Valko-Venäjä on kaunis maa. Pääkaupunki Minskin kaduilla ei näy ainuttakaan roskaa, ihmiset ovat ystävällisiä. Joka paikassa on poliiseja, täällä on turvallista olla.

Eva Neklyaeva hymähtää, että suunnilleen noilla sanoilla turistit yleensä kommentoivat visiittiään Valko-Venäjälle. Pikaisella vilkaisulla ruususta ei huomaa kukinnon alla olevia piikkejä.

Eva saapui Suomeen pakolaisena 12 vuotta sitten. Alkuperäisenä ajatuksena oli palata nopeasti kotiin, mutta toistaiseksi se ei ole ollut mahdollista. Kotimaassaan hänet saatettaisiin pidättää: Eva kertoo olevansa kaveripiirinsä ainoa, jota ei ole vielä heitetty tyrmään. Hänen ystävilleen selli on sen sijaan tullut tutuksi. Toiset on lukittu sinne viikoksi, toiset pidemmäksi aikaa. Vangitsemisen syy on aina sama: vääränlaiset mielipiteet.

Valko-Venäjää on hallinnut vuodesta 1994 asti Aljaksandr Lukašenka, joka on vuosien varrella haalinut kaiken vallan itselleen. Hän on  käytännössä koskematon ja voi tehdä mitä haluaa. Presidentinvaalit ovat farsseja, jotka Lukašenka aina voittaa. Poliittiset vastustajat vangitaan, heitä kidutetaan tai sitten he vain katoavat jäljettömiin.

Evan isä, Vladimir Neklyaev, on yksi näistä vastustajista. Vuonna 2010 hän asettui ehdolle presidentinvaaleissa. Vaalipäivänä Vladimir Neklyaev oli matkalla Minskissä järjestettyyn opposition mielenosoitukseen, kun mustiinpukeutuneet miehet pysäyttivät hänet ja hakkasivat tajuttomaksi. Neklyaev toimitettiin sairaalaan, jonka teho-osastolta viranomaiset tulivat hakemaan hänet vankilaan. Eva kuvailee, kuinka hänen isänsä sairaalahuoneeseen tunkeutui miehiä, jotka minkäänlaisia papereita esittämättä raahasivat hyökkäyksen jäljiltä liikuntakyvyttömän miehen alusvaatteissaan pois. Perheelle ei kerrottu mihin hänet vietiin.

Isä löytyi myöhemmin KGB:n vankilasta. Ketään ei kuitenkaan päästetty vierailemaan; ei perhettä, ei lääkäriä, eikä asianajajaa. Vangin voinnista ei saatu tietoa. Kuukauden kuluttua virkavalta päästi vankilassa kiduttamansa Neklyaevin kotiin. Mukana seurasi kaksi KGB:n agenttia, jotka ilmoittivat muuttavansa Neklyaevin ja hänen vaimonsa kotiin. Näin myös tapahtui. Agentit valvoivat Vladimir Neklyaevia vuorokauden ympäri. Hän ei saanut mennä kotonaan ikkunan ääreen, ulko-ovesta puhumattakaan. Nukkumaan käydessä makuuhuoneen ovi piti jättää auki niin, että agentit pystyivät näkemään mitä sängyssä tapahtui.

Tätä jatkui viisi kuukautta. Nyt KGB:n miehet ovat poissa, mutta Neklyaevia pidetään edelleen silmällä ja hänen täytyy olla kotona joka ilta kahdeksaan mennessä.

Eva Neklyaeva tuskailee kansainvälisten painostuskeinojen voimattomuutta. Yhdysvallat ja EU ovat asettaneet Aljaksandr Lukašenkan matkustuskieltoon ja hänen ulkomaisia tilejään on jäädytetty, mutta Valko-Venäjän sisällä hänen toimintaansa ei pystytä puuttumaan. On selvää, ettei Lukašenka ole lähdössä vapaaehtoisesti mihinkään. Hän on vasta 57-vuotias ja voi halutessaan pysytellä Valko-Venäjän vitsauksena vielä vaikka kaksikymmentä vuotta.

Demokratia, ihmisoikeudet ja sananvapaus eivät ehkä ole erityisen lähellä diktaattorin sydäntä, mutta jääkiekko on. Lukašenka sonnustautuu usein itsekin lätkäkamppeisiin ja on valtaan noustuaan yrittänyt moneen kertaan saada MM-kisat maahansa. Vuonna 2009 vihdoin tärppäsi: Valko-Venäjä sai vuoden 2014 turnauksen järjestettäväkseen.

Eva Neklyaeva nauraa absurdille tilanteelle: Lukašenka ei saa matkustaa katsomaan MM-kisoja muualle, joten viedään sellaiset hänen luokseen! On irvokasta tarjota kansainvälisessä matkustuskiellossa olevalle tyrannille tällainen lahja.

Urheilua ja politiikkaa ei pidä sotkea keskenään, näinhän kuuluu sanoa. Tuolla lauseella epämiellyttävät asiat saa kätevästi lakaistua maton alle. Tässä tapauksessa on kuitenkin niin, että jääkiekko ja politiikka ovat jo keskenään tukevassa umpisolmussa Aljaksandr Lukašenkan toimesta. Eva Neklyaevin mukaan Lukašenka on jo pitkään käyttänyt urheilua diktatuurinsa pelinappulana, maahan tuotavat MM-kisat pelkästään pönkittävät hänen asemaansa.

Eva korostaa, ettei lähtökohtaisesti vastusta turnausta Valko-Venäjällä. Hänen mielestään kansainvälisen kiekkoyhteisön pitäisi kuitenkin ehdollistaa kisat ja käyttää niitä vipuna, jolla Lukašenkaa saisi väännettyä kohti oikeaa demokratiaa. Jääkiekkoliitto voisi esimerkiksi ilmoittaa, että Lukašenka saa turnauksensa vain jos parantaa maansa ihmisoikeustilannetta ja vapauttaa poliittiset vangit. Tällaisella ukaasilla saattaisi hänen tapauksessaan olla oikeasti painoarvoa. Jääkiekkoväestä voisi tulla pelaaja pelinappulana olemisen sijaan.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto kokoontuu parin viikon päästä Helsingissä, tietojen mukaan myös Valko-Venäjän kisat ovat asialistalla. Haluaisinkin tällä postauksellani vedota yhdessä Eva Neklayevan kanssa suomalaisiin jääkiekkoilun ystäviin: nostakaa asia esiin, levittäkää tietoutta, pitäkää meteliä. Jakakaa alkuun vaikka tätä kirjoitusta. Kertokaa kiekkopäättäjille, ettette hyväksy rakastamanne lajin tahrimista rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Lätkämaana Suomi on vahva, meidän ääntämme kuunnellaan.

Yhdet MM-kisat siellä tai täällä eivät tietenkään juurikaan vaikuta maailmanpolitiikan virtauksiin. Ihmisoikeuksien rikkojille ei kuitenkaan pitäisi jakaa minkäänlaisia pokaaleita. Nyt täytyisi siis luoda painetta vastustajan päätyyn, pistetään lukemiksi Suomi 1 – Lukašenka 0.

♠    ♠    ♠

Voit osallistua kampanjaan tykkäämällä Facebookissa No To Minsk 2014 -sivusta

Allekirjoita Kansainväliselle Jääkiekkoliitolle osoitettu vetoomus

Don’t Play With The Dictator -kampanjan sivut