Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Tuuli Peltomäki lähestyi minua joitakin kuukausia sitten tämän blogin kautta. Hän halusi haastatella minua opinnäytetyöhönsä, aiheena kotimainen artisti brändinä, sekä brändin rakentamisen haasteet musiikkimaailmassa. Aihe vaikutti kiinnostavalta. Suostuin sähköpostitse tehtyyn haastatteluun sillä ehdolla, että saan julkaista sen myös omassa blogissani.

Oman haastattelunsa julkaiseminen on tietysti jonkinlainen narsismin huippu. Perustelen sen kuitenkin sillä, etteivät Tuulin kysymykset ole niitä kaikkein tavallisimpia. Joukossa on monia, joita minulta ei ole koskaan aikaisemmin kysytty.

Joten tässä tulee. Tuulilla oli paljon tiedusteltavaa, julkaisen haastattelun siksi kolmessa osassa.

♠    ♠    ♠

1. TÄSTÄ SE LÄHTI…

Milloin teit ensimmäisen julkisen keikkasi?

Lokakuussa 1986. Esiinnyin Yhdeksäs Hetki -nimisen bändin basistina. Soitimme neljä kappaletta, joista kahden viimeisen solistina toimi Mikko Kuustonen. (Hän lauloi tuolloin Pro Fide -yhtyeessä, jossa puolisentoista vuotta aikaisemmin menehtynyt isäni oli soittanut.)

Milloin sait ensimmäisen kerran rahallisen korvauksen esiintymisestä?

En muista, luultavasti 90-luvun puolella. Ensimmäiset vuodet keikkoja tehtiin puhtaasti harrastuspohjalta. Ei tainnut edes käydä mielessä, että niitä tekemällä saattaisi tienatakin jotain. Oli vain hauskaa kierrellä ympäriinsä kavereiden kanssa ja soitella erilaisissa paikoissa. Hyvin viatonta touhua.

Milloin sinulla oli ensimmäisen kerran sellainen olo, että ”hei, nyt tästä tulee jotain!” Mikä oli se käänteentekevä juttu? Oliko sellaista?

Edellinen kysymys palautti mieleeni sen hetken, jolloin oivalsin, että tästä hommasta voi saada rahaakin. Tämä tapahtui Pekan ja Suden ensimmäisen albumin ilmestyttyä. Karhun elämää -kappale oli soinut jonkin verran radiossa ja sain eräänä päivänä Teostolta kirjeen, jossa kerrottiin, että minulle oli maksettu tekijänoikeuskorvauksia. Summa oli suurin mitä pankkitililläni oli koskaan ollut. Minulla ei ollut tietokonetta, mutta seuraavana päivänä marssin kauppaan ja ostin 15 000 markkaa maksavan koneen. Silloin tajusin, että biisejä voi tehdä myös ammatikseen.

Sain kuitenkin odotella oikeaa ammattilaisuutta vielä monta vuotta. Käänteentekevin yksittäinen hetki urallani oli varmaankin Helsinki-päivän konsertti Kaivopuistossa, kesäkuussa 2001. Saavuin tuolloin paikalle suoraan toiselta keikalta ja nousin lavalle muina miehinä, tajuamatta koko Kaivopuiston mäen olevan mustanaan porukkaa. Tuhannet ihmiset lauloivat biisieni mukana niin kovaa, etten kuullut itseäni. Silloin ymmärsin, että oli tapahtumassa jotain isoa.

Mitä oli sillä hetkellä valmiina ”artistituotteesta” nimeltä Anssi Kela? Kuinka paljon sitä sen jälkeen rakennettiin? Oliko tällaista tietoista rakentamista?

Nummelan julkaisun alla levy-yhtiö osallistui jonkin verran ulkonäköni ja vaatetukseni miettimiseen. Olin jo yläasteelta lähtien pukeutunut mustiin, siitä pidettiin kiinni. Levy-yhtiö pestasi Nummelan kansikuvauksiin stylistin, joka toi mukanaan joitakin vaatteita ja laittoi hiukset. En kuitenkaan kokenut kuvauksissa, että minusta olisi yritetty tehdä jotain muuta kuin mitä olin, kyse ei ollut mistään muuttumisleikistä. Stailaamalla vain korostettiin sitä mitä jo olin.

Päämäärämme kansikuvien kanssa taisi olla tietynlainen mystisyys: mustiin pukeutunut tuimailmeinen tarinankertoja kehäteiden ulkopuolelta. Ammensimme kuvallista ilmaisua pitkälti amerikkalaisesta lauluntekijätraditiosta. Muistan myös, että Asko Kallosella oli Wallpaper-lehden numero, jonka kuvareportaasista saimme idean hylätyllä huoltoasemalla kuvaamisesta. Halusimme albumin kansiin jonkinlaisen epäpaikan, joka loisi kehykset levyn tarinoille.

2. BACK TO BASICS

Minkälainen persoona omasta mielestäsi olet? Kerro muutamalla sanalla.

Rauhallinen, hiljainen, ujo, kiltti, laiska.

Mikä sinussa on se jokin? Mikä tekee Anssi Kelasta Anssi Kelan?

Tätä pitäisi varmaankin kysyä joltain muulta. Olen itse liian anssikela vastatakseni kysymykseen.

Millaisia arvoja edustat?

Pyrin elämään humaanilla ja ekologisella tavalla: itseäni, muita ja luontoa kunnioittaen.

Miten olet muuttunut artistivuosien aikana?

Artistina minusta on tullut itsevarmempi, rohkeampi ja parempi. Ihmisenä minusta on luultavasti samaan aikaan tullut epävarmempi ja pessimistisempi. Käyn jatkuvaa taistelua kyynisiä ajatuksia vastaan.

3. MITÄ HALUAT VIESTIÄ?

Mikä on se sanoma, jonka haluat musiikillasi yleisöllesi viestiä? Mitä tunteita haluat herättää?

Ei minulla varmaankaan ole mitään koko tuotantoni niputtavaa sanomaa, kerron eri biiseissä eri asioista. Hyvin harvoin lähestyn laulun tekemistä sanoman kautta. Joskus niinkin voi kuitenkin käydä, esim. Suomalainen-kappaleen lähtökohtana oli rasisminvastainen sanoma. Yleensä biisini kuitenkin saavat alkunsa yksittäisestä tilanteesta tai tunnelmasta, jopa yksittäisestä sanasta. Sanasta voi sitten kasvaa sanoma.

Haluatko artistina välittää joitakin perinteitä?

Musiikillisessa mielessä koen olevani osa singer-songwriter-traditiota. Olen aikanaan perehtynyt 1900-luvun alkupuolen blues- ja country-laulajiin, tiedostan hyvin ne hartiat, joilla seison. En kuitenkaan ole puristinen perinteiden vaalija, vaan yritän rakentaa tradition päälle omaa juttuani.

Millaisen kokemuksen haluat tarjota yleisöllesi? Mitä uskot, että voit parhaimmillasi yleisölle tarjota?

Musiikkihan on yksi viihdemuoto muiden (esim. elokuvat, romaanit) joukossa. Sitä kuunnellessa voi hetkeksi irtautua arjesta ja sukeltaa erilaisiin tunnelmiin. Musiikki voi antaa voimaa, se voi tarjota lohdutusta tai kenties ajattelemisenkin aihetta. Livetilanne vielä korostaa näitä vaikutuksia.

Itse usein hieman vähättelenkin oman musiikkini merkitystä, mutta olen vuosien varrella saanut paljon viestejä esim. vakavasti sairailta ihmisiltä, jotka ovat vaikeissa paikoissa saaneet virtaa minun kappaleistani. Tuollaisten viestien lukeminen tuntuu hienolta. Tulee jopa sellainen fiilis, että ehkä näiden biisien kirjoittaminen ei olekaan täysin turhaa hommaa.

Onko tavoitteenasi luoda puhtoinen kuva Anssi Kelasta vai sallitko itsellesi puutteita? Millaisia? Jaatko ne yleisön kanssa?

Viestin yleisöni kanssa melko avoimesti, en ainakaan tietoisesti yritä nostaa itseäni jalustalle. Usein käytän kirjoituksissani vahvaakin itseironiaa – nauran yleensä makeimmin silloin, kun nauran itselleni. Jos mokaan, niin kerron siitä yleensä ensimmäisenä itse.

Yksityiselämässäni on kuitenkin alueita, joille en halua ulkopuolisia päästää. Vaikka olen viestinnässäni avoin, niin en silti paljasta itsestäni kaikkea, yleisöni tuntee minusta vain joitakin puolia. En kuitenkaan pidä yksityiseksi katsomaani elämää pimennossa imagoa kiillottaakseni. Ammatin puolesta minun on oltava julkisuudessa, mutten silti halua asua lasitalossa. Minulle on tärkeää, että on myös omia juttuja, joista ei tarvitse raportoida koko maailmalle.

Julkisuus on tavallaan työpaikkani. Kotini on puolestaan linnani.

Minkälaisena artistina haluat yleisösi näkevän Anssi Kelan?

En oikeastaan mieti asiaa tästä vinkkelistä. Totta kai olen fantasioissani Bruce Springsteen -tyyppinen esiintyjä, mutta samalla hyvin tiedän, etten oikeasti ole. Yritän vain tehdä hommani niin hyvin kuin osaan, ja toivon ihmisten innostuvan ostamaan levyjä ja tulemaan keikoille. Parempi keskittyä omaan suoritukseen ja jättää sen arviointi yleisölle.

♠    ♠    ♠

Haastattelun toinen osa on luettavissa 26.12. klo 9.00