Artisti ja hänen brändinsä, osa 2
4. YLEISÖSTÄ
Minkälainen on yleisösi? Kuvaile.
Kuulijakuntani ei liene kovinkaan tarkasti rajattavissa, tyyliin ”pelkästään kiljupunkkarit kuuntelevat Anssi Kelaa”. Yleisöni ikähaitari on suuri, lapsista eläkeläisiin. Musiikkini on ylittänyt myös sosiaaliset kuilut, duunareista toimareihin.
On kuitenkin ryhmiä, jotka eivät kuulu yleisööni. Esimerkiksi nuoret, trendikkäät ihmiset. Jos menisit Flow-festivaaleille tekemään gallupin, jonka kysymyksenä olisi ”kuinka moni diggaa Anssi Kelaa”, niin veikkaanpa tuloksen jäävän aika laihaksi. Minusta ei ole koskaan ollut tyylikästä tykätä. Niinpä yleisöni koostuukin lähinnä ihmisistä, joille tuollaisilla asioilla ei ole kovin suurta merkitystä.
Kymmenisen vuotta sitten olin suurten massojen suosikki. Sanoisin kuitenkin, että sittemmin minusta on tullut pikemminkin individualistien suosima artisti: sellaisten ihmisten, jotka kuuntelevat mitä haluavat, vaikka se tarkoittaisikin uimista trendejä vastaan.
Oletko tavoittanut mielestäsi juuri sen yleisön, jolle alun perin musiikkiasi ajattelit? Jäikö jokin osa tavoittamatta?
Jos on Suomen kokoisessa maassa pystynyt myymään satojatuhansia levyjä, niin silloin on aika turha rutista, ettei ole tavoittanut riittävästi yleisöä. Vaikka kyllähän minusta olisi tietysti ihan kivaa olla vielä joskus sellainen artisti, jonka diggailua pidetään tyylikkäänä.
Onko yleisösi artistinsa näköinen?
Olisi huolestuttavaa jos olisi, koska silloin puhuttaisiin äärimmäisen suppeasta yleisöstä. Olen outo.
Onko yleisösi jollain tavalla muuttunut artistivuosiesi aikana? Miten?
Se on pienentynyt huomattavasti.
En ole keikoilla huomannut suurta muutosta, samanlaista väkeä niillä näyttää käyvän kuin kymmenen vuotta sittenkin. Ehkä silloin oli enemmän nuoria naisia. Tosin keikoilla saattaa nykyisin olla niitä samoja naisia, mutta vain kymmenen vuotta vanhempina. Olenhan minäkin jo nelikymppinen, en oletakaan minun olevan parikymppisiä tyttöjä kiinnostava artisti.
Miksi uskot yleisön kuuntelevan/ostavan musiikkiasi? Miksi yleisö tulee keikoillesi?
Haluaisin ajatella, että teen niin hyvää musiikkia. Tässä vaiheessa uraa tietysti nostalgiallakin alkaa olla merkitystä: keikoille saattaa tulla ihmisiä, jotka ovat aikanaan tykänneet tosi paljon Nummelasta, mutta eivät ole enää sen jälkeen ostaneet levyjäni. Nummela on osa heidän elämänsä soundtrackia, he tulevat keikalleni muistelemaan menneitä. Eikä siinä ole tietenkään mitään pahaa.
Tämä ei kuitenkaan kuvaa koko yleisöäni, vain osa on nostalgian perässä.
Miten yleisö käyttäytyy keikoilla?
Tämä riippuu hyvin paljon keikkapaikasta. Tiettyihin paikkoihin tullaan varta vasten kuuntelemaan musiikkia. Tällaisissa paikoissa tunnelma voi hyvänä iltana aaltoilla hartaan ja riehakkaan välillä.
On myös paljon paikkoja, joihin tullaan bailaamaan – ei ole niin väliä kuka sattuu olemaan lavalla. Tällaisilla keikoilla meininki saattaa olla skitsofreeninen: hittibiisien aikana tunnelma on katossa, mutta muuta materiaalia esitettäessä saattaa näkyä vain baaritiskille vaeltavia selkiä.
Onneksi minulla on paljon hittibiisejä.
Millainen on Anssi Kelan tosifani?
Hän on ostanut kaikki levyni – myös singlet – ja kirjani. Hän matkustaa keikoilleni tarvittaessa kauempaakin ja tulee aina keikan jälkeen pyytämään nimikirjoitusta pääsylippuun tai johonkin muuhun minuun liittyvään asiaan. Hän on yleensä myös aktiivinen nettisaitillani tai Facebook-sivullani. Hän on tavallisesti seurannut uraani jo monia vuosia, ehkä jo Nummelasta lähtien.
Tällaisia tosifaneja olen oppinut vuosien varrella tunnistamaan ulkonäöltä ja nimeltä. On kuitenkin myös tosifaneiksi luokiteltavia kuulijoita, jotka eivät samalla tavoin halua lähestyä keikan jälkeen. Heidän kasvonsa ovat siksi jääneet vieraammiksi.
Näetkö myös muut sidosryhmät, kuten levy-yhtiön, ohjelmatoimiston, muut artistit, keikkapaikat, osana yleisöäsi? Miten otat heidät huomioon käytöksessäsi?
Näen heidät pikemminkin työkavereina kuin yleisönä. Jos joskus keikalla olisi yleisönä pelkästään musiikkialan kavereita, niin keikasta tulisi varmaankin aika omituinen. Vieraille ihmisille esiintyminen on helpompaa ja luontevampaa. Paradoksaalista, mutta totta.
5. KILPAILUA
Kuka artisti mielestäsi muistuttaa eniten Anssi Kelaa – miksi? Kuka vähiten – miksi?
Jos rajataan vertailu kotimaahan, niin eniten minua muistuttaa tietysti Arttu Wiskari. Wiskarin tuloa julkisuuteen on ollut kiinnostavaa seurata: on tullut sellainen olo, että tällaiselta se minunkin nousuni varmaan näytti ulkopuolisin silmin. Teksteissä on kovasti tutulta kuulostavia elementtejä ja parissa lukemassani Wiskarin haastattelussakin lauletaan aivan samaa liturgiaa kuin mitä luki omassa veisukirjassani vuonna 2001. Näkemissäni promokuvissa on pukeutunut vielä mustiin. Pisteenä i:n päällä tietysti ralliharrastus – vaikka itse ajoinkin formulaa. Arttu Wiskari on Anssi Kela 2.0.
Vähiten minua muistuttavista tulee nyt ensimmäisenä mieleen CMX. Musiikillisessa muotokielessä ei ole paljoakaan samaa ja Akin tekstittäminen on itseeni verrattuna aika lailla toisessa päässä sanoittamisen spektriä. Meitä kuitenkin yhdistää paneutuminen omaan ilmaisuumme, olemme kumpikin löytäneet oman äänemme.
Henkilötasolla tulen Akin kanssa mainiosti juttuun, mutta Anssi Kelaa ja CMX:ää ei varmaankaan kannattaisi laittaa kimpparundille. Kuulijakuntammekin ovat luultavasti täysin erilaiset: onkohan olemassa ihmistä, joka diggailisi intohimoisesti sekä CMX:ää että Anssi Kelaa? (Akin vaimoa ei lasketa.)
Ketkä ovat mielestäsi varteenotettavimmat kilpailijasi, jotka kilpailevat samasta yleisöstä kanssasi?
Tuntuu tosi oudolta ajatella artisteja kilpailijoina. Pitäisi kai olla sellainen tutkimus, jossa selvitettäisiin keiden muiden artistien levyjä minun albumeitani ostaneiden ihmisten levyhyllystä löytyy. Eniten osumia saaneet olisivat varmaankin niitä minun kilpailijoitani. En osaa itse sanoa nimiä, kun tietääkseni tällaista ei ole tutkittu. Vai onko? Ehkä levy-yhtiöt ottavat selvää tällaisistakin asioista.
6. VIESTINNÄN ULKOISET MERKIT
Mitkä ovat symbolisesti Anssi Kelan tunnisteita? (nimi, logo, symboli, ulkoasu, jne.) Kerro niiden historiasta, ja kuka/mikä on vaikuttanut kulloiseenkin valintapäätökseen.
Tärkein ulkoiseen imagooni liittyvä juttu on se, että pukeudun aina pelkästään mustaan. Aloin suosia mustia vaatteita jo yläasteella, joten se ei ole pelkästään imagollinen juttu, vaan osa persoonaani. Tykkään mustista vaatteista.
Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista logoa, mutta pataässä esiintyy symbolina kaikkien levyjeni kansissa. Sitä on käytetty myös t-paidoissa ja sellainen koristi aikanaan myös formula-autoani ja kypärääni.
Pataässä tuli symbolikseni täysin sattumalta: Nummelan kansikuvat otettiin valtatie 2:n varrella olevan hylätyn huoltoaseman liepeillä. Takakanteen päätyneessä kuvassa nojasin aseman seinää vasten. Vierelläni oli ovi, johon oli lätkäisty suuri Ässäarpa-tarra. Se tuli mukaan kanteen. Koska Nummela menestyi niin hyvin, päätin että jatkossa pataässä tulee aina näkymään levyjeni kansissa.
En kuitenkaan ole taikauskoinen. Kyse on enemmänkin silmäniskusta, pienestä nyökkäyksestä Nummelan suuntaan.
Mistä yleisö muutoin tunnistaa Anssi Kelan? Miten erotut kilpailevista artisteista?
Tämä on taas sellainen kysymys, jota en ole koskaan miettinyt. Ulkoinen olemukseni perustuu pelkästään siihen, että näyttäisin tältä joka tapauksessa – vaikken olisikaan levylaulaja.
Minkälaista viestinnällistä toimintaa (esim. fanklubi, fanituotteet ym.) artisti Anssi Kelan ympärille on rakentunut?
Minulla ei koskaan ole ollut varsinaista faniklubia. Aikaisempina vuosina kotisivuillani olevan keskustelufoorumin ympärille kuitenkin rakentui mielenkiintoinen yhteisö, jolle esitin kerran yksityisen konsertinkin. Foorumilaisina tunnettu porukka seurasi keikoille ympäri maata ja järjesti ymmärtääkseni jonkinlaista toimintaa myös keskenään, keikkojeni ulkopuolella. Kuvioon liittyi olennaisesti aktiivisten fanien perustama epävirallinen Anssi Kela -sivusto, harhaa.com, joka julkaisi myös bootleg-äänityksiä keikoiltani (minun siunauksellani).
Minulla ei ollut tämän yhteisön syntymisessä sinänsä muuta roolia kuin se, että osallistuin alusta lähtien aktiivisesti ajatustenvaihtoon keskustelufoorumillani. Fanien valtava innostus sitten synnytti tällaisen omillaan toimivan aktivistiryhmän – mikä oli minusta todella hienoa.
Vuosien varrella tuo into on kuitenkin haalistunut. Foorumi on yhä saitillani, mutta eipä sitä juuri kukaan enää käytä. Harhaa.com on edelleen toiminnassa, mutta vähän hiljaisempaa sielläkin taitaa nykyisin olla.
On ihan luonnollista, että ihmisten mielenkiinto siirtyy muihin asioihin. En tiedä, mutta veikkaan monien vanhojen foorumilaisten olevan nykyisin perheellisiä. Elämään on tullut muita prioriteetteja kuin Anssi Kelan keikoilla juokseminen.
♠ ♠ ♠
Haastattelun viimeinen osa on luettavissa 30.12. klo 9.00
Heh, voin tunnustaa tykkääväni sekä CMX:stä että Anssi Kelasta (ja todella monesta muustakin artistista). En ehkä intohimoisesti kummastakaan, mutta kuitenkin. Uudempaan CMX-tuotantoon en tosin ole juuri perehtynyt.
Heh, meikäläisessä voi tunnistaa todellista Anssi Kela -fania. Minäkin pukeudun aina mustaan (paitsi kravatti-asussa) mutta en sitä ole oppinut sen enempää Anssilta kuin Johnny Cashiltäkään. Minullakin se on ihan oma valinta.
Sitten olen ostanut kaikki levyt (en singlejä tai tuota kirottua nettimusiikkia).
Tiedätkö Anssi että suuresti ihailemani Hector käytti levykansissaan pitkään aina punaista palloa jossain muodossa. Jees, taas yhteys idolieni välille kansitaiteessakin.
Nimikirjoitusta en ole tullut pyytämään, olen sen verran vanhan kansan miehiä. Mutta eturivissä Nummelassa taputellut ja napsutellut paksumahainen mustiin pukeutunut keski-ikäinen mies olin minä. Oli hienoa nähdä esitys parin metrin päästä!
Minä kuulun niihin genrerajoista piittaamattomiin, omapäisiin, hiljaisiin hyvän musiikin ystäviin, jotka eivät keikoilla puske eturiviin eivätkä tule kadulla nykimään takinliepeistä. Nettisaittia luen säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta harvemmin vaivaudun itse kommentoimaan keskusteluja.
Minulle artisti on arvostamani ammattilainen, jonka työstä on ilo nauttia ja siitä maksan mielelläni käyvän korvauksen. Mitä artisti tekee vapaa-aikanaan ei minulle kuulu. Seiskaa en selaa lainkaan, mielummin luen vaikka uudestaan kertomuksia kesästä Kalevi Sorsan seurassa.
Fanituksesta en tiedä, mutta Anssin musiikki on aina uponnut minuun hyvin. Kaikki pitkäsoitot ja kokoelmat löytyvät hyllystöstäni, myös Pekan ja suden julkaisut. Keikkoja on tullut todistettua lukuisia Nummelan ajoista aina tälle vuosikymmenelle, kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä.
Useamminkin kävisin, jos vaan soittoajat olisivat setäystävällisempiä. Kun on jo 60-luvulta maailmaa katsellut puoliyö on nukkumaanmeno- eikä keikanaloitusaika. Tästä syystä Tava ja Semi keräävät minun lippurahani. Lähiöräkälät, mihin yleisö on saapunut alekeppanan eikä bändin houkuttelemina, eivät enää näillä kilometreillä kutsu.
Pukeutumisessa suosin Anssin tavoin värikkäitä vaatteita – mustassahan on kaikki värit. Musta ei ole statement vaan ihan oma valinta. Musta näyttää hyvältä ja on muutenkin käytännöllinen väri. Siinä ei erotu pikkuliat, kuten yllättäen kesken työpäivän pettäneet leikkausarvet.
Eli ehkä edustan sitä suurta hiljaista, väliin turhankin passiivista tuntematonta enemmistöä Anssi Kelan kuulijakunnasta. Kyllä minä sen seuraavankin levyn itselleni hankkinen ja keikallekin taas saavun, kun aika ja paikka sopivat muuhun elämään.
Menestyksekästä ja muutenkin onnellista alkanutta vuotta koko bändille, tutkielman tekijälle ja muillekin tällä vieraileville.