Toisinajattelija

| Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Aamulla päätin olla toisinajattelija. Minun olisi tehnyt mieli nukkua vielä pidempään, mutta toisinajattelijana nousin välittömästi vuoteesta pukeutumaan.

Tarkemmin ajateltuani riisuin kaikki vaatteet pois.

Kävelin alasti keittiöön. Aamuaurinko löylytti huonetta ja keraaminen lattialaatta lätisi mukavasti paljaan jalan alla. Yleensä nautin aamiaiseksi kupin kahvia ja pari Oltermannilla höystettyä paahtoleipää. Nyt oli kuitenkin haastettava luutuneet ajattelumallit ja toimintatavat – räjäytin päivän käyntiin salaatilla, johon silppusin raakaa pekonia, marenkia ja keittiön ikkunalaudalla olleen rahapuun lehdet. Hyvää. (Oikeasti pahaa, mutta ajattelin toisin.)

Aamiaisen jälkeen heittäydyin sohvalle kaavailemaan seuraavaa siirtoani. Normaalisti olisin lähtenyt töihin, mutta mietin miten minun nyt toisinajattelijana olisi pitänyt suhtautua työntekoon? Ajatus töihin menemisestä ei suoranaisesti innostanut, mutta tarkoittiko se sitä, että minun olisi juuri siksi tullut singahtaa työmatkalle, vaiko jäädä vain tapojen vastaisesti kotiin?

Tätä miettiessäni pääsin nukahtamaan. Hetkeä myöhemmin havahduin puhelimen ääneen, soitto tuli tuntemattomasta numerosta. Normaalisti en olisi vastannut, nyt painoin vihreää nappulaa. Linjoilla oli lehtimyyjä. Kävimme lämminhenkisen keskustelun ja tilasin häneltä useita hyviä aikakauslehtiä.

Puhelun jälkeen tuntui hiukan siltä, että ehkäpä minun olisi kuitenkin syytä ilmoittautua työpaikalla. Niinpä päätin jäädä kotiin. Avasin television ja yritin löytää ohjelman, jollaista en tavallisesti katsoisi. Päädyin katsomaan Ranskan TV5:llä esitettyä paneelikeskustelua. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta koska panelistit olivat hyvin vanhoja, niin todennäköisesti he vain muistelivat vanhoja hyviä aikoja.

Vanhusten ranskankielisiä horinoita kuunnellessani aloin miettiä asioita, joista minulla oli vahvoja mielipiteitä. Ne täytyisi nyt kääntää nurinpäin, ajatella toisin. Aluksi päätin alkaa pitää Tähtien Sota -elokuvien uusista etko-osista. Nehän olivat tarkemmin ajatellen melko lyömättömiä, parempia kuin alkuperäinen trilogia. Erityisesti Jar Jar Binks oli mainio! Myös musiikkimakuni muuttui sohvalla maatessani: rupesin pitämään raivokkaasti haitarinsoitosta ja sotilasmusiikista. Ehkä myös hiukan sarjallisesta nykymusiikista.

Nousin sijaltani ja hain tietokoneelta Veteraanin iltahuudon antamaan pontta uusille ajatuksilleni. Totesin, ettei todellinen toisinajattelija tyytyisi vain pinnallisten mieltymysten tuulettamiseen. Oli käännettävä koko takki, perimmäisiä arvoja myöten.

Mietiskelin arvoja. Koti, uskonto ja isänmaa.

Poikamiehenä kodilla ei ollut minulle kovinkaan suurta merkitystä. Se oli kai lähinnä paikka, jossa tuli katseltua televisiota. Silmäilin asuntoani: Lundia-hyllyjä, kokoontaitettavia muovituoleja ja oluttölkkikokoelmani lastulevystä nikkaroidussa vitriinissä. Ei verhoja, ei tauluja, ei kukkia (ainoan viherkasvini olin juuri syönyt), ei kivoja sisustuselementtejä, ei leikittelyä sävyillä, väreillä tai materiaaleilla. Päätin, että tämä tulisi muuttumaan – vastedes sisustaisin niin perkeleesti. Kiittelin mielessäni äskeistä valintaani tilata myös sisustuslehti.

Siivosin pizzalaatikot roskikseen ja googletin fengshuin. Sen oppien innoittamana siirsin ainoan jalkalamppuni olohuoneen nurkkaan energisoidakseni nurkan. Energian pitää voida liikkua rauhallisesti mutkitellen ympäri kotia. Päätin myös lisätä eukalyptusta pesuveteen.

Sitten päätin tulla uskoon. Tulin lestadiolaiseksi. Tulostin netistä parannukseen kehottavia traktaatteja ja kävin jakamassa ne porraskäytäväni kaikkiin postiluukkuihin. Tavallisesti en tervehtinyt naapureitani, mutta nyt huudahdin ”Jumalan terve!” rouvalle, joka pyrki neloskerroksessa hissiin matkallani ylimpään kerrokseen. Hän löi nopeasti elevaattorin oven kiinni astumatta sisään, vaikka olinkin verhonnut Eedenin hengessä strategiset paikat traktaateillani.

Palattuani rappukäytävästä kotiin oli perusarvojen kolmikannasta muutettavana enää viimeinen: päätin ryhtyä hyvin isänmaalliseksi. Kävin kirjoittamassa Helsingin Sanomain sivuilla olleen mäkihyppyuutisen perään voimakasta maahanmuuttokritiikkiä. Muistutin keskustelijoita veteraanien tekemistä uhrauksista, toivotin siunausta Suomen kansalle ja kannustin tiettyjä avainministerejä eroamaan. Lähetettyäni kirjoituksen ajelin pääni partakoneella kaljuksi.

Tarkastelin eteisen kokovartalopeilistä muodonmuutostani, mutta en ollut tyytyväinen: ruipelo kehoni ei näyttänyt lainkaan isänmaalliselta. Veteraanien ponnistelut eivät välittyneet olemattomista hauiksista ja noutopizzojen pehmentämästä massusta. Seuraavat pari tuntia nostelinkin painoja. Käytin puntteina edelleen pakkausmuoveissaan olleita Fonectan ja Eniron puhelinluetteloita, joita olin kerännyt viiden vuoden ajan siivouskomerooni.

Treenin jälkeen totesin rajusti puuskuttaen toisinajattelemisen olevan yllättävän työlästä. Lisäksi mahaani väänsi, luultavasti salaatistani johtuen. Kunnon toisinajattelijana päätin aloittaa nälkälakon. Vapaus tai kuolema!

Olisin halunnut katsella televisiota, mutta harmikseni muistin olleeni nyt lestadiolainen.

Kommentit

  1. Enpä yleensä näihin kirjoittele, vaan päätinpä ajatella toisin…

  2. Aluksi piti miettiä, että mikä on asian laita, mutta sitten se siitä pikku hiljaa valkeni 😀 Loistava kirjoitus, piristää päivää kummasti!

  3. Erittäin hyvä teksti, hienosti nousi virne huulille heti aamutuimaan. Tästä innostuneena aion myös ajatella toisin: päätän vaikka näin alkuun nauttia tänään työstäni!

  4. Hyvä. Kadehdin tuollaista kirjoittajaa, hänellä on sana hallussa ja hän saa sen paperille myös. OSAISINPA MINÄKIN. APUVA

  5. Moi Anssi!

    Hauska kirjoitus!
    Mutta sen Veteraanin Iltahuudon kuunteleminen tekisi monelle ihan hyvää, edes sen kerran vuodessa.

    Hyvää jatkoa!
    Keikalla nähdään!

  6. Luin kirjoituksesi aiheesta jo jonkin aikaa sitten. Tavastialla tuli mieleeni, että miksi ihmeessä ”toisinajattelijaa” ei tavattu missään koko vaaleissa vaatteissa? 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.