Unelmien keikkamatka Fuengirolaan 15.-19.2.2017, osa II

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Lauantaiaamu valkenee Fuengirolassa kirkkaana ja aurinkoisena, tästä on tulossa hyvä päivä. Aloitamme päivän hakemalla lähikaupasta hiukan aamiaistarvikkeita ja syömme sitten aamiaista jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan hotellihuoneistomme parvekkeella. Vielä on vähän kylmä, mutta huopiin kääriytyneinä ja teetä tai kahvia siemaillen on mukavaa muistella vielä eilistä keikkaa, josta olemme luonnollisesti edelleen kaikki aivan fiiliksissä.

Emme kuitenkaan aio tuhlata koko päivää sisätiloissa oleskeluun, vaan puemme varmuuden vuoksi uikkarit vaatteiden alle ja lähdemme kävelemään rantabulevardille. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka mereenkin pulahtaisi. Sitä ennen on kuitenkin hyvin aikaa tutkia vähän tarkemmin lähirantamme liikkeitä, joista löytyy turistiroinan lisäksi jos jonkin sortin vaatteita. Löytyisiköhän täältä vaikka joku kiva mekko illan keikalle, pitääpä katsella sillä silmällä. Ja kenties täytyisi jotain tuliaisiakin ostella kotipuoleen.

Aurinko paistaa täydeltä terältä lämmittäen ihanan suloisesti, täytyypä ainakin riisua takki. Ja oikeastaan tämä neuletakkikin, t-paita riittää täällä aivan mainiosti. Kierrettyämme putiikkeja jonkin aikaa käännämme askeleemme rannalle. Pehmeä hiekka houkuttaa riisumaan sandaalitkin jalasta, onpa tämä hiekka muuten lämmintä! Olemme koko viikon puhuneet bikinikuvauksista enemmän vähemmän vakavissamme, mutta kun täällä kerran on näin lämmintä, ja kun tässä nyt kerran ihan Välimeren rannalla asti ollaan, niin… Jep, loputkin vaatteet uikkareita lukuun ottamatta pois, ja kohta jo kirmaamme veteen. Vuorotellen otetaan kuvia ja kahlataan aallokossa. Tänään tuulee selvästi vähemmän kuin aiempina päivinä, mutta ei nytkään ihan tyyntä ole. Vesi tuntuu kuitenkin yllättävän lämpimältä, tai sanotaanko, ettei se ainakaan kovin kylmää ole. Meillä on sitäpaitsi tosi hauskaa, ja innostumme vielä ottamaan hienoja rantakuvia, joissa meillä kaikilla on Anssi-paidat päällä.

Kun kuvia on otettu tarpeeksi ja iho rupeaa hieman viilenemään, puemme taas enemmän päälle ja näytämme jälleen normaaleilta turisteilta. Jostain syystä täällä ei nimittäin meidän lisäksemme ole näkynyt ketään muuta, joka olisi mennyt veteen tai ylipäänsä näyttänyt näin paljon paljasta ihoa… Mutta suomalaisina me toki olemme tottuneet viileämpiin keleihin, ja meistä täällä tuntuu hyvinkin kesäiseltä.

Lähdemme tallustelemaan poispäin rannasta, kun yllättäen äkkäämme Karisalmen askeltavan rantakatua meitä kohti. Riemumme on jälleen ylimmillään ja jäämme hyväksi toviksi haastelemaan Antin kanssa. Tätä ei kuulemma saisi mereen edes kiväärillä uhkaamalla… Juttelemme myös edellispäivän keikasta, johon Anttikin vaikuttaa olleen varsin tyytyväinen. Antti myös paljastaa, että he eivät eilen esittäneet kaikkia yllätysbiisejä, joten tämän illan keikalla heillä saattaa hyvinkin olla vielä muutama ässä hihassa. Kuulostaa lupaavalta! Antti haluaa vielä jakaa meille matkailuvinkkejä ennen kuin jatkamme tahoillemme.

Rannalla on kulunut jo sen verran aikaa, että käymme nauttimassa pizzat ennen vetäytymistä hotellille, pikkuhiljaahan tässä jo pitää alkaa valmistautua illan keikkaankin. Olemme kutsuneet muualla majoittuvat kaverit hotelliimme etkoille, ja ehdimmekin viettää mukavasti aikaa yhdessä ennen Iskelmäbaariin siirtymistä.

Tänä iltana täällä onkin lämppäri ennen Anssia. Heidän keikastaan näemme vain loppuosan, mutta hyvin he vaikuttavat porukkaa lämmittelevän. Yleisöä on paikalla jo varsin kivasti, mutta mahdumme hyvin samoille eturivin paikoille kuin edellisenäkin iltana. Lämppärin lopetettua emme joudu odottamaan kauaakaan, kun Anssin trio jo saapastelee lavalle. Anssi sanoo, että on hauskaa olla taas täällä, ja edellisestä kerrasta onkin yllättävän vähän aikaa. Todellakin on hauska olla taas täällä, ja kun Anssi sitten taas pistää bileet pystyyn rykäisemällä Millan käyntiin, niin aina vaan hauskemmaksi muuttuu. Yleisö on selvästi vielä eilistäkin innostuneempaa, ja yhteislaulu on komeaa. Anssi antaakin yleisön yksin laulaa kertosäettä ja kommentoi päälle ”just noin”. Minusta jo eilen oli todella hyvä meininki, mutta nyt ollaan kyllä taidettu jo tässä vaiheessa keikkaa siirtyä vielä korkeammalle levelille.

Keikan alkupuolisko jatkuu samoin kuin eilinenkin keikka, eli seuraava biisi on Kaksi sisarta. Yleisöstä huudetaan, että anna palaa, ja sen Anssi totta totisesti tekee. Komea yhteislaulu jatkuu tässäkin kappaleessa, en voi olla miettimättä, että täällä on kyllä tänään todella hyvä meininki.

Biisin jälkeen Anssi kysyy, kuinka moni oli paikalla eilen. Me eturiviläiset emme ole ainoat, jotka annamme kuulua itsestämme, selvästi joku muukin on nyt keikalla toista päivää peräkkäin. Anssi kertoo luvanneensa, että setit eivät näillä peräkkäisillä keikoilla olisi aivan samanlaiset, ja tätä lupausta trio aikoo nyt toteuttaa. Anssi jatkaa, että kun me olemme täällä nauttimassa etelän lämmöstä, niin on syytä muistaa myös heitä, jotka ovat tuolla kaukana pohjoisessa, vaikkapa Lapin rundilla. Tiedossa on siis Kaunotar ja basisti, tämähän on mahtavaa! Koska olen oikeasti viimeksi kuullut tästä biisistä jonkun muun kuin sooloversion? En todellakaan jaksa muistaa, mutta sen tiedän, että vuosikausia siitä on aikaa. En kuitenkaan ehdi miettiä asiaa nyt, sillä nyt nautiaan tästä biisistä, kylläpä kuulostaakin taas tosi hyvältä! Tämäkin voisi kuulua settiin ihan hyvin paljon nykyistä useammin.

Seuraavaksi on sitten toiveiden vuoro, ja niitä huudellaankin heti runsaasti. Kuten niin usein muulloinkin, yksi kovimmin toivotuista biiseistä on Puistossa, ja niinpä saammekin kuulla sen seuraavaksi. Anssi ottaa vesihörpyn ennen biisiä ja muistuttaa yleisöä riittävän nesteytyksen tärkeydestä. Hyvä huomio muuten, pitääpä hörpätä itsekin pari kulausta, täällä nimittäin on nyt jo sen verran kuumat löylyt, että vesihuikka tulee todella tarpeeseen. Yleisö on jälleen täysin mukana, Puistossa kaikuu ensimmäisistä sanoistaan alkaen hienona kuorolauluna, joka jatkuu läpi koko biisin aina viimeisiin sanoihin asti.

Sen jälkeen saa toivoa lisää, ja Anssi valitsee seuraavaksi toteutettavaksi biisiksi Karhun elämää. Samaan aikaan huudellaan myös Petri Ruususta, mutta vaikka se sopisi hyvin tähän perään, ei Anssi voi sitä esittää, koska ehti jo lukita Karhun. Meille käy kyllä hyvin sekin, että Petrin tarina kuullaan vasta tämän jälkeen. Molemmat biisit saavat yleisöltä joka tapauksessa hyvin innostuneen vastaanoton ja yhteislaulu jatkuu. Yleisö täällä on tosiaan hyvin innokasta, eivätkä he arastele laulaa mukana, tällä keikalla on kaikenkaikkiaan tosi hyvä fiilis. Sama fiilis vaikuttaa eilisen tavoin olevan myös soittajilla, ilmeet ovat iloisia ja soitto etenee vielä rennomman oloisesti kuin edellisenä päivänä.

Petri Ruusunen ehtii hädin tuskin loppua, kun Ville alkaa jo rummuttaa Levottoman tytön rytmejä, jolloin Anssi toteaakin seuraavan biisitoiveen tulevan näköjään rumpalilta. Ja mikäs siinä, kyllähän Levoton tyttö hyvin tähän väliin sopiikin, varsinkin, kun tänä iltana me kaikki kyllä olemme jälleen kerran aivan erityisen levottomia. Selvääkin selvempää on, että yhteislaulu jatkuu edelleen yhtä innokkaana kuin aiempienkin biisien kohdalla.

Sitten jatketaankin taas yleisötoiveella, nyt on vuorossa Nostalgiaa. Biisi kuulostaa paikoitellen yllättävänkin erilaiselta kuin normaalisti, tällaista on kiva kuunnella. Miten pienet asiat voivatkin saada biisin kuulostamaan niinkin uudelta. Jokaisen biisin jälkeen yleisöstä huudellaan Anssille jotain kehuja, mahtavaa, upeaa, eikä Nostalgiaa tee tässä poikkeusta. Kiva, että yleisö tykkää.

Nostalgian jälkeen Anssi ilmoittaa, että on jälleen hänen oman toiveensa vuoro. Juuri nämä hetket ovat olleet näillä Fuengirolan keikoilla niitä ehdottomia helmiä, joten odotan todella innolla, mitä seuraavaksi saadaan kuulla. Anssi sanoo, että kun nyt ollaan kerran täällä Etelä-Suomessa, niin useat ovat täällä varmaankin siitä perimmäisestä syystä, että tänne voi paeta sellaista pohjoista kylmyyttä ja edistääksemme kevään tuloa. Jes! Seuraavana biisinä kuullaan siis Kevät tulee, jota sitäkin olen viime aikoina kuullut lähinnä vain soolokeikoilla. Tämä on siis jälleen aivan mahtava yllätys! Biisi sujuu erittäin hyvin, sitä on varmaankin harjoiteltu, sillä Anssi muistaa tällä kertaa sanatkin huomattavasti paremmin kuin viimeaikaisilla soolokeikoilla. Mutta siis, en minä ainakaan ole täällä siksi, että pakenisin mitään pohjoista kylmyyttä (niin inhottavaa kuin se onkin!), vaan ihan vain ja ainoastaan näiden ihanien keikkojen takia! Tämä suloisen kesäinen ilmasto on ollut vain mukava plussa, mutta ei sillä loppupeleissä ole mitään merkitystä, kunhan saan vain nauttia näistä sulosoinnuista ja parhaasta mahdollisesta seurasta.

Kevään jälkeen on taas toiveiden aika, yleisöstä huudellaan Kristiania, joten Anssi arvelee ilmeisen oikeaoppisesti tällä huudolla viitattavan seuraavaksi kuultavaan biisiin, joka on tietysti 1972. Nyt onkin sitten kyseessä taas sellainen biisi, että yleisö saa todellakin laulaa mukana sydämensä kyllyydestä, ja niinhän me teemmekin. Anssi antaa kertosäkeessä lauluvuoron kokonaan yleisölle, ja kyllä muuten soi komeasti, tästä jengistä todellakin lähtee ääntä!

Anssi palkitsee innokkaan yleisön soittamalla perään vielä toisenkin vuosilukubiisin, eli nyt mennään 2080-luvulle, ja yleisön äänihuulet ovat jälleen koetuksella. Onko tämä yleisö jotenkin poikkeuksellisen innokasta laulamaan, vai tuntuuko tämä nyt vain jostain syystä jotenkin erilaiselta kuin yleensä? No ihan sama, tunnelma on niin hyvä ettei parempaa voisi toivoa.

Vaihteeksi siirrytään sitten Anssin mukaan vähän kohottavampiin ja hilpeämpiin tunnelmiin. Arvaan oikein, että nyt saadaan kuulla Bemari. Anssi tosin miettii hetken, että joko se biisi tuli soitttua aiemmin, mutta ei sentään. Eilen se viimeksi tuli, joten voimme hyvin kuunnella sen nyt uudelleen.

Bemarin jälkeen Anssi alkaa vasta miettiä, mitä stten soitettaisiin, kun Ville alkaa jo rummuttaa Nummelaa. Mitä, eikä, nyt en kyllä tykkää! Ei keikka voi olla jo näin lähellä loppuaan, siis ei millään… Mitä Ville nyt oikein pelleilee? Mehän haluamme kuulla vielä paljon lisää! Mutta ei, Nummela sieltä tulee ja yleisö on taas innoissaan. Nämä raukat eivät selvästikään tiedä, että Nummelan jälkeen ei ole enää montaa biisiä jäljellä, eivät ne muuten mitenkään voisi olla noin innostuneita tästä! Höh… Mutta mutinat eivät nyt auta, täytyy nyt vain yrittää nauttia näistä ihanista hetkistä, mitä keikkaa vielä on jäljellä. Kun Nummelassa tulee kohta ”vaimo työkseen opettaa”, jotkut yleisöstä huutavat tämä erityisen kovalla äänellä. Mietin, että nuo ovat varmasti kansankynttilöitä, ja saman huomion tekee Anssikin, sillä hän kysyy naisilta kesken biisin, että tulkitseeko oikein näiden olevan opettajia ja saa myönteistä kiljuntaa vastaukseksi. Nummelan kuorosta muodostuu luonnollisesti tämän yleisön myötä todella komea, eikä Anssi turhaan kehu yleisöä erittäin musikaaliseksi.

Nyt olisi encoretauon paikka, mutta koska takahuone on kuitenkin aika kaukana, niin Anssi suorittaa mieluummin demokraattisen kansanäänestyksen, jatkavatko he keikkaa vielä parin biisin verran vai eivät. Kun Anssi kysyy, kuka ei halua kuulla enää yhtään biisiä, yleisö on luonnollisesti kauttaaltaan hiirenhiljaa, mutta lavan puolelta sen sijaan kuuluu epämääräistä huutoa… Noh noh, älkäähän nyt yrittäkö, meillä on vielä hyvää aikaa kuunnella lisää biisejä! Encoren aloittaa samanlainen hieno versio Sydämistä, joka kuultiin jo edellisenkin päivän keikalla. Tosi mukavaa kuulla tämä versio vielä uudelleen! Tämä on kyllä tosi hieno, ja niin kivan erilainen kuin yleensä, tykkään.

Antti ei tietenkään haluaisi soittaa enää enempää, mutta koska Anssi haluaa (ja Ville suhtautuu asiaan neutraalisti) ja seuraava biisi ansaitsee tulla soitetuksi, niin silloin se myös soitetaan. Saamme siis kuulla Parasta aikaa. No sitähän tämä todellakin on, joten ilman muuta juuri tämä biisi juuri tänä iltana todellakin ansaitsee tulla soitetuksi, ei epäilystäkään!

Heti tämän biisin perään Anssi aloittaa vielä Matkalla Alabamaan, ja nyt täytyy kyllä vielä bailata niin paljon kun vielä jaloista irti lähtee, sillä tämä selvästi on keikan viimeinen biisi. Samalla se on viimeinen livebiisi täällä Fuengirolassa, mutta nyt ei saa antaa haikeuden hiipiä mieleen, vaan nyt pitää vielä elää tässä hetkessä ja nauttia tunnelmasta niin kauan kuin sitä kestää. Ja kyllä koko yleisö ottaakin biisistä irti kaiken mahdollisen, jokainen juhlii sydämensä kyllyydestä vielä tämän yhden biisin ajan.

Ja sitten keikka on ohi, vaikka yleisö kuinka huutaa ”Lisää Kelaa!” Anssi jättää Martinin lavan nurkkaan ja tulee kättelemään kaikkia, joihin vain suinkin ylettyy. Sen jälkeen on vielä yhteiskuvien vuoro, mekin odotamme taas kiltisti omiamme. Kuvien haluajia tuntuu tänään olevan liikkeellä todella paljon. Itseasiassa täällä ei varmaankaan ole montaakaan sellaista tyyppiä, jotka eivät jostain syystä haluaisi päästä kuvaan Anssin kanssa ja sanomaan tälle vielä jotakin.

Me olemme saaneet Suomesta toiveen, että koko seurueemme pitäisi päästä kuvaan koko trion kanssa, joten siirrymme pikkuhiljaa ulos Fuengirolan melkein lämpöiseen yöhön odottamaan työnsä tehneitä muusikoita, josko nämä vielä yhteen kuvaan ehtisivät. Ja ehtiväthän he, saamme vielä viimeisen muiston tästä keikkamatkasta. Matkasta, joka on antanut niin paljon, joka on monin tavoin todella ollut unelmien täyttymys. Matkasta, johon tuli yllättäviä mutkia, kuten usein tapana on, mutta josta sittenkin selvittiin voittajina maaliin. Vaikeudethan on tehty voitettaviksi, ja ne kaikki on tällä reissulla todellakin voitettu! Mitä pienistä takaiskuista, kun olemme saaneet kokea yhdessä jotain näin mahtavaa!

Hotellille omaan huoneistoon päästyämme nukahdamme onnellisina kaikki aika nopeasti, mikä on hyvä, sillä aamulla pitää aikaisin suunnistaa lentokentälle kotimatkaa varten. En tiedä kauanko olen nukkunut, kun havahdun hirveään, omituiseen mekkalaan. Mitä ihmettä, onko täällä syttynyt sota? Ulkona välähtelee tiheään tahtiin outoja valojakin. Kestää hetken aikaa, ennen kuin unenpöpperöisenä tajuan, että kyseessä on vain ukkonen. Kova sellainen. Sade piiskaa parvekettamme huolella ja Fuengirolan ympärillä kohoavat vuoret tuntuvat entisestään korostavan ukkosen muutenkin jylhää jyrinää. En kuitenkaan jaksa kauaa ihmetellä asiaa, vaan nukahdan uudelleen pehmoisen peittoni lämpimässä syleilyssä.

Kun kello sitten soi pakottaen nousemaan pois tästä lämpimästä pesästä saan huomata, että ulkona on edelleen pimeää, sateista ja tuulista. Ukkonenkin jyrähtelee edelleen. Tavallaan on hyvä, että keli on nyt tällainen, Suomen talveen palaaminen ei nyt ehkä tunnu ihan niin kurjalta kuin siinä tapauksessa, että aurinko paistaisi ja olisi lämmin. Yhteistuumin päätämme, että vaikka juna-asemamme on vain kivenheiton päässä, niin tällä kelillä emme kävele sinne, vaan otamme suosiolla taksin. Asemalla yksin junaa odotellessamme käy mielessä sekin, että kulkevatkohan junat ylipäätään tällä kelillä… Onneksi sentään kulkevat, vaikkakin vähän myöhässä. Meillä on silti hyvin aikaa ennen lentomme lähtöä, check-inninkin olemme tehneet jo hotellillamme edellisenä iltana. Lentommekin on myöhässä, joten kentällä saamme vielä odotella hyvän tovin ennen koneeseen pääsyä. Berliinissä vaihdamme konetta, osa lentää jo aiemmin päivällä takaisin Helsinki-Vantaalle, osa palaa kotimaahan vähän myöhemmällä lennolla. Itse saan odotella sitä myöhemmin lähtevää lentoa, joten Berliinin lentokentällä on hyvä vielä miettiä sitä, mitä viime päivinä oikeastaan onkaan tullut tehtyä. Unelmien keikkamatka on toteutunut, tätä en olisi uskonut todeksi vielä vähän aikaa sitten. Iskelmäbaari keikkapaikkana oli toki sinänsä aivan samanlainen kuin mikä tahansa baari Suomessa, mutta kaikki muu tällä keikkamatkalla onkin ollut aivan ainutlaatuista. Ilman Anssi-faniutta en olisi koskaan päässyt kokemaan jotain näin unohtumatonta.

Lento kotiin sujuu leppoisissa merkeissä, ja Suomessa maan kamaralle astuu maailman onnellisin fani. Helsingin liukkaat, jäiset kadut eivät juuri nyt ärsytä yhtään, vaan askel on kevyt ja lennokas, kun kannan matkatavarani autolta kotiin. Kiitos Anssi, Antti, Ville ja koko porukkamme unohtumattomimmasta keikkareissusta ikinä!

Keikkamatkan ensimmäisen osan voit lukea täältä: https://www.anssikela.com/2017/02/24/unelmien-keikkamatka-fuengirolaan-15-19-2-2017-osa-i/