Syvä joki 2

| Aiheet: Internet, Jumittelu | Kirjoittaja:

Sukelsin toukokuussa Syvään jokeen. Kävin erilaisilla keskustelufoorumeilla naaraamassa pintaan itseeni liittyvää aggressiota ja vastasin esitettyihin argumentteihin niiden vaatimalla vakavuudella. Se olikin yllättävän hauskaa, tavallaan terapeuttistakin. Niinpä päätin tonkia pohjalietteitä vielä hiukan lisää. Pidätelkää hengitystänne, nyt sukelletaan uudestaan.

Jätän jälleen mainitsematta kommenttien alkuperän ja kirjoittajien nimimerkit, säilytän kuitenkin heidän kirjoitusvirheensä.

♠    ♠    ♠

[Anssi Kelaan liittyvästä keskustelusta] kellä oikeesti kiinnostaa suomen junteimman idiootin mielipiteet

Suomen juntein idiootti – briljanttia! Vähän niin kuin James Brown oli aikanaan the hardest working man in show business. Varaan itselleni oikeuden käyttää Suomen juntein idiootti -liikanimeä seuraavan levyni markkinoinnin yhteydessä. Olisikohan tässä peräti uuden t-paidan paikka?

♠    ♠    ♠

Levytsoimaa ja takatukka voi vetää letkun kaulaansa!!! et ole pinnalla joten ole hyvä ja lopeta!!!!! (et koskaa ole ollutkaan)!!!!!

Käsittääkseni olin kohtalaisen suosittu artisti kahden ensimmäisen albumini aikoihin. Nummela oli 16 viikkoa albumilistan ykkösenä, Suuria kuvioitakin sujahti heti ilmestyttyään listan kärkeen. Näiden tilastojen tuella voitaneen siis kumota väittämä siitä, etten olisi koskaan ollut pinnalla.

Mielenkiintoinen on myös esitys siitä, että minun pitäisi lopettaa, koska en ole pinnalla. Saako musiikkia tehdä vain jos on suosittu? Miten tällä tavoin on mahdollista tulla suosituksi? Onko menestys ainoa hyvän musiikin mittari? Ovatko viimeisimmät levyni olleet huonoja, kun eivät ole enää olleet listaykkösiä?

Todennäköisesti ovat. Lähden vetämään letkua kaulaani.

♠    ♠    ♠

Osaako se laulaa muistakin kun autoista? EVVK.

Hyvä kysymys! Katsotaanpa:

Tämän sivuston sanoitusarkistoon on listattu 45 kappalettani. Autoista tai niiden ajamisesta on mainintoja seuraavissa:

1972
Ensilumi (tässä tosin mainitaan vain leikkiauto)
Esko Riihelän painajainen
Faijan haamu
Hakaniemen harmaa mies (mainitaan poliisin maija)
Jennifer Aniston (jos myös traktori lasketaan)
Kaunotar ja Basisti
Kaveria ei jätetä
Kipinöitä
Kissanpäivät
Mikan faijan BMW
Murhaballadi
Puistossa (siniset valot viittaavat poliisiautoon)
Rock-unelma
Suuria kuvioita (tässä ei mainita autoja tai ajamista, mutta ollaan kuitenkin tien päällä)
Uudet autot

Kaikkiaan 16:ssa kappaleessani lauletaan jossain muodossa autoista, prosentteina tämä on 35,55. On siis törkeää liioittelua väittää, etten osaisi laulaa mistään muusta kuin autoista – peräti 64,45 prosenttia tuotannostani käsittelee muita aiheita.

♠    ♠    ♠

A.Kela on tunnettu siitä jotta se oikeasti kehuu itseään ja musiikkiaan keskustelu foorumeilla.

Koko olemassaoloni perustuu henkseleiden venyttelyyn, tämäkin postaus lienee tästä hyvänä esimerkkinä. Luulisin kuitenkin olevani nykyisin tunnetumpi siitä, että itken ja valitan julkisesti erilaisista asioista.

♠    ♠    ♠

Ihmettelin Anssi Kelan esiintymistä XFactor- finaalissa. Hän liikkui nopeammin, kuin rytmi vaati. Mitä hänelle on tapahtunut???.. Oli ääntä nopeampi..

Silloin kun meikäläinen pistää jalalla koreasti, niin siinä ei rytmiä kuunnella! Minä en tottele rytmiä – se tottelee minua!

♠    ♠    ♠

A. Kela on anuksesta.

Olen kyllä ymmärtänyt syntyneeni aivan normaaliin tapaan. Onko anusteitse syntyminen edes lääketieteellisesti mahdollista?

♠    ♠    ♠

Anssi Kela: umpihullun oloinen laulaja, jonka ihhottavat laulun sanat yhdistettynä synkeään sävelmään saattavat yllyttää ihmiset murhaan/itsemurhaan.

Hulluksi minua on useastikin tituleerattu, ehkä väitteissä on jotain perää. Myös murhiin yllyttäminen on bravuurinumeroni:

”En pidä Heinojen surmista tuomittuja nuoria hulluina, mutta kyllähän sen luulisi kaikkien nuorten ajatuksiin vaikuttavan kun kuunnellaan Anssi Kelaa, Stratovariusta ja muita alan orkestereita joilla on kyseenalainen sanoma.”

Ritva Santavuori, entinen syyttäjä

♠    ♠    ♠

Anssi kela on homo.

Tähän väitteeseen törmään tuon tuostakin. Tavallisesti se huudetaan minulle kadulla, turvallisen välimatkan päästä. Päinvastaisista huhuista huolimatta en ole koskaan harjoittanut siitoseloa toisen miehen kanssa. Koska en näin ollen tiedä millaisia tuntemuksia se minussa herättäisi, ei homouttani voida sulkea pois. Jokainen on homo, kunnes toisin todistetaan.

♠    ♠    ♠

Anssi Kela on näitä artisteja, jotka eivät ymmärtäneet/ymmärrä, että harva siellä aallonharjalla vuosikausia pysyy. Muutaman hitin ihme. Muistan lukeneeni jutun miehen aatoksista suurimman kultakauden aikoihin ja vaikutti olevan ”omanarvontunto” kohdallaan.

Hei, haiskaa pahalle kaikki yhden hitin ihmeet! Meikämandolino on sentään muutaman hitin ihme!

Omanarvontuntoni on tosiaan aina ollut kohdallaan. Halvalla mennään.

♠    ♠    ♠

Alkuperäinen sukellukseni Syvään jokeen

Kommentit

  1. ”Silloin kun meikäläinen pistää jalalla koreasti, niin siinä ei rytmiä kuunnella! Minä en tottele rytmiä – se tottelee minua!”

    Repesin tälle ihan totaalisesti 😀

  2. Olen todennut tämän ennenkin, mutta sulla on todellakin sana hallussa!

  3. Repesin myös tuolle Ninan jo mainitsemalle kohdalle 😀

    Ritva Santavuoren kommentti on hellyyttävä.

  4. Nää on niin parasta luettavaa, kiitos! 😀 Kolmos osaa odotellessa..

    Olikohan entinen syyttäjä koskaan stratovariusta kuunnellu yhtään kappalettakaan? Minusta niissä lauletaan toivosta ja kaipuusta eikä mistää satanismista/tappamisesta 😀

  5. Olli P:lle nytkärkeen pointtina että satanismi ja saatananpalvonta ovat kaksi eri asiaa. Mutta se siitä.

    Itsekin olen ihmetellyt tuota ihmisten pakkomiellettä dissata Anssia. Sitten kun näiltä kysyy että no mikä siinä on niin pahasti vikana, ni vastaukset on yleensä että ”Se jätkä on ihan pelle” tai ”Sen biisit on ihan perseestä, kertoo vaan jostai v*tun bemareista”. Eli oletusarvoisesti kuunneltuna on 1-3 kappaletta tuotantoa.
    Tuo pelle-kommentti taas on sellainen, mitä en ole oikein ikinä ymmärtänyt. Anssi kun ei ole oikein koskaan ollut esim. iltapäivälehtien tai pskajulkaisujen kansissa, ainakaan negatiiviseen mattinykänen-sävyyn. Positiivisia juttuja sitte näkee välillä, mutta jos niiden perusteella pystytään leimaamaan pelleksi, niin silloin maailma on täynnä pellejä. Tosin tämänhän kaikki jo tiesivät.

    Tuo homoksi haukkuminen juontaa varmaan juurensa Milla-biisiin. Muistan kun aikoinaan amiksessa vapaaehtoisella musiikinkurssilla soitettiin Millaa, ja kukaan ei suostunut sitä laulamaan. ”Tää Kela on varmaan homo ku se tämmösiä laulaa”. Todella terävä kommentti kurssikaverilta. Bravo. Queenin biiseille muuten löytyi samalla kurssilla laulaja.

  6. Nämä sukellukset saa kyllä vähän surulliseksi, kuvastaa hyvin tätä nykymaailman touhua. Mä en varmaan itsestäni pystyisi tollaisia juttuja lukemaan, saati niitä kommentoimaan, kun olen niin herkkähipiäinen tyyppi. Että siinä mielessä täytyy kyllä nostaa hattua.

    Ihan uskomattomia etenkin nuo ”voi vetää letkun kaulaansa”, ”yllyttää murhaan/itsemurhaan” ja ”kehuu itseään”. Mä voisin puolestani väittää, että Anssin musiikista on moni saanut voimia tähän elämään. Justhan joku Naamatussa kirjoitti, että on saanut vauhtia juoksuunsa Anssin musiikin avulla. Ja myös minä olen saanut uskomattoman paljon lohtua ja voimia Anssin musiikista ja täältä blogista ollessani vakavasti sairaana. Ja ihan varmasti moni muukin!!

  7. Noora: Puhut ihan totta. Minäkin kuulun niihin keille Anssin(ja monen muunkin artistin)laulut ovat tuoneet lohtua eikä Anssi minustakaan kauheasti tunnu noita ”henkseleitä paukuttelevan” 😉 Ja takuulla jokaisen laulajan on joskus enempi vähempi pakko itseään hehkuttaa, että kaikki tietävät kuka hän on.

  8. On se hyvä, ettet väärästi kehu itseäs eri foorumeilla 😀 Sehän se vasta typerää olisi! Hiano vastaus typeriin epäkysymyksiin 🙂

  9. Täytyy heittä tähän väliin, että vaikka Anssin albumit eivät päivittäin saati kuukausittainkaan soi soittimissani, on blogi seurannassa ja näistä jutuista saa aina joko hyvät naurut/hyvän mielen tai sitten hyvää ajattelemisen aihetta. 😀 Harva asia on lisäksi niin hauskaa kuin taitava itseironia. x)

    You’re the man!

  10. Eivitsi miten hauskaa. On rumaa kirjoittaa toisesta ihmisestä noin ilkeäksi luokittelemiani asioita, mahtavaksi viihteeksi on kuitenkin tämä täällä kääntynyt.

  11. Nämä ovat kyllä parhaita. Nauroin ääneen.

  12. Hahahhahaa, Arvo-Stan sua kaima! Musiikkiasi en ala arvostelemaan, mut kyllä sulla on sana hallussa. Onko kovat piipussa saamassa jatkoa?

  13. Aivan loistavaa, kyl sai revetä taas täysin:) kyl Anssin asennne, fiksuus ja tarttuvat biisit tuo piristystä Suomen musiikkielämään vaikka en itse uraa ole hirveästi seurannutkaan, mutta tänne tulee kyl aina välillä eksyttyä ja biisejä itse soitettua. Oli hienoa nähdä hyvä ja hauska Kissojen Yön veto viime vuonna ja vielä hienompaa oli olla esiintymässä kyseisellä lavalla Anssia ennen.

  14. Ai että, nyt naurattaa 😀 ja ihan toden teolla.. sana hyvin hallussa joo. Oikein pirteää luettavaa. Hyvä asenne miehellä.

  15. loistavaa että osaat ottaa kommentit niinkuin pitääkin, oikee asenne! 🙂 voi olla että koulun kirjastossa ihmetellään naurun purskahduksiani 😀

  16. Tää on aivan mahtava, kuten myös Syvä Joki -ykkösosa – go Anssi!

  17. 😀 loistavaa tekstiä, kolmatta osaa odotellessa!

  18. Kuinka paljon sinulle sit kadulla tai keikoilla huudetaan ”homo”?

  19. onko sinuun kohdistunut anssi koskaan jotakin fyysistä väkivaltaa, kuten pikkuhousujen heittoa, kananmunia, kaljaa, tuoppi?

  20. En tiijjä, mutta kyllähän niitä valosampiakin ralleja saisi enemmän olla. Meinaan, kun tuo molli on jo muutenkin niin hallussa kaikilla ja helposti irrotettavissa asiasta kuin asiasta.

  21. Näen jo tulevat lööpit:

    Ilta-Sanomat: ”Anssi Kela avoimena: Olen ehkä homo”

    Iltalehti: ”Anssi Kela pelkää: homogeeni varjostaa loppuelämää”

    Seiska: ”ANSSI KELAN RAJU TILITYS: TARVITSEN MIESTÄ 7 KERTAA PÄIVÄSSÄ!”

  22. anssi hyysääjä sun biisit ja lauluääni on paskka.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.