Pääsin Fingerporiin!

| Tagit: | Aiheet: Huomiot | Kirjoittaja:

Klikkaa strippi suuremmaksi

Tähän mennessä urani ehdottomia kohokohtia on ollut Antti Rela -hahmon pari esiintymistä Aku Ankassa. Tämä saattaa olla vielä kovempi saavutus. Olen suuri Fingerporin ystävä, kaikki albumit löytyvät hyllystä. Ensimmäisessä on jopa Jarlan omistuskirjoitus, jonka jonotin häneltä kirjamessuilla. Vuoroni tullessa Pertti kysyi minkä hahmon haluaisin hänen piirtävän omistuksen yhteyteen. Pyysin Hitleriä.

Kommentit

  1. Kuva ei näy tässä postauksessa, linkin takaa kyllä aukeaa.

  2. Muistithan pyytää luvan kyseisen sarjakuvan julkistamiseen ettet syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen ja Kotilainen tulee pamputtamaan kakkoseen rangaistukseksi?

  3. No nyt sitä Haavistoa voisi käydä äänestämässä.

  4. Kettumaakari: Lupa oli luonnollisesti pyydetty. Sain vielä eilen mieluisan yllätyksen, kun Jarla luovutti minulle stripistä tekemänsä originaalin!

  5. Moro,

    Mitä mieltä anssi olet siitä, ajaako Haavisto kasettimaksu-asiaa artistien hyväksi ja mitä mieltä hän on Talvivaarasta?

  6. En suosittele ylläolevaa linkkiä, ellei lukija erityisesti pidä junnaavista loputtoman pitkistä eipäs-juupas-keskusteluista. Ei kannata edes harkita ärsyyntymistä.

    Epäpätevää presidenttiä on mahdotonta saada, vaikka joku sellaista sattuisi haluamaan.

    Oli muuten Anssilla harvinaisen muikea ilme, kun sai Jarlan originaalin. 🙂

  7. Ihan loistava!Oletko Anssi ajatellut, että tässä vaiheessa olisi hyvä idea tukea Pekkaa konsertin muodossa?
    -Working On a Dream-

  8. Aina vain paranee 🙂 Uutiset konsertista luettu Facebookista!Kiitos!

  9. Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tukikonsertti on jo loppuunvarattu. Hieno homma, vaikka itse en lippua saanutkaan. Pitäkääpä kunnon peijaiset.

  10. … ja nyt jo jokunen pikkukapitalisti tekee tiliä kannatuskonserttilipuilla huutonetissä. Tämä oli arvattavissa, sillä aina löytyy rahoittajia trokarien yksityisyrittäjyydelle. Erästä presidenttifinalistia mukaillen trokari on työ.

    Onneksi tukea voi huomisesta alkaen voi myös ennakkoäänestyspaikoissa. Eikä sitten lippuun mitään muuta kuin pelkkä numero. Ei sydämiä, ei huulipunaa, ei edes nimeä – pelkkä numero.

  11. tiketti oli koko päivän ”palvelussamme on ruuhkaa” moodissa mutta sain lipun tuonne kuitenkin ystävän kautta. On se kumma ettei nuo netti-lippkaupat osaa varata riitävästi kapaa! No, saivathan ne sen myytyä aika nopiasta loppuun tuollakin mopolla. Ja huomenna sitten tulee Springsteenin liput myyntiin – mitenköhän tiketin ja lippupalvelut mopot pärisee huomenna…

  12. Hah, hetki sitten puoli ysin uutisissa näytettiin tämä sarjakuvastrippi lähikuvassa oikein kahdessa osassa, että katsojat ehtivät varmasti lukea ja ymmärtää. 🙂

  13. Moi! Laitetaan nyt tämä kommentti tähän, kun en sähköpostiosoitetta löytänyt.

    Kiitos eilisestä jäähallikeikasta, oli aivan mieletön juttu! Juuri tällaisia tapahtumia Suomi tarvitsee ja oli mukavaa huomata, kuinka monipuolisesti suomalaisen musiikkikentän edustajisto oli paikalla tukemassa. Erityiskumarrus vielä itseni yllättäneestä bassolouhinnasta. Toki tiesin, että bassohistoriaa omaat, mutta soiton tanakkuus ja bassolinjat olivat kyllä yllätys. 🙂

    Ja nyt kun tässä on oikein kiittelemään alettu, niin vielä pakko kiittää blogista. Vaikka en kuulijakuntaasi kuulukaan, on blogisi lukeminen erittäin mieluisa kokemus. Hyvää ja eloisaa tekstiä, hyviä, ennakkoluulottomia ideoita musiikintekemisestä (esim. biisirinki ja kolehtikeikat) ja kaikki vielä kirjoitettu mukavan itseironisella otteella, joka antaa kuvan maanläheisestä artistista. Hyvää ja pitkää uraa toivottaen,

    Miika

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.