakkaan ystäväni (ja itse maksamani) Jasun ihmiselle, jolla ei ole mitään käsitystä koirista. Ex vaati myös lähestymiskieltoa, jotta en voisi olla häneen tai Jasuun yhteydessä. Hän sai myös sen. En tosiaankaan tiedä kyllä miksi.. ehkä tuttuja lautamiehinä? Anteeksi vuodatus, mutta on veeitutusaste ollut tapauksen vuoksi melko korkealla.

  6. Ansaaa, meinaatko opiskella ittelles mitään ammattii vai oletko muusikko lopun elämääsi? Elääkö muusikkona? Vai haenko amk:hon 😉

    Junez

  7. Jos haluaa nauttia vakaata elantoa, niin kehoitan hakeutumaan muihin kuin muusikon hommiin. Putkimiehillä on kuulemma hyvät liksat ja paljon hommia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.