Keikkarapsa: Anssi’s Wild Circus Story

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi to 19.11.2015 The Circus, Helsinki

Anssi Kelan kiertävä sirkus oli saapunut taas vaihteeksi ihan keskelle kaupunkia eli Helsingin sydämessä Narinkkatorin laidalla olevaan The Circukseen (omaa sukua Linja-autoaseman Valintatalo, ent. S-Market). Anssi itse mainosti keikkaa tavallista aggressiivisemmin, sillä kyseessä oli bändin 15-vuotisjuhlakeikka ja paikalla luvattiin olevan Martin-haasteen parhaimmistoa ja yllätysvieraita. Circus on myös peruskuppilaa isompi keikkapaikka, joten tuonne on tietysti mentävä, mitähän kaikkea kivaa onkaan tiedossa?

Circuksen ovet avattiin kahdeksalta. Itse olin paikalla muutamaa minuuttia yli ja olin ajatellut että vain kävelen sisälle – mutta siis eioofakintotta, täällä Narinkkatorilla on todellakin 50 metrin jono! Lisäksi sataa oikein kunnolla. No onhan sitä tullut jonoteltua paljon pidemmissäkin jonoissa vuosien varrella ja huomattavasti pahemmassa sateessakin, mutta ei ennen Anssin takia. No, kerta se on ensimmäinenkin, ja tässähän se perinteinen keikkafiilis alkaa jo löytyä! Hmm, kumpi on tärkeämpää, se että kännykkä ei kastu vai se, että saan snäpättyä täältä jonosta? Tyhmä kysymys, jälkimmäinen tietenkin.

Lopultakin sisällä. Litimärkä takki ja lippalakki narikkaan (sateenvarjot on luusereille, sitäpaitsi mun on hukassa) ja paitamyyntipöydän kautta kohti pelipaikkaa. Hmm, noi levyt mulla tietysti on jo, ei taida olla uutta oheisroinaa – eikun hetkinen, se ei siis ollut pelkkä vitsi vaan täällä todella on musta paita, jossa on musta KELA-painatus, tässä ei nyt kyllä ole to-del-la-kaan mitään järkeä. Moikka franchising master Maia, myy mulle yksi tuommoinen ihan heti!

Sitten tanssilattialle asti, ja taas eioototta, keikkaan on vaikka miten paljon aikaa mutta eturiviin ei ole enää mitään asiaa! Oho, asiallista menoa, sillä näinhän sen kuuluukin olla eli todelliset jonottajat palkitaan. No tokaan riviin mahtuu vielä, ja onneksi yksi eturivin tuttu on puoli päätä minua lyhyempi joten hänen takanaan on hyvä seistä keikan aikana. Seuraan liittyy muitakin tuttuja ja pari taemmaksi jättäytynyttä ilmoittautuu tekstareiden välityksellä, eli kaikki on valmiina.

Illan ensimmäinen ohjelmanumero oli Martin-haasteeseen osallistujien kooste, ja se alkoi jo puoli yhdeksältä. Sitä juonsi Katja Ståhl, ja ensimmäisenä lavan sai valloittaa Tomi Tamminen. Varmaan jännä paikka nuorelle miehelle, kun sai ihan yksin vetää singbackinä (taustat nauhalta, vain laulu livenä) Viimeisen yön, mutta kaveri ei tainnut olla ihan ekaa kertaa yleisön edessä, sen verran vauhdikas ja energinen veto saatiin nyt kuulla. Selvästi parempi esitys kuin itse kilpailuvideolla.

Seuraavana vuorossa oli Sami Arvonen, jolla oli jännän afrikkalaisvaikutteinen versio Tyhmästä kuusta. Kolmas kisailija oli ammattimuusikko Mika Haapasalo (Happoradion kitaristi), jolla on siis aivan jumalainen lauluääni! Mihin Tahansa, no voihan sen todella näinkin vetää. Miehellä olisi sooloura auki ihan heti.

Nuoripari Mamin ja Jesén Piirrä minuun tie oli myös todella upea esitys, Mami laulussa ja Jesé bassossa. Etenkin tuo tausta (heidän mukaansa Motown, minun korviini aika AOR) on kerta kaikkiaan hieno. Tatu Kemppaisen love metal -veto Teit minusta viisaan oli hienosti toteutettu, mutta siinä esittäjä taisi kärsiä siitä että oli yksin lavalla laulamassa ilman bändin tai edes kitaran tukea.

Viimeiseksi lavan valtasi JoRa, jonka kilpailuvideo Nahkaa ja luuta oli iskenyt tajuntaan nimenomaan vetävällä visuaalisella ilmeellään, jota ei voi sellaisenaan toistaa näissä oloissa. Mutta oho, lavalle nousee laulajan lisäksi kolme taustatanssijaa ja tässähän on siis aivan mieletön show pyörimässä! Saksofonisoolo vielä kruunasi kokonaisuuden. Ai jai, mitä esityksiä! Kuudesta kisailijasta neljä ylitti selvästi aiemman suorituksensa ja ne kaksi muutakin olivat hienoja. Kuinkahan monta tulevaa viihteen ammattilaista kävi juuri lavalla meidän silmiemme edessä? Jännittävää kuulla onko joku näistä hienon mustan Martin-kitaran tuleva omistaja, vai löytyykö tämä sankari muiden kisailijoiden joukosta? Tätä huippuviihdettä olisi mielellään nauttinut vielä toisenkin puolituntisen edestä tai pidempäänkin!

Parinkymmenen minuutin roudaustauon aikana katsomo senkun tiivistyy ja taempana olevien kanssa kommunikoidaan tekstarein (”Mistä te puhutte siellä edessä noin kiihkeästi?” ”No pahaa sinusta tietenkin!”) koska nyt ei ole enää varaa poistua omalta paikaltaan, siihen ei pääse enää takaisin. Juuri kuten kunnon keikalla kuuluukin olla. Yllätysvierailijoiden henkilöllisyyttä arvaillaan kiivaasti, ja parit snäpit paljastavat että arvaukset taisivat osua oikeaan. Edessä olevan yleisön keski-ikä lienee jossain kahden ja kolmen kympin välillä, mutta taaksepäin katselemalla paljastuu että ikähaitari on taas kerran mukavan laaja. Ei olla millään teinipissiskeikalla, eikä lavalle selvästikään ole nousemassa mikään oldies act.

Kello on jo ainakin kaksikymmentä yli, miksi mitään ei tapahtu, jos vaikka alettais mölistä ja taputtaa KOVAA, kokeillaan josko se auttaisi – ja auttoihan se, tuossa tulee Ville, tuolla on Antti ja Saara ja Tuomas asettuu paikoilleen kun on jo selvillä, että Tanssilattialla lähdetään liikenteeseen tänäkin iltana.

Kun Anssi kiekaisee ja loikkaa lavalle aloittaakseen laulun, yleisön reaktio on aika korviahuumaava. Vähänkö siistiä! Nyt lavalla ei selvästikään ole mikään yhdentekevä taustamusiikkia kaljanjuontiin toimittava neverheard heebo vaan ihan oikea Tähti, jonka näkemistä on odotettu kiihkeästi. Yleisön kiihko heijastuu selvästi suoraan lavalle, sillä onko Anssi koskaan hymyillyt ihan noin leveästi laulaessaan? Loikkinut noin korkealle? Rynnännyt vetämään yläfemmoja eturivin kanssa peräti kahteen kertaan? Jes, nyt on hyvä keikka menossa!

Jo kahden biisin jälkeen tulee ensimmäinen illan yllätyksistä (tai no yllätys ja yllätys, kyllähän me oikeasti tiedettiin) eli huippusuosittu räppiduo Jare ja VilleGalle ilmestyivät lavalle. Ensimmäinen yhteinen biisi oli Puistossa, jossa kukin laulusolisteista (VG, Jare, Anssi) lauloivat säkeistönsä osittain Galiksen version ja osittain alkuperäisversion mukaisella sanoituksella, ja Anssi veti kertosäkeet muiden laulaessa taustoja. Anssilla oli punainen puoliakustinen Gretsch ja bändi soitti taustan aika lailla normaalin bändiversion tavoin, eli ei tässä mitään DJ.tä ja taustanauhaa tarvita, räppi menee livetaustankin kanssa paremmin kuin hyvin.

Toinen yhteinen biisi oli tietenkin Kasarin lapsi, joka on tuttu Vain elämää -telkkarisarjasta kuten edellinenkin biisi. Nyt tausta tuli nauhalta ja bändi laskettiin biisin ajaksi tauolle. Anssi veti alun omilla riimeillään ja pienet pojat lauloivat seuraavat säkeistönsä alkuperäisin sanoin. Heitetään fergusonit! JVG:n pojilla oli kiire myöhemmin illalla (yöllä) alkavalle Turun keikalle, joten heille heitettiin hyvästit näiden biisien jälkeen. Hauskaa, nyt olen lopultakin nähnyt livenä kaikki kuluneen kauden VE-tähdet – ja ekan ja vikan ensinäkemiselle taisi tulla 39 vuotta väliä!

Keikka jatkui taas Anssin ja bändin omin voimin. Meno ei hyytynyt yhtään vieraiden poistuttua vaan päinvastoin, nyt kuultiin kovat vedot kaikista tutuista, monesti ennenkin seteissä kuulluista biiseistä. Levyhyllyssä Tuomas kiusasi kitaraansa oikein hartiavoimin ja kitarakaksintaistelu kasvoi lopussa jo osittain ohi käsikirjoitetun version. Yleisö oli ihan sekaisin viimeistään tässä vaiheessa! Nostalgian mahtipontinen koreografia nosti hymyn huulille kun Anssi ja Tuomas, nuo kaksi pitkätukkaista kitarasankaria esittivät komeasti kaikki klassiset sankarikitaristien kliseet tukanheitosta ja miehekkään leveästä haara-asennosta kitaroiden tahdissa heilutuksiin, nostoihin kohti kattoa, piruetteihin ja loppuhyppyihin. Tuomas taisi vetäistä pari kierrosta Townshendin tuulimyllyäkin välillä. Ovat nuo nuoret miehet vaan niin taitavia – ja söpöjä!

Anssi spiikkaa vähän pidempään seuraavaa biisiä eli 2080-lukua, enkä heti huomannut että lavalle oli pimeydessä ilmestynyt toinen pitkätukkainen, hoikka hahmo – Sanni! Tämä Sannin hittibiisi vedettiin pääosin Anssin versiona mutta seuraava biisi, Piirrä minuun tie, oli kunnon duetto jonka parivaljakko esitti toisiaan silmiin katsellen. Ai jai, siinä oli kyllä keikan parhaita hetkiä! Tätä ihanaa slovaria kuunnellessa ei ajatellut parisuhdetta ja petipuuhia (Anssi ja Sanni, ei ne nyt sillai) vaan sanoitus vei tällä kerralla ajatukset juuri tähän iltaan ja tähän keikkaan. Maalaa muistiin tämä yö, tahdon ajan pysäyttää, taisin päästä juuri taivaaseen – kyllä se on nimenomaan tämä ilta, tämä keikka josta siinä nyt kerrotaan. Tämän illan minäkin haluan maalata muistiini.

Sannikin oli lavalla harmittavasti vain kahden biisin ajan ja keikka jatkui upealla, tosi rokkaavalla Aamulla, hurjaan yhteislauluun innostaneella Pyllypallolla ja tietenkin Nummelalla, jonka loppuvedolle yleisö antoi raikuvat aplodit.

Eihän se keikka tähän ihan vielä oikeasti tietenkään loppunut, vaan lavan takana piilossa piipahtanut bändi palasi takaisin lauteille vielä muutaman biisin ajaksi. Ensin kuultiin kaunis versio Kuolleen miehen kitarasta, ja sitten Anssi kertoili tarinaa bändin historiasta ja heidän ekasta keikastaan Sodassa 15 vuotta ja muutama päivä takaperin. Nyt saimme kuulla koko silloisen keikan kaikki kaksi biisiä, Kaksi sisarta ja BMW:n (jotka soitettiin myös juuri samassa järjestyksessä silloin aikoinaan) ja etenkin Bemari sai taas porukat laulamaan mukana antaumuksella.

Kello on yksitoista arki-iltana ja se oli sitten siinä. Tai no ei se nyt ollut ihan siinä kuin kiireisimmille, sillä Anssi siirtyi vielä myyntitiskille jakamaan nimmareita ja poseeraamaan kaverikuvissa ja huomattavan iso osa katsojista asettui hitaasti valuvaan jonoon juhlasalin ja kyseisen pöydän välille. Siinä oli vielä hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa ja keskustella menneistä ja tulevista keikoista ennen kuin jono oli lopulta päätynyt nimmaripöydän kautta narikkaan (yääk, se mun takki on edelleen ihan märkä) ja sieltä lopulta kohti kotia.

Bussiterminaaliin päästyä keikka oli jo sen verran prosessoitunut mielessä, että korvamadoksi iski erikoisen tehokas versio Piirrä minuun tiestä, joka melkein vaati jo mukana laulamista ja joka oli myös ensimmäinen ajatus muutaman tunnin päästä aamulla herätessä. Töihin matkalla vasta oivalsi, miksi tämä versio on jotenkin normaalista poikkeava: minun korvamadossani oli selvästi Anssin laulu, mutta Martin-haastajien Mamin ja Jesén taustanauha! On muuten ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen versio, voi kun korvamatoja voisi ladata muuallekin kuin omaan mielikuvitukseensa.

Kiitos keikasta bändille, vierailijoille, Martin-haasteen osallistujille ja keikkaa ennen, sen aikana ja sen jälkeen tavatuille tutuille. Törmäillään taas näissä tai muissa musiikillisissa merkeissä.

Settilista

Tomi Tamminen: Viimeinen yö
Sami Arvonen: M’he ka dudu (Tyhmä kuu)
Mika Haapasalo: Mihin tahansa (paitsi Helsinkiin)
Mami ja Jesé: Piirrä minuun tie
Tatu Kemppainen: Teit minusta viisaan
JoRa: nahkaa ja luuta

Tanssilattialla
Milla
Puistossa feat. JVG
Kasarin lapsi feat. JVG
Miten sydämet toimii?
Levyhylly pelastaa
Levoton tyttö
Kitarabattle, Kaatua kuin puu (lyhyt versio)
Karhunelämää
Nostalgiaa
2080-luvulla feat. Sanni
Piirrä minuun tie feat. Sanni
Aamu
1972
Nummela

Kuolleen miehen kitara
Kaksi sisarta
Mikan faijan BMW