Luokkaretkellä
Rytmi-lehti järjesti poppareille ja hampuuseille keväisen muilutuksen itärajan tuntumaan, Lappeenrantaan. Tarkoituksena oli tutustua kaupunkiin aidon aboriginaalin (Hynynen) opastuksella ja viettää hauska päivä mukavassa seurassa. Seuraavassa raporttini tapahtumista.
Joukkojen on määrä kokoontua Tavastian eteen klo 9.00. Vain Mariska ja Rytmin kuvaaja ovat paikalla lontostellessani sovittuun pisteeseen muutamaa minuuttia ennen yhdeksää. Muita odotellessamme rupattelen Mariskan kanssa hieman niistä ja näistä. Kuutisen vuotta sitten asuimme vuoden ajan samassa talossa, vierekkäisissä rapuissa. Tämä on siitä huolimatta ensimmäinen kerta, kun oikeasti keskustelemme keskenämme. Eihän naapureiden kanssa kuulu jutella.
Hiljalleen muukin kaukopartio valuu asemiin ja matka alkaa Rytmin päätoimittajan, Heta Hyttisen, johdolla. Olimme otaksuneet, että kulkuväline olisi Tavastian eteen parkkeerattu keikkabussi, mutta teemmekin matkan tilataksilla. Ryhmästä kuuluu protestiääniä: keikkabussissa olisi ollut sänkyjä, joilla olisi voinut nukkua.
Vielä pahempaa: tämähän on karaoketaksi. Nyt ei kunnian fogeli sjungaa.
Onneksi karaoketulkitsijat ovat vielä alkumatkasta hiljaa. Mikrofoneja käytetään koruaarioiden laulamisen sijaan erilaisten kuulutusten lukemiseen. Egotripin Skele kajauttaa ämyreihin Wikipediasta Lappeenrantaan liittyvää statistiikkaa, minä puolestani informoin mikrofoniin Poptorin artistisivuilta löytyvää asiaa. Loppusuoran häämöttäessä Mariskan karaokehammasta alkaa vihdoin kolottaa niin vimmatusti, että hänen on pakko esittää Tauski Peltosen kappale. Saapuessamme Lappeenrantaan kuski valitsee radiosta paikallisen aseman – joka soittaa myös Tauskia. Tässä on nyt vahvaa johdatuksen tuntua.
Hynynen nostetaan kyytiin paikallisesta baarista. Hän käy istumaan matkaoppaan jakkaralle ja tarttuu mikrofoniin. Seuraa kiertoajelu kaupungilla, oppaamme annin voi tiivistää kutakuinkin seuraavasti: ”En mie vittu tiiä tästä mitään. Kun ei täällä vittu ole yhtään mitään. Tossa on tollanen kirkko, en mie tiiä siitäkään vittu mitään. Sanovat, että Lappeenranta on kiva kesäkaupunki, mutta niinhän ne vittu on kaikki kaupungit kivoja kesällä. En mie vittu tiiä mitä varten mie oon jäänyt tänne.”
Hynynen on turhan vaatimaton, sillä hän tarjoaa meille paljonkin nähtävää: mm. kotitalonsa (ja sen pihalle parkkeeraamansa Hummerin) sekä liikenneympyrän, jonka Kotiteollisuuden Sinkkonen kiersi ajokortin saatuaan sataan kertaan. Sataman vieressä olevan mäen päältä löytyy mahtava, hieman Suomenlinnaa muistuttava miljöö. Pysähdymme siellä olevaan miellyttävään kahvilaan keskustelemaan ristipistotöistä ja nauttimaan teetä, sumppia ja nisua. Oppaamme tietää kertoa, että kahvilan vieressä on Suomen vanhin ortodoksinen kirkko. Joku kysäisee rakentamisvuotta, Hynynen ei vittu tiiä.
Kahvilakäynnin jälkeen suuntaamme markkinoille. On kojua toisensa perään, lähes jokaisessa myydään Viipurin rinkeliä. Toteamme, että pitäisikin olla melkoinen asiantuntija tietääkseen juuri minkä komeron Viipurin rinkeli on sitä parasta. Erästä kojua ohittaessani sen uumenista kajahtaa huuto: ”Anssi hei, tuus maistamaan hapankaalia!” Minulle on vuosien varrella huudeltu kaikenlaista, mutta juuri tuota huutoa en muista ennen kuulleeni. Käsky, jota on toteltava. Otan tyypit myyjän tarjoamasta hapankaalista, kauppoja ei kuitenkaan synny.
Disco Ensemble -yhtyeen Miikka on lopulta meistä ainoa, joka poistuu markkinoilta ostoksen kanssa: hän sijoittaa rahansa ylellisiin huopatossuihin. Minä ja Suburban Triben (sekä Stonen!) Janne olisimme kiinnostuneita vaarallisesta seksihuumeesta, jota lehtitietojen mukaan Lappeenrannassa kaupitellaan. Valitettavasti emme kuitenkaan löydä sitä markkinoilta (vaikka eräs liimaan erikoistunut koju vaikuttaakin aluksi lupaavalta).
Seuraavaksi Hynynen johdattaa ristiretkemme vaarallisille esikaupunkialueille. Näemme mm. Lappeenrannan kuuluisat kiinalaiskorttelit. Niissä ei asu kiinalaisia, mutta talot ovat lähellä toisiaan. Katsastamme myös raviradan, jossa oppaamme kertoo Motörheadinkin joskus esiintyneen. Legendojen mukaan Lemmy oli keikan jälkeen mennyt paikalliseen baariin, jossa rocktähden kansainvälisiä elkeitä oli kuuluvasti paheksuttu: ”Jumalauta, jätkä kävelee pöydästä toiseen!” Miikka muistelee omaa kokemustaan lappeenrantalaisesta ravintolakulttuurista: baarin katonrajassa oli ollut jonkinlainen tanko, jossa eteläkarjalaiset uroot vetivät muun asiakaskunnan kannustamina leukoja.
Kiertoajelumme päättyy paikkaan, joka vetää koko ryhmän hiljaiseksi. Hynynen vie meidät keskellä korpea olevan talon luo. Harmaa kivinen rakennus on hyytävän näköinen, kolkko talo huokuu erittäin huonoa feng shuita. Pihapiirikin on harvinaisen apea, mutaista velliä. Meitä puistattaa. Arvuuttelemme pytingin tarkoitusta, olisiko tämä kenties vankila? Mielisairaala? Teurastamo? Gestapon päämaja? Hullun tiedemiehen kammottavien kokeiden tyyssija?
Kukaan ei voi uskoa totuutta. Hynynen kertoo, että tässä rakennuksessa hän kävi yläasteen. Ei jumalauta… Tällaisen koulun nähtyäni ymmärrän Jouni Hynysen sielunmaisemaa aivan uudenlaisella tavalla.
Seuraava rastimme on jonkin matkaa kaupungin ulkopuolella sijaitseva, maineikas Astia-studio. Studioisäntä, Anssi Kippo, esittelee meille paikat asiaankuuluvalla ylpeydellä, johon onkin syytä: ulkoapäin karun näköinen peltihalli on sisältä laitettu harvinaisen viihtyisäksi. Soittotilojen ja äänitystekniikan lisäksi Kippo on satsannut melkoisesti oleskelutiloihin. Seinät on päällystetty yli satavuotiaalla hirrellä, kontrasti ulkoseinien aaltopellin ja sisätilojen alppimaja-fiiliksen välillä on huomattava. Onpa mukava paikka.
Studioiden oleskelutiloissa on myös pieni esiintymislava, jolla soittovehkeet ovat aina vetovalmiudessa. Maittavan ruokailun jälkeen huomaankin päätyneeni estradille. Kaimani Kippo juoksuttaa käteeni kitaran, Janne Joutsenniemi tarttuu bassoon ja paremmin Amorphiksen solistina tunnettu Tomi Joutsen istahtaa rumpujen taakse. Mariska hypähtää laulamaan, räpellämme bändikouluversioita mm. Motörheadin Ace of Spadesista, Guns N’ Rosesin Paradise Citystä ja The Policen Roxannesta. Astia-studioilla seuraamme liittynyt Itä-Suomen metalliskenen voimamies, Miitri Aaltonen, ei myöskään malta olla pysymättä pois mikrofonin ääreltä ja tulkitsee kanssamme muutamat Lenny Kravitzin kappaleet. Minä puolestani huudahdan version Dischargen Protest And Survivesta. Hynystäkin yritetään maanitella osallistumaan talkoisiin, mutta äijä jänistää. Improvisoidun keikan kauniiksi päätteeksi esitetään yhteislauluna Iron Maidenin The Trooper.
Sitten onkin aika jättää hyvästit Astia-studioille sekä Lappeenrannan mainioille miehille ja suunnata liikkuvan karaokebaarimme nokka kohti Helsinkiä. Paluumatkalla laulu soikin lähdöstä maaliin, mikrofoni kiertää ja kuulemme monia hienoja esityksiä. Minä olen lähtökohtaisesti melko karaokekriittinen ihminen, mutta on pakko myöntää, että tällainen laulaminen kyllä jouduttaa kummasti matkantekoa. Riehaannun lopullisesti huomatessani, että valikoimaan kuuluu jotain niinkin epämääräistä kuin Zero Ninen Banging On Drums. Sen myötä karaoketaksineitsyyteni on lopullisesti mennyttä. Olkoon tuo lauluni Andy McCoyn sanoin snadi kunnianosoitus.
Hauska reissu, propsit Rytmille. Lehden seuraavassa numerossa on toimittajan laatima virallinen retkiraportti, kuvineen päivineen – suosittelen sen lunastamista. Oman selontekoni päätän tähän, hep.
Moro!
Tarkistappa, että eihän kyseessä ole Miitri Aaltonen? Senniminen mies kyllä vaikuttaa Itä-Suomen metallikartalla, Miitri Aholaa ei tule heti mieleen..voin olla toki väärässäkin 😀
Eikä viinan tippaa valunut koko reissun aikana? Tämäkö on suomalaisen rock-skenen tila?
Hups, Hevander oli onneksi tarkkana. Miitrin sukunimi tuli kiireessä kirjattua pieleen, pahoittelut tästä. Nyt korjattu.
Reissulla juotiin vain tyrni- ja vehnäorasmehua
Tarjoiliko kukaan torttua 😉
Toi yksi näyttää ihan madventures-tyypiltä
Asun Lappeenrannan lähiympäristössä joten oli hauskaa lukea ulkopuolisen näkemystä siitä. Vaikka ei se kyllä ole ensimmäinen kaupunki jonka mä olisin valinnut retkeilykohteeksi, mut näköjään se ulkopuolisen silmistä voi olla kiinnostavakin paikka. Jään odottaamaan Rytmin retkiraporttia.
Täytyypä myöntää, että tämä matkakertomus kyllä ilmeisesti pakottaa allekirjoittaneen hankkimaan seuraavan Rytmi-lehden kätösiinsä. Ei kellään olis sattunut olemaan videokameraa mukana ja löytyyköhän kohta Youtubesta??! x)
Heta kyllä ampui jonkinlaista videomateriaaliakin. Ehkä Rytmin saitille on tulossa myöhemmin jotain?
Oletko silloin aikanaan kytännyt Mariskan seksielämää naapurina?
KULJU!
Uusi Rytmi on tänään kaupoissa. En ole vielä itse päässyt lukemaan lehden reportaasia, mutta Rytmin saitille on ilmestynyt muutama matkalla kuvattu video: http://www.rytmi.com/aihe/rytmi-tv/
…
*haukotus*