500 kommenttia
Keski-ikäinen mies kirjoitti hetki sitten kommentin kasvisruokailusta ja tuli samalla tietämättään ylittäneeksi pienen merkkipaalun: hänen kommenttinsa oli nimittäin tämän blogin viidessadas. Sen kunniaksi ystävämme Magnum tulkitsee sousafonillaan pienen fanfaarin:
Jumittelua on operoinut tässä osoitteessa hieman yli kolme kuukautta, tammikuun 18. päivästä lähtien. Tähän päivään mennessä täällä on käyty 14 573 kertaa 5283 eri kävijän toimesta. Kävijämäärissä oli selkeä piikki 12. helmikuuta, jolloin blogissa rekisteröitiin yhden päivän aikana 913 käyntiä. Yleisöryntäyksen syy oli rasismia käsitellyt kirjoitukseni. Tuon yksittäisen piikin jälkeen poljento on rauhoittunut: viimeksi kuluneen kuukauden aikana tässä blogissa on vieraillut 1748 eri kävijää, keskimäärin käyntejä on ollut päivää kohti 154. Olen julkaissut 72 kirjoitusta, kommentteja niille on kertynyt nyt siis tasan 500.
Kävijämäärien perusteella voidaan kai todeta kolmen kuukauden ikäisen blogini olevan melko pienimuotoinen. Oindex-listauksessa Jumittelun sijoitus on kuluneella viikolla ollut 455 saitin joukossa 224.
Tällainen on Jumittelua tilastojen valossa. Toivottavasti olette pitäneet lukemastanne – ainakin minulla on näitä kirjoitellessa ollut lystiä. Samaan malliin olisi tietysti tarkoitus jatkaa. Päivitystaajuus on suuresti riippuvainen ns. oikeiden töiden määrästä, jokapäiväiseen kirjoitteluun minulla ei valitettavasti ole resursseja. Pyrin kuitenkin siihen, että tällä paikalla olisi uutta asiaa ainakin pari kertaa viikossa.
500. kommentti on luonnollisesti syytä palkita. Keski-ikäinen mies: lähetä yhteystietosi osoitteeseen jumittelua01(@-merkki)gmail.com – saat postissa jotain mahtavaa!
♠ ♠ ♠
Mikäli haluat vaikuttaa Jumittelujen sijoitukseen edellämainitulla Oindex-listalla, niin levitä sanaa – linkitä kuin tuuli!
♠ ♠ ♠
Pari päivää myöhemmin:
Keski-ikäiselle miehelle lähti palkkioksi urotyön johdosta seuraavanlainen paketti: Kesä Kalevi Sorsan kanssa -kirja itsensä Magnumin omistuksella sekä Magnum vesielementissä -sarjakuvan originaali. Kommentoikaahan siis ahkerasti – virstanpylväiden ylityksistä tullaan palkitsemaan jatkossakin!
Olen seurannut blogiasi aktiivisesti siitä asti, kun tämän löysin – ehkä kuukauden päivät. Olen varmasti yksi ”blogistanian” ahkerimmista kommentoijista. Sinun juttujasi en ole kuitenkaan kommentoinut kertaakaan. Miksikö..? Minulle iskee hirvittävä kipsi päälle, kun on julkimo vastassa. Nyt päätin kuitenkin rohkaistua ja sanoa, että BLOGISI ON BLOGIEN AATELIA!!!
entä jos joku huijaa ja väärä keski-ikäinen lähettää tiedot…
esim minä muahahahahahaahahahahahaaaaaaaaaa.
haluan ehdottomasti anssin napanöyhtää kirjeessä itselleni!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Just kidding here 🙂
Heh, hienoa!
Voi hitsi.. . olisimpa itse sattunut olemaan tuo 500, kerrothan Keski-ikäinen mies sitten mitä sait 🙂 Olen muuten anun kanssa samaa mieltä. Tämä blogi on jostain ihmeen syystä todella kiinnostava, ehkäpä juuri siksi että Anssi Kirjoittaa kaikista aiheista sen sijaan että puhuisi vain musiikista. Ei tule sellaista oloa että kyse olisi puhtaasti oman duunin promoamisesta, vaikka eittämättä tämä sitä tavallaan onkin.
Arvelen että välillisesti tämä blogi tuo kuitenkin Anssille rahnua, ellei muuta niin yleison sitouttamisen muodossa: Kehtaisinko olla menemättä keikalle kun anssi käväisee Turussa? -Enää nyt kun olen täällä kommentoinut Anssin kirjoituksia lähes viikoittain ja lukenut niistä jokaisen. Taidanpa ostaa sen Anssin kirjankin piakkoin. Ihan vain mielenkiinnosta ja siksi että tuntuisi oudommalta jättää se hyllyyn kuin ottaa se mukaan.
Tuosta Anun kommentista tuli mieleen, että olisikin kiinnostavaa kuulla teiltä mitä kautta olette eksyneet tähän blogiini?
Tekstiurakoitsija on oikeassa siinä, että teen tätä blogia kirjoittamisen ilosta – en siksi, että bloggaaminen olisi pelkkä promootion väline. Onhan se jollain tasolla tietysti sitäkin, mutta päällimmäisin syy täällä teutarointiin on kuitenkin halu kehittyä kirjoittajana. Olen huomannut, että kun kirjoittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman erilaisista asioista, niin kynä ei pääse tylsymään. Tavallaan blogin pitäminen tarjoaa siis eräänlaista kirjallista jumppaa.
Itse eksyin tänne siten, että yhtenä päivänä selasin levylaatikkoani ja löysin sieltä Nummelan, se kuunneltua eksyin googlettamaan että mitähän se Anssi nykyisin puuhaa. Ja juuri samana päivänä tämä jumittelua blogi oli alkanut, muistaakseni.
Seuraavana päivänä pitikin sitten mennä ostamaan muutkin levyt, ja ipod kertoo kivan totuuden kuunnelluimmista piiseistä
1. Karhun Elämää – 81 kertaa
2. Kaveria Ei Jätetä – 41 kertaa
..4. Suuria Kuvioita 40 kertaa
Näköjään kannatti käydä levyt poimimassa..
Anssi kerropas mitä mieltä olet tost atekijänoikeusjutskasta, ketutttaako kun ”leipä viedään pöydästä”
Mikäli viittaat näihin Pirate Bay -oikeudenkäynteihin tai tekijänoikeuden suoja-ajan pidentämishankkeeseen, niin on pakko sanoa, etten ole seurannut näitä uutisia erityisen tarkasti. Tekijänoikeudet muodostavat kuitenkin ylivoimaisesti suurimman osan allekirjoittaneen elannosta, joten olisi ehkä syytä lukea niihin liittyviä uutisia hiukan tarkemmin.
Musiikkibisnes elää parhaillaan mielenkiintoisia ja haastavia aikoja. Minulla on itse asiassa ollut tarkoituksena tehdä aiheeseen liittyvä kirjoitus, joten palaan asiaan paremmalla ajalla.
Keski-ikäisen miehen palkinto lähti juuri postin matkaan. Lisäsin tarkemmat tiedot lähetyksen sisällöstä ylle, tämän postauksen loppuun.
Jees, kiitokset jo etukäteen! Ensipainos täytyy laittaa kehyksiin ja seinälle.
Tää on ihan tajuhyvä blogi, mielellään käy lukemassa. 🙂
Paketti tuli perille. Sarjakuva on kehyksissä ja etsimässä paikkaa seinältä. Kiitos
5, 4, 3, 2, 1, 0! Haluan n a p a n ö y h t ä ä !!!!!!!!!!!!
Olen vieraillut anssikela.com vuodesta 2002, kerran vuosittain ja noin minuutin kerrallaan. Youtubessa StSanders ja rantaloma-kekkuloinnin välillä ei ole muistikuvaa kunnes huomasin että luen täällä kivaa blogia. Nyt olenkin viihtynyt useamman vuoden edestä kaikki kirjoitukset lukien. Hauskaa on ollut, kiitos siitä.