James Brown lastenvaunuissa
Kampin kauppakeskuksessa oli oikein pakko pysähtyä kuuntelemaan: lastenvaunuissa nousevan polven edustaja teki itseään tiettäväksi rääkymällä pienten keuhkojensa pohjasta. Ei tietenkään ole mitenkään tavatonta, että lapsi aiheuttaa mekkalaa. Tämän tilanteen teki kuitenkin poikkeukselliseksi se, että vaunuissa reutovan silkohapsen huuto kuulosti yksi yhteen James Brownilta. Mahtava soundi! Rääkäisy oli niin sielukas, että jalka alkoi väkisinkin tampata rytmiä lattiaan.
Teki mieli mennä kehaisemaan pienen kultakurkun äidille, että hänen lapsellaan on edessään loistava tulevaisuus musiikkibisneksessä. Äiti kuitenkin tuijotti lastenvaunuihinsa niin tulipunaisena kiukusta, etten tohtinut lähestyä.
Luultavasti hän ei ollut kovinkaan musikaalinen.
🙂 Voin kuvitella mikä olisi ollut ko. nais-ihmisen reaktio. Mä oisin varmaan saanut ko. kommentista avaria, mutta sun kohdalla se ei varmaan ois tiennyt, että oletko tosissas vai lasketko leikkiä.
Kiitos linkistä mukaviin musiikkivideoihin! Nuorisokin tykkäsi rytmeistä ja upeista afrokampauksista!