Itsestäänselvyyksiä

| Aiheet: Jumittelu | Kirjoittaja:

Päätin herättyäni puhua sinä päivänä vain pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Nousin sängystä ja kävelin keittiöön, jossa vaimoni suoritti ruumiinavausta päivän lehdelle. ”Huomenta” hän sanoi nostamatta katsettaan sivuilta. ”On aamu” minä vastasin. Vaimo kohautti olkapäitään, meillä ei noihin aikoihin ollut enää pahemmin asiaa toisillemme. Kaadoin itselleni kupin kahvia ja rysähdin pöydän ääreen.

Siemailin Saludoa ja katselin ulos ikkunasta. Kadun toisella puolella tehtiin julkisivuremonttia, haalaripukuisia miehiä alkoi nousta telineille. ”Telineillä on miehiä” virkoin katsellessani kuinka neljännen kerroksen korkeudella ollut työläinen pyllistyi sitomaan nauhat kengästään. Vaimo äännähti jotain ja käänsi uuden sivun aviisistaan. Päätin, etten tuhlaisi häneen enempää hyviä itsestäänselvyyksiä.

Hetken päästä vaimo kuitenkin esitti kysymyksen, silmät edelleen lehdessä: ”Mitä syötäisiin tänä viikonloppuna?” Kysymys yllätti, en heti keksinyt miten siihen voisi vastata riittävän nasevalla itsestäänselvyydellä. ”Minä juon nyt kahvia!” parahdin hätäpäissäni. Rouva katsoi minua ensimmäisen kerran, hän näytti yllättävän väsyneeltä.

Yläkerran naapuri lähti usein kotoaan täysin samaan aikaan kanssani, törmäsimme porraskäytävässä toisiimme pari kertaa viikossa. Yleensä vain nyökkäsimme asialliset tervehdykset hyvien naapuruussuhteiden merkiksi. Sinä aamuna kuitenkin tarjosin miekkoselle pienen verbaalisen ilotulitteen: ”Taas tavattiin rappukäytävässä.” Hän väänsi naamalleen jonkinlaisen hymyntapaisen ja kiiruhti portaissa nopeasti ohitseni. ”Oletko sinäkin menossa alas?” tiedustelin hänen peräänsä, mutta kenkien kopina tappoi kysymykseni kaiun.

Työpaikkani oli kävelymatkan päässä, risteyksessä seisahduin valoihin. Kadun toisella puolella lakaisukone suhisteli edellistalven hiekkoja pois jalkakäytävältä. Rinnallani seisoi pikkuruinen mummeli, joka hihkaisi minulle koneen mekkalan yli: ”Pitääpä se kamalaa ääntä!” Ilahduin tällaisesta pelinavauksesta ja vastasin: ”Ääni on kova, mutta tulee puhdasta.” Mummeli nykäisi suupielensä vilpittömän näköisesti ylöspäin, joten päätin lyödä pöytään todellisen klassikon: ”Kaunis ilma.” (Koska oikeasti oli.) Rupattelukumppanini kynti täydellisesti samaa aaltopituutta: ”Harvinaisen lämmintä ollakseen huhtikuun alku.” Tolpan nokassa äijä muuttui punaisesta vihreäksi ja aloimme ylittää katua. ”Talven jälkeen tulee kevät ja kevään jälkeen kesä” lohkaisin vielä sukkelasti, nostin tädille kättäni ja kiihdytin askeleitani.

Työpaikan ulko-oven eteen oli perustettu tupakkarinki. ”Tupakointi on pahaksi terveydelle” totesin napakasti kävellessäni sisään.

Töissä oli tärkeä palaveri, meidän piti ideoida mainoskampanja uudelle suklaapatukalle. Pöydän ympärillä copyt ja AD:t makustelivat erilaisia iskulauseita. ’Niin hyvää, että sanotuksi saa’ nousi suosikiksi. Kampanjan keulakuvaksi kaavailtiin katolista pappia, joka mäystäisi rippituolissa suklaata ja hölöttäisi sitten ihmisten syntejä suureen ääneen. Ajatus kirvoitti toimiston väessä ihastuneita huudahduksia ja tyytyväistä hyrinää.

Lopulta sorina pöydän ympärillä kuitenkin vaimeni ja kasvot kääntyivät kysyvinä pöydän päähän, minuun. Kiusallinen hiljaisuus, mietin kuumeisesti tilanteeseen sopivaa itsestäänselvyyttä. Otin pöydältä näytteeksi toimitetun suklaapatukan, risautin kääreen auki ja sanoin työntäessäni pötköä suuhun: ”Nyt maistan tätä suklaata”.

Kommentit

  1. Ilahduin ihan hirveästi, kun löysin täältä tällaisen jutun 🙂

  2. Jaha, Anssi on taas päivittänyt blogia. Näin se homma etenee. Ei minulla muuta tällä erää.

  3. Tää on uuden romaanin alku tai kannanotto homokeskusteluun 😉

  4. Kylläpäs kommenttien joukossa on paljon itsestäänselvyyksiä.

  5. Hymy-lehden artikkeli on minusta aivan naurettava! Tuohon tapaan mielipiteensä julki tuominen asiasta, josta ei tiedä mitään, on todella ala-arvoista. Ei minulla muuta, päätän kommenttini tähän.

  6. Vois Anssi Kansaneläkelaitos pikkuisen paremmin eritellä tän bloginsa materiaalin. Täällähän on kaikki sekaisin kuin Anssin pää. En mäkään välttis vois tietää, etteikö tuo ”novelli” ois Anssin omasta elämästä. Jos joku eksyy artistin sivuille BLOGIIN ja alkaa lukea, niin vitustako sitä voi tietää, että artisti syö sieniä /ja/taikka leikkii jotain novellistia tällä kertaa.

  7. HOHHOIJJAALLE. Menisköhän ihmisten, tai oikeestaan paremminkin tekstien suhteen joskus myös toisinpäin niin, että useimmiten on parempi tutustua ja tietää asioista enemmän, ennen kuin alkaa soitella sireenejä?

  8. Pst. Edellinen tarkoitti, että kirjoittajan pää ei ole yhtä kuin teksti. 🙂

    t. kirjoittelija

  9. Onko kellään tallella tuota Hymyn tekstiä? Olisi kiva lukea!

  10. Hahahaa! Hymyn toimittajan yritys olla ivallisen piikittelevä meni sitten hieman munilleen. Kaikenlaista.

    HOHHOIJAA: Medialukutaito on hyvä hallita näinä villeinä aikoina. Eiväthän ensimmäisessä persoonassa kirjoitetut musiikkikappaleiden sanoituksetkaan kerro läheskään aina esittäjänsä henkilökohtaisista tosielämän kokemuksista, miksi sitten blogeihin kirjoitetut novellitkaan.

    Hieman aiheen vierestä: oma kenties heppoinen teoriani on, että hymiöt ovat heikentäneet ihmisten kykyä tulkita netistä lukemaansa merkittävästi. Kun esimerkiksi jokaisen ironisen letkautuksen perään tungetaan sen perhanan winkwink-hymiö, niin omaa ajattelua ei tarvitse enää käyttää – hymiö on vähän kuin jenkkisarjojen naururaita, joka ilmaisee että en ole tosissani, nyt saa nauraa. Sitten kun joku ei niitä käytäkään, niin ollaan tekstin äärellä hieman ymmällään.

  11. Kopsataanpa tänne, ettei katoa aikain saatossa:

    Hymy: Juorut

    30.10.2010

    Mitä sekoilet, Anssi Kela?!

    Anssi Kelan blogia lukiessaan voisi helposti päätellä, että Anssilla on vähän tekemisen puute. Sen sijaan että Anssi tekisi biisejä jonkun sukulaisen bemarista tai tyttösestä, jonka pitäisi vähän hei jo muuttuu, hän mietiskelee itsestäänselvyyksiä.

    Anssi kertoo blogissaan päättäneensä eräänä aamuna puhella vain itsestäänselvyyksiä. Vaimolleen hän totesi aamulla: ”On aamu.” Työpaikan palaverissa Anssi puolestaan otti suklaapatukan pöydältä ja totesi: ”Nyt syön tätä suklaata”.

    Ohhoijaa!

  12. Kiitos, Mari! :))

    No, toimittaja on lukenut tämän vissiin ikäänkuin raporttina….ehkä on jäänyt taustatyöt tekemättä, kun ei ole ollut tietoinen kirjallisesta puolesta…?

    Toisaalta, Suomessa luetaan enimmäkseen tekstit yksi-yhteen dokumenteiksi kirjoittajan persoonasta ja tälle tapahtumaisillaan ”pääteltävissä” oleviksi asiainlaidoiksi, huom! kaikki, mitä ihminen ikinä uskaltaa kirjoitella mihinkään…..:) Paitsi jos lukija on joko alaa liippaavia kouluja käynyt tai muuten erityisen ajatteleva ihminen. – Blogi lajina on ehkä siitä hankala laji, että niissä kirjoittajat useinkin vain raportoivat omasta elämästään kuin kirjoittaisivat päiväkirjaa.

  13. Tämä onkin jo kolmaskymmenes kommentti tähän kirjoitukseen. Jos tulisi vielä yksi lisää, niin sitten kommentteja olisi 31.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.