Radioiden haukkumisesta

| Tagit: , | Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Tänään Tavastialla järjestettiin kaupallisten radioiden 25-vuotisjuhlan ympärille rakennettu keskustelutilaisuus. Minut oli kutsuttu paikalle kertomaan siitä millainen merkitys kaupallisilla radiokanavilla oli aikanaan oman urani saattamisessa alkuun. Seuraavassa jaaritteluni lyhyenä tiivistelmänä:

Kerroin aluksi Mikan faijan BMW -singlen julkaisusta. Se hylättiin ensin YLEn Radiomafialla, kuuteen viikkoon kappale ei soinut missään. Sitten Radio SuomiPOP sekä Radio Keskisuomi alkoivat soittaa biisiä, hiljalleen lumipallo lähti vyörymään. Mainitsin tavanneeni hiljattain SuomiPOPilla tuolloin työskennelleen henkilön, joka kertoi kanavan musiikkipäällikön päättäneen laittaa Mikan faijan BMW:n soimaan muutamaan kertaan, ihan vain kokeeksi. Kuulijoilta tullut palauteryöppy olikin niin valtava, että pian biisi lähti kanavalla voimasoittoon.

Juttelin Tavastian kuulijoille, että näin jälkeenpäin onkin aika hurjaa ajatella, että tuolloin yksittäinen musiikkipäällikkö punnitsi oikeastaan koko elämääni kädessään miettiessään asettaisiko singleni hylättyjen vai hyväksyttyjen pinoon. Jos biisini olisi hetken mielijohteesta lentänytkin siihen toiseen pinoon, niin luultavasti tekisin nyt kymmenen vuotta myöhemmin työkseni jotain muuta kuin musiikkia.

Kerroin työni määrittelevän nykyisen suhteeni radioon: se on minulle työväline, yksi osa monipuolista luomisprosessia. Ei niitä haastatteluja sen kummemmin mieti – ne ovat duunia, kuuluvat kuvioon. Vapaa-ajallani en kuitenkaan kuuntele radiota, varmaankin juuri työstäni johtuen.

Sanoin olevani artistina suunnattoman onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa radion soittaessa kappaleitani: tämä mahdollistaa minulle elannon hankkimisen lauluja kirjoittamalla. Ansioistani suurin osa muodostuu mm. radiosoitosta saamistani teostokorvauksista, ilman niitä en pystyisi tekemään tätä työkseni. Keikkailu onkin minun tapauksessani lähinnä harrastustoimintaa, näen sen samalla tavoin promootiotyönä kuin haastattelujenkin antamisen.

Radiosoitto siis tuo minulle leivän pöytään ja olenkin siksi kiitollinen soittolistoista. Esitin kuitenkin parannusehdotuksena sen, että kanavat voisivat kenties soittaa artisteiltaan muitakin kuin niitä kaikista kuluneimpia hittejä. Itseäni esimerkkinä käyttäen vihjaisin, että minulta on julkaistu Nummelan jälkeen muitakin levyjä. Jos kerran sovin artistina kanavan profiiliin, niin luulisi kuulijoidenkin kuuntelevan mielellään vaihteeksi myös sellaisia biisejäni, joita ei ole vielä soitettu täysin puhki. Kerroin, että artistin vinkkelistä kappaleiden massiivinen voimasoitto on kaksiteräinen miekka: laulut, jotka ovat nostaneet minut pinnalle voivatkin loputtoman toiston kautta muuttua pohjaan vetäviksi myllynkiviksi. Niinpä toivoin sekä tekijänä että kuulijana soittolistoilla olevien artistien tuotantoa pyöritettävän edes hiukan monipuolisemmin.

Lopuksi tilaisuuden juontaja, Jenni Pääskysaari, kysäisi että milloinkohan minulta on odotettavissa uutta musiikkia kauppojen hyllyille? Vastasin, että vastahan tässä pari viikkoa sitten tuli julkaistua kokoelma ja livelevy. Jenni pahoitteli, ettei ollut tiennytkään tuollaisesta mitään. Aivojani käyttämättä möläytin: ”Propsit Sonylle.”

Sutkaus oli tarkoitettu humoristiseksi, ja salissa sille naurettiinkin, mutta kaduin itse sanojani samalla hetkellä kun ne pyrähtivät suustani. On totta, ettei kokoelmaani ole pahemmin näkynyt julkisuudessa – luultavasti monikaan ei tiedä, että sellainen ylipäätään on kaupoissa. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään levy-yhtiöni vika, olisi epäreilua vierittää koko vastuu heidän niskaansa. Toimin tahdittomasti. Niinpä pahoittelen vielä näin julkisestikin aivopieruani – levy-yhtiöni ihmisille kirjoitinkin jo henkilökohtaiset anteeksipyynnöt.

Tällaisia muistikuvia minulla on puheistani Tavastian lavalla.

Iltalehden versio on puolestaan tässä:  Anssi Kela haukkuu radiot

Kommentit

  1. Millään ei ole mitään väliä kunhan lehti myy.
    Sairasta kaikin puolin.

  2. Paikalla olleena voisin todeta, ettei mistään radioiden haukkumisesta ollut missään nimessä kyse. Ihmettelin kovasti IL:n otsikkoa jossa ei kuitenkaan konkreettisesti ilmennyt, miten radioita on nyt tullut haukuttua. Ajattelin, että pitäisikö laittaa vastinetta jutun tehneelle toimittajalle. En tiedä onko sen väärti – pääasiahan on että lehdet myy eikö vain?

  3. Minäkin aloin jo kirjoittaa palautetta jutun kirjoittajalle, mutta päätin lopulta olla lähettämättä sitä. Mitähän hyötyä siitäkin olisi? Vastauksena olisin saanut vain sen normaalin ”joo, mutta kun emme me toimittajat tee itse noita otsikoita” -puolustuksen. Tuo virsi on kuultu aika moneen kertaan – eikä mikään koskaan muutu.

    Ilman negatiivista kulmaa ei tule juttuakaan. Tiedän tämän varsin hyvin, mutta silti nämä artikkelit onnistuvat joka kerran yllättämään: ”Ohoh – tämä saatiinkin nyt käännettyä näin!”

  4. Samoin paikalla olleena täytyy todeta että on saatu kyllä melko jännittävään muotoon käännettyä kyseinen puheenvuoro. Itseäni huvitti myös juttuun ängetty pieni, mutta sopivan v-mäinen yksityiskohta: ”varsin hiljaisen oloinen Anssi Kela..”. Totta, Tavastian lavallahan kuuluu vissiin heitellä kärrynpyöriä ja soittaa ilmakitaraa.

    Kurjaa että hyvä keskustelu kääntyi julkisuudessa näin. Onneksi paikalla olleet ja etenkin alalla työskentelevät henkilöt kuitenkin tietävät totuuden.

  5. Niin, olisikohan hiljaisuuteeni vaikuttanut se, että koko keskustelun alkupuolisko käsitteli asioita, joihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa? Kun vieressä Radio Cityä synnyttämässä olleet ihmiset muistelivat kaupallisen radion alkutaivalta, niin olisiko minun pitänyt osallistua keskusteluun kertomalla kuinka itse samaan aikaan töhrin tussilla leikkipuiston penkkejä Vihdin kirkonkylässä?

  6. Ohhoh… Nolottaa, että työhöni kuuluu noiden höpöhöpölehtien myyminen.

  7. Moi Anssi,

    hoidit homman hyvin ja puhuit aivan oikein aristin näkökulmasta. Radion tärkeys tuli myös selväksi sun duunin kannalta. Myös me muut panelistit puhuimme monipuolisen, luovemman ja yllätyksellisemmän radiotoimittamisen tarpeesta.

  8. No mutta radiothan joutaisi kehittämään musiikkitarjontaansa ja Sony levyjen markkinointia, joten sikäli oikein osuvaa uutisointia.

  9. Kyllähän radiokanavien kritisointi on mielestäni ihan sallittavaa. Ilman kritiikkiä ei mikään koskaan muutu parempaan suuntaan! Tuosta iltapäivälehtien otsikoinnista voisin todeta sen, että ehkäpä suurin osa ihmisistä osaa ottaa otsikot jo liioitteluna. Näin ainakin omassa lähipiirissä. Toiset taas menevät aina halpaan ja ostavat lehden ”myyvän” otsikon ansiosta.

    Hyvänä esimerkkinä oli tuossa viime viikon lopussa salkkareista väsätty otsikko lääkärin ja teinipojan suhteesta 🙂 Tätä sitten kaupattiin täysin oikean maailman uutisena 🙂 Sisäinen kriitikkoni aina herää kun näen iltapäivälehtien otsikot, joten huijausotsikoihin on jo tottunut…

    Radioasemien musiikkipäälliköt vastaavat tosiaan aika pitkälti mitä musiikkia ihmiset kuuntelevat ja sitä kautta myös monen muusikon kohtalosta. Tämä siksi, että varmasti 80 % ihmisistä on ns. sunnuntai -kuuntelijoita eli kuuntelevat sitä mitä tarjotaan, eivätkä halua nähdä vaivaa ehkäpä jopa ”paremman” musiikin eteen 🙂

  10. Varmaan haukkuminen kannatti, äsken Radio Suomessa soi Vanha biisi 🙂

  11. Mielenkiintoista oli lukea sinun näkökulmasi tähän asiaan. Yksi näkökulma voisi olla myös, olisiko tilaisuudessa juontajana toimineen Jenny Pääskysaaren ollut syytä tehdä kotiläksynsä. Ei olisi kovin iso työ ollut selvittää etukäteen mitä sinulle levyjulkaisurintamalla kuuluu ja kysyä jotain hiukan skarpimpaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.