Inhokki

| Tagit: , | Aiheet: Huomiot | Kirjoittaja:

MetroTyperästi virnuava naamani komeilee näköjään uusimman Metro-lehden kannessa. On tietysti syytä virnuillakin, kun kerran alla julistetaan minun olevan koko kansan inhokki.

Itse jutussa on listattu kymmenen asiaa joita kuuluu vihata, vaikka niitä rakastaisikin salaa. Minä olen listalla ainoana musiikin edustajana, muita halveksittavia asioita ovat mm. tosi-tv, 7 Päivää -lehti, Crocsit, Ikea ja H&M.

Minun kohdallani artikkelissa todetaan seuraavaa:

”Nummelan lupaus maailmalle on vaan niin nolo. Viimeisetkin fanit sulkivat suunsa, kun Kela polkaisi ilmoille esikoisromaaninsa ’Kesä Kalevi Sorsan kanssa’. Silti Anssi Kelan ensimmäinen soololevy myi 139 306 kappaletta. Toinen levy ylitti platinarajan ja kolmas kultarajan. Neljäs ilmestyy syyskuussa. Ja koko Suomi osaa laulaa Milla hei, sun täytyy muuttuu…”

Lienee sanomattakin selvää, että koen joutuneeni kylmäverisen oikeusmurhan uhriksi: Nummela ei nimittäin suinkaan myynyt 139 306 kappaletta, vaan 157 199 kappaletta!!! Hyytävä vääryys! Vaadin oikaisua!

Näin sitä vain röyhkeästi vääristellään tietoa – ja siten sumutetaan kelpo väestöämme.

Kommentit

  1. Suomessa vihataan yleensäkin kaikkea/kaikkia vähänkään menestyvää. ”Herrat, perkele!” Kannattaa myös muistaa, että tässä levynjulkaisun porteilla any publicity = good publicity, ainakin melkein.

    Näiden muka-inhoajien on myös helpompi hankkia musat, kun ei tarvitse levykaupan kassalla asiantuntevan myyjän arvostelevan katseen alla häpeästä punastellen ostaa Anssi Kelan uutukaista, vaan voi hyvillä mielin nimettömästi nakutella biisit iTunesista koneelle makuuhuoneen suojissa. Ah, auvoa!

  2. On se nyt kummaa ettei toimittaja ole saannut faktojaan oikein! Kyllä sun nyt täytyy vaatia asiasta kirjallista oikaisua. 😀

  3. Hyvä Anssi
    Kiitos palautteesta! Hienoa, että oivalsit juttuun sisäänrakennetun huumorin. Luonnollisesti tunnustamme virheemme ja tunnemme vastuumme, joten oikaisemme lehdessä esiintyneet väärät tiedot. Mistä lie sinne joutuneet.
    Koska Metro ilmestyy vain arkisin, löytyy oikaisu maanantain aviisista.
    Ystävällisesti,
    Santtu / Metro Live

  4. Tällaiset jutut ottavat niin pattiin! Mikä pakko on repiä kaikesta ”paskinta top 100” -tyylisiä listoja? Missä myönteisyys tai edes toisten mielipiteiden kunnioittaminen? En usko, että olen ainoa, joka on rehellisesti anssisti ja ylpeä siitä 🙂

    Mahtavaa, Anssi, että otat ilmeisesti tuonkin höpöhöpö-lehtijutun huumorin kannalta; itse en ehkä osaisi.

  5. Juttuhan oli oikeastaan varsin positiivinen, ainakin Anssin osalta. Enemmänhän siinä morkataan suomalaisten kaksinaamaisuutta.

  6. No en kyllä Anssia tuohon kategoriaan laskisi, eikös joku Toinen Maanantai tai Taikapeili olleet sellaisia että julkisesti inhoaa ja kotona lauleskelee (ulkomailta samaan ryhmään laskettakoon Spice Girls).

    Mutta eikös ollutkin hyvä että tuli moinen asiavirhe joten saat nimesi uudelleen maanantaina lehteen? H-H on oikeassa – ei väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan..

  7. Hyvä Santtu,

    Minunkin jutussani oli sitä mainitsemaasi sisäänrakennettua huumoria. Ei siis ole välttämätöntä nähdä vaivaa sen oikaisun suhteen – 139 306 on ihan riittävästi.

  8. Voin jo kuvitella maanantain lööpit: ANSSI KELA OIKEUSMURHAN UHRINA, VAATII OIKAISUA

  9. En ihmettelisi lainkaan, vaikka Keski-ikäisen miehen ennustama lööppi toteutuisi! Ja lehtijutut alkanevat tyyliin ”Aspergerin syndroomallekin kasvot antanut Anssi Kela suivaantui Metro-lehdessä olleesta asiavirheestä…”

    (Varmuuden vuoksi vielä korostan, että lasken leikkiä.)

  10. Höh, onpas typerä tuo lehtijuttu! Kyllä on jutut vähissä, kun pitää tuollaista sontaa kirjoittaa! Hoh hoijaa…

  11. Täytyy tähän vielä lisätä, että jutun lopussa luki: Anssin Aukio-albumi julkaistaan 9.9.2009. Eli kyllä siinä oltiin ihan oikeilla linjoilla.

    Tää on kyllä jännä ilmiö, muistaakseni ennen Kalevi Sorsan julkaisua oli samantyylinen juttu… NYTissä? Että kuinka Kelan kirja on helppo kohde kaikille, jotka haluaa ilmaista negatiivisen mielipiteensä. Siinäkin oli sellainen jännä näkökulma, että ”kas kun arvaamme tällaiset arviot jo näin etukäteen, niin haukkujille menee jauhot suuhun”. Inhokkius on mystinen kollektiivinen mielipide, jolla en ole havainnut todellisuuspohjaa.

    Kyseinen lehti aiheutti useita absurdeja tilanteita päivän ja illan aikana, joten kiitokset Metron ja iloisesti virnuilevan levylaulajan suuntaan.

  12. Minä oikeasti inhoan tosi-tv:tä, 7 Päivää -lehteä, Crocseja, Ikeaa ja HooetÄmmää.
    Mutta en Anssi Kelaa.
    Mitäs helkkaria tämä nyt sitten on?

  13. Ha haa!
    Tarkennus löytyi sivulta 14:
    ”Artistin itsensä mukaan levy on myynyt peräti 157 199 kappaletta”

    Oikeus voittaa ja totuus tulee lopulta ilmi ja muita ajatelmia.

  14. Niin, mutta on tietysti otettava huomioon, että tuo lukema on peräisin ÄKT:n listalta, joka päivitetään vain kerran vuodessa. Eli kyseessä on myynti vuoden 2008 jälkeen – tänä vuonnahan levyä on voitu jo myydä vaikka kuinka paljon enemmän! Ehkä jopa 157 323!

    Tämä seikka olisi mielestäni ollut reilua mainita tuossa oikaisussa. Nyt saattaa syntyä vääränlainen kuva siitä, että levyn myynti olisi kokonaan pysähtynyt. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa: alennus- ja poistolaareista se liikkuu edelleen kuluttajien cd-soittimiin!

  15. […] vankasti sitä mieltä, että Kela on ehkä hieman epäoikeudenmukaisesti joutunut siihen samaan inhokki-kastiin mm. Jamie Oliverin ja Crocsien kanssa. Okei, myönnän että herran nykyinen fleda ei ole ihan […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.