Aarre
Taannoisessa kirjoituksessani mainitsin löytäneeni viime aikoina vanhojen pahvilaatikoiden pohjilta kaikenlaista kummaa. Talteen on vuosien varrella tullut pistettyä monenlaista esinettä, kirjoitusta, leikettä ja piirrosta, joiden näkeminen naksauttaa aivot välittömästi reilun parin vuosikymmenen takaiseen tilaan. Tällaisen arkiston penkominen on hidasta puuhaa: yksittäistä ryppyistä paperinpalaa saattaa tuijottaa kymmeniä minuutteja liikuttuneena oman lapsuutensa hyvyydestä.
Tutkimusteni perusteella pikku-Anssin maailmassa oli kaksi asiaa ylitse muiden: Formula 1 ja Tähtien Sota. Molempiin liittyvää aineistoa löytyy paljon, mm. piirtämiäni humoristisia sarjakuvia Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin valomiekkakamppailuista sekä luonnoksiani siitä, miltä tulevaisuuden F1-ajokki saattaisi näyttää (näiden autojen kylkeen oli tietysti aina merkitty kuljettajan nimeksi A. Kela).
Päräyttävin löydös lepäsi kuitenkin erään suurehkon laatikon pohjalla: DARTH VADERIN NIMMARI!!!
Ihan oikeasti: minulla on Sithin Mustan Lordin nimikirjoitus! Sain sen vuonna 1982, jolloin Vader piipahti Imperiumin promokiertueella myös Kauniaisten lelukaupassa, Niksulassa.
Puotiin oli tuona talvisena päivänä kerääntynyt pienehkö liuta innokkaita poikia. Muistiini on tatuoitunut kuinka jännittävän odotuksen jälkeen kassakoneen takana myyjien taukotilaa erottanut verho repäistiin näyttävästi syrjään, ja Darth Vader paarusti liikkeen puolelle hengityslaite kohisten ja viitta hulmuten. Vader ei itse virkannut mitään, hänen mukanaan ollut Imperiumin kätyri toimi puhemiehenä. Mustan Lordin rinnuksissa olevia nappuloita sai vapaasti painella, niistä ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan paljoakaan. Keisaria ei näkynyt missään, ei edes hologrammina.
Darth Vaderilla oli luonnollisesti kiire päästä kylvämään pelkoa ja tuhoa galaksissa, mutta lyhyen tervehdyskäynnin päätteeksi hän kuitenkin jakeli auliisti valmiiksi allekirjoittamiaan nimmarikortteja. Minä onnistuin pyydystämään niistä yhden, se on tässä:
Tuon lyhyen tapaamisemme perusteella täytyy sanoa, että minusta Darth Vader oli ihan leppoisa kaveri – ei lainkaan sellainen tiukkapipo kuin yleensä annetaan ymmärtää. Huumorimiehiä.
Kysynkin: mikä voisi olla siistimpää kuin se, että on Darth Vaderin nimmari?
(Ei mikään.)
♠ ♠ ♠
Saman laatikon pohjalta löysin muuten myös Arto Bryggaren nimikirjoituksen. Arto ei ollut laittanut, että ystävällisin terveisin.
”Ystävällisin terveisin” kalskahtaa jotenkin pahaenteiseltä tässä yhteydessä.
Star Wars on kokenut renesanssin meidän perheessä Lego Starwars playstation pelien kautta. Tästä inspiroituneena väänsinkin vajaa vuosi sitten Darth Vaderin Imperial March tunnusmusiikin surffahtavaan muotoon.
http://www.youtube.com/watch?v=KtBqIJaW1Ao
Hei, tuo Imperial March -versio oli hieno! Kuuntelin oikein kahteen kertaan – nostan hattua.
Mutta siis se kaikkein siistein versio biisistä löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=pJqoRaphiEk Oon kuolannu tota pätkää miljoonaan kertaan 8)
Oon kyl vähän kade tosta nimmarista.
Ihania nuo sinun löytösi! 🙂
Aika veikeitä löytöjä. Mä olen aika hintsusti keräillyt nimmareita pikkupoikanakaan, mutta Hjallis Harkimon ja Janne porkan allekirjoitukset taitavat löytyä silti 😀
Omassa nimmarikokoelmassani ovat vain Darth Vader ja Arto Bryggare. Se on siis täydellinen.
Minun autograafivarastoistani löytyy Rauno Korpi ja Kari Vepsä. Jälkimmäinen oli lahja ystäviltäni. Pidän sitä suuressa arvossa. Artistia en.
Mulla oli Pekka Vasalan fanikortti. Nimikirjoitus taisi tosin olla painettuna valmiiksi kuvaan. Eikä tuo tainnut olla mikään erityinen aarre, vaikka Pekka kova juoksija olikin.
Voihan veljet!
Itse sain tänä jouluna Mikko Koivun nimmarin!
Minullapa on nimmari itse Tonttu Toljanterilta. 🙂
Gary Lineker, nimmari kuvan kera parhaiden pelivuosien ajoilta, ja vielä kaksin kappalein 🙂
Meikällä on Nykäs-Matin nimmari ajalta, jolloin hän oli vasta yksinkertainen olympiavoittaja. Ei luonnollisesti pärjää Darth Vaderille. Ehkä Keisarin nimmari olis vielä kovempi…ehkä.
siis oikee tart vaateri o james örl jounes
[…] niin kahdennentoista kommentin kirjoitti Jukka. Jukan suosikkikirjoitus tässä blogissa on ollut Aarre. Palkinnoksi arpaonnen napsahtamisesta hän saakin todellista aarteistoa: Nummela – erään […]
Sain juuri äskettäin ihka aidon Sebastian Vettelin nimmarin. Onko se nyt sitten siistiä vai ei..kun en seuraa formulaa ja lisäksi sain tuon nimmarin välikäden kautta. Työkaverini poika kun on tuon Vettelin Personal Trainer (vai mikä se nyt on..). No, kuitenkin..tuli vaan tämä juttu ja nuo kommentit mieleen tuon nimmarin saadessani. 🙂