Muutoksia bändiin

| Tagit: , | Aiheet: Keikat, Musiikki | Kirjoittaja:

Aloitan pääsiäisenä kiertueen bändini kanssa. Odotan tulevia keikkoja muurahaisia housuissani. Edellisistä bändikeikoista on jo puolisentoista vuotta – tulee olemaan huippua päästä jälleen rymistelemään ympäri maata. Kun uuden levyn menevät numerot yhdistetään vanhoihin suosikkeihin, niin liuoksesta tulee väkisinkin räjähtävä.

Bändi ei kuitenkaan tule enää olemaan se sama vanha tuttu. Yhtyettäni 12 vuotta oivallisesti palvellut rumpali Kelly Ketonen nimittäin poistuu muonavahvuudesta.

Tähän ei liity minkäänlaista tulehtuneisuutta, olemme edelleen Kellyn kanssa hyvää pataa. Ratkaisu oli puhtaasti aikataulujen sanelema: kiertue osuu sellaiseen saumaan, ettei Kelly muiden sitoumustensa vuoksi olisi pystynyt soittamaan kaikkia keikkoja. Minä puolestani en ollut halukas tinkimään keikkojen laadusta tekemällä osan niistä vajaamiehityksellä ja tuuraajilla. Niinpä totesimme yhdessä, että lienee parasta vaihtaa miestä. Päätös oli erittäin harmillinen ja raskas, olisin mielelläni jatkanut Kellyn kanssa. Kahdentoista vuoden aikana on naurettu monet naurut ja vedetty hyvin. Kiitän Kellyä tuhansista yhteisistä kilometreistä.

Uuden rumpalin löytäminen oli harvinaisen helppoa: se hoitui yhtyeen sisäisellä haulla. Viime vuosina kitaraa bändissäni soittanut veljeni Villehän on oikeasti rumpali – päätimme vain siirtää hänet takaisin rumpujen taakse.

Tämä järjestely kuitenkin jätti kitaristintontin tyhjäksi. Lisäksi Kellyn taustalaulut ovat olleet olennainen osa bändin sointia. Oli siis löydettävä kitaristi, joka osaa myös laulaa. Mielellään vielä sellainen, joka ei ole hirveä kusipää (kuten useimmat laulavat kitaristit, allekirjoittanut hyvänä esimerkkinä).

Sellainen löytyi: toivottakaa Tuomas Wäinölä tervetulleeksi yhtyeeseen!

Käykää tutustumassa Tuomakseen hänen kotisivuillaan. Sieltä löytyy myös soittonäytteitä hänen Human Being -soololevyltään.

Kuva: Kai Kuusisto
Kuva: Kai Kuusisto

Kiertueen alkutaival näyttää tällaiseltä. Keikkoja tulee jatkuvasti lisää, päivitän listan myöhemmin kesän osalta.

21.03.2013 M/S FINLANDIA (akustinen soolokeikka)
29.03.2013 JUANKOSKI, Ruukin Kievari
12.04.2013 KUOPIO, Henry’s Pub
13.04.2013 ÄHTÄRI, B 52
19.04.2013 LOHJA, Amarillo
20.04.2013 RUKA, Zone
27.04.2013 JÄRVENPÄÄ, Black Pool
10.05.2013 JOENSUU, Kerubi
11.05.2013 VIITASAARI, Pihkuri
17.05.2013 NAANTALI, Kaivohuone
24.05.2013 HELSINKI, Virgin Oil
25.05.2013 FORSSA, Unplugged-puistokonsertti (akustinen soolokeikka)

Bändin kokoonpano:

Anssi Kela: laulu, kitara
Antti Karisalmi: basso, taustalaulu
Ville Kela: rummut
Saara Metsberg: kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuomas Wäinölä: kitara, taustalaulu

Kommentit

  1. Kellystä oli muodostunut bändiinne niin vahva vakiokaluste, että häntä jää moni varmasti kaipaamaan, mutta tällaista elämä on: joskus tiet erkaantuvat.

    Jostain syystä Wäinölän kuvan perusteella ajattelin, että kyseessä olisi jonkinlainen miekkametalliartisti. Tätä luuloa vahvistivat myös hänen soololevynsä biisien nimet (mm. ”Ruostetta”, ”Saarna”, ”Sotapolulla”).

    Yllätyin, kun painoin play-nappulaa, ja kaiuttimista alkoi kuulua letkeää kitaramusiikkia. Toisesta biisistä tulee vähän mieleen Jukka Tolonen. Pätevän oloinen kaveri!

  2. Wäinölähän soittaa/soittanut myös Koivuniemen bändissä, toivottavasti ei tule päällekkäisyyksiä sillä saralla. Raskasta Joulua-kiertueeltakin bongattu ja hyväksihavaittu kuuden kielen maisteri 🙂

  3. Et ainakaan tyytynyt mihinkään keskinkertaiseen kitaristiin. Tuomashan soitti aikoinaan jopa Nylon Beatissa!

    Mutta varmasti yksi tämän maan eturivin kitaristeja!
    Loistava juttu.

  4. Voi, Kellyä tulee kyllä ikävä! Mutta jos Tuomaksella on noin komeat koirat, olen jo tuon kuvan perusteella Tuomas-fani 😉

  5. En nyt oikein tiedä mihin tämä laittaa mutta tuli mieleen uudesta levytyssopimuksesta, että otettiinko Spotify ja vastaavat huomioon? Tuleeko nykyään rahaa joka tuutista, ovista ja ikkunoista (entiseen, promillen osiin verrattuna)?

    Vastata ei tietenkään tarvi, on vain mukava tietää musabisneksestä jotain. Tästä syystä olen jopa ostanut musiikkia tukeakseni artisteja, tosin levyt menee ogg-muotoon kovalevylle, jonka jälkeen pakkauksineen roskiin (parin vuoden päästä ostohetkestä kun pölyttyneenä vievät vain tilaa). Polttolaitokselle joten eivät luontoa pilaa.

  6. Hei,
    haluan antaa rehellistä palautetta suoraan ja sydämestä.

    Kuulin radiossa useamman kerran biisin ”Levoton tyttö”. Minulla ei ollut hajuakaan, kuka on esittäjä. Itse asiassa ajattelin, että kyseessä on jokin uusi mieslaulaja, joka hipoo musiikkineroa, ja ihmettelin, että kaupallinen radio soittaa niin taiteellista materiaalia.

    Olin pyörtyä, kun selvisi, että kyse on sinusta. Olen pitänyt sinua aika erilaisena artistina. Anssi, jatka samalla lijalla – pidä oma pääsi ja aseta jatkossakin oma näkemyksesi kaupallisuuden ja viihteen edelle.

  7. No huh! Superkuu nosti odotuksen albumia kohtaan jyrkkään nousuun! Levottoman tytön kohdalla emmin ehkä vähän, mutta en enää!

  8. Tulee verbaalimaistiaisille kiire jos yrittää saada ne ennen albumin julkaisua esille hypettämään porukkaa! 😉

  9. Kai Anssia on pyydetty julkkis big brotheriin? Saatais sitten iltalehteen kuvia Anssista vessassa, hyvää promoa tulevalle levylle!

  10. Kellyä tulee kyllä ikävä, mutta sittenpä on sitäkin riemukkaampaa, kun hän voi ilmaantua paikalle vierailevana tähtenä.

    Tuomas on soittanut tätä ennen tietääkseni yhden kerran Anssin taustalla kitaraa, tuo tapahtui noin vuonna 2006 Helsingin Bellyn Jippu-klubilla. Aika vähäeleistä menoa oli tuolloin. Tapanani on napsia lavalta kaikenlaiset biisilistat talteen ja tuolloin keikan jälkeen mukaan tarttui yllättäen joku Tuomaksen vanha musiikkitodistus. Oli kai siihen taakse kirjaillut koordinaatteja keikkaa varten. Menin kiltisti palauttamaan paperia kitaristille, mutta hän ei halunnutkaan sitä takaisin. Siispä säilöin sen huolellisesti biisilista-arkistoihini. Pitääpä kaivaa esille ja tarkistaa herran pätevyys tähän bändiin!

    Tässä vielä linkki uuden bändin ekaan yhteisesiintymiseen Nova Stagella: http://www.youtube.com/watch?v=rrnv3JfF94o
    Katsoin tuon juuri ja jäin miettimään, onko Saara siirretty tässä kokoonpanossa takariviin, vai oliko tämä vain Nova Stagen järjestely?

  11. Onkohan tuo keikkakalenteri ajan tasalla? Jossain iltapäivälehden levymainoksessa oli maininta keikasta Lapualla huhti/toukokuuna aikana ja lisäksi Naamatun keikkalistassa oli mainittu Anssin esiintyvän Lapualla Vanhan Paukun festareilla loppukesästä. Kumpaakaan ei löydy kalenterista. Eikä Vanhan Paukun festareiden esiintyjälistalta löydy Anssia. Pitääkö tässä lähteä merta edemmäksi kalaan, vai mikähän on totuus. T:Nimim. Epätietoinen

  12. Kyselin vielä tuota Lapuan Vanhan Paukun Festareiden tilannetta VPF:ltä. Heidän mukaansa tuossa on valitettavasti tullut väärinymmärrys. Neuvotteluja on käyty keikkamyyjän kanssa ja alustavasti päivä oli varattu, mutta lopullista varmistusta ei kuitenkaan oltu tehty. Näin ollen Anssia ei nähdä tänä vuonna VPF:llä. Harmi, mutta onneksi tuo toinen keikka Lapualle ja toivottavasti tulee vielä lisää keikkoja kalenteriin pohjanmaalle. Esim. Kurikan Pitkä-Jussihan on legendaarinen keikkapaikka 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.