Thaimaassa, osa II

| Tagit: , , | Aiheet: Matkailu | Kirjoittaja:

Jatkoa edellisestä osasta:

Keskinopeus
Keskinopeus

Kuljettaja lähti ajamaan parhaat päivänsä nähnyttä Toyotaa Phuketista kohti neljänsadan kilometrin päässä ollutta Pak Baran satamaa. Täytyy sanoa, että olen elämäni aikana istunut monenlaisissa kyydeissä; ralliautoista ja rataohjuksista lähtien. Ikinä matkanteko ei kuitenkaan ole ollut niin huimaa kuin tässä Corollassa.

Toyota-miehemme oli nähtävästi lyönyt kavereittensa kanssa vetoa siitä, kuinka nopeasti reitin pystyy ajamaan – tai sitten hän oli vain kyllästynyt elämään. Parhaimmillaan (tai itse asiassa pahimmillaan) hän sai liitoksissaan natisevan auton kiitämään yli 170 km:n tuntivauhtia (nopeusrajoitus oli 50). Yli 130 km/h:n nopeuksissa Corolla alkoi täristä uhkaavasti. Kun ratissa oli Thaimaan Emerson Fittipaldi, niin tämä tarkoitti sitä, että lähes koko matka oli kuin istumista linkoavan pesukoneen päällä.

Kuljettajan suorittaessa vilkkaan liikenteen seassa toinen toistaan hiuksianostattavampia manööverejä yritin palauttaa mieleen todennäköisyyslaskelmia lukion matematiikantunneilta. Päädyin lopputulemaan, jonka mukaan minulla olisi ehkä noin 50 prosentin mahdollisuudet selviytyä kyydistä hengissä. Todennäköisyys ei ollut mieleeni. Varsinkin, kun Corolla-mies haki ennätysyritykseensä sopivaa latausta huudattamalla stereoista toistolla Linkin Parkin kokoelmalevyä – ajatus siitä, että mahdollista kuolemaani säestäisi steriili muka-rapin ja muka-rankkuuden ristisiitos, tuntui kuumottavalta.

Puolimatkan kieppeillä satuimme onnettomuuspaikalle: kaksi avolava-maasturia oli hetkeä aikaisemmin rysähtänyt yhteen. Jälki näytti rumalta, autoista nousi savua ja tielle valui nesteitä. Verisiä kuljettajia oltiin juuri raahaamassa pientareelle. Tämä sai Phuketin Piquetinkin kaasujalan hetkeksi hieman kevenemään – mutta jo kymmenen minuutin kuluttua ikävä näky oli unohtunut, Linkin Park raikui ja Corolla vatkasi vanhaan malliin.

Parin varikkopysähdyksen taktiikalla ajettu matka kesti lopulta viitisen tuntia. Pak Baran satamassa olisi tehnyt mieli suudella maata, mutta siihen ei ollut aikaa: kuljettajan kaasunkäyttö oli ollut sitä luokkaa, että kun pistin juoksuksi, niin ehdinkin kaksi tuntia suunniteltua aikaisempaan pikaveneeseen.

Vene irtosi laiturista lähes heti hypättyäni kyytiin. Merimatka Pak Barasta Koh Lipelle kesti puolisentoista tuntia. Paatti oli täynnä lukuisten eri kansallisuuksien edustajia ja minulle piti seuraa amerikankiinalainen teinipoika, joka esitti kummallisia kysymyksiä lähes koko matkan ajan. Hän halusi muun muassa tietää, tykkäänkö käydä kirkossa ja olenko koskaan nähnyt strippareita? Teiniviiksiä kasvattanut poika myös ihasteli minun näyttävän yllättävän nuorekkaalta 49-vuotiaaksi.

Vihdoin horisontissa häämötti Koh Lipe. Saari sijaitsee Thaimaan länsirannikolla, aivan Malesian rajan tuntumassa. Pikavene ei ajanut rantaan, vaan jätti matkustajat tasapainoilemaan saaren edustalla kelluvalle ponttoonille. Viimeinen etappi taitettiin ns. pitkähäntäveneellä, joka vei minut luonnollisesti aluksi saaren väärälle puolelle. Pienen neuvonpidon jälkeen veneen kippari teki u-käännöksen ja ajoi oikeaan rantaan. Lipellä ei ole lainkaan laitureita, joten kahlasin viimeiset metrit maihin.

Bungalow Jack's Junglessa
Bungalow Jack's Junglessa

Majapaikka oli varattu Jack’s Jungle -nimisestä resortista. Tämä sijaitsi parin minuutin kävelymatkan päässä Sunset Beachiltä sisämaahan. Omaa rantaviivaa ei siis ollut, mutta enpä minä sitä kaivannutkaan. Jack’s Jungle oli mahtava paikka: pienehkö resortti, bungaloweja vain kymmenen sijoitettuna vehreälle alueelle siten, että kussakin mökissä sai olla omassa rauhassaan. Bungalowit oli rakennettu luonnonmukaisista materiaaleista (esim. palmunlehtikatto) ja niissä ollessaan todella tunsi olevansa viidakossa (jollekin tämä voisi tietysti olla miinus, minulle se oli ehdoton plussa). Mökkien kylpyhuoneita rakennettaessa oli katotkin jätetty tarpeettomina pois: suihkussa läträtessä oli hienoa samalla katsella pään päällä huojuavia suuria puita. Itse suihkukin on maininnan arvoinen: vesi tuli bambuputkea pitkin kookospähkinästä tehtyyn suuttimeen – erittäin Tarzan meininki.

Varsinaisia ylellisyyksiä (kuten lämmintä vettä tai ilmastointia) Jack’s Jungle ei tarjonnut. Sähkökin tuotettiin aggregaatilla, iltaisin hehkulamppu lepatti kuin kynttilän liekki. Minä en kuitenkaan ollut tullut Lipelle hakemaan luksusta, vaan rentoutumaan – ja siihen saari olikin täydellinen paikka. Parina ensimmäisenä päivänä en tehnytkään mitään muuta kuin makailin bungalowin terassilla riippumatossa ja luin satoja sivuja scifi-kirjallisuutta. Rentoutumiskäyrä oli huipussaan.

Lipe on pieni saari, sen päästä päähän kävelee parissakymmenessä minuutissa. Saarella ei ole ainuttakaan autoa, tieverkostokin muodostuu suurimmalta osin erilaisista poluista. Elämä on keskittynyt lähinnä Pattaya Beachiksi kutsutun rannan liepeille: siellä on ravintoloita ja rantabaareja, muutamia kauppoja, internet-pisteitä ja hierontapaikkoja (mainittakoon, ettei thai-hieronta tarkoita Thaimaassa sitä samaa kuin Suomessa). Saarta halkoo betonista tehty kapea tie, jonka toisessa päässä on juuri tämä Pattaya Beachin pieni ”keskusta”. Betonitien toinen pää oli vain sadan metrin päässä Jack’s Junglesta, joten iltaisin sitä pitkin olikin helppoa tallustella reilun kilometrin matka ravintoloihin. Reittiä ei oltu valaistu, mutta ainakin kuutamon aikaan pientä viidakkotietä näki mainiosti kulkea ilman taskulamppuakin. Kirkas tähtitaivas tarjosi kävellessä komeaa nähtävää ja viidakosta kuului jännittävää pientä rapinaa.

Koh Lipe on luonnollisesti matkailusta elävä saari. Turismi ei kuitenkaan ole vielä räjähtänyt silmille, mistään varsinaisesta kuhinasta ei voida puhua. Saarella oli rauhallista ja ilmapiiri leppoisa. Suurin osa matkailijoista näytti olevan ns. reppureissaajia, ikähaarukassa 20 – 40. Pari lapsiperhettäkin osui silmään, mutta lapset ja yli nelikymmenvuotiaat olivat kuitenkin ikäryhminä selkeästi marginaalissa. Väkeä oli ylipäätään melko vähän. Veikkaisin, että Koh Lipe säilyy jatkossakin suhteellisen rauhallisena kohteena. Tämän takaa se, että kulkuyhteydet saarelle eivät ole helpoimmat mahdolliset; sinne kun ei esimerkiksi ole suoria lentoja.

Tuli irti hiekkarannalla
Tuli irti hiekkarannalla

Minä pidin Koh Lipestä todella paljon ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille kaukomatkaa suunnitteleville. Saarella on kaikki Thaimaan parhaat puolet (mm. lämpö, meri, hiekkarannat, edullinen hintataso, ystävälliset ihmiset, maittava ruoka) ilman niitä huonompia (ihmispaljous, päällekäyvä kaupustelu, kaoottinen liikenne, seksiturismi). Lipe ei kuulu niihin paikkoihin, jotka on ”pakko nähdä”, sillä varsinaista nähtävää se ei juuri tarjonnut. Mukava pieni saari – periaatteessa ei mitään ihmeellistä. Meininki oli kuitenkin todella rento ja miellyttävä. Mielestäni Lipellä oli myöskin palveluja juuri sopivassa suhteessa saaren kokoon nähden. Ravintolat ja iltaelämä oli keskittynyt yhteen paikkaan, joka oli vain patikkamatkan päässä – asui sitten missä päin saarta tahansa.

Sukeltamistakin Koh Lipellä on mahdollista harrastaa. Kävin verestämässä omia uppoamistaitojani retkellä, jossa käytiin sukeltamassa parinkymmenen minuutin venematkan päässä olleella Koh Yangin saarella. Näkyvyydet veden alla eivät juuri tuona päivänä olleet parhaat mahdolliset, mutta onhan meressä rellestäminen joka tapauksessa aina hauskaa.

Sukeltamisesta puheenollen: mikäli sitä ei ole koskaan kokeillut, niin kannattaa ehdottomasti käydä tilaisuuden tullen tutustumassa lajiin. Jos lomakohteessa on sukellusfirmoja, niin heidän mukaansa voi lähteä introsukellukselle, jossa kouluttaja opettaa perusasiat ja vie veden alle kirjaimellisesti kädestä kiinni pitäen – turvallista, helppoa ja hauskaa. On kliseistä puhua vedenalaisesta maailmasta, mutta sellainen siellä todellakin on. Varsinkin trooppisissa vesissä sukeltaminen on kuin pulahtaisi akvaarioon: värikästä nähtävää on paljon. Itse vertaisin sukeltamista lentämiseen tai leijumiseen, parhaimmillaan se on liitämistä painottomana huikean värikkäissä maisemissa mitä mielikuvituksellisempien olioiden seurassa. Psykedeelistä.

Viidakko-Jack
Viidakko-Jack

Takaisin raporttiin: Jack’s Jungle saa minulta majapaikkana täydet pisteet ja varauksettomat suositukseni. Kokemusta ei tällä kertaa karttunut Lipen muista resorteista, mutta ne mitä näin, näyttivät huomattavasti perinteisemmiltä bungalow-resorteilta vieri viereen rakennettuine mökkeineen. Jack’s Jungle tarjosi sopuhintaan hieman enemmän tilaa ja yksityisyyttä. Ainakin itselleni feng shuit olivat enemmän kuin kohdallaan. Resortin isäntä, Jack, oli hauska miekkonen, joka haahuili tiluksillaan krooninen leveä virne naamallaan. Pieni varoituksen sana: Jack myönsi avoimesti laittavansa ruokiinsa hiukan liikaa suolaa saadakseen vieraat tilaamaan enemmän juomaa. Tämän tunnustettuaan mies hekotteli naama täynnä hampaita.

Olisin viihtynyt Koh Lipellä vaikka kuinka pitkään, mutta Siaminlahdella minua odotteli jo koko joukko uusia seikkailuja. Niistä lisää matkakertomuksen seuraavassa osassa!

* * *

TIETOA HINNOISTA:

Henkilöautokyyti Phuketista Pak Baraan (400 km, neljä henkeä):  yht. 4000 bahtia (n. 80 euroa)
Pikavene Pak Barasta Koh Lipelle: 500 bahtia/henkilö (n. 10 euroa)
Bungalow Jack’s Junglessa: 950 bahtia/yö (n. 20 euroa)
Ruoka-annos juomineen ravintolassa: 150 – 250 bahtia (n. 3 – 5 euroa, riippuu luonnollisesti siitä mitä syö ja missä)

 

Koh Lipe, Sunset Beach
Koh Lipe, Sunset Beach

Kommentit

  1. Kiinnostavasti kirjoitettu matkaraportti, odotan innolla jatkoa.
    Lipe vaikuttaa käymisen arvoiselta paikalta; sopivan pienimuotoiselta, mutta palveluja kuitenkin jo hieman löytyy.

    Missä muualla olet sukeltanut? Olisiko sulla vinkkejä hyvistä sukelluskohteista?

  2. En ole vielä mitenkään erityisen kokenut sukeltaja, lajia on tullut harrastettua vain näillä lomareissuilla.

    Thaimaasta suosittelen Similania, siellä olen tehnyt hienoimmat sukellukseni. Osallistuin neljän päivän sukellussafarille, jonka aikana tuli nähtyä monenlaista: manta-rauskuja, kilpikonnia, valashai… Similanin saaret ovat myös kauniita, eli nähtävää riittää veden päälläkin.

    Tässä linkit pariin suomalaisfirmaan, jotka tekevät näitä safareita. Itse osallistuin Chalong Seasportin retkelle.

    http://www.chalongseasport.com/fi/sukellussafarit/similan-safari.html
    http://www.rayadivers.com/site/similan/

  3. Kertomus oli muuten tosi hauska, mutta mä olen Linkin Parkinin fani, joten se kohta sai otsan hiukan rypistymän. Mutta mielipiteistähän ei saa riidellä… =D

  4. Hieno matkakertomus,tömasin siihen, kun selailin Lipenkäviöiden blogeja. Itse kävimme toistamiseen Lipellä helmi-maaliskuussa 2010. Samalle reisuulle mahdutettiin myös muutaman yön majoituminen Tarutaolla, ja jos vielä Lipelle haluat, kannattaa Tarutaolla piipahtaa. Siellä ei kiireet paina, relax-faktori on varmasti 10. Ainakin jos menet Ao Molae-rannella. Ravintoloitakaan ei tarvitse valita, kun on se paras ja ainoa vain sillä beachilla. Kannattaa myös vierailla luonnonpuiston muilla suojelluilla saarilla, kuten Koh Adang ja Koh Rawi, näillä ei myöskään ole muuta majoitusta, kuin mitä rangerit ylläpitää. Em .saarten ympärillä on myös aivan mahtavia snorklauspaikkoja, joihon paikalliset merimustalaiset (Chao-ley)kuljettaa pitkähäntäveneellä. Semmoisen voi vuokrata kusekeineen n 1500 bahtilla, porkukkahauskaa vaikka 🙂 Odotan myös innolla jatkoa Thaimaasta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.