Keikkaraportti: Salo 9.4.2010

| Aiheet: Keikat | Kirjoittaja:

Luovutan keikkaraportin tällä kertaa kuvallisessa muodossa. Salon Rockin’ Hood -ravintolassa päivysti valokuvaaja Eino Nurmisto, joka pyydysti illan aikana kamerallaan mainioita otoksia tapahtumista sekä lavalla että sen takana. Seuraavassa valikoima Einon valokuvia:

Takahuone, tunti keikkaan. Saara on tunnetusti tarkka siitä mitä suuhunsa pistää. Syytä onkin: markkinoilla on mm. vaarallista seksihuumetta, joten etiketit kannattaa syynätä huolella.

45 minuuttia keikkaan. Tähän on tultu: kitaratkin viritellään nykyisin puhelimilla.

30 minuuttia keikkaan. Huomaan, että ykköskitaran plektrasuojus on päässyt löystymään ja on lähellä kokonaan irrota. Kiristämiseen sopivia ruuvareita ei ole mukana. Kitaroiden huoltosalkku on ollut alivarusteltu siitä lähtien, kun joitakin aikoja sitten jouduin heittämään siinä olleita työkaluja roskiin lentokentän turvatarkastuksessa.

20 minuuttia keikkaan. Kitarat ovat vireessä ja niitä soitellaan. Kitara tykkää kun sitä soittaa.

Kymmenen minuuttia keikkaan. Heiluvaa pleksiä ihmetellään edelleen miksaaja-Akin kanssa. Lopulta talon henkilökunnan edustaja toimittaa pari ruuvimeisseliä ja suojus kierretään kunnolla kiinni.

Viisi minuuttia keikkaan. Korvamonitorit on pujotettu vaatteiden ali ja takahuoneessa kiistellään siitä millä biisillä aloitettaisiin.

Ravintolasaliin vievässä hississä, kaksi minuuttia keikkaan. Villen otsaan on auennut kolmas silmä.

Tästä lähtee. Avauskappaleeksi valittiin lopulta Mikan faijan BMW. Loput keikasta vedetäänkin hatusta, yleisön avustuksella.

Eturivissä jollain menee erittäin lujaa.

Tämä taitaa olla ns. stereokuva.

Antti nauraa koko matkan pankkiin. Näillä keikkaliksoilla vyöhön voi taas hakata pari uutta reikää.

Kaksi sisarta -kappaleen väliosassa on muodostunut tavaksi ottaa fyysistä kontaktia Karisalmen kanssa. En tiedä miksi. Loppujen lopuksi aika ärsyttävä tapa, kun tarkemmin ajattelee.

Uuden kevätkappaleen sanat on luntattava Cumuluksen hotellipesuhinnaston takapuolelta. Eturivin edustaja joutuu toimittamaan nuottitelineen virkaa.

Keikka on jo kalkkiviivoilla, Nummelan lopukkeessa.

Thank you, we love you all!

Kuvaaja Eino Nurmiston kotisivut ja kuvablogi.

Kommentit

  1. hyviä kuvia, viel parempia kommentteja 😀

  2. Odotas vain Anssi, vielä ne keksii iPhoneen sovelluksen joka automaattisesti virittää kitaran ilman että siihen itse kosket 😀 Isoveli on jo puhelintaan käyttänyt äänirautana viitisen vuotta, hänellä on aina puhelimensa muistissa Poets of The Fallin ’Late Goodbye’ kappale, jossa soitetaan niin kauan pelkkää 6. kieltä, että siitä jos ei saa kitaraa vireeseen niin on jo kumma.

    Hyvä raportti, ainoa haittapuoli on vain se, että harmittaa se ettei itse ollut paikalla 😀

  3. Loistava keikka tosiaan!!!Eturivin edustaja nuottitelineenä kiittää ja mun iltani kruunu löytyy naamatusta Anssin fanikuvista!!>:0)Kiitos tästä ja seuraavaa ootellessa!

  4. Kuulin kerran jonkun radiotoimittajan kehuvan blogiasi ja sehän piti mennä heti katsastamaan eikä ollut pettymys. Kerta kaikkiaan mahtavaa tekstiä ja upeita kuvia!

    Harrastan itsekin sekä bloggailua että valokuvausta ja kaverit jopa tykkäävät höpötyksistäni. Pistän tämän suosikkilistalle heti välittömästi.

    Hyvää kevättä ja työniloa! 🙂

  5. Olisiko Anssi mahdotonta kuulla että missä summissa nuo keikkaliksat teillä pyörivät? Ihan kiinnostuksen vuoksi vain..

  6. Luulen, että ohjelmatoimistossa tykätään kyttyrää jos lähden tässä kertomaan tarkkoja liksoja. Niissä on varsin suurta hajontaa, paikasta ja tilanteesta riippuen. Veikkaisin, että minun ja yhtyeeni saamat keikkapalkkiot ovat tällä hetkellä keskitasoa: emme esiinny huippuliksoilla, mutta emme polkuhintaankaan.

  7. Kyllä Karisalmi on varmasti niinkin charmant köriläs, että kelpaa välillä vähän kontaktiakin ottaa. 😉 Vai?

  8. Jos Anssi leikkaisi itselleen otsatukan oltaisiin kuin kaksoset paitsi, että minä olen naispuolisko!

  9. So, so kakarat! Ei näy älliä riittävän päässä. Mutta muuten hiusta ja partaa nostattavaa luettavaa ja yksi ainakin on tajunnut pointin ja se riittää!

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.